Sakon luodikon valumallimuotti

Maaliskuun museoesineeksi on valikoitunut ulkonäöltään esine, joka on kuin suoraan 1980-luvun TV-ohjelmasta, Valehtelijoiden klubista. Myös esineen nimi kokonaisuudessaan on lähes yhtä mystinen: luodikon laukaisukoneiston rungon valumallimuotti. Kyseessä on siis kapistus, joka on ensimmäinen lenkki pitkässä Sakon luodikon laukaisukoneiston pikkuosan valmistusprosessissa. Esine on peräisin 1980-luvun Riihimäeltä, Sako Oy Tarkkuusvalimosta. Nykyään yritys tunnetaan nimeltä Sacotec Components.

Kyseinen valimo on erikoistunut tarkkuusvaluihin, mikä valmistusprosessin osalta poikkeaa melkoisesti esimerkiksi perinteisen rautavalimon toiminnasta. Kuukauden museoesineemme, eli valumuotin, sisälle on kaadettu sulaa vahaa, josta on muodostunut varsinainen valumalli. Näitä valumalleja on tehty peräti 44 kappaletta, joista on rakennettu ns. valupuu, johon on vielä lisätty valu- ja kaasukanavat. Valupuu on kastettu keraamiliemeen 5-8 kertaa, jolloin valupuun ympärille on muodostunut luja kuori. Kuoren ympärille lisätään vielä tukimateriaali, minkä jälkeen vaha on sulatettu 500 asteessa näin muodostuneen valumuotin sisältä pois. Muotti on vielä lujitettu sintraamalla 1000 asteessa ennen kuin muotin sisälle on voitu kaataa sulaa terästä. Teräksen jähmetyttyä on valumuotti rikottu koneistusta vaille valmiiden esineiden ympäriltä. Vaikka menetelmä edustaa nykyään pitkälle automatisoitua valimoteollisuuden huippuosaamista, on tarkkuusvalu kehitetty jo tuhansia vuosia sitten Kiinassa.

Suomen valimomuseossa on nähtävissä juuri tämän kyseisen tarkkuusvalun kaikki prosessit vahasta valmistetusta valupuusta, valumuotista aina valmiiseen esineeseen saakka. Valimomuseon perusnäyttelyä uudistetaan lähivuosien aikana, jolloin on tarkoitus tuoda entistä näkyvimmin esille myös tämä perinteitä ja nykyaikaa hienosti yhdistävä valmistusmenetelmä.

"Rautateen kiskoin"

Helmikuun museoesineenä kirjastossa on ”Rautateen kiskoin”. Myös museon diariokirjassa nimi on lainausmerkeissä. Esineen käyttötarkoitusta kirjoihin ja kansiin ei ole kuitenkaan merkitty. Kyseessä on siis raudasta, todennäköisesti ratanaulasta, taottu piikki, jonka kärki on nelikulmainen. Piikin kahva on muotoiltu hiukan liuskamaiseksi ja kämmenen pohjaan sopivaksi. Pituutta esineellä on suunnilleen 30 cm.

Lainausmerkkeihin kirjoitettu nimi antaa olettaa, varsinkin kun on kyse Karkkilassa käytössä olleesta esineestä, että sitä on käytetty Hyvinkään-Karkkilan rautatiellä. Käyttötarkoituksesta on esitetty monenlaisia arvailuja. Ratakiskojen päissä on reiät pulttikiinnitystä varten. Tämä esine on ollut mahdollisesti tarkoitus työntää puolittain reiästä läpi, jolloin tähän voisi kiinnittää esim. vaijerin tai köyden, jolloin kiskoa voisi vetää maata pitkin joko miesvoimin tai varovasti veturilla. Teoriaa tukee se, että esineen varressa on pienet hiertymät, jotka voisivat olla vaijerin tai köyden aikaan saamia. Toisen arvauksen mukaan tällä ”kiskoimella” on voitu puhdistaa ratakiskojen ja vaihteistojen välejä.

Esine on todennäköisesti ollut käytössä rataosuudella n. 1911-1940. Se on kuulunut Ilmari Huitin museokokoelmaan. Huitti kuoli vuonna joulukuussa 1960. Ei ole tietoa, kauanko esine ehti olla hänen hallussaan, mutta tuskin hän sitä on ainakaan uutena hankkinut.

