Museon tukivasara

Vuoden ensimmäinen kuukauden museoesine on valurautainen ja puuvartinen vasara, joita valmistettiin vuonna 1982 Karkkilan museotoiminnan edistämiseksi. Vasaran toisella puolella lukee ”Fagerkulla” ja toisella puolella ”Karkkila 1982”.

Jo ennen vasaroiden valmistamista Karkkilan museokattila oli porissut reippaasti. Karkkilassa toimi 1950-luvulta lähtien kauppalan ylläpitämä kotiseutumuseo. Seuraavaksi Högforsin tehdas perusti oman museonsa vuonna 1960. Tämän jälkeen seuraava vaihe koettiin 1970-luvun alussa, kun Fagerkullan talot suunniteltiin purettaviksi ja niiden tilalle oli tarkoitus rakentaa kerrostaloja. Kun ensimmäiset talot Fagerkullassa vuonna 1973 purettiin, heräsi Karkkilan kotiseutuyhdistyksen sisällä ajatus suojella joitakin rakennuksia museoimalla ne. Neuvottelut Kymin Oy:n, joka tuolloin omisti Högforsin tehtaan, kanssa aloitettiin välittömästi. Talojen purkaminen loppui laman alettua ja uusien asuntojen tarpeen laskettua.

Ensimmäinen julkisuudessa esitetty ajatus oli valurin asunnon perustaminen näyttelykohteeksi Fagerkullaan. Kotiseutuyhdistyksestä asiaa ajoivat Soili Tuovinen, Tuure Hasselman ja Juhani Silván – kaikki oleellisia toimijoita tulevaisuuden tapahtumissa. Tehtaan puolelta neuvottelut käynnisti isännöitsijä Reino Sandelin. Seuraavaksi esitettiin jo ajatus kokonaisen talorykelmän säilyttämisestä, mutta hanke ei edennyt kovin nopeasti. Mielenkiinto Fagerkullaa kohtaan heräsi muutenkin, sillä tehdas saneerasi taloja ja 1980-luvun alussa myi valtaosan niistä yksityisille henkilöille. Viimein vuonna 1982 Karkkilan kaupunki päätti vuokrata tehtaalta osan Fagerkullan asunnoista ja muuntaa ne työläismuseoksi. Vuonna 1986 Karkkilan kaupunki osti rakennukset itselleen.

Vuonna 1982 Fagerkullayhdistys myi museohankkeen edistämiseksi niin sanottuja tukivasaroita. Vasarat olivat Metalliammattiosaston valmistamia ja siis todennäköisesti Högforsin valimossa valettuja firaabelitöinä. Fagerkullayhdistys tilitti vasaroiden myynnistä saamansa rahat kaupungille. Ponnistus oli sillä kertaa kuitenkin vielä ennenaikainen, eikä rahoja perimätiedon mukaan käytetty lainkaan museohankkeeseen. Vuonna 1985 tilanne oli jo toinen, kun Yrjö M. Lehtosen Suomi-Valimo osti Högforsin tehtaan ja Karkkilan kaupunginjohtajaksi valittiin museohankkeelle myötämielinen Erkki Saarinen. Pitkään valmisteilla ollut Työläismuseo ja pikaisella aikataululla suunniteltu Valimomuseo saatiin neljässä vuodessa valmiiksi. Kummankin museon avajaisia vietettiin 18.5.1989.

Juoksijapatsas

Kesäkuun museoesineeksi päätyi komea viestijuoksijaa esittävä palkintopatsas. Juoksijapatsaan historia jää kuitenkin osin mysteeriksi, mikä tekeekin siitä jollain tapaa kiehtovan ja mielenkiintoisen esineen. Patsas on ollut käytössä Helsingin Vallilassa sijainneen Centralgjuteri AB:n, eli Keskusvalimo Oy:n, sekä jonkin, todennäköisesti Pasilan konepajahallin välisenä urheilun kiertopalkintona. Konepajahallin sijainnista tai toiminnasta ei ole tarkkaa tietoa. Patsaan alaosassa sijaitseva teksti ”VANDRINGSPRIS I FRIIDROTT” sekä itse juoksija kertovat patsaan toimineen nimenomaan yleisurheilukilpailujen kiertävänä palkintona. Palkintopatsas on jaettu vuosina 1945, 1946 sekä 1949. Jokaisena vuonna palkinto on päätynyt Keskusvalimo Oy:lle. Viimeisen palkinnonjaon jälkeen patsas on toiminut muistoesineenä.

