perjantai 1. syyskuuta 2023

Högforsin sirppi

Kuukauden museoesineenä on takorautainen sirppi. Se on kuulunut vuonna 1960 perustetun Högforsin tehdasmuseon kokoelmiin. Kyseisessä museossa esineitä ei koskaan luetteloitu, mutta se tiedetään, että valtaosa museoon kuuluneista esineistä oli ollut tehtaalla käytössä, valmistettu siellä tai sitten niillä oli joku muu kytkös Högforsiin. Jokin kytkös on täytynyt aina olla, muuten esine ei olisi valikoitunut kokoelmiin. Mitään muuta esineestä ei siis tiedetä, mutta jotakin voidaan päätellä.

kuva©Arina Parttimaa/KRM

Sirppi on viljan leikkuuseen eli elonkorjuuseen suunniteltu käsityökalu. Se on siis maataloustyökalu. Högforsin ruukin toimintoihin kuului oleellisesti maanviljelys, ja sillä oli omistuksessaan useita maatiloja. Vasta toisen maailmansodan jälkeen tehtaan maanviljelyn merkitys radikaalisti laski, mutta esimerkiksi Karkin tila jatkoi toimintaansa vielä usean vuosikymmenen ajan. Sirppi on ollut melko varmasti käytössä jollakin Högforsin maatilalla, mahdollisesti juuri Karkin tilalla, joka oli lähimpänä itse tehdasta ja Tehtaanpuistossa sijainnutta museorakennusta.

Taottu sirppi ei selvästikään ole tehdasvalmisteinen, vaan se on sepän takoma. Högfors ei tiettävästi koskaan valmistanut sirppejä myyntiin, mutta melko varmasti sirppi on silti Högforsin valmistama. Ruukilla on ollut palveluksessaan seppä ainakin Karkin tilalla, Vanjärven tilalla Vihdissä sekä Kulonsuonmäen kaivoksella. Myös vuonna 1842 aloittaneessa Högforsin konepajassa oli hienotaeseppä. Itse asiassa kaikki konepajan ensimmäiset työntekijät olivat ammattinimikkeeltään seppiä.

Högforsin sirppi kertoo meille paljon nykyaikaisen ja pitkäjänteisen kokoelmatyön tärkeydestä museoissa. Tälläkin sirpillä on ollut aikoinaan tarina, sillä tuskin sitä muuten olisi museon kokoelmiin otettukaan. Tämä tarina on ollut visusti ainakin museon kokoelmista vastanneen henkilön mielessä. Ehkä tätä tarinaa on kerrottu museovieraille ja ehkä tämän tarinan ansiosta museovieraat ovat jatkaneet matkaansa yhtä antoisaa elämystä rikkaampina. Kun Högforsin tehdasmuseon esineet vuonna 1987 siirtyivät vastaperustetun Suomen valimomuseosäätiön hallintaa, melkein kaikkien esineiden tarinat olivat kadonneet. Joidenkin tarina on löydetty uudestaan, mutta valtaosa on kadonnut iäksi.

Nykyään, kun museossa otetaan uusi esine vastaan, siitä kirjataan sen käyttöhistoria heti ylös lahjoitusasiakirjaan. Seuraavaksi esine numeroidaan ja luetteloidaan digitaaliseen tietokantaan. Tällä menettelytavalla pyritään varmistamaan, että tarinat säilyvät ja hiljaista ja samalla katoavaa tietoa ei syntyisi. Uhkakuvina prosessille ovat kiire, säästötoimet tai pahimmassa tapauksessa museoiden lakkautukset. Jos kiireen ja/tai säästötoimien vuoksi prosessia ei ehditä viedä loppuun, tarina katoaa. Jos museon lakkauttamisen jälkeen museon tietokantaa ei voida turvata, kaikki tarinat saattavat kadota. Karkkilassa pitkäjänteistä ja ammatillista museotyötä on voitu harjoittaa 1980-luvun lopulta lähtien. Siitä lähtien me olemme löytäneet, kertoneet ja tallettaneet paljon tarinoita. Olemme siitä ylpeitä.