Jos esine on jollekin omakohtaisesti tuttu, niin museon väki toivoo yhteydenottoa. Esine laitetaan uudelleen esille keväällä valimomuseossa avattavaan ”Höyryjunalla Karkkilaan!” -näyttelyyn, silloin toivottavasti paremmin kontekstitiedoin.

Högforsin Narri-naulakko

Kuukauden museoesineeksi on valikoitunut Högforsin tehtaan valmistama, niklattu Narri-vaateripustin -tai naulakko. Esine on päätynyt tehtaan tuotantoon 1880-luvun puolivälissä. Tuolloin Högforsin johtaja Wolter Ramsay aktiivisesti etsi Keski-Euroopasta ja Ruotsista valumalleja hyödynnettäväksi omassa tehtaassa. Tuotantoon päätyi suuri määrä erilaisia taide- ja koristevaluja sekä myös kokotuotteita (mm. puuliedet ja kaminat), joista osaa vieläkin valmistetaan. Narri-naulakko sen sijaan poistui tehtaan valikoimasta 1920-luvun loppupuolella. Viimeisen kerran se löytyy tehtaan hinnastosta 1925. Kerrottakoon, että Suomessa samaa naulakkoa on valmistanut myös Fiskarsin ruukki.

Vaateripustimen virallinen nimi ei suinkaan ole Narri. Högforsin tehtaan hinnastossa se esiintyy yleensä nimellä ”vaateripustin n:o 1”. Poikkeuksen tekee eriskummallinen, melko vapaasti ilmeisesti ruotsinkielisestä tehtaan hinnastosta käännetty, ”Korkeakosken pajaston” hinnasto vuodelta 1887. Siinä naulakolle on annettu myös nimi: ”Pajas”. Nykykielelle käännettynä sana tarkoittaa ilveilijää tai narria. Myös legendaarisen rahapelin pajatson, alkujaan bajazzon, nimi on samaa alkuperää.

Museon kokoelmiin Narri-naulakko päätyi jo vuonna 1960, jolloin perustettiin Högforsin tehdasmuseo. Tuolloin museon kokoelmiin haalittujen esineiden alkuperää ei yleensä tiedetä, mutta tämän tiedetään. Naulakko on alkujaan kuulunut eräälle Vattolassa asuneelle Högforsin tehtaan muurarimestarille. Vuonna 1987 tehdasmuseon esineet periytyivät perusteilla olevalle Suomen valimomuseolle, minkä jälkeen naulakko on ollut nähtävissä Suomen valimomuseon perusnäyttelyssä.

Valurautainen joulukuusenjalka

Ennen olivat joulukuuset puuta ja joulukuusenjalat rautaa. Nyt ovat kuuset muovia ja kuusenjalat myös muovia. No, ehkä ei sentään ihan tyystin. Edelleen puisten joulukuusten myynti on ainakin Suomessa jokavuotinen traditio, jolle ei näy loppua. Valurautaisia kuusenjalkojakin näkee vielä käytössä, mutta kaupoista niitä alkaa olla vaikea löytää. Valurautaisten kuusenjalkojen tilalle ovat lähes tyystin tulleet kevytmetalliset, puiset ja muoviset kuusenjalat. Joulun ajan kunniaksi kuukauden museoesineeksi on valikoitunut lahtelaisen Upo-valimon valmistama valurautainen joulukuusen jalka.

Esineellä on kunniakas menneisyys: se on saanut toimia valmistajan messu- ja esittelykappaleena 1980- ja 90-luvuilla. Upon valimo perustettiin 1945. Joulukuusenjalat olivat heillä tuotannossa lähes alusta asti, ja siitä tulikin suuri myyntimenestys. Malli säilyi lähes muuttumattomana 1980-luvulle saakka, jolloin uudistaminen katsottiin välttämättömäksi. Kuukauden museoesine edustaa tätä uudempaa mallia. Upon valimon toiminta loppui 1997, jolloin myös sen kuusenjalkojen valmistus lakkasi.