Urheilulla oli tärkeä rooli myös Karkkilassa. Ensimmäinen virallinen urheiluseura perustettiin Karkkilaan jo vuonna 1900, mutta työpaikkaurheilua sellaisenaan alettiin aktiivisesti harrastaa vasta 1930-luvun alun jälkeen. Högforsin tehtaan liittyminen Kymin Osakeyhtiöön vuonna 1933 vauhditti työpaikkaurheilun kehittymistä merkittävästi. Samalla perustettiin uusi urheiluseura Karkkilan Pojat. Högforsin työntekijät alkoivat aktiivisesti osallistua Kymin tehtaiden välisiin ja tehtaiden sisäisiin kilpailuihin vuodesta 1937 alkaen. Erityisen suosittuja urheilulajeja olivat hiihto, yleisurheilu, jalkapallo, suunnistus, tennis ja uinti. Sekä tehdas että tehtaan ammattikoulu saavuttivat hyviä tuloksia urheilukilpailuissa. Högforsin tehtaalla oli myös oma hyppyrimäki, joka oli suosittu etenkin Högforsin tehtaan konepajan oppilaiden kesken. Se purettiin kuitenkin jo 1960-luvun puolivälissä.

Vaikka tehtaan liikuntaohjelmissa pääpaino oli yksilöurheilussa, joukkuelajejakin harrastettiin. Vuonna 1935 Högforsin tehtaan sekä Karkkilan kauppalan välillä järjestettiin jalkapallo-ottelu, jossa pelasivat kummankin tahon virkamiehet. Ottelun suosio oli valtava ja se keräsi myös paljon paikallisen median huomiota. Vuonna 1952 tärkeäksi hetkeksi muodostui Högforsin tehtaan Kymin mestaruus jalkapallossa vieläpä omalla kotikentällä. Naisten keskuudessa suosituin urheilulaji oli lentopallo, josta myös voitettiin Kymin mestaruus. 1960-luvulla koripallosta tuli merkittävä laji Karkkilassa. Karkkila onnistuikin nousemaan valtakunnallisesti merkittäväksi koripallokaupungiksi, ja vastaava toiminta jatkuu edelleenkin.

Ekholmin sikarikuppi

Högforsin tehtaan erilaisten taide- ja koristevalujen määrä on valtava. Useimmat näistä ovat tunnettuja töitä, sellaisia, joita löytyy edelleen monesta tuvasta Karkkilassa ja sen lähiympäristössä. Asia erikseen ovat uniikkituotteet, joiden olemassaolosta ei välttämättä kukaan tiedä mitään, ennen kuin sellainen sattuu jossain tulemaan vastaan. Yksi tällainen esine on Kymin Oy:n toimitusjohtaja K.E. Ekholmille 50-vuotislahjaksi 10.8.1946 ojennettu valurautainen sikarikuppi. Kuukauden museoesineemme ei ole itse kuppi, vaan kipsinen valumalli, jonka avulla itse lahjaesine on valmistettu. Museon kokoelmissa ei valurautaversiota ole.

Kupin kuva-aiheet ovat hyvin högforsilaiset; toiselle puolelle on kuvattu Högforsin masuunin jäänteet ja toiselle puolelle viisi valuria. Kupin toisessa päädyssä on nimikirjaimet, jotka näyttäisivät olevan ”E. Ce”. Nimikirjaimista ja esineen tyylistä päätellen valumallin on muotoillut taiteilija Emil Cedercreutz, joka oli 1920-luvulla Högforsin toimitusjohtajana toimineen Edward Cedercreutzin veli. Valumallia on ollut tarkoitus käyttää vain yhden kerran, mutta koska sitä on säilytetty vuosikymmenien ajan Högforsin taidevalimon mallivarastossa, on sen avulla melko varmasti tehty myös firaabelikappaleita. Ehkä niitä löytyy siis karkkilalaistenkin kotien hyllyistä.

Emil Cedercreutz oli arvostettu taiteilija ja kuvanveistäjä, jonka hevosaiheisia veistoksia on lukuisia eri puolilla Suomea. Harjavallassa on hänen nimeään kantava museo. Högforsille Cedercreutz toteutti 1920-luvulla yleisimmän reliefinsä ”Tukinvetäjät” sekä vähän isokokoisemman ”Kylväjät” ja todella harvinaisen ”Äidinrakkauden”, jonka aihe toistuu lähes identtisenä patsaassa Helsingissä Kaisaniemenkadulla. Kaikki mainitut työt ovat hevosaiheisia. Cedercreutz muotoili Högforsille myös valurin uurnan, jossa aiheena tämän sikarikupin tapaan on valimotyö.

Högforsin 170-vuotislahja

Högforsin ruukki täytti viime vuonna tasan 200 vuotta. Varsinaisia juhlallisuuksia ei kuitenkaan järjestetty erään kulkutaudin vuoksi. Tehtaan historia on silti täynnä toinen toistaan komeampia juhlia. Massiivisimmat kekkerit pidettiin vuonna 1970 tehtaan täyttäessä 150 vuotta. Tuolloin tehdas oli täydessä voimansa tunnossa. Viimeisimmät suuren luokan juhlat pidettiin 17.5.1990, jolloin jälleen juhlittiin tasavuosikymmeniä. Tuolloin tehtaan työntekijät saivat lahjaksi emaloidun sorsalampun, jossa oli mukana kaksi valurautapikaria.

Sorsalamppu eli sauhusorsa oli öljylamppu, jota valaja käytti työvalaisimena ennen sähkövalon aikakautta 1800-luvulta lähtien. Kerrotaan, että valaja joutui aikoinaan ensimmäisenä työnään valmistamaan sorsalampun. Sen onnistumisen perusteella valumestari arvioi valajan ammattitaidon.

