Sarviksen suojakypärä

Kuukauden museoesineenä on Sarviksen tehtaalla Tampereella valmistettu muovinen suojakypärä, jossa ovat mukana myös suojalasit ja visiiri. Kypärä on käyttämätön, mutta se on ollut näyttely- ja messukäytössä Högforsin tehtaalla läpi koko 1970-luvun ja ehkä senkin jälkeen. Kypärää tuskin on kukaan päähänsä painanut, sillä sen sisällä on edelleen styroksinen tukikappale.

Kypärän tarkkaa valmistusaikaa ei tiedetä, mutta siinä on työsuojeluviranomaisen hyväksymisnumero, joka on tullut voimaan vuonna 1971. Kypärän malli on saksalaista alkuperää ja Suomessa sitä on saanut valmistaa lisenssin turvin. Kypärän alkuperäinen nimi tai tuotemerkki on ”Protector Tuff Master”.

Högforsin tehtaalla työsuojelutoimintaan alettiin kiinnittää vakavaa huomiota sodan jälkeen 1940-luvulla. Työturvallisuusasioita hoiti lähinnä tehtaan pääluottamusmies. Ensimmäinen oma työsuojelupäällikkö tehtaalle nimettiin vuonna 1972. Kyseessä oli Vilho Räsänen, joka toimi samalla Högforsin konepajakoulun rehtorina. Seuraavana vuonna työsuojelupäälliköksi nimettiin Antti Valonen, ja tällä kertaa tehtävä oli päätoiminen. Tämä kypärä lienee hankittu tehtaalle juuri Valosen toimesta.

Högforsin hellanrengasteline

Högfors kotitalouksien palvelijana oli pitkään vakiintunut tosiasia. Tuotevalikoima oli hämmästyttävän laaja. Tästä valikoimasta Karkkilan museon kokoelmiin on päätynyt eräs tarpeellinen mutta samalla häkellyttävän harvinainen tarve-esine, joka ansaitsee paikkansa kuukauden museoesineenä: hellarengasteline.

Högfors aloitti valurautaliesien valmistamisen vuonna 1885 ja jo sitä ennen tuotannossa oli ollut monen vuosikymmen ajan liesipiisit eli liesien kannet, jotka muurattiin paikoilleen. Siksi on varsin erikoista, että hellarengasteline tuli Högforsin tehtaalla tuotantoon vasta 1920-luvun puolivälissä. Esimerkiksi Ruotsissa vastaava esine oli ollut tuotannossa monessa ruukissa jo 1800-luvun puolella.  Högfors valmisti telinettä melko tarkkaan 20 vuoden ajan. Varsin lyhyt tuotantoaika on yksi selitys esineen harvinaisuudelle. Toinen oli se, että tuollaista telinettä ei ollut ihan välttämätöntä omistaa, vaikka ylimääräiset hellarenkaat siinä pysyivätkin nätisti ja siististi järjestyksessä.

Tämän kyseisen kappaleen tarkka valmistusaika ei ole tiedossa. Se lahjoitettiin Karkkila-Högforsin työläismuseon kokoelmiin vuonna 1988, jolloin museota vasta rakennettiin. Sittemmin se on ollut esillä Caveniuksen talon keittiössä. Lahjoittajapariskunnan miespuolinen jäsen oli valmistunut vuonna 1946 Högforsin Tehtaan Konepajakoulusta ensimmäisenä valmistuneiden joukossa. On hyvin mahdollista, että tämä työkalujyrsijäksi opiskellut nuorukainen on telineen itse valanut koulun harjoitustyönä. Tuohon aikaan kaikki koulun oppilaat pääsivät kokeilemaan myös valamista varsinaisesta opintolinjastaan riippumatta.

Rosenlewin kynttilänjalka

Kun Suomen valimomuseo avattiin vuonna 1989 oli museossa esineitä yli 30 valimosta. Ylpeästi jo silloin profiloiduttiin koko Suomen yhteiseksi alan museoksi Suomen tärkeimmällä valimopaikkakunnalla. Museon paikallinen näkökulma liittyen Högfors-esineistöön tuli mukaan kaksi vuotta myöhemmin, kun Galleria Bremeriin eli museon vaihtuvien näyttelyiden tilaan rakennuksen yläkertaan asetettiin esille Högforsin valmistamia rautaesineitä. Nämä esineet olivat peruja vuonna 1960 avatusta Högforsin tehdasmuseosta. Näyttely valtasi pysyvästi osan Galleria Bremeristä.

Sittemmin sekä valtakunnallista että paikallista näkökulmaa on vaalittu ja kehitetty vakiintuneilla paikoillaan museorakennuksessa. Osakokonaisuudet, unohtamatta Ilmari Huitin taidehuonetta ja alati vaihtuvia muita näyttelyitä tukevat toisiaan ja muodostavat mielestämme toimivan kokonaisuuden. Silti tänäkin kesänä saimme kuulla erään ulkopaikkakuntalaisten suusta, että museomme on vain Karkkilan valimomuseo, ei Suomen valimomuseo. Osittain tästä syystä kuukauden museoesineeksi on valikoitunut porilaisen Rosenlewin valmistama vuokakynttilänjalka.