Kaikki varmasti tietävät, että joulukuusen jalkaan tulee vettä, jos siihen ruuvataan kiinni puinen joulukuusi. Pelkkä vesi ei kuitenkaan välttämättä riitä pitämään kuusta terveenä. Yleisesti tunnettu kuusen elvytysaine on aspiriini. Vähemmän tunnettu lisäaine, mutta ilmeisesti aspiriiniakin tehokkaampi, on lääke nimeltä Rennie, jonka avulla kuusi on saatu kukoistamaan, ja jopa tuottamaan käpyjä, aina maaliskuulle asti. Keski-Euroopassa puolestaan on suosittua pistää veteen tippa tai kaksi tiskiainetta, jolloin vesi imeytyy paremmin kuuseen. Yksi konsteista on kaataa kuusenjalkaa ensimmäisillä kerroilla kuumaa vettä, minkä pitäisi avata puun huokoset tehokkaasti.

Karkkilan ruukkimuseo Senkan väki toivottaa hyvää joulua ja samalla rohkaisee kaivamaan vanhat, valurautaiset kuusenjalat varastosta ainakin vielä tänä jouluna!

Puhelin Högforsin konttorista

Marraskuun museoesine on Högforsin tehtaan konttorissa käytössä ollut vanha lankapuhelin. Sen on valmistanut Stockholms Allmänna Telefonaktiebologat 6.5.1912. Näin tarkka ajoitus museoesineelle on harvinaista, mutta tällä kertaa asia selviää valmistajan esineen pohjaan liimaamasta tarrasta. Puhelimen käyttö nykykännyköihin verrattuna on ollut hitusen hankalaa. Puhelimessa ei ole valintalevyä, joten sillä voitiin ottaa yhteyttä ainoastaan puhelinkeskukseen, josta puhelu ohjattiin eteenpäin.

Puhelin hankittiin todennäköisesti vuonna 1913 valmistuneeseen Högforsin konttorirakennukseen, jossa nykyään toimii Suomen valimomuseo. Paikkakunnalla oli toki ollut puhelinyhtiö jo vuodesta 1907 lähtien. Puhelimella sai yhteyden Hyvinkäälle ja Vihtiin, joihin molempiin meni tehtaan oma puhelinjohto (Puhelinosuuskunnalla oli myös oma johtonsa, joka meni pelkästään Vihtiin). Ongelma oli huono kuuluvuus Helsinkiin. Aikalaiskertomusten mukaan jo Vihtiin sai huutaa, eikä Helsinkiin tahtonut kuulua ollenkaan.

Helsingistä vedettiin Karkkilaan puhelinjohto vihdoin vuonna 1935, minkä jälkeen sai hyvän puheyhteyden vaikka Petsamoon saakka. Ei ole tiedossa, onko tämä puhelin ollut enää siinä vaiheessa käytössä. Mahdollista se on. Högforsin tehtaan konttori muutti uusiin tiloihin varsinaiselle ruukkialueelle vuonna 1938. Vanha puhelin muuttui koristeesineeksi todennäköisesti viimeistään silloin.

Rosenlewin kolmijalkapata

Kuukauden museoesineeksi kirjastossa on valikoitunut Erkki Linnalan Rosenlewille suunnittelema, mattamustaksi emaloitu kolmijalkapata, joka oli tuotannossa ainoastaan vuosina 1967-68. Tehdas valmisti pataa ainoastaan liikelahjaksi ja erilaisten kilpailujen palkinnoiksi. Kyseessä on siis pieni keräilyharvinaisuus.

Erkki Linnala vietti käytännössä koko uransa yhden yrityksen, Rosenlewin, palveluksessa ja keskittyi pääasiassa kaikkeen muuhun kuin kotitalouksien käyttöesineisiin. Linnala on maineensa luonut lähinnä jääkaappien ja puimureiden parissa, joista etenkin Sampo-puimurit kuuluvat erottamattomasti näkyvimpään suomalaiseen kulttuuriperintöön. Linnalan suunnittelemia talousvaluja L- ja R-sarjan astiat sekä ko. kolmijalkapata. Ne ovat maineikkuudessa jääneet Timo Sarpanevan samoihin aikoihin Rosenlewille suunnitteleman S-sarjan ja muiden astioiden jalkoihin. Aivan turhaan, sillä Linnalan rajun funktionalistiset talousvalut ovat kestäneet hyvin aikaa ja ne ovat edelleen monessa kotitaloudessa jokapäiväisessä käytössä.