Tehtaan 170-vuotisjuhlassa pidettiin aamupäivällä valimolla avoimien ovien tilaisuus, jossa kaikki halukkaat pääsivät tutustumaan tehtaan tuotantotiloihin. Vieraita oli noin 500.  Varsinainen juhla oli klo 16.00 Fagerkullan pihanäyttämöllä. Tilaisuudessa muun muassa esitettiin Eino Halmeen "Pruukin tarinoita". Tilaisuudessa esiintyi myös Työväen Mieskuoro. Juhlatapahtuman jälkeen Tehtaan ruokalassa tarjoiltiin henkilökunnalle illallinen, joka sisälsi karkkilalaisia perinneruokia perunamakkarasta luumukiisseliin. Iltajuhlassa jaossa oli kyseisiä juhlaesineitä, ja samalla yksi kappale lahjoitettiin Suomen valimomuseon kokoelmiin. Muistoesineen pohjalta museolle laadittiin myyntituotteeksi Valurintähkä-setti, jossa oli tästä poiketen enemmän snapsilaseja ja pronssinen alusta. Setti on edelleen museokaupasta saatavissa.

Rautatien muistolaatta

Vuosina 1911-1967 toiminnassa olleesta Hyvinkään–Karkkilan –rautatiestä on valmistettu useita erilaisia, valurautaisia muistolaattoja vuosien saatossa. Valmistaja on poikkeuksetta ollut aina Högforsin valimo. Tehdashan oli aikoinaan perustamassa rataosuutta yhdessä Hjalmar Linderin kanssa, mutta jo 1920-luvun alussa rataosuus päätyi kokonaisuudessaan Högforsin omistukseen.

Todennäköisesti viimeinen rataosuuden muistolaatta suunniteltiin vuonna 1971 Karkkilan Lions Clubin 15-vuotisjuhlia varten. Laatan suunnittelijasta ei kuitenkaan ole tietoa. Laattaan on kuvattu junan taakse Nyhkälänharju ja tehdasrakennuksia. Taustakuvat ovat oikeaan osuneita, sillä juuri Lions Club siirsi junan väliaikaisia kiskoja pitkin Nyhkälänharjun edustalle vuonna 1967. Juna oli paikoillaan yli neljännesvuosisadan, kunnes se siirrettiin Jokioisille korjattavaksi. Korjaustyöstä palkkioksi junan vaunut jäivät Jokioisille, mutta veturi palasi vuonna 2006 Karkkilaan kaupungintalon aulaan.

Kuukauden museoesineemme on siis tämä kyseinen muistolaatta. Tosin ilman Lions Clubin tekstejä. Alkuperäisen muistolaatan vanerinen valumalli nimittäin jäi vuoden 1971 jälkeen tehtaan mallivarastoon, ja sen avulla on sittemmin valettu firabelitöinä useita tekstittömiä muistolaattoja. Jopa siinä määrin, että tämä tekstitön laatta on paljon yleisempi kuin vuoden 1971 originaalit. Tämän kyseisen muistolaatan on valanut eräs Högforsin valuri vuonna 1985 viimeisenä työnään ennen eläkkeelle lähtöään.

Kesäkuun 13. päivä Suomen Valimomuseossa avautuvassa Högfors-museossa on esillä kaiken muun lisäksi erilaisia rautatien muistolaattoja. Tervetuloa tutustumaan!

Rautatien muistoesine

Vanhaan hyvään aikaan Karkkilaankin pääsi junalla. Kapearaiteinen rautatie kulki Hyvinkään ja Karkkilan välillä vuosina 1911–1967 kuljettaen sekä tavaraa että ihmisiä. Höyryvetureita oli kaikkina aikoina yhteensä seitsemän, joista viisi hankittiin uutena Tampellasta. Nämä veturit ansaitsivat lempinimen ”Pikkupässi”. Kun rautatie vuonna 1967 lakkautettiin, oli käytössä vielä kolme Pikkupässiä, joista kaksi museoitiin ja yksi romutettiin. Toinen säilyneistä vetureista on käytössä Jokioisten museorautatiellä ja toinen on esillä Karkkilan kaupungintalon aulassa.

Vuosi 1961 oli merkittävä vuosi rautatien historiassa. Useimmat muistavat sen siitä, että tuolloin loppui matkustajaliikenne rataosuudella. Samana vuonna vietettiin kuitenkin myös radan 50-vuotisjuhlaa. Juhla huipentui rautatieasemalla, jossa esitettiin Juhani Ahon romaaniin pohjautuva näytelmä ”Rautatie” koristellun juhlajunan saavuttua Hyvinkäältä Karkkilaan. Tapahtumaa juhlistettiin muutenkin: Högforsin tehtaalla valmistettiin kaksi tai kolme erilaista muistoreliefejä, jotka ilmeisesti kaikki suunnitteli taiteilija Eino Ruutsalo. Hän suunnitteli myös erikoisen rataosuuden muistoesineen, joka on nyt kuukauden museoesineemme.

