keskiviikko 2. joulukuuta 2020

Pikkupässi - HKR 3

Karkkilan kirjaston koronasulun takia joulukuun museoesineeksi valikoitui esine, jota ei edes kannattaisi yrittää laittaa esille kirjastoon. 

Hyvinkään – Karkkilan rautatie oli toiminnassa vuodet 1911-1967. Sen tehtävä oli palvella aluksi Hjalmar Linderin metsäteollisuutta ja Högforsin ruukkia sekä kuljettaa matkustajia. Pian Linder tippui yhtälöstä pois. Rataosuus palveli kahta muuta tehtäväänsä uskollisesti vuoteen 1961 saakka, jolloin matkustajaliikenne loppui. Tavaraliikenne jatkui vuoteen 1967, minkä jälkeen rata purettiin pois. Monille on jäänyt mieleen rataosuudella puksuttanut Pikkupässi-veturi – se on kuukauden museoesineemme.

Pikkupässivetureita oli itse asiassa useita. Kuukauden museoesineemme on HKR 3, Tampellan valmistama veturi, joka liikennöi rataosuudella 1911-1967. Se painoi 25 tonnia. Se valmistettiin kahden pienemmän, niin ikään Tampellan valmistaman veturin rinnalle. Rataosuudelle tilattiin vuonna 1911 toinen samanlainen, iso veturi, ja vielä kuutta vuotta myöhemmin kolmas. Ne olivat numeroiltaan HKR 4-5. HKR 1 myytiin Venäjälle ensimmäisen maailmansodan aikana, ja HKR 2 menetettiin rintamalla 2. maailmansodan aikana. Kolmen ison veturin ohella rataosuudella liikennöi sota-aikana lisäksi venäläinen sotasaalisveturi, mutta se jouduttiin sodan jälkeen palauttamaan. Sotasaalisveturi ei saanut lainkaan numeroa toisin kuin sodan jälkeen käytettynä hankittu Nalle-veturi, jota käytettiin lähinnä huoltotöissä. Se oli siis HKR 6. Nalle romutettiin 1960-luvun alussa, ja sen korvasi huoltotöissä MOVE-dieselveturi.

Rataosuuden loppuvaiheessa käytössä olivat siis enää Tampellan valmistamat kolme isoa veturia: HKR 3-5. Veturit olivat ainutlaatuisia, sillä sellaisia ei toimitettu kuin tälle rataosuudelle. Kun radalla liikennöinti loppui, olivat kolmen veturin kohtalot varsin erilaiset. HR4 ruostui tehtaan pihassa, kunnes se vuonna 1974 romutettiin. HKR 5 ja sen vaunut puolestaan lahjoitettiin vuonna 1969 Veturien ystävät ry:lle Forssaan, joka kunnosti kaluston ajokuntoon. Veturilla liikennöidään edelleen Jokioisten museorautatiellä.

HKR 3 on karkkilalaisille kaikkein läheisin, sillä vuonna 1967 se lahjoitettiin Karkkilan Lions Clubille, joka siirsi veturin ja sen kolme vaunua Nyhkälänharjulle nähtävyyskohteeksi. Seuraavana vuonna juna lahjoitettiin edelleen Karkkilan kauppalalle.  Juna oli paikoillaan vuoteen 1993 saakka kärsien vaihtuvien vuodenaikojen rasituksista sekä ilkivallasta. Veturi ja sen kolme vaunua siirrettiin korjattavaksi Jokioisten museorautatielle, mistä kunnostettu museoveturi palautettiin Karkkilaan kaupungintalon aulaan 21.10.2006. Vaunut jäivät Jokioisille kiitokseksi kunnostustyöstä. HKR3 kuuluu nykyään Karkkilan museon kokoelmiin.

