Kyseinen valimo on erikoistunut tarkkuusvaluihin, mikä valmistusprosessin osalta poikkeaa melkoisesti esimerkiksi perinteisen rautavalimon toiminnasta. Kuukauden museoesineemme, eli valumuotin, sisälle on kaadettu sulaa vahaa, josta on muodostunut varsinainen valumalli. Näitä valumalleja on tehty peräti 44 kappaletta, joista on rakennettu ns. valupuu, johon on vielä lisätty valu- ja kaasukanavat. Valupuu on kastettu keraamiliemeen 5-8 kertaa, jolloin valupuun ympärille on muodostunut luja kuori. Kuoren ympärille lisätään vielä tukimateriaali, minkä jälkeen vaha on sulatettu 500 asteessa näin muodostuneen valumuotin sisältä pois. Muotti on vielä lujitettu sintraamalla 1000 asteessa ennen kuin muotin sisälle on voitu kaataa sulaa terästä. Teräksen jähmetyttyä on valumuotti rikottu koneistusta vaille valmiiden esineiden ympäriltä. Vaikka menetelmä edustaa nykyään pitkälle automatisoitua valimoteollisuuden huippuosaamista, on tarkkuusvalu kehitetty jo tuhansia vuosia sitten Kiinassa.
Suomen valimomuseossa on nähtävissä juuri tämän kyseisen tarkkuusvalun kaikki prosessit vahasta valmistetusta valupuusta, valumuotista aina valmiiseen esineeseen saakka. Valimomuseon perusnäyttelyä uudistetaan lähivuosien aikana, jolloin on tarkoitus tuoda entistä näkyvimmin esille myös tämä perinteitä ja nykyaikaa hienosti yhdistävä valmistusmenetelmä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tiedätkö esineistä enemmän? Herättääkö aihe muistoja? Luitko aiheeseen liittyvän kirjan, jota haluaisit suositella? Voit kommentoida halutessasi myös nimettömänä.