Valurautaisen muistoesineen symboliikka ei avaudu museon väelle. Esineen koristellussa etuosassa lukee ”Hyvinkään – Karkkilan rautatie 1911–1961”, mikä ei sinällään jätä mitään tulkintojen varaan. Rautakapistus muistuttaa hieman nuijaa, toisaalta leimasinta ja osin myös pientä tuhkakuppia. Todennäköisemmin siinä on kuitenkin jokin arvoituksellinen viittaus itse rautatiehen, jota emme vain ole oivaltaneet. Museo ottaa mielellään vastaan muistoja ja tietoja esineeseen liittyen!

Muistoesine vuodelta 1919

Kuukauden museoesineenä on tällä kertaa kaunis, puusta taidokkaasti veistetty rasia. Soikea rasia on yhdestä puusta veistetty lukuun ottamatta kantta ja pohjaa. Rasian toiselle puolelle on kuvattu kirkko ja kappeli, tähdenlento sekä kohokirjaimin kirjoitettu sana ”MUISTO”. Kirkko on todennäköisesti Karkkilan kirkko, vaikka siitä aivan varma ei voi olla. Rasian toisella puolella on kuva juhlasta, jossa tarjoilija tuo pöydän ääreen ilmeisesti viinikarahvin outoon sulin koristeltuun päähineeseen pukeutuneelle henkilölle. Huoneessa on myös ruukkukasvi, joka muistuttaa palmua. Lisäksi kuvan vieressä on vuosiluku 1919, joten rasia lienee nyt tasan sadan vuoden ikäinen.

Täynnä erikoisia merkintöjä oleva rasia on täysi mysteeri museolle. Se ainoastaan tiedetään, että se kuuluu Juho Aaltosen museokokoelmiin. Aaltonen ei ole kuitenkaan kirjannut omiin tiedostoihinsa mitään esineen käyttöhistoriaan liittyvää, ei edes lahjoittajan nimeä. Esine on varmasti ollut Juho Aaltoselle tärkeä, sillä hän oli hyvin uskonnollinen. Juho Aaltonen kuoli vuonna 1976, ja testamenttasi omaisuutensa Karkkilan seurakunnalle. Tarkoitus oli, että seurakunta hoitaisi kokoelmaa Liimamäen lähellä olevalla Mäkelän tilalla. Testamentin mukaan kokoelmaa sai myös kartuttaa. Seurakunnalla ei kuitenkaan ollut tarvetta museoesineille, joten lahjoitus siirrettiin Karkkilan kotiseutuyhdistykselle.

Karkkilan museo, jonka hoidossa museokokoelma nykyään on, toivoo saavansa esineeseen liittyvää muistitietoa talteen. Rasia on uniikki, mutta ehkä samaa symboliikkaa on käytetty muissakin esineissä. On myös mahdollista, että samanlaisia rasioita on valmistettu useita.

Näsinneula -kynttilälyhty

Kuukauden museoesineeksi on valikoitunut yhden Suomen tunnetuimman nähtävyyden pienoismalli kesän viimeisen lomakuukauden kunniaksi. Kyseessä on Tampereella sijaitsevan Näsinneulan pohjalta tehty kynttilälyhty, joka on istutettu Suomen kartan muotoiselle alustalle. Esineen ovat suunnitelleet 2000-luvun alussa Tampereella sijaitsevan Valimoinstituutin ammattikoulun opettajat Kari Pohjalainen ja Esa Saarela, jotka halusivat koulun tuotantoon Tampere-aiheisen tuotteen. Kynttilälyhty kohosi nopeasti koulun suosituksi lahjaesineeksi.

Valimoinstituutti on Tampereella sijaitseva valimoalan valtakunnallinen koulutus-, tutkimus-, tuotekehitys- ja palveluyksikkö. Vuonna 1995 perustetun instituutin tehtävänä on edistää valun käyttöä Suomessa.  Valimoinstituutti siirtyi vuonna 2009 Tampereen teknillisestä yliopistosta osaksi Tampereen kaupungin ammattiopiston toimintaa.

Ammattikoulun valulinjan oppilaat tekivät Näsinneulasta ja Suomen kartasta ensin valumallit, minkä jälkeen valimopuolen oppilaat aloittivat valamisen. Esine soveltui hyvin oppilastyöksi, sillä sitä oli alan aloittelijankin helppo valmistaa. Esinettä onkin valmistettu tähän mennessä suunnilleen 150 kappaletta erilaisin variaatioin.

Näsinneula on vuonna 1971 valmistunut 168 metriä korkea näköalatorni. Itse torniosa on 134,5 metriä korkea. Näköalatasanteella ja pyörivällä ravintolaosalla varustettu torni kuuluu Särkänniemen huvipuistoalueeseen. Näsinneula on Suomen korkein rakennus sekä Pohjoismaiden toiseksi korkein näköalatorni Tukholman Kaknästornetin jälkeen.