Veturia siirretään Karkkilan kaupungintalon aulaan.
Kuva © Matti Pulkkinen/KRM


tiistai 3. marraskuuta 2020

Högforsin taskukelloteline

Yksi Högforsin ihailluimmista ja taidokkaimmista, samalla harvinaisimmista, koristevaluista on taskukelloteline, joka on ollut ilmeisesti virallisessa tuotannossa vain 1800-luvun loppupuolella. Esinettä ei ole mainittu missään Högforsin kuvastossa tai hinnastossa. Myöhemminkin telinettä on toki valmistettu, mutta lähinnä yksittäisiä kappaleita silloin tällöin. Valmistus on ollut erittäin haastavaa. Haastetta on aiheuttanut etenkin telineen takana oleva kellouloke, jonka kohdalla varsinkin valumallin irrotuksen aikana moni asia on voinut mennä pieleen. Perimätieto kertookin, että taskukelloteline on ollut eräänlainen näytetyö Högforsin valureille.


Telineen koristekuviot ovat varsin mielenkiintoisia ja tarkoitusperältään ehkä tietoisen hämäriä. Esimerkiksi jalustan joka kulmassa on vuohen pää, joka symboloi muun muassa viinin, kasvillisuuden ja hedelmällisyyden jumalaa Dionysosta. Vuohi voisi olla myös hiukan synkempi viittaus Babhometiin eli pakanalliseen jumaluuteen, jota muun muassa temppeliritareiden tiedetään palvoneen ja josta myöhemmin muodostui satanistien tunnus. Telineen yläosassa puolestaan on antiikin aikaisia sotilaan kypäriä, minkä lisäksi kellotaulun yläpuolella on keskiaikaan viittaava, kotkakoristeinen ritarin kypärä. Näyttää siis siltä, että koristuksissa ei ole yhteistä teemaa, vaan alkuperäisen valumallin tekijä, tai tässä tapauksessa ’tekijät’, ovat poimineet työhönsä hienoja aineksia pelkän visuaalisuuden pohjalta.

Valumalli ei ole Högforsilaista alkuperää. Alkuperämaa lienee Ranska, jossa on samanlaista telinettä valmistettu pronssista jo ainakin 1800-luvun puolivälissä, Napoleon III:n aikana – tosin kyseessä ei ollut taskukelloteline, vaan armeijan mitaliteline, jossa ’kellotaulun’ kohdalla oli irrotettava laatta, ja jonka kohdalle oli voitu asettaa mitali. Jalustakin oli tuolloin erilainen. Nykyisen Tsekin alueella jalustaa on valmistettu löysästi ajoitettuna 1800-luvun aikana nimenomaan taskukellomuodossa ja samalla jalustalla kuin Ranskassa. Vanhin tarkalleen ajoitettu tieto löytyy kuitenkin Saksassa, jossa taskukellotelinettä on valmistettu Berliner Eisenin toimesta jo 1840-luvulla eli alustalla kuin Ranskassa ja Tsekissä – ja Högforsissa. Högforsin taskukellotelineessä jalusta onkin siis todennäköisesti lainattu jostain muusta esineestä, mikä osaltaan selittää kokonaisuuden ristiriitaiset symbolit.

Karkkilan museolla on hallussaan kaksi samanlaista telinettä. Toista näistä voi säännöllisesti ihailla kesällä avatussa Högfors-museossa, ja toista työläismuseon Caveniuksen talossa, josta kuukauden museoesineemme on lainattu. Telineessä oleva taskukello on muuten sveitsiläinen Zenith Grand Prix Paris 1900, joka on valmistettu vuonna 1924.


torstai 1. lokakuuta 2020

Valuri -puuveistos

Viime sotien jälkeen kaksi perinteistä tehdasta, Högfors (perustettu 1820) ja helsinkiläinen Suomivalimo (perustettu 1918), päättivät ottaa totisesti mittaa toisistaan. Mittarina paremmuudesta oli niinkin rauhanomainen väline kuin urheilu. Urheilulajiksi valikoitui hiihto. Tarkemmin ei ole tietoa, missä kisat järjestettiin, olivatko kenties vuorovuosina kummankin osapuolen kotitanhuvilla, tai millä tavalla kisat järjestettiin. Joka tapauksessa kyseessä oli joukkuekisa. Kenties hiihtäjien ajat laskettiin yhteen, ja paremmuus ratkaistiin yhteisaikojen perusteella. Se oli yleinen käytäntö tuohon aikaan.