Kynttilänjalka on museon uusimpia hankintoja, ja se on esineen pohjassa olevasta leimasta päätellen valmistettu vuosina 1971–72. Esineen on suunnitellut todennäköisesti jo 1960-luvun puolella Erkki Linnala, joka tunnetaan etenkin Rosenlewin Sampo-puimurien, kuten myös useiden talousvalujen, muotoilijana. Kynttilänjalkaan on voinut asettaa kuusi pientä kynttilää ja yhden isomman. Kynttilänjalan valmistus loppui vuonna 1972 yhdessä talousvalujen kanssa Rosenlewin valimon konekannan muutoksen myötä.

Högforsin leijonanpääkolkutin

Yksi vähiten tunnetuista Högforsin taidevaluista on leijonanpääkolkutin. Kuitenkin sellaisen voi nähdä yhdessä Suomen suosituimmassa turistikohteessa – Helsingin Senaatintorilla tuomiokirkkoa vastapäätä oleva Aleksanteri II:n patsaan aidassa. Siinä aidassa näitä kolkuttimia on useita, ja perimätiedon mukaan ne olivat nimenomaan Högforsin valamia. Samoja leijonanpäitä on myös Kauppatorilla sijaitsevan Keisarinnankiven aidassa.

Kolkuttimen historiasta Högforsin tehtaalla ei ole tarkkaa tietoa, mutta valumalli lienee ollut tehtaalla jo 1800-luvun puolella, sillä Johannes Takasen ja Walter Runebergin suunnittelema Aleksanteri II:n patsas paljastettiin yleisölle vuonna 1894. Valumallin suunnittelijasta ei ole tietoa.

Carl Ludvig Engelin suunnittelema Keisarinnankivi on vielä vanhempi, sillä se valmistui jo vuonna 1835. Högforsin valimo oli jo tuolloin toiminnassa, mutta taidevaluista ensimmäinen maininta tehtaan asiakirjoissa on vasta vuodelta 1850. Hyvin mahdollista on, että alkuperäinen kolkutin on valmistunut esimerkiksi Venäjällä Keisarinnankiveä varten, ja siinä olleiden kappaleiden pohjalta Högfors olisi valmistanut vuosikymmeniä myöhemmin uuden valumallin Nikolai II:n aitaa varten.

Kummankin muistomerkin kolkuttimet on uusittu ilmeisesti useampaankin otteeseen. Molemman muistomerkin kohdalla viimeisimmissä restauroinnissa on osallisena ollut Karkkilan Malliapu, joka nykyään valmistaa Högforsin taidevaluja.

Kolkuttimia ei ole koskaan valmistettu Karkkilassa suuria määriä eikä sitä ole koskaan mainittu Högforsin hinnastoissa ja kuvastoissa. Firaabelina ja ehkä myös liikelahjoiksi sitä on jonkun verran valmistettu. Kolkuttimen valamista lienee hillinnyt valumuotin haastava valmistaminen. Nimittäin valumallin irrottaminen valumuotista täytyy suorittaa juuri oikeassa kulmassa, jotta muotti pysyy ehjänä. Karkkilan malliapu valmistaa edelleen leijonanpääkolkuttimia tilauksesta.

Nukke Fagerkullasta

Maailma muuttuu ja monimuotoistuu, minkä voi havaita esimerkiksi pääkaupunkiseudulla: samoilla kaduilla, joissa ei 20–30 vuotta sitten ollut ainuttakaan mustaihoista ihmistä, saattaa heitä olla nyt jo joissakin tapauksissa enemmistö. Helsingin olympialaisten aikaan vuonna 1952 moni pääsi mustaihoista ihmistä ensimmäisen kerran Suomessa ihmettelemään ja ihastelemaan, mutta muulla tällainen kulttuurien välinen kohtaaminen oli vielä erittäin harvinaista. Saman vuosikymmen aikana Ilkka-lehden etusivulla oli aikaansa hyvin kuvaava otsikko: ”Seinäjoella on nähty neekeri”. 

Fagerkullassa oltiin ajastaan edellä jo 1940-luvun lopulla, kun Hilkka Koijärvi valmisti ystävättärensä lapselle mustaihoisen nuken, joka on nyt kuukauden museoesineemme. Nukke muistuttaa enemmän matkamuistoa kuin realistista ihmiskuvaa, sillä siinä ylikorostuvat rodulliset erityispiirteet. Ehkäpä mallia nukelle on haettu jostain lehdessä julkaistusta kuvasta. Kaikesta huolimatta kyseessä on ennakkoluuloton puhdetyö siihen maailman aikaan. Nukke jäi lopulta melko vähäiselle käytölle ja on nyt todella hyväkuntoisena saanut sijansa Karkkila-Högforsin työläismuseon esinekokoelmista. 

Työläismuseo aukeaa jälleen Rautapäivien aikaan, ja on auki elokuun alkuun saakka. Ehkä tulevina vuosina tämä harvinainen nukke on siellä esillä muistuttamassa fagerkullalaisten silloisesta ennakkoluulottomuudesta. 