Valurautainen lyttyhattu

Kuukauden museoesineenä on valurautainen lyttyhattu-tuhkakuppi. Kyseinen esine saattaa vaikuttaa tutulta, jos on tutustunut Componentan koristevalutuotantoon. Tuhkakuppi ei ole kuitenkaan Componentan, vaan Lapuan konepajan vuonna 1959 valmistama esine. Samalla se myös niin alkuperäinen tuote, kuin se vaan voi olla. Ainakin suomalaisessa mittakaavassa.

Lyttyhatun tunnettu historia alkaa Tanskasta. Lapuan konepajan johtohenkilöitä oli 1950-luvun puolivälissä käymässä kyseisessä maassa. Siellä he törmäsivät hatun alkuperäiseen, alumiinista valettuun versioon. He ostivat lyttyhattua kaksi kappaletta tarkoituksenaan kokeilla sen valamista raudasta. Hanke realisoitui vuonna 1959, jolloin yritys täytti 50 vuotta. Lyttyhattua valettiin tuolloin 50 kappaletta, jotka jaettiin asiakkaille. Kuukauden museoesineemme on tätä erää, sillä sen lierin sisäreunaa koristaa teksti ”LAPUAN KONEPAJA 1909-1959”.

Juhlavuoden jälkeen lyttyhattu alkoi elää omaa elämäänsä. Yritys vaihtoi nimekseen Lapuan valimo vuonna 1969, minkä jälkeen lyttyhatustakin tehtiin konekaavaukseen soveltuva valumalli. Uuden valumallin myötä lyttyhattu alkoi levitä myös muihin valimoihin, myös Iisalmella sijaitsevaan Suomivalimoon, joka oli myöhemmin rakentuneen Componenta-konsernin ns. perustajavalimo. Iisalmesta esineen valmistus levisi myös Karkkilaan 2000-luvun alussa. Lyttyhattua valmistettiin muutaman vuoden ajan, kunnes uusi tuotantolinja vuonna 2003 ei enää mahdollistanut tämän kokoluokan esineiden valmistusta. Componenta Karkkilan viimeiset lyttyhatut päätyivät Suomen valimomuseon museokauppaan, josta viimeinen kappale siirrettiin museon kokoelmiin vuonna 2007.

Larin-Kyöstin katajatuoppi

Museon kuukauden museoesine on monella tapaa merkityksellinen. Sen on puhdetyönä valmistanut Erik ”Eerikki” Enqvist (1870-1953), joka tunnetaan ehkä parhaiten siitä, että hän toimi ennätyspitkän ajan, 67 vuotta, Högforsin valimossa lähinnä malliviilarina. Hän asui ja vaikutti Fagerkullassa ns. vanhana poikana. Hän harrasti yhtä innokkaasti niin metsästystä kuin kulttuuriakin. Hän oli erityisen taitava käsistään muotoillessaan katajasta erilaisia tarve-esineitä, joista tämä tuoppi on yksi esimerkki. Eerikki on kaivertanut tuoppiin nimikirjaimensa ”E.E.” sekä vuosiluvun ”1947”, joten tuopilla on ikää jo 70 vuotta. Tällaisia tarve-esineitä Eerikki lahjoitti tai myi monille kylän asukkaille. Myös tämä tuoppi on ollut käytössä, tai koriste-esineenä, useita vuosikymmeniä Fagerkullan kylässä yhdessä perheessä.

Eerikki on kaivertanut tuopin kylkeen muutakin kuin vuosiluvun ja nimikirjaimensa. Esineessä nimittäin ylimpänä lukee ”Larin-Kyösti” ja hiukan alempana ”Tulkai veikeät veitoset kun silmä nuorena säihkyy kun rinta laulusta lämpenee ja viini maljassa läikkyy”. Kyseessä on siis mitä ilmeisemmin Larin-Kyöstin kirjoittama runonpätkä. Vuonna 1873 syntynyt Larin-Kyösti, eli Karl Gustaf Larson, on Suomen tunnetuimpia runoilijoita. Ensimmäisen runokokoelmansa ”Tän pojan kevätrallatuksia” hän julkaisi vuonna 1897. Larin-Kyöstin runoissa oli huoletonta kulkuriromantiikkaa sekä luonnon kuvausta. Ei ihme, että luonnossa viihtynyt Eerikki viehtyi Larin-Kyöstin teoksiin. Larin-Kyösti kirjoitti myös näytelmiä. Hänen tunnettuja näytelmiään olivat ”Juhannustulilla” (1900), ”Kuisma ja Helinä” (1902) ja ”Ulkosaarelaiset” (1922).

Larin-Kyösti kuoli vuonna 1948 eli vuotta myöhemmin kuin Eerikki oli saanut häntä kunnioittavan tuoppinsa valmiiksi. Myös Eerikin elämä alkoi siinä vaiheessa olla loppusuoralla, sillä hänet siirrettiin vuonna 1950 eläkkeelle Högforsin tehtaalta kunnioitettavassa 80 vuoden iässä. Muutamaa vuotta myöhemmin hänenkin elämänsä päättyi.

