Valurautainen kahvikuppi

Helmikuun museoesineenä kirjastossa on erittäin harvinainen, valurautainen kahvikuppi-, asetti- ja lusikka-yhdistelmä. Esine on yhtä ja samaa kappaletta ja on täten siis erityisen edustava valutaidon mestarin työnäyte. Esine on valettu vuonna 1952 Högforsin tehtaalla ja sen mallina on käytetty Olga Osolin suunnittelemaa Arabian R-mallin kahvikuppia, jollainen oli valittu Högforsin tehtaan 130-vuotisjuhlan juhlakupiksi vuonna 1950.

Harvinaisuudestaan huolimatta esine ei liene aivan ainutlaatuinen. Yhdistelmä tuli nimittäin tunnetuksi Högforsin tehtaan väelle 1950-luvun aikana tehtaan konepajakoulun työnopettaja Paavo Saariston bravuurina. Hyvin harvalla valajalla hänen lisäkseen taidot olisivat moiseen työhön riittäneet. Saaristo oli muullakin tavalla paikkakunnalla tunnettu henkilö, sillä hän oli kauppalan valtuuston jäsen aina 1930-luvulta alkaen aina 1960-luvun loppupuolelle saakka toimien kahteen otteeseen myös valtuuston puheenjohtajana.

Tämän kyseisen esineen on museolle lahjoittanut mm. Högforsin tehtaan valokuvaajana tunnetun Eino Sarkin perikunta. Kupin kyljessä on teksti Anja 11.11.52. Kyseessä lienee siis Eino Sarkin vaimon nimipäivälahja, sillä Anjan nimipäivä oli tuolloin juuri 11. marraskuuta. Nykyään nimipäivä on lokakuun puolella.

Slev:n ”haaremilämmitin”

Alkaneiden talvipakkasten kunniaksi kuukauden museoesineeksi on valikoitunut erikoinen, Slev:n (Sähkö-Lämpö-Elekro-Värme) valmistama Sähkölämmittäjä ES 5. Kyseessä on siis huoneistojen sähkökäyttöinen lisälämmitin, jossa on Arabian valmistama, komea fajanssikuori. Slev aloitti kyseisten lämmittimien valmistuksen jo vuonna 1940 metallikuorisena, mutta joutui sota-aikana, jolloin metallista oli huutava pula, siirtymään keraamiseen vaihtoehtoon, mistä tuli pysyvä ratkaisu. Lämmittimiä valmistettiin vielä 1960-luvun loppupuolella, ja kyseessä oleva esine on valmistushistorian loppupään tuotteita, sillä kuoressa oleva Arabian leima oli käytössä vuosina 1964–1971.

 

Esineellä on myös toinen, huomattavasti erikoisempi nimi. Nimittäin Helsingin Sanomissa esiteltiin kyseinen laite 1970-luvulla, ja silloin tiedettiin kertoa, että lämmittimiä oli tilattu Saudi-Arabiaan iso erä kuuleman mukaan haaremien lämmittämistä varten. Tämän takia lämmitin oli tietenkin ristitty saman tien ”haaremilämmittimeksi”.

Karkkilan museolla on kokoelmissaan peräti kaksi ”haaremi-lämmitintä”. Toinen, hieman vanhempi malli on pysyvästi esillä Työläismuseon 1960-luvun asunnossa Rauhalan talossa. Nyt esillä oleva lämmitin on esillä vain vaihtuvissa näyttelyissä. Sen käyttöhistoriasta ei ikävä kyllä ole säilynyt jälkipolville tietoa. Se on kuulunut museon kokoelmiin ns. aina. Hyvin suurella todennäköisyydellä se on ollut Högforsin tehtaan käytössä, ja kulkeutunut museon esinevarastoon jonkun isomman lahjoituserän yhteydessä museon perustamisvaiheessa.

