keskiviikko 2. helmikuuta 2022

Högforsin WPK:n vyönsolki

Kuukauden museoesineenä on Högforsin vapaapalokunnan eli WPK:n messinkinen vyönsolki, joka on kuulunut tehtaan työläiselle Juho Hjalmar Brofeldtille 1900-luvun alussa. Solki on valettu messingistä ja sen taustalle on ilmeisesti juotettu kiinni lenkki vyötä varten. Esine on selvästi omatekoinen, sillä siinä on tehtaan vanha HF-leima. Saattaa siis olla, että solki on vielä 1900-luvun alkuakin vanhempi, sillä HF-leima on ollut esineissä käytössä enintään 1880-luvulle asti.


Soljen ajoittaminen jo 1800-luvulle olisi periaatteessa mahdollista, sillä silloiselle Pyhäjärvelle perustettiin palokunta ensimmäisen kerran jo 1880-luvulla. Palokunta hankki oman lipun ja piti harjoituksia. Ensimmäisen palokunnan taru oli varsin lyhyt, mutta palokunta-ajatus virisi uudestaan jo 1890-luvun alussa, jolloin toiminta lähti uudelleen käyntiin entisten sotilaiden ja soittajien toimesta. Högforsin vapaapalokunta perustettiin virallisesti uudelleen vuonna 1900 Högforsin torvisoittokunnan pohjalta. Solki lienee valmistunut viimeistään näihin aikoihin.


Högforsin WPK joutui 1900-luvun alussa heti tositoimiin pappilan, lääkärin ja Järvenpään Karjalaisen riihen paloissa. Palokunnan kalustoon kuului aluksi muun muassa 1 kpl käsivoimaruiskuja ja siihen 70 m letkua sekä 13 kankaista paloämpäriä. Jokaisen palokuntalaisen piti kuitenkin kustantaa itse omat varusteensa, mikä tuotti joillekin jäsenille vaikeuksia.


Högforsin varhaisen WPK:n toiminta hiljeni jälleen vuoden 1905 suurlakon jälkeen. Vapaapalokunnan toiminta sulautui vuonna 1907 perustettuun Työväenyhdistys Tarmoon, mutta se piti silti edelleen kokouksia ja harjoituksia omalla nimellään. Vasta 1920-luvulla toiminta aktivoitui kunnolla uudelleen.