Högforsin 130-vuotisjuhla-astiasto

Högforsin tehdas vietti toimitusjohtaja Gustaf Arppen johdolla 130-vuotisjuhliaan vuonna 1950. Juhlapaikkana oli juuri valmistunut konepajarakennuksen uusi siipi. Tehdas eli sotakorvausajasta ja pulavuosista huolimatta nousukauden huumassa. Tehdasalueelle valmistui massiivisia uudisrakennuksia säännöllisin väliajoin, ja uusia työntekijöitä vyöryi sisään suorastaan ovista ja ikkunoista. Juhlat olivat tämän nousukauden mukaiset, komeat ja massiiviset, jotka näyttävyydessään lyötiin vasta 20 vuotta myöhemmin tehtaan 150-vuotisjuhlissa.

Juhlatapahtuman yksi muistoesine oli Olga Osolin Arabialle suunnittelema valkea R-mallin kahvikuppi asetteineen, joka on nyt, kera ilmeisesti saman sarjan kakkulautasten, kuukauden museoesineenä. Kuppia ja lautasia koristaa tehtaan juhlavuoden leima. Osolin R-malli suunniteltiin jo 1942, mutta se oli tuotannossa vain 1950-luvulla. Kyseessä on ilmeisen harvinainen malli, sillä sitä eivät kaikki Arabian astioiden asiantuntijatkaan tunnista. Osol työskenteli vuosikymmenten ajan Arabian tehtaiden suunnittelijana, ja hänet muistetaan parhaiten legendaarisesta Myrna-astiastosta, joka oli yhtäjaksoisesti tuotannossa 1938–2005.

Componenta Finland Oy Högfors täytti tänä vuonna 195 vuotta. Yhtä suuria juhlia kuin 65 tai 45 vuotta sitten ei ole järjestetty. Vuosi 2020 lähestyy vääjäämättömästi. Saamme pian nähdä, millaiset juhlat järjestetään 200-vuotisjuhlan kunniaksi.

Lions Clubin muistoesine

Kuukauden museoesineenä on Karkkilan Lions Clubin vuonna 1967 Juho Karistolle lahjoittama leijona-aiheinen muistoesine. Juho Karisto muistetaan ennen kaikkea Hyvinkään - Karkkilan rautatien pitkäaikaisena rataesimiehenä. Hän aloitti työt radalla jo radan rakennusvaiheessa vuonna 1911 ja palvelusvuosia ehti kertyä peräti 46. Hänen kunniakseen on Karkkilassa nimetty katu, Karistonkatu, joka sijaitsee lähellä entistä rata-aluetta.


Muistoesineen lahjoitti museolle vuonna 1989 Juho Kariston leski. Lahjoitushetkellä ei tullut kirjattua ylös, mistä hyvästä Karistolle muistoesine oli lahjoitettu. Lahjoitusvuosi, 1967, antaa kuitenkin hyvän vinkin asiasta. Vuonna 1967 Hyvinkään - Karkkilan rautatien toiminta lakkautettiin. Yksi radan vetureista päätettiin kuitenkin säilyttää museoesineenä Karkkilassa. Veturi nro 3 siirrettiin väliaikaisia kiskoja pitkin Nyhkälän harjun kupeeseen marraskuun alussa vuonna 1967. Siirtotyöstä huolehti Karkkilan Lions Club. Hankkeessa oli vahvasti mukana vielä vetreässä kunnossa oleva, kymmenkunta vuotta eläkkeellä ollut Juho Karisto. Hän vastasi pääasiassa lopullisen sijoituspaikan, Nyhkälän harjun, valmistelusta. Muistoesine on siis todennäköisesti kiitos syksyllä 1967 tehdystä työstä.

Museojuna oli harjulla vuoteen 1993 saakka, kunnes sään ja ilkivallan runtelema veturi kolmine vaunuineen siirrettiin Jokioisten museorautatielle kunnostettavaksi. Vuonna 2006 veturi siirrettiin takaisin Karkkilaan kaupungintalon aulaan, missä se on vieläkin. Junan vaunut lahjoitettiin museorautatielle kiitokseksi tehdystä työstä. Suomen valimomuseossa avautuu yleisölle 16.5. näyttely Höyryjunalla Karkkilaan! Näyttely Hyvinkään - Karkkilan rautatien vaiheista 1911–1967.

Pommikoneesta tehty tuhkakuppi

Kuukauden museoesineenä on Karkkilassa tammikuussa 1940, talvisodan aikana, alas ammutun neuvostoliittolaisen pommikoneen moottorin männästä valmistettu tuhkakuppi. Pommikoneet tulivat etelän suunnasta, mutta eivät pommittaneet Karkkilaa. Koneet olivat matkalla pommittamaan Tamperetta. Kone putosi Karkkilan Toivikkeelle. Paikkakuntalaiset ottivat koneesta osia itselleen muistoesineiksi. Koneen romu vietiin metallipulasta kärsivälle Högforsin tehtaalle, jossa sen osia hyödynnettiin teollisessa tuotannossa. Koneen osista valmistettiin myös koriste- ja käyttöesineitä, kuten tämä tuhkakuppi. Ilmeisesti kaikista koneen männistä tehtiin tuhkakuppi, sillä samanlaisia esineitä tiedetään olevan Karkkilassa useita.

