maanantai 4. tammikuuta 2016

Slev:n ”haaremilämmitin”



Alkaneiden talvipakkasten kunniaksi kuukauden museoesineeksi on valikoitunut erikoinen, Slev:n (Sähkö-Lämpö-Elekro-Värme) valmistama Sähkölämmittäjä ES 5. Kyseessä on siis huoneistojen sähkökäyttöinen lisälämmitin, jossa on Arabian valmistama, komea fajanssikuori. Slev aloitti kyseisten lämmittimien valmistuksen jo vuonna 1940 metallikuorisena, mutta joutui sota-aikana, jolloin metallista oli huutava pula, siirtymään keraamiseen vaihtoehtoon, mistä tuli pysyvä ratkaisu. Lämmittimiä valmistettiin vielä 1960-luvun loppupuolella, ja kyseessä oleva esine on valmistushistorian loppupään tuotteita, sillä kuoressa oleva Arabian leima oli käytössä vuosina 1964–1971.

 
Esineellä on myös toinen, huomattavasti erikoisempi nimi. Nimittäin Helsingin Sanomissa esiteltiin kyseinen laite 1970-luvulla, ja silloin tiedettiin kertoa, että lämmittimiä oli tilattu Saudi-Arabiaan iso erä kuuleman mukaan haaremien lämmittämistä varten. Tämän takia lämmitin oli tietenkin ristitty saman tien ”haaremilämmittimeksi”.

Karkkilan museolla on kokoelmissaan peräti kaksi ”haaremi-lämmitintä”. Toinen, hieman vanhempi malli on pysyvästi esillä Työläismuseon 1960-luvun asunnossa Rauhalan talossa. Nyt esillä oleva lämmitin on esillä vain vaihtuvissa näyttelyissä. Sen käyttöhistoriasta ei ikävä kyllä ole säilynyt jälkipolville tietoa. Se on kuulunut museon kokoelmiin ns. aina. Hyvin suurella todennäköisyydellä se on ollut Högforsin tehtaan käytössä, ja kulkeutunut museon esinevarastoon jonkun isomman lahjoituserän yhteydessä museon perustamisvaiheessa.

2 kommenttia:

  1. Kotonamme Raision Paikkarissa kuusihenkinen perheemme vanttuut,sukat,pipot ja lumihankileikeissä kastuneet varusteet kuivattiin posliini slev:llämme. Ulkoleikeissä, koulumatkoilla yli neljä kilometriä myöskin varpaat sekä sormet lämpenivättällä. Halkeaman (en muista miten rikkoutui) isä paikkaili liimalla. Missä vaiheessa lämmitin hävisi tai vanhemmat myivät tms. en muista. Kun Facebookissa Paraisilla kaupattiin ehjää tätä lämmitintä, kävin tänään ostamassa sen. Tehtyäni kunnon tarkastuksen läpi Se Hän tulee ehkä jopa käyttöön miehelle jolla on kaikkea outoa jne...... pikku.mas@windowslive.com Turku....

    VastaaPoista
  2. Minulla olisi myynnissä tällainen toimiva lämmitin. Haaremilämmittimeksi se kutsuttiin ehkä sen vuoksi, että samalla kun se loi pehmeää lämpöä sen sisällä paloi himmeä valoa antava punainen lamppu, se loi tunnelmaa haaremin hämärään valaistukseen. Hinta 150€.Tied. 040 5734551

    VastaaPoista

Tiedätkö esineistä enemmän? Herättääkö aihe muistoja? Luitko aiheeseen liittyvän kirjan, jota haluaisit suositella? Voit kommentoida halutessasi myös nimettömänä.