Högfors voitti ensimmäisen kisan vuonna 1947. Se voitti myös toisen, kolmannen ja neljännen kisan. Kiertopalkintona kisassa oli Y. Starckin veistämä hieno, puinen valuripatsas – kuukauden museoesineemme. Kiertopalkinto jäi Högforsin neljännen voiton jälkeen lopullisesti Karkkilaan. Jälkipolville ei ole säilynyt tietoa, oliko näin päätetty kenties jo etukäteen vai kyllästyikö Suomivalimo lopulta Högforsin ylivoimaan. Högforsin ylivoima ei sinänsä ollut yllätys, sillä Högforsin palveluksessa oli huomattavasti enemmän henkilökuntaa ja Helsinki kärsi jo tuolloin ajoittaisesta lumettomuudesta.

Puusta veistetty patsas esittää paidatonta, lyhythiuksista miestä, joka pitelee käsissään pitkävartista raudanvaluastiaa.

Veistoksen tekijästä ei ole ikävä kyllä säilynyt mitään tietoa. Kuvanveistäjä Y. Starck ei aiheuta tiedon tulvaa esimerkiksi internetin hakukoneissa. Onkin luultavaa, että kyseessä on ollut jomman kumman valimon mallipuuseppä. Niillä osastoilla työskenteli todellisia kädentaitajia, joten mahdollisesti joku mallipuusepistä on omannut riittävästi myös taiteellista silmää veistääkseen kyseisen patsaan. Ja patsashan on todella upea ja esimerkiksi anatomian osalta täysin oikeaoppinen.

Högforsin ja Suomivalimon välisille hiihtokisoille tuli myös pieni loppunäytös, kun Suomivalimo vuonna 1985 osti Högforsin tehtaan. Tuskin kyse oli enää siinä vaiheessa revanssihengestä, sillä Högforsista tuli päävalimo konsernissa, josta muodostui lopulta nykyinen Componenta. Suomivalimo ei enää kuulu kyseiseen konserniin.


torstai 3. syyskuuta 2020

Emaloitu blinipannu


Kuukauden museoesineenä on tänä vuonna museon kokoelmiin hankittu emaloitu blinipannu. Esineen kontekstitiedot ovat täysin kadonneet, mutta tutkijan mielenkiinnon herättää tietenkin pannun emalipinnassa lukeva sana ”Högfors”. Epäilemättä kyseessä on siis Högforsin valimossa valettu blinipannu, sellaisenaan varsin yleinen esine, joka on saman yrityksen emalilaitoksessa saanut pinnoitteensa. Harvinainen esine siis, sillä emaloituja blinipannuja ei ainakaan museon henkilökunta ole aiemmin kohdannut, eikä niitä myöskään myyntiluetteloihin ole merkitty.

Esineen valmistusvuodesta ei ole mitään tarkkaa tietoa, mutta itse esine antaa muutaman johtolangan. Emalilaitos perustettiin vuonna 1926, mutta esineen pintaan taltioitu kuva rajaa ajoitusta vielä tarkemmin. Hieman köpelösti hahmotellun kuvan etualalla on valimo, keskellä Karjaanjoki ja taustalla Bertel Liljeqvistin suunnittelema konepajarakennus, joka sai oikealla näkyvän torniosansa vuonna 1935. Emalilaitos toimi vuoteen 1990, mutta tuskinpa siellä enää loppuaikoina tämäntyyliseen askarteluun on ryhdytty. Valistunut arvaus siis on, että viimeistään 1970-luvun alussa esine on valmistettu.

Selvittämättä on ennen kaikkea se, kuka esineen on valmistanut. Kovinkaan monella taidot eivät tuollaiseen työhön olisi riittäneet. Ehkäpä joku emalilaitoksen laborantti on halunnut kokeilla blinipannuun emalijauheen toimivuutta, ja tullut samalla tehneeksi hienon firabelituotteen. Yhtä todennäköistä on se, että kyseessä on Högforsin Tehtaan Konepajakoulun täysin virallinen oppilastyö, ellei peräti koulun päätteeksi suoritettu näytetyö. Kyseisestä koulusta valmistui siis myös emalilaborantteja.

