keskiviikko 2. toukokuuta 2018

Valurautainen lyttyhattu

Kuukauden museoesineenä on valurautainen lyttyhattu-tuhkakuppi. Kyseinen esine saattaa vaikuttaa tutulta, jos on tutustunut Componentan koristevalutuotantoon. Tuhkakuppi ei ole kuitenkaan Componentan, vaan Lapuan konepajan vuonna 1959 valmistama esine. Samalla se myös niin alkuperäinen tuote, kuin se vaan voi olla. Ainakin suomalaisessa mittakaavassa.

Lyttyhatun tunnettu historia alkaa Tanskasta. Lapuan konepajan johtohenkilöitä oli 1950-luvun puolivälissä käymässä kyseisessä maassa. Siellä he törmäsivät hatun alkuperäiseen, alumiinista valettuun versioon. He ostivat lyttyhattua kaksi kappaletta tarkoituksenaan kokeilla sen valamista raudasta. Hanke realisoitui vuonna 1959, jolloin yritys täytti 50 vuotta. Lyttyhattua valettiin tuolloin 50 kappaletta, jotka jaettiin asiakkaille. Kuukauden museoesineemme on tätä erää, sillä sen lierin sisäreunaa koristaa teksti ”LAPUAN KONEPAJA 1909-1959”.



Juhlavuoden jälkeen lyttyhattu alkoi elää omaa elämäänsä. Yritys vaihtoi nimekseen Lapuan valimo vuonna 1969, minkä jälkeen lyttyhatustakin tehtiin konekaavaukseen soveltuva valumalli. Uuden valumallin myötä lyttyhattu alkoi levitä myös muihin valimoihin, myös Iisalmella sijaitsevaan Suomivalimoon, joka oli myöhemmin rakentuneen Componenta-konsernin ns. perustajavalimo. Iisalmesta esineen valmistus levisi myös Karkkilaan 2000-luvun alussa. Lyttyhattua valmistettiin muutaman vuoden ajan, kunnes uusi tuotantolinja vuonna 2003 ei enää mahdollistanut tämän kokoluokan esineiden valmistusta. Componenta Karkkilan viimeiset lyttyhatut päätyivät Suomen valimomuseon museokauppaan, josta viimeinen kappale siirrettiin museon kokoelmiin vuonna 2007.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tiedätkö esineistä enemmän? Herättääkö aihe muistoja? Luitko aiheeseen liittyvän kirjan, jota haluaisit suositella? Voit kommentoida halutessasi myös nimettömänä.