Lainausmerkkeihin kirjoitettu nimi antaa olettaa, varsinkin kun on kyse Karkkilassa käytössä olleesta esineestä, että sitä on käytetty Hyvinkään-Karkkilan rautatiellä. Käyttötarkoituksesta on esitetty monenlaisia arvailuja. Ratakiskojen päissä on reiät pulttikiinnitystä varten. Tämä esine on ollut mahdollisesti tarkoitus työntää puolittain reiästä läpi, jolloin tähän voisi kiinnittää esim. vaijerin tai köyden, jolloin kiskoa voisi vetää maata pitkin joko miesvoimin tai varovasti veturilla. Teoriaa tukee se, että esineen varressa on pienet hiertymät, jotka voisivat olla vaijerin tai köyden aikaan saamia. Toisen arvauksen mukaan tällä ”kiskoimella” on voitu puhdistaa ratakiskojen ja vaihteistojen välejä.
Esine on todennäköisesti ollut käytössä rataosuudella n. 1911-1940. Se on kuulunut Ilmari Huitin museokokoelmaan. Huitti kuoli vuonna joulukuussa 1960. Ei ole tietoa, kauanko esine ehti olla hänen hallussaan, mutta tuskin hän sitä on ainakaan uutena hankkinut.
Jos esine on jollekin omakohtaisesti tuttu, niin museon väki toivoo yhteydenottoa. Esine laitetaan uudelleen esille keväällä valimomuseossa avattavaan ”Höyryjunalla Karkkilaan!” -näyttelyyn, silloin toivottavasti paremmin kontekstitiedoin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tiedätkö esineistä enemmän? Herättääkö aihe muistoja? Luitko aiheeseen liittyvän kirjan, jota haluaisit suositella? Voit kommentoida halutessasi myös nimettömänä.