Linnalan kolmijalkapata eroaa selvästi hänen muusta talousvalutuotannostaan. Pata on sievä ja siro ja monella tapaa suorastaan epäkäytännöllinen. Linnala sai taidealan koulutuksen Suomen taideakatemiassa, ja vaikka hänen muussa tuotannossaan on hallitsevana piirteenä käytännöllisyys, on hän kolmijalkapadan kohdalla päästänyt taiteellisen puolensa valloilleen. Tuntuu siltä kuin pataa ei olisi tarkoitettu otettavaksi lainkaan käyttöön, ja se on enemmänkin koriste-esine.

Pataa voi kirjaston näyttelyn jälkeen ihailla Hangon museossa, jossa avautuu 13.11.2014 näyttely nimeltä ”LIEDELTÄ PÖYTÄÄN – Suomalaiset DESIGN talousvalut”. Kyseessä on Karkkilan ruukkimuseo Senkan ja Rosenlew-museon yhdessä koostama kiertonäyttely, joka on aiemmin ollut esillä Karkkilan ja Porin museoiden ohella Pietarsaaren museossa sekä Tekniikan museossa Helsingissä. Näyttely Hangossa päättyy 22.3.2015.

HKR 6:n höyrypilli

Kuukauden museoesineenä on höyrypilli, joka on todennäköisesti peräisin Hyvinkään-Karkkilan rautatien (HKR) veturi nro 6:sta. Hyvinkään-Karkkilan rautatie avattiin 1911, mutta jo sitä ennen vuodesta 1907 lähtien rata oli yltänyt Hyvinkäältä Kytäjälle saakka. Ratahankkeen alullepanija oli Suomen rikkain mies, Hjalmar Linder, joka myöhemmin kohosi Högforsin ruukin omistajaksi. Rataosuuden neljä ensimmäistä veturia tulivat käyttöön uusina heti radan valmistuttua. Ne olivat tamperelaisen Tampellan tekoa. Myös HKR 5 tuli Tampellasta pari vuotta myöhemmin.

Veturi nro 6 rakennettiin vuonna 1924 Neumayerin tehtaalla Saksassa, ja se ostettiin Taubilan hovin metsäradalle Viipurin lääniin. Rataosuus lopetettiin vuonna 1926. Veturi myytiin seuraavana vuonna Kuurilan metsäradalle, jossa se oli ilmeisen kovassa käytössä. Pahoista vaurioista kärsinyt veturi rakennettiin käytännössä kokonaan uudelleen Lokomon tehtaalla Tampereella vuonna 1929. Todennäköisesti veturin pillikin on tältä ajalta. Kuurilan metsärata lakkautettiin 1943, ja kaksi vuotta myöhemmin veturi päätyi Hyvinkään-Karkkilan rautatielle. Veturi oli käytössä vuoteen 1954, kunnes se korvattiin Move 21 -dieselmoottoriveturilla. Veturi purettiin vuonna 1960.

Puretusta veturista päätyi höyrypilli taidemaalari Ilmari Huitille, joka keräsi omaa museokokoelmaansa. Huitti ei kuitenkaan koskaan ehtinyt kirjata ylös tietoa siitä, mistä pilli tosiasiassa oli peräisin, sillä hän kuoli jo vuonna 1960. HKR 6 on kuitenkin ensimmäinen Högforsin tehtaan purkama höyryveturi. Seuraava purettiin vasta vuonna 1974, joten vaihtoehtoja pillin alkuperästä ei näyttäisi olevan kuin yksi.

Veturin höyrypilliä soitettiin vetämällä kahvaan kiinnitetystä narusta.

Karkkilan museo kokoaa näyttelyä Hyvinkään-Karkkilan rautatiestä. Näyttely avataan toukokuussa 2015. Museo ottaa mielellään vastaan apua näyttelyn rakentamisessa. Erityisesti kaivataan rautatiehen liittyviä esineitä joko lahjoituksina tai lainoina. Myös kuvat ovat tervetulleita. Rataosuuden toimintaa ja tapahtumia on filmattu useaan otteeseen myös kaitafilmille. Näyttelyä elävöittämään museo nyt peräänkuuluttaa myös tätä liikkuvaa kuvaa!