Schilkinin Kolme apinaa

Suomen valimomuseo sai syksyllä lahjoituksena kokoelmiinsa esineen, joka oli jo ennestään tuttu niin museolle kuin monille muillekin paikkakunnan asukkaille. Kyseessä oli Michael Schilkinin vuonna 1961 suunnittelema Kolme apinaa -valureliefi, jollaisia museon kokoelmista jo löytyi entuudestaan, minkä lisäksi sellaisia on ollut jo usean vuoden ajan museokaupassamme myynnissä. Erikoisen tästä kuukauden museoesineeksi valitusta apinataulusta tekee sen pinnoitteena käytetty majolika-emali. Kyseinen, aavistuksen läpikuultava emali kehitettiin Högforsin tehtaalla ilmeisesti 1950-luvun alussa markkinoille tulleisiin Marathon- ja Olympia -kamiinoihin. Kamiinoiden lisäksi sitä on jonkin verran käytetty Högforsin valmistamissa taidevaluissa. Kun Marathon 10:n tuotanto, viimeisenä tehtaan valmistamana kamiinana, loppui 1960-luvun lopussa, lienee myös majolika-emalin valmistus supistunut minimiin.

Kolme apinaa on tauluna kiinnostanut museon vieraita aivan erityisesti. Se on myös ollut museokaupan yksi myydyimmistä tuotteista. Högforsin tehtaalta on joskus kerrottu, että lahjana se on aikoinaan ollut erityisesti liikemiesten suosiossa. Hyväntuulisen ja hauskan reliefien aihe ei ole kuitenkaan syntynyt muotoilija Schilkinin päässä. Aihe nimittäin liittyy japanilaiseen Koshin-uskontoon, jossa apinat ovat viestinviejiä. Aiheena ovat kolme apinahahmoa, joista ensimmäinen peittää silmänsä, toinen korvansa ja kolmas suunsa. Viesti on, että he eivät näe, kuule eivätkä puhu pahaa. Koshin uskonnon alkuperä on kiinalaisessa taolaisuudessa ja siinä on myös vaikutteita shintolaisuudesta ja buddhismista. Uskonto on saanut alkunsa n. 1000-luvulla ja on edelleen voimissaan. Japanissa on useita aiheeseen liittyvä patsaita ja reliefejä jo 1500-luvulta lähtien, mutta niitä ei ole pystytty tarkasti ajoittamaan. Vanhin ajoitettu aihetta käsittelevä puuveistos on osa shintolaisen Nikko Toshugu -temppelin pyhää tallia Japanissa. Kyseinen temppeli on Japanin toiseksi suosituin nähtävyys ja rakennettu vuonna 1636. Apinoilla on myös nimet: Mizaru (ei näe), Kikazaru (ei kuule) ja Iwazaru (ei puhu). Japanista aihe on levinnyt laajasti ympäri maailmaa, ja on hyvin tunnettu esim. populaarikulttuurin parissa.

Högforsin tehtaalla on valmistettu firaabelityönä taulusta myös versiota, jossa apinat ovat hevosenkengän sisällä. Valimomuseo on erittäin kiinnostunut ottamaan sellaisen lahjoituksena vastaan jälkipolville säilytettäväksi.

Karkkilan museon ja kirjaston väki toivottaa hyväntuulisten apinoiden myötä kaikille iloista joulumieltä!

Högforsin säästöpossu

Kuukauden museoesineenä on Högforsin valmistama säästöpossu, joka, toisin kuin useimmat "säästöpossut", todellakin on possun näköinen. Pankkien säästölippaat alkoivat yleistyä 1900-luvun alkuvuosikymmeninä. Lippaiden tarkoitus oli opettaa lapset säästämään. Melko pian lippaat alkoivat saada eläinhahmoja, ja porsas oli niistä yleisin. Säästölippaista ja -possuista tuli muovisia 1960-luvulla.

Högforsin valmistama valurautainen säästöpossu on kuulunut vuonna 1960 perustetun Högforsin tehdasmuseon kokoelmiin. Esineen kulunut ulkomuoto kertoo, että possu ei museon kokoelmiin päätynyt suoraan tehtaan tuotantolinjalla, vaan sen harteilla jo tuolloin on ollut useita vuosia, ellei vuosikymmeniä. Itse asiassa vasta hiljattain on saatu varmistus, että tämä esine, jossa ei ole lainkaan valmistajan leimaa, ilmeisesti on Högforsin valmistama. Samanlaisia esineitä nimittäin on löytynyt Karkkilasta nyt pari muutakin, ja ainakin yhdet sorkan jäljet näyttävät johtavan Högforsin valimoon.