Kyseessä on siis harvinainen ja uniikki kappale. Me täällä museossa elämme toivossa, että joku muistaa nähneensä esineen aiemmin, ja on halukas ottamaan meihin yhteyttä täydentääkseen esineen vajavaisia kontekstitietoja.

maanantai 3. elokuuta 2020

Högforsin voipannu


Pieni, vaaleansiniseksi emaloitu pannu, jossa on kaatonokka ja kansi. Pannu on vaaleansiniseksi emaloidulla lautasella.



Kuukauden museoesineenä on Högforsin valmistama, emaloitu voipannu, joka tuli tuotantoon vuonna 1954. Tehtaalla oli tuolloin jo pitkät perinteet talousvalujen parissa, sillä jo ruukin ensimmäiset valutyöt vuonna 1823 koostuivat pitkälti talousvaluista. Högfors oli vielä 1900-luvun alkaessa vain yksi valmistaja muiden joukossa, mutta alkoi tehtaan kasvaessa saavuttaa alati suurempia markkinaosuuksia. Högfors sai todellisen etulyöntiaseman 1920-luvun lopulla, kun Högforsin emalilaitos valmistui, ja siellä alettiin emaloida myös talousvaluja. Högfors oli ylivoimainen talousvalujen toimittaja 1930- ja 40 –luvuilla.

Talousvalumarkkinoilla kilpailu kiristyi selvästi 1950-luvulla uusien toimijoiden myötä ja ennen kaikkea siksi, että kovin kilpailija Rosenlew oli saanut oman emalilaitoksen. Högforsin talousvalujen myyntikäyrät kääntyivät alaspäin. Tehtaan vastaus oli vuonna 1954 lanseerata useita uusia, emaloituja talousvaluja. Voipannu oli näistä yksi, ja sen malli hankittiin Husqvarnan tehtaalta Ruotsista.

Voipannu, kuten eivät muutkaan uudet tuotteet, pelastaneet Högforsin talousvalutuotantoa. Jälkeenpäin ajatellen olisi ollut ehkä viisainta keskittyä suomalaiseen muotoiluun, kuten Rosenlew teki. Suurinta osaa uusista tuotteista ei valmistettu enää 1960-luvun puolella ja osa vanhoistakin artikkeleista lakkautettiin. Samaan aikaan kuitenkin Högfors alkoi valmistaa Antti Nurmesniemen muotoilemia talousvaluja, joiden avulla hankittiin lisäaikaa Högforsin talousvalutuotannolle.

tiistai 16. kesäkuuta 2020

Rautatien muistolaatta

Vuosina 1911-1967 toiminnassa olleesta Hyvinkään–Karkkilan –rautatiestä on valmistettu useita erilaisia, valurautaisia muistolaattoja vuosien saatossa. Valmistaja on poikkeuksetta ollut aina Högforsin valimo. Tehdashan oli aikoinaan perustamassa rataosuutta yhdessä Hjalmar Linderin kanssa, mutta jo 1920-luvun alussa rataosuus päätyi kokonaisuudessaan Högforsin omistukseen.

Todennäköisesti viimeinen rataosuuden muistolaatta suunniteltiin vuonna 1971 Karkkilan Lions Clubin 15-vuotisjuhlia varten. Laatan suunnittelijasta ei kuitenkaan ole tietoa. Laattaan on kuvattu junan taakse Nyhkälänharju ja tehdasrakennuksia. Taustakuvat ovat oikeaan osuneita, sillä juuri Lions Club siirsi junan väliaikaisia kiskoja pitkin Nyhkälänharjun edustalle vuonna 1967. Juna oli paikoillaan yli neljännesvuosisadan, kunnes se siirrettiin Jokioisille korjattavaksi. Korjaustyöstä palkkioksi junan vaunut jäivät Jokioisille, mutta veturi palasi vuonna 2006 Karkkilaan kaupungintalon aulaan.



