Teho-silitysrauta on monella tapaa mielenkiintoinen Högforsin valmistama käyttöesine. Ensinnäkin se on viimeinen silitysrautamalli, jonka Högfors laski markkinoille. Tämä tapahtui vuonna 1938. Högforsin silitysrautojen valmistus jatkui tämän mallin hiipumisen jälkeen vielä vuosikymmenen ajan, mutta vanhemmilla malleilla.
Teho-rauta kertoo myös mielenkiintoisella tavalla yritysten välisestä kilpailusta ja yhteistyöstä. Porin konepaja nimittäin laski jo vuonna 1928 markkinoille uutta muotoilua edustaneen Mainos-sarjasilitysraudan, joka oli varsinainen myyntimenestys. Se oli lähes identtinen vuosikymmentä myöhemmin ilmestyneen Högforsin Tehon kanssa.
Asiakirjat eivät valitettavasti kerro, minkälainen sopimus yritysten välille silitysrautojen valmistuksesta solmittiin. Yleensä kyse vastaavissa tapauksissa on härskistä kopioinnista ja kilpailusta. Näin oli tuskin tällä kertaa, sillä Högforsin ja Rosenlewin (joka osti Porin Konepajan) välillä oli jo pitkään ollut molempia hyödyttävä, tiivis yhteistyö.
Porin konepaja lanseerasi vuonna 1930 Mainos-raudan sähköversion. Sähkösilitysrautojen valmistukseen Högfors ei sentään lähtenyt, mutta muutamaa vuotta myöhemmin katsottiin olevan sopiva hetki täydentää markkinoita Högforsin Mainos-kopiolla. Ehkäpä Rosenlew oli vähentämässä Mainos-raudan sähköttömän version valmistusta. Hetki osoittautui lopulta haastavaksi, sillä Tehojen valmistus loppui jo vuonna 1946, kun taas Mainos-raudat olivat tuotannossa 1950-luvun loppuun saakka.
Tämä kyseinen silitysrauta on otettu käyttöön Karkkilassa erään Högforsin työntekijän kodissa vasta vuonna 1952 eli vuosia myöhemmin kuin esineen valmistus oli lopetettu. Todennäköisesti rauta on ostettu Asemansuolla olleesta tehtaan lähettämöstä, jossa myytiin Högforsin omille työntekijöille tuotteita todella huokeaan hintaan. Tarjolla oli usein sellaisiakin tuotteita, joiden valmistus oli loppunut vuosia aiemmin.