Paljon on vielä possussa tiedollisia puutteita. Emme tiedä tarkkoja valmistusvuosia emmekä sitä, että onko tämä melko pienikokoinen säästöpossu mahdollisesti ollut jonkun pankin tilaustyö tai vaihtoehtoisesti epävirallinen firaabelityö. Museon ja kirjaston henkilökunta ottaa kiitollisena vastaan kaikki mahdolliset lisätiedot esineen valmistukseen liittyen!

Högforsin kolmijalkainen munkkipannu

Karkkilan museo kävi ostoksilla huuto.netissä noin vuosi sitten, ja hankki kokoelmiinsa Loviisassa käytössä olleen, vanhan Högforsin valmistaman munkkipannun 60 eurolla. Onhan näitä pannuja nähty ja esiteltykin jo aikaisemmin, jopa kuukauden museoesineenä. Tämä pannu kuitenkin huutaa esilletuloa. Pannua ei tee erikoiseksi ainoastaan se, että siinä on Högforsin vanhin HF-leima, joka oli käytössä tehtaalla ensimmäiset 50 vuotta vuoteen 1872 saakka. Pannun alla on harvinaislaatuisesti kolme jalkaa, joten sitä on valurautalieden sijasta käytetty avotulella tai hiilloksella.

Högforsin tehdas alkoi valmistaa valurautaisia hellapiisejä 1830-luvulla ja vuosikymmeniä myöhemmin myös kokonaisia valurautaliesiä. Hellapiisien ja liesien tulo markkinoille syrjäytti kohtuullisen nopeasti vanhanmalliset kolmijalkapadat ja -pannut. Myös pyöreäpohjaiset padat saivat väistyä tasapohjaisten patojen tieltä. Tämä kehityskulku tarkoittaa sitä, että museon hankkima munkkipannu on hyvin vanha, todennäköisesti 1800-luvun ensimmäiseltä puoliskolta, ehkä jopa 1820-luvulta. On hyvin mahdollista, että kyseessä on vanhin museon kokoelmissa oleva, Högforsin tehtaan valmistama esine.

Pannu saa nyt siis ensi-iltansa kuukauden museoesineenä Karkkilan kirjastossa. Jatkossa se on nähtävillä Högforsin masuunin pasutusuunissa.

Näiltä ruotsinkielisiltä sivuilta löytyy munkkiohjeita tämäntyyppiselle munkkipannulle:

http://runeberg.org/husmans/03.html
http://www.verner-verner.se/product/SKE-0001/

Högforsin susikirja

Karkkilan museo sai jokunen vuosi sitten lahjoituksena mielenkiintoisen kirjan, jonka sivut ovat täynnä käsin kirjattua numerotietoa. Kannessa lukee ”Valimon susi % 1.9.1961-”. Kirjassa on siis listattuna Högforsin valimon eri osastojen tuotantomäärä sekä valmisteiden susiprosentti aina tammikuuhun 1970 saakka. Tämä mustakantinen kirja on tämän kuukauden museoesineemme.

Kaikki valimoissa työskennelleet tai niiden kanssa tekemisissä olleet tietävät, että valutapahtumissa saattaa joskus mennä jokin asia pieleen. Epäonnistumiset kirjataan ylös ja niiden pohjalta lasketaan ns. susiprosentti. Yleensä susiprosentti on kymmenen kieppeillä, eikä Högforsin valimo tee tässä poikkeusta.

