keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Rosenlewin kolmijalkapata

Kuukauden museoesineeksi kirjastossa on valikoitunut Erkki Linnalan Rosenlewille suunnittelema, mattamustaksi emaloitu kolmijalkapata, joka oli tuotannossa ainoastaan vuosina 1967-68. Tehdas valmisti pataa ainoastaan liikelahjaksi ja erilaisten kilpailujen palkinnoiksi. Kyseessä on siis pieni keräilyharvinaisuus.

Erkki Linnala vietti käytännössä koko uransa yhden yrityksen, Rosenlewin, palveluksessa ja keskittyi pääasiassa kaikkeen muuhun kuin kotitalouksien käyttöesineisiin. Linnala on maineensa luonut lähinnä jääkaappien ja puimureiden parissa, joista etenkin Sampo-puimurit kuuluvat erottamattomasti näkyvimpään suomalaiseen kulttuuriperintöön. Linnalan suunnittelemia talousvaluja L- ja R-sarjan astiat sekä ko. kolmijalkapata. Ne ovat maineikkuudessa jääneet Timo Sarpanevan samoihin aikoihin Rosenlewille suunnitteleman S-sarjan ja muiden astioiden jalkoihin. Aivan turhaan, sillä Linnalan rajun funktionalistiset talousvalut ovat kestäneet hyvin aikaa ja ne ovat edelleen monessa kotitaloudessa jokapäiväisessä käytössä.

Linnalan kolmijalkapata eroaa selvästi hänen muusta talousvalutuotannostaan. Pata on sievä ja siro ja monella tapaa suorastaan epäkäytännöllinen. Linnala sai taidealan koulutuksen Suomen taideakatemiassa, ja vaikka hänen muussa tuotannossaan on hallitsevana piirteenä käytännöllisyys, on hän kolmijalkapadan kohdalla päästänyt taiteellisen puolensa valloilleen. Tuntuu siltä kuin pataa ei olisi tarkoitettu otettavaksi lainkaan käyttöön, ja se on enemmänkin koriste-esine.



Pataa voi kirjaston näyttelyn jälkeen ihailla Hangon museossa, jossa avautuu 13.11.2014 näyttely nimeltä ”LIEDELTÄ PÖYTÄÄN – Suomalaiset DESIGN talousvalut”. Kyseessä on Karkkilan ruukkimuseo Senkan ja Rosenlew-museon yhdessä koostama kiertonäyttely, joka on aiemmin ollut esillä Karkkilan ja Porin museoiden ohella Pietarsaaren museossa sekä Tekniikan museossa Helsingissä. Näyttely Hangossa päättyy 22.3.2015.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tiedätkö esineistä enemmän? Herättääkö aihe muistoja? Luitko aiheeseen liittyvän kirjan, jota haluaisit suositella? Voit kommentoida halutessasi myös nimettömänä.