 

Ramsayn valokuva-albumi

Kuukauden museoesineenä on tällä kertaa kenties Högforsin tehtaan historian tärkein valokuvakooste. Kyseisen valokuva-albumin sai läksiäislahjaksi vuonna 1905 tehtaan toimitusjohtajan työt jättänyt Wolter Ramsay. Siinä on 51 kuvaa, jotka kuuluvat vanhimpiin Högforsin tehtaasta otettuihin valokuviin.

Karkkilan museo on saanut albumin lahjoituksena vastaan ihan hiljakkoin Valkeakoskelta UPM:n keskusarkistosta, jota ollaan juuri lakkauttamassa. Albumin kuvat on reprottu museon kokoelmiin jo 1980-luvulla ja näitä kuvia on ahkerasti käytetty museon näyttelyissä ja julkaisuissa. Originaali on kuitenkin aina originaali, ja nyt kuvista on mahdollista saada huomattavasti laadukkaammat käyttökuvat kuin aiemmin. Lisäksi albumi on harvinaisen näyttävä teos kirjailluin kansineen. Albumi on myös verrattain kulunut, mikä kertoo siitä, että se on ollut ahkerasti muidenkin kuin Karkkilan museon käytössä.

Wolter Ramsay osti Högforsin ruukin vuonna 1885, ja hänen aikanaan tulivat tuotantoon Högforsin maineikkaat kokotuotteet kuten puuliedet, kamiinat ja lämmityskattilat. Hän myös perusti Wattolan puuhiomon. Ramsay oli ruukinpatruuna, sillä hän johti omistamaansa tehdasta. Hän myös asui ruukkialueella rakennuttamassaan kartanossa, joka nykyään tunnetaan Tehtaan hotellin päärakennuksena. Wolter Ramsay myi tehtaan pois vuonna 1894, jolloin siitä muodostettiin osakeyhtiö. Hän jäi toimitusjohtajaksi aina vuoteen 1905 saakka, jolloin siirtyi Tampereelle Tampellan toimitusjohtajaksi. Ramsay kuitenkin jatkoi Högforsin hallituksen jäsenenä.

Wolter Ramsay kuoli vuonna 1926. Ei ole tiedossa, koska ja miksi hänen valokuva-albuminsa päätyi Kymin keskusarkiston kokoelmiin. Todennäköisintä on, että hänen perikuntansa on lahjoittanut albumin Högforsin tehtaalle, mistä se on sitten päätynyt konsernin pääarkistoon yhdessä kaiken muun vanhan arkistomateriaalin mukana. UPM on Kymin Oy:n perillinen, ja Högforsin tehdas oli osa Kymin Oy:tä suunnilleen 50 vuotta aina 1980-luvun puoliväliin asti. UPM:n Högforsiin liittyvä arkisto on kokonaisuudessaan juuri siirretty Karkkilaan.

Högforsin hevosenpää

Kuukauden museoesineenä on Högforsin valama Hevosen pää -tallikoriste. Koriste on voitu kiinnittää pilttuun päätyyn naulan tai ruuvin avulla. Esineen valmistusajasta ei ole tarkkaa tietoa, mutta se esiteltiin jo Högforsin ensimmäisessä kuvastossa vuonna 1886. Kukaties se oli valmistuksessa jo aiemminkin. Tehtaan hinnastoista tämä tallikoriste katosi 1920-luvun loputtua. Kaikissa hinnastoista esinettä markkinoitiin ilman pinnoitetta, mutta tämä esine on aikoinaan pinnoitettu ilmeisesti pronssittamalla. Kylmissä käyttö- ja säilytystiloissa pinnoite on osittain lohkeillut pois ja alta paljastunut rautapinta on vahvasti ruosteen syövyttämä.

Tämä kohtalaisen harvinainen koristevalu on kuulunut vuonna 1960 avatun Högforsin tehdasmuseon perusnäyttelyyn. Tuolloin ei esineiden käyttöhistoriaa kirjattu ylös, mutta koriste on saattanut olla hyvinkin ruukin omassa käytössä; olihan Högforsin Tehtaanpuistossa museon sijaintipaikan vieressä ollut talli ja aikaisemmin myös maneesi. Hevosia oli myös läheisellä, Högforsille kuuluneella Karkin tilalla omassa, isossa tallissaan, joka purettiin 1950-luvulla – ehkä tallikoriste on juuri sieltä peräisin? Hevosia oli myös muilla ruukin tiloilla, kuten Vanjärvellä, jossa harrastettiin myös hevosjalostusta.

Hevoset olivat varsin yleisiä työkäytössä ja liikenteessä vielä 1950-luvulla – näin myös Karkkilassa, jossa kauppojen edustoilla oli vielä tuolloin hevospuomit. Toki autoja jo oli, mutta etenkin talvella hevoset olivat paljon käytännöllisempiä. Kun tiet ja teiden talvikunnassapito paranivat, hevosten käyttö romahti ja autot valtasivat katukuvan. Tämä pilttuun koriste kertoo hevosten aikaisemmasta merkittävästä asemasta ja niiden tärkeydestä ihmisten arjessa.