torstai 3. syyskuuta 2020

Emaloitu blinipannu


Kuukauden museoesineenä on tänä vuonna museon kokoelmiin hankittu emaloitu blinipannu. Esineen kontekstitiedot ovat täysin kadonneet, mutta tutkijan mielenkiinnon herättää tietenkin pannun emalipinnassa lukeva sana ”Högfors”. Epäilemättä kyseessä on siis Högforsin valimossa valettu blinipannu, sellaisenaan varsin yleinen esine, joka on saman yrityksen emalilaitoksessa saanut pinnoitteensa. Harvinainen esine siis, sillä emaloituja blinipannuja ei ainakaan museon henkilökunta ole aiemmin kohdannut, eikä niitä myöskään myyntiluetteloihin ole merkitty.

Esineen valmistusvuodesta ei ole mitään tarkkaa tietoa, mutta itse esine antaa muutaman johtolangan. Emalilaitos perustettiin vuonna 1926, mutta esineen pintaan taltioitu kuva rajaa ajoitusta vielä tarkemmin. Hieman köpelösti hahmotellun kuvan etualalla on valimo, keskellä Karjaanjoki ja taustalla Bertel Liljeqvistin suunnittelema konepajarakennus, joka sai oikealla näkyvän torniosansa vuonna 1935. Emalilaitos toimi vuoteen 1990, mutta tuskinpa siellä enää loppuaikoina tämäntyyliseen askarteluun on ryhdytty. Valistunut arvaus siis on, että viimeistään 1970-luvun alussa esine on valmistettu.

Selvittämättä on ennen kaikkea se, kuka esineen on valmistanut. Kovinkaan monella taidot eivät tuollaiseen työhön olisi riittäneet. Ehkäpä joku emalilaitoksen laborantti on halunnut kokeilla blinipannuun emalijauheen toimivuutta, ja tullut samalla tehneeksi hienon firabelituotteen. Yhtä todennäköistä on se, että kyseessä on Högforsin Tehtaan Konepajakoulun täysin virallinen oppilastyö, ellei peräti koulun päätteeksi suoritettu näytetyö. Kyseisestä koulusta valmistui siis myös emalilaborantteja.

Kyseessä on siis harvinainen ja uniikki kappale. Me täällä museossa elämme toivossa, että joku muistaa nähneensä esineen aiemmin, ja on halukas ottamaan meihin yhteyttä täydentääkseen esineen vajavaisia kontekstitietoja.