Kuukauden museoesineemme on siis tämä kyseinen muistolaatta. Tosin ilman Lions Clubin tekstejä. Alkuperäisen muistolaatan vanerinen valumalli nimittäin jäi vuoden 1971 jälkeen tehtaan mallivarastoon, ja sen avulla on sittemmin valettu firabelitöinä useita tekstittömiä muistolaattoja. Jopa siinä määrin, että tämä tekstitön laatta on paljon yleisempi kuin vuoden 1971 originaalit. Tämän kyseisen muistolaatan on valanut eräs Högforsin valuri vuonna 1985 viimeisenä työnään ennen eläkkeelle lähtöään.

Kesäkuun 13. päivä Suomen Valimomuseossa avautuvassa Högfors-museossa on esillä kaiken muun lisäksi erilaisia rautatien muistolaattoja. Tervetuloa tutustumaan!

tiistai 14. huhtikuuta 2020

Högforsin olkisilppuri

Vaikka kirjasto on koronavirusepidemian takia kiinni, on huhtikuullekin valikoitu museoesine. Koska esineen ei tällä kertaa tarvitse mahtua kirjaston pieneen näyttelyvitriiniin, esittelyyn pääsee tavanomaista kookkaampi aarre museon kokoelmista.

Högforsin konepaja aloitti toimintansa vuonna 1842. Seuraavan vuosikymmenen alussa konepajassa alkoi myös maatalouskonetuotanto. Olkisilppurit kuuluivat Högforsin maatalouskonetuotantoon heti alusta lähtien. Esimerkiksi vuonna 1854 Högforsin konepajassa valmistettiin muun muassa yhdeksän puimakonetta, 18 viskuria, kuusi silppuria sekä 28 auraa.



Kuukauden museoesineenä on siis Högforsin olkisilppuri. Se ei kuulu tehtaan varhaisimpiin laitteisiin, sillä siitä löytyy Suomalainen Kalustokauppa Oy P. Sidorowin laatta. Sidorow perustettiin vuonna 1873, mutta tuskin silppuri on ihan niinkään vanha. Högforsin ja Sidorowin yhteistyö alkoi laajemmassa mittakaavassa vuonna 1895, jolloin konepaja aloitti Sidorowin kehotuksesta niittokoneiden ja hevosharavoiden valmistuksen. Tehtaalle perustettiin tuolloin myös Suomen ensimmäinen valuraudan adusoimislaitos juuri maatalouskoneiden valmistusta silmällä pitäen. Mahdollisesti silppuri on valmistunut samoihin aikoihin eli 1890-luvun puolivälissä.

Silppuri kuuluun vuonna 1960 perustetun Högforsin tehdasmuseon kokoelmiin ja se oli esillä Tehtaanpuiston viljamakasiinissa lähes kolme vuosikymmentä. Ikävä kyllä 1960-luvulla ei kirjattu ylös esineiden käyttöhistoriaa, joten tämänkään esineen käyttäjästä tai käyttöpaikasta ei ole mitään tietoa. Ehkäpä se on ollut Högforsin oman maatalousosaston käytössä. Kyseessä on hyvin yleinen ns. "Nikanderin patentti" – malli, jota valmistivat Högforsin lisäksi ainakin Pietarsaaren Konepaja, Teijon tehtaat ja E.J. Leino.

Kun Suomen valimomuseo avattiin vuonna 1989, päätyivät Högforsin tehdasmuseon esineet uuden museon haltuun. Suurin osa vanhasta esineistöstä jäi kuitenkin vanhaan, lämmittämättömään tilaan, josta muodostui museon varasto. Olkisilppuri on nyt siirretty viljamakasiinista pois, puhdistettu ja asetettu esille valimomuseon yläkertaan osaksi kesällä avattavaa uutta Högfors-museota. Kauan piilossa ollutta esinettä on siis pian mahdollista päästä jälleen ihailemaan.