Pommikoneiden lentäminen Karkkilan yllä ei sota-aikana ollut mitenkään harvinaista, vaikka Karkkilaa ei koskaan pommitettu. Sodan jännittävin ja pelottavin tilanne kotirintamalla oli kyseisen pommikoneen alas ampuminen. Paikkakunnalla tuolloin asuneet lapset vieläkin muistelevat, kuinka aluksi koneen pelättiin putoavan aivan kauppalan keskustaan. Lähes yhtä paljon pelättiin koneen mukana alas tulevia, kahta ’häijyä’ lentäjää, joiden laskeutuminen laskuvarjoilla näkyi kirkkaassa talvisäässä hyvin selvästi. Jotkut kyyristelivät pommisuojissa kaikki mahdolliset aseet, tussarit, veitset ja miekat käsissä. Taisivat neuvostoliittolaiset lentäjät kuitenkin pelätä suomalaisia vielä tätäkin enemmän, sillä toinen heistä surmasi itsensä ennen kuin etsintäpartio löysi heidät ja koneen hylyn.

Högforsin masuunin juhlakasari

Suomen valimomuseo sai alkuvuodesta erittäin tärkeän esinelahjoituksen. Kyseessä on Högforsin valmistama pyöreäpohjainen paistinkasari, jonka kyljessä komeilee päivämäärä 30.11.1872. Eittämättä kyseessä on valupäivä, mutta epäselvää oli, mitä kasarin voimin oli aikoinaan juhlittu. Päivämääriähän ei tehtaan valmistamiin esineisiin ollut merkitty muuta kuin harvinaisissa juhlatapahtumissa.

Erilaisia vaihtoehtoja karsimalla kävi selväksi, että esine on todennäköisesti Högforsin masuunin 50-vuotisjuhlaesine. Vuosiluku 1822 on näkyvissä masuunin kyljessä. Högforsin privilegiokirjan 17.5.1820 mukaan masuunin piti olla valmis vuoden 1822 loppuun mennessä. Todennäköisesti sen takia tuo vuosi on ylös merkitty, ja kasari valmistettu 50 vuotta myöhemmin. Masuuni oli tuolloin vielä käytössä, joten kasari on valmistettu masuunissa sulatetusta raudasta.

Masuunin rakennushanke ei kuitenkaan toteutunut määräajassa 1822, ja siksi tehtaanjohtaja Johan Jacob Dreilick joutui anomaan 8 kuukautta lisäaikaa. Vuorimestari Sahlman velvoitettiin johtamaan masuunin rakentamista, ja lopulta masuuni valmistui heinäkuussa 1823. Masuunista tehtiin silloin tarkastuspöytäkirja ja piipun lämmitys aloitettiin 12.7.1823. Ja sitten päästiinkin pari viikkoa myöhemmin puhallukseen.

Tänä vuonna olemme siis viettäneet Högforsin masuunin 190-vuotisjuhlaa. Aikaisemmin näitä masuunin juhlavuosia on kuitenkin vietetty vuotta aiemmin, mistä muistutuksena on masuuniin merkitty vuosiluku ja nyt, uutena esineenä, masuunin vanha juhlakasari.

Högforsin konepajakoulun voittopokaali

Högforsin tehtaan konepajakoulu toimi vuosina 1943-1977. Koulussa tehtiin kuitenkin paljon muutakin kuin opiskeltiin konepajaan ja valimoteollisuuteen liittyviä asioita. Oppilaiden vapaa-ajan täyttivät erilaiset kulttuuririennot ja urheilu.

Konepajakoulu oli arvostettu alan oppilaitos, jonne oli vaikea päästä. Hakijoita oli parhaina vuosina yli sata, ja vain 20-30 oppilasta hyväksyttiin vuosittain. Koulun pääsyvaatimuksista ei ollut aina selvyyttä. Puhuttiin jopa ns. pärstäkertoimesta, mutta tokihan koulun päästötodistuksella oli oma tärkeä merkityksensä. Ja oman paikkakunnan pojilla oli koko koulun historian ajan etusija kouluun pyrittäessä. Yksi tärkeä pääsyvaatimus oli kuitenkin myös urheilumenestys.

Ammattikoulujen välisistä urheilukilpailuista haluttiin menestystä ja sitä myös saatiin. Erilaiset kiertopalkinnot päätyivät lähes poikkeuksetta Högforsin konepajakoulun palkintokaappiin. Yksi tällaisista kiertopalkinnoista on nyt valittu heinä- ja elokuun kuukauden museoesineeksi Karkkilan kirjastoon. Kyseessä on teollisuuden ammattikoulujen yleisurheilukilpailujen kiertopalkinto, jonka Högforsin konepajakoulu voitti viiden vuoden aikana 1951-54 peräti neljä kertaa, minkä jälkeen pokaali jäi pysyvästi Karkkilaan.

Palkintopokaalin kaikki neljä karhua tervehtivät urheilusankareita tassu lippaan nostettuna.

