tiistai 5. huhtikuuta 2022

Ekholmin sikarikuppi

Högforsin tehtaan erilaisten taide- ja koristevalujen määrä on valtava. Useimmat näistä ovat tunnettuja töitä, sellaisia, joita löytyy edelleen monesta tuvasta Karkkilassa ja sen lähiympäristössä. Asia erikseen ovat uniikkituotteet, joiden olemassaolosta ei välttämättä kukaan tiedä mitään, ennen kuin sellainen sattuu jossain tulemaan vastaan. Yksi tällainen esine on Kymin Oy:n toimitusjohtaja K.E. Ekholmille 50-vuotislahjaksi 10.8.1946 ojennettu valurautainen sikarikuppi. Kuukauden museoesineemme ei ole itse kuppi, vaan kipsinen valumalli, jonka avulla itse lahjaesine on valmistettu. Museon kokoelmissa ei valurautaversiota ole.


Kupin kuva-aiheet ovat hyvin högforsilaiset; toiselle puolelle on kuvattu Högforsin masuunin jäänteet ja toiselle puolelle viisi valuria. Kupin toisessa päädyssä on nimikirjaimet, jotka näyttäisivät olevan ”E. Ce”. Nimikirjaimista ja esineen tyylistä päätellen valumallin on muotoillut taiteilija Emil Cedercreutz, joka oli 1920-luvulla Högforsin toimitusjohtajana toimineen Edward Cedercreutzin veli. Valumallia on ollut tarkoitus käyttää vain yhden kerran, mutta koska sitä on säilytetty vuosikymmenien ajan Högforsin taidevalimon mallivarastossa, on sen avulla melko varmasti tehty myös firaabelikappaleita. Ehkä niitä löytyy siis karkkilalaistenkin kotien hyllyistä.

Emil Cedercreutz oli arvostettu taiteilija ja kuvanveistäjä, jonka hevosaiheisia veistoksia on lukuisia eri puolilla Suomea. Harjavallassa on hänen nimeään kantava museo. Högforsille Cedercreutz toteutti 1920-luvulla yleisimmän reliefinsä ”Tukinvetäjät” sekä vähän isokokoisemman ”Kylväjät” ja todella harvinaisen ”Äidinrakkauden”, jonka aihe toistuu lähes identtisenä patsaassa Helsingissä Kaisaniemenkadulla. Kaikki mainitut työt ovat hevosaiheisia. Cedercreutz muotoili Högforsille myös valurin uurnan, jossa aiheena tämän sikarikupin tapaan on valimotyö.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tiedätkö esineistä enemmän? Herättääkö aihe muistoja? Luitko aiheeseen liittyvän kirjan, jota haluaisit suositella? Voit kommentoida halutessasi myös nimettömänä.