Högforsin pikkuhyvävuoka

Kuukauden museoesineenä Karkkilan kirjastossa on Högforsin valmistama pikkuhyvävuoka, jonka syntyhistoria on mielenkiintoinen. Högforsin konepajakoulun näytelmäkerho tarvitsi kipeästi varoja toimintaansa vuonna 1958. Päätettiin kokeilla omien tuotteiden valmistusta ja myymistä. Yksi konepajakoululainen oli emalilaitoksella samaan aikaan työskennellyt Jaakko Arosuo, koulun oppilaskunnan puheenjohtaja, joka testasi lieden peltisen paistovuoan emaloimista. Samalla vuoalle tehtiin rautalangasta teline. Jaakko Arosuo oli toiminut hieman aiemmin tunnetun muotoilijan Antti Nurmesniemen apuna tämän määritellessä Högforsin kylpyammeiden ja Arabian muun kylpyhuonekaluston yhteiset värit. Jaakko Arosuo otti samat värit käyttöön myös vuokasarjassa.

Näytelmäkerhon vetäjä, koulun liikunnanopettaja Leo Savolainen ja Arosuo anoivat tehtaan johtajalta, paroni C. J. Cedercreutzilta audienssia. Cedercreutzille lahjoitettiin ensimmäinen pikkuhyvävuoka ja häneltä irtosi lupa valmistaa vuokia ilmaiseksi rajoittamaton määrä. Samalla pikkuhyvävuoka otettiin ns. oikeaan tuotantoon. Vuoka oli tuotannossa vuoteen 1968 saakka. Vuoka sai seurakseen vuonna 1963 pikkuhyväkulhon, jossa käytettiin samoja värejä.

Högforsin emalilaitos täyttää tänä vuonna 90 vuotta, ja Suomen valimomuseossa on avoinna aiheesta kertova näyttely 17.4. saakka. Museoon on ilmainen sisäänpääsy näyttelyn ajan.

Högforsin munateline

Pääsiäisen kunniaksi maaliskuun museoesineeksi on valittu Högforsin valmistama munateline, joka lienee syöpynyt monen valimomuseon vieraan muistisopukoihin, sillä teline oli esillä perusnäyttelyssä aina vuoteen 2012 saakka.

Telineessä on 20 reikää, joihin kuhunkin on voitu asettaa kananmuna, minkä jälkeen teline on laskettu kiehuvaan veteen. Munat eivät ole näin päässeet hakkaamaan toisiaan rikki. Telineitä on voitu asettaa useita päällekkäin, ja 1920-luvulla sitä markkinoitiinkin viisiosaisena.

Munateline tuli Högforsin tehtaan tuotantoon 1890-luvulla, jolloin tehdasta johti Volter Ramsay. Hän matkusteli paljon ulkomailla, ja toi usein tullessaan mukanaan uusia valumalleja. Läheisimmät suhteet hänellä oli Husqvarnan valimoon, ja munatelineen valumalli saattaa olla juuri sieltä peräisin. Kyseistä telinettä on nimittäin valmistettu myös Ruotsissa. Teline oli Högforsin tehtaan tuotannossa vielä 1920-lvulla.

Museon hallussa oleva teline on niklattu, mikä helpottaa sen ajoittamista. Varhaisimmissa hinnastoissa telineen kerrottiin olevan joko pronssiväritetyn tai lakeeratun eli kiillotetun. Ensimmäisen kerran niklaus mainitaan esineen kohdalla vasta 1922, joten esine lienee valmistunut 1910-20 -luvulla.

Valurautainen kahvikuppi

Helmikuun museoesineenä kirjastossa on erittäin harvinainen, valurautainen kahvikuppi-, asetti- ja lusikka-yhdistelmä. Esine on yhtä ja samaa kappaletta ja on täten siis erityisen edustava valutaidon mestarin työnäyte. Esine on valettu vuonna 1952 Högforsin tehtaalla ja sen mallina on käytetty Olga Osolin suunnittelemaa Arabian R-mallin kahvikuppia, jollainen oli valittu Högforsin tehtaan 130-vuotisjuhlan juhlakupiksi vuonna 1950.

Harvinaisuudestaan huolimatta esine ei liene aivan ainutlaatuinen. Yhdistelmä tuli nimittäin tunnetuksi Högforsin tehtaan väelle 1950-luvun aikana tehtaan konepajakoulun työnopettaja Paavo Saariston bravuurina. Hyvin harvalla valajalla hänen lisäkseen taidot olisivat moiseen työhön riittäneet. Saaristo oli muullakin tavalla paikkakunnalla tunnettu henkilö, sillä hän oli kauppalan valtuuston jäsen aina 1930-luvulta alkaen aina 1960-luvun loppupuolelle saakka toimien kahteen otteeseen myös valtuuston puheenjohtajana.