Suomen valimomuseossa on esillä Högforsin konepajakoulusta kertova näyttely. Näyttely on avoinna 4.8.2013 saakka. Näyttelyssä kerrotaan varsinaiseen koulutukseen liittyvien asioiden lisäksi myös oppilaiden harrastuksista ja arjesta. Lisätietoja Karkkilan ruukkimuseo Senkan sivuilta.

Högforsin muistolaatta vuodelta 1961

Högforsin valimolla elettiin merkittäviä hetkiä kesällä 1961, kohta 50 vuotta sitten. Tuolloin tehtaalla otettiin käyttöön sähköllä toimivat raudan sulatusuunit. Uusi innovaatio nopeutti raudan sulatusta ja samalla huomattavasti paransi tehtaan tuotantokykyä. Sähköuunit mahdollistivat pallografiittiraudan valmistuksen, mikä jatkossa edesauttoi Högforsin nousemisen merkittäväksi tilausvalutoimittajaksi.

Sähkösulaton vihkiäisissä oli mukana tehtaan ylin johto, isännöitsijä paroni C. J. Cedercreutz etunenässä. Ensimmäisestä sähköllä sulatetusta rautaerästä valmistettiin valajien Pentti Heikkonen ja Urho Sevón toimesta muistolaatat sulatossa tuolla hetkellä työskenneille. Valun jälkeen malli rikottiin.

Muistolaatan suunnitteli tunnettu taidemaalari, elokuvaohjaaja ja kirjailija Eino Ruutsalo, joka oli aikaisemmin valmistanut Högforsin ruukista lukuisia puupiirustuksia.

Högforsin 150-vuotisjuhlaesine

Högforsin tehdas täytti tänä vuonna 190 vuotta. Onnittelut vetreälle vanhukselle. Paljon näyttävämmin kuitenkin juhlittiin 40 vuotta sitten, kun Högfors täytti 150 vuotta. Työntekijöille jaettiin raudasta valettu muistoesine, pieni tuhkakuppi, johon on kuvattu tehtaan johtajana toimineen Josef Bremerin sinetti. Kuvion keskiössä on Högforsin masuuni. Esineen mukana tuli hieno puukotelo, johon oli poltettu sama kuva kuin mitalissa.

Tehtaalla järjestettiin suuret juhlat ja merkkivuosi huomioitiin lehdistössä näyttävästi. Yksi juhlan huippuhetkistä oli, kun Kymin Oy ilmoitti lahjoittavansa kauppalalle Valaja-patsaan, joka lopulta valmistui ja paljastettiin Keskuspuistossa vuonna 1973.

Juhlatilaisuuteen kutsuttiin myös presidentti Urho Kekkonen ja hänen varalleen valmistauduttiin todella pikkutarkasti. Kekkoselle valmistettiin myös ns. presidentin valu vanhasta masuunin rautaharkosta. Harkosta leikattiin pala, kiillotettiin ja kiinnitettiin tekstillä varustettuun puualustaan.

Ikävä kyllä Kekkonen peruutti tulonsa ihan viimehetkillä. Ministeritason vieraita paikkakunnalla kuitenkin nähtiin ja presidentillekin saatiin lahja toimitettua. Kekkosen aikainen pettymys pyyhittiin pois 1990-luvun puolivälissä, kun presidentti Martti Ahtisaari vieraili paikkakunnalla ja tehtaalla.

Talvisodan muistoplaketti

Talvisodan päättymisestä tulee kuluneeksi 70 vuotta tämän kuun 13. päivä. 105 päivää kestäneen sodan jälkeen Siviili- ja Asevelvollisuusinvalidien liitto teetätti vuonna 1941 seinäplaketin, jonka myynnillä kerättiin rahaa talvisodan invalidien hyväksi. Plaketin on suunnitellut Tapio Wirkkala.

Muistoesineen keskellä on Suomen vaakunan leijonan kruunattu pää ja panssaroitu, miekalla aseistettu leijonan käsivarsi. Vastaava tunnus on Vapaudenristin ritarikunnan 1. ja 2. lk:n vapaudenmitaleissa.
Esineen suunnittelija Tapio Wirkkala on yksi Suomen tunnetuimmista muotoilijoista. Parhaiten hänet ehkä muistetaan Iittalan lasiastioista, kuten Ultima Thule -sarjasta. Wirkkala on suunnitellut mm. seteleitä Suomen pankille, olutpulloja sekä Koskenkorva ja Finlandia Vodka -pullot. Kyseisen plaketin ohella Wirkkala on suunnitellut myös muita sotaan liittyviä muistomerkkejä.

Esineen valmistajasta ei ole varmaa tietoa. Plaketti on valettu sekoitemetallista, joka sisältää ainakin messinkiä ja kuparia. On mahdollista, että valmistaja on ollut Högforsin valimo, sillä rautavalujen ohella tehtaalla on valmistettu myös muita metallivaluja, laajemmassa mittakaavassa tosin vasta 1950-luvulta lähtien.

Talvisodassa kaatui 48 karkkilalaista.