Kirja on sopusoinnussa vanhan sananlaskun ”Alussa aina hankalaa, lopussa kiitos seisoo.” kanssa. Uudet innovaatiot näyttävät poikkeuksetta tuottaneen hankaluutta ja kasvattaneet susiprosenttia. Paras esimerkki tästä on vuosien 1959 ja 1960 aikana käyntiin saatettu putkivalimo, jonka keskipakoisvalujen susiprosentti on kirjan alussa jatkuvasti poikkeuksellisen suuri. Koko kirjan ennätyslukema 31,6% kirjataan maaliskuulle 1962. Saman vuoden marraskuussa tämänkin osaston prosentti oli jo 6, pysyen jatkossa tasaisesti kymmenen tuntumassa. Saman saattoi havaita automaattivalimon kohdalla, jossa kirjattiin ennätyskorkeat prosentit linjan käyttöön oton jälkeen syksyllä 1967.

Pienimmät susiprosentit kirjasi puolestaan messinkivalimo ja maakaavaamo, jotka molemmat listasivat ajanjakson aikana useita hukkaprosentittomia kuukausia. Messinkivalimo jaettiin tilastoissa kesäkuussa 1963 messinki ja teräsvalimoihin, joissa molemmissa oli osastojen toiminnan loppuun saakka, elokuuhun 1969, pienet prosentit. Maakaavaamossa puolestaan oli tehtaan parhaimmat valamisen ammattilaiset. Vaikka tehtävät olivat joskus poikkeuksellisen haastavia, pysyivät hukat vähissä. Silti sielläkin kirjattiin joulukuussa poikkeuksellisen suuri prosentti 18,9.

Museot eivät ole arkistoja eivätkä kirjastoja, mutta useimmissa niistä silti on molemmat. Suomen valimomuseossakin näin on. Vaikka arkiston pääpaino on vahvasti Högforsin tehtaassa, niin esitteitä ja varsinkin kirjallisuutta muistakin valimoista ja ruukeista löytyy rutkasti museon arkistohuoneesta. Tämä arkisto on kaikkien tutkijoiden käytettävissä.

Högforsin Sisu-pastillit

Högfors ja Sisu kuuluvat sanoina yhteen muutenkin kuin siinä mielessä, että Högforsin valimossa on valmistettu tuhatmäärin osia Sisu-kuorma-autoihin. Nimittäin Suomen valimomuseon kokoelmista löytyy Högfors-merkkinen Sisu-pastilliaski, kuukauden museoesineemme.

Askin historia on hieman hämärän peitossa ja sen ajoitusaikakin on epävarma. Itse askista löytyy kuitenkin jonkin verran johtolankoja askin historiallisiin vaiheisiin. Pohjassa nimittäin lukee ”Kymi Kymmene”, mikä oli Högforsin tehtaan omistaneen konsernin nimi vuosina 1976-83. Rasia on siis valmistunut tuona ajanjaksona. Askin kyljessä puolestaan lukee ”Högforsin valurautakattila on rautaa pientaloissa”, joten tehtaan valmistamien lämmityskattiloiden markkinointiin pastilliaskeja on valmistettu. Yksi arvaus on, että rasioita olisi tilattu vuonna 1982 Karkkilassa järjestetyille Lämpökattilamessuille, joka oli todella iso tapahtuma. Esineen on lahjoittanut museolle Metalliteollisuuden keskusliitto, jonne rasioita lienee aikoinaan päätynyt vino pino.

Sisu-pastilleilla on lähes yhtä kunniakas historia kuin Högforsin lämmityskattiloilla. Sisua alkoi valmistaa vuonna 1928 turkulainen Seres makeistehdas. Pastilli kehiteltiin ruotsalaisen Läkerol-pastillin kilpailijaksi. Pastilli valmistui lukuisten kokeilujen jälkeen ja sen koostumus on edelleen salaisuus. Pastillin kehittänyt kemisti Johan Ponkamo oli erittäin tarkka pastillin laadusta. Sisu-pastillit olivat pitkään kovia ja hauraita. Jokaisesta valmistuserästä Ponkamo tipautti yhden pastillin lattialle, ja jos se ei hajonnut pieniksi siruiksi, niin koko valmistuserä tuhottiin. Kovista Sisuista luovuttiin vasta 1970-luvulla. Vuonna 1992 Sereksen osti Leaf, josta vuonna 2013 tuli osa Cloetta-konsernia, jolloin Sisu-pastillien valmistus siirtyi Italiaan.