torstai 1. kesäkuuta 2023

Juoksijapatsas

Kesäkuun museoesineeksi päätyi komea viestijuoksijaa esittävä palkintopatsas. Juoksijapatsaan historia jää kuitenkin osin mysteeriksi, mikä tekeekin siitä jollain tapaa kiehtovan ja mielenkiintoisen esineen. Patsas on ollut käytössä Helsingin Vallilassa sijainneen Centralgjuteri AB:n, eli Keskusvalimo Oy:n, sekä jonkin, todennäköisesti Pasilan konepajahallin välisenä urheilun kiertopalkintona. Konepajahallin sijainnista tai toiminnasta ei ole tarkkaa tietoa. Patsaan alaosassa sijaitseva teksti ”VANDRINGSPRIS I FRIIDROTT” sekä itse juoksija kertovat patsaan toimineen nimenomaan yleisurheilukilpailujen kiertävänä palkintona. Palkintopatsas on jaettu vuosina 1945, 1946 sekä 1949. Jokaisena vuonna palkinto on päätynyt Keskusvalimo Oy:lle. Viimeisen palkinnonjaon jälkeen patsas on toiminut muistoesineenä.


Urheilulla oli tärkeä rooli myös Karkkilassa. Ensimmäinen virallinen urheiluseura perustettiin Karkkilaan jo vuonna 1900, mutta työpaikkaurheilua sellaisenaan alettiin aktiivisesti harrastaa vasta 1930-luvun alun jälkeen. Högforsin tehtaan liittyminen Kymin Osakeyhtiöön vuonna 1933 vauhditti työpaikkaurheilun kehittymistä merkittävästi. Samalla perustettiin uusi urheiluseura Karkkilan Pojat. Högforsin työntekijät alkoivat aktiivisesti osallistua Kymin tehtaiden välisiin ja tehtaiden sisäisiin kilpailuihin vuodesta 1937 alkaen. Erityisen suosittuja urheilulajeja olivat hiihto, yleisurheilu, jalkapallo, suunnistus, tennis ja uinti. Sekä tehdas että tehtaan ammattikoulu saavuttivat hyviä tuloksia urheilukilpailuissa. Högforsin tehtaalla oli myös oma hyppyrimäki, joka oli suosittu etenkin Högforsin tehtaan konepajan oppilaiden kesken. Se purettiin kuitenkin jo 1960-luvun puolivälissä.

Vaikka tehtaan liikuntaohjelmissa pääpaino oli yksilöurheilussa, joukkuelajejakin harrastettiin. Vuonna 1935 Högforsin tehtaan sekä Karkkilan kauppalan välillä järjestettiin jalkapallo-ottelu, jossa pelasivat kummankin tahon virkamiehet. Ottelun suosio oli valtava ja se keräsi myös paljon paikallisen median huomiota. Vuonna 1952 tärkeäksi hetkeksi muodostui Högforsin tehtaan Kymin mestaruus jalkapallossa vieläpä omalla kotikentällä. Naisten keskuudessa suosituin urheilulaji oli lentopallo, josta myös voitettiin Kymin mestaruus. 1960-luvulla koripallosta tuli merkittävä laji Karkkilassa. Karkkila onnistuikin nousemaan valtakunnallisesti merkittäväksi koripallokaupungiksi, ja vastaava toiminta jatkuu edelleenkin.