Tämän kyseisen esineen on museolle lahjoittanut mm. Högforsin tehtaan valokuvaajana tunnetun Eino Sarkin perikunta. Kupin kyljessä on teksti Anja 11.11.52. Kyseessä lienee siis Eino Sarkin vaimon nimipäivälahja, sillä Anjan nimipäivä oli tuolloin juuri 11. marraskuuta. Nykyään nimipäivä on lokakuun puolella.

Slev:n ”haaremilämmitin”

Alkaneiden talvipakkasten kunniaksi kuukauden museoesineeksi on valikoitunut erikoinen, Slev:n (Sähkö-Lämpö-Elekro-Värme) valmistama Sähkölämmittäjä ES 5. Kyseessä on siis huoneistojen sähkökäyttöinen lisälämmitin, jossa on Arabian valmistama, komea fajanssikuori. Slev aloitti kyseisten lämmittimien valmistuksen jo vuonna 1940 metallikuorisena, mutta joutui sota-aikana, jolloin metallista oli huutava pula, siirtymään keraamiseen vaihtoehtoon, mistä tuli pysyvä ratkaisu. Lämmittimiä valmistettiin vielä 1960-luvun loppupuolella, ja kyseessä oleva esine on valmistushistorian loppupään tuotteita, sillä kuoressa oleva Arabian leima oli käytössä vuosina 1964–1971.

 

Esineellä on myös toinen, huomattavasti erikoisempi nimi. Nimittäin Helsingin Sanomissa esiteltiin kyseinen laite 1970-luvulla, ja silloin tiedettiin kertoa, että lämmittimiä oli tilattu Saudi-Arabiaan iso erä kuuleman mukaan haaremien lämmittämistä varten. Tämän takia lämmitin oli tietenkin ristitty saman tien ”haaremilämmittimeksi”.

Karkkilan museolla on kokoelmissaan peräti kaksi ”haaremi-lämmitintä”. Toinen, hieman vanhempi malli on pysyvästi esillä Työläismuseon 1960-luvun asunnossa Rauhalan talossa. Nyt esillä oleva lämmitin on esillä vain vaihtuvissa näyttelyissä. Sen käyttöhistoriasta ei ikävä kyllä ole säilynyt jälkipolville tietoa. Se on kuulunut museon kokoelmiin ns. aina. Hyvin suurella todennäköisyydellä se on ollut Högforsin tehtaan käytössä, ja kulkeutunut museon esinevarastoon jonkun isomman lahjoituserän yhteydessä museon perustamisvaiheessa.

Schilkinin Kolme apinaa

Suomen valimomuseo sai syksyllä lahjoituksena kokoelmiinsa esineen, joka oli jo ennestään tuttu niin museolle kuin monille muillekin paikkakunnan asukkaille. Kyseessä oli Michael Schilkinin vuonna 1961 suunnittelema Kolme apinaa -valureliefi, jollaisia museon kokoelmista jo löytyi entuudestaan, minkä lisäksi sellaisia on ollut jo usean vuoden ajan museokaupassamme myynnissä. Erikoisen tästä kuukauden museoesineeksi valitusta apinataulusta tekee sen pinnoitteena käytetty majolika-emali. Kyseinen, aavistuksen läpikuultava emali kehitettiin Högforsin tehtaalla ilmeisesti 1950-luvun alussa markkinoille tulleisiin Marathon- ja Olympia -kamiinoihin. Kamiinoiden lisäksi sitä on jonkin verran käytetty Högforsin valmistamissa taidevaluissa. Kun Marathon 10:n tuotanto, viimeisenä tehtaan valmistamana kamiinana, loppui 1960-luvun lopussa, lienee myös majolika-emalin valmistus supistunut minimiin.

Kolme apinaa on tauluna kiinnostanut museon vieraita aivan erityisesti. Se on myös ollut museokaupan yksi myydyimmistä tuotteista. Högforsin tehtaalta on joskus kerrottu, että lahjana se on aikoinaan ollut erityisesti liikemiesten suosiossa. Hyväntuulisen ja hauskan reliefien aihe ei ole kuitenkaan syntynyt muotoilija Schilkinin päässä. Aihe nimittäin liittyy japanilaiseen Koshin-uskontoon, jossa apinat ovat viestinviejiä. Aiheena ovat kolme apinahahmoa, joista ensimmäinen peittää silmänsä, toinen korvansa ja kolmas suunsa. Viesti on, että he eivät näe, kuule eivätkä puhu pahaa. Koshin uskonnon alkuperä on kiinalaisessa taolaisuudessa ja siinä on myös vaikutteita shintolaisuudesta ja buddhismista. Uskonto on saanut alkunsa n. 1000-luvulla ja on edelleen voimissaan. Japanissa on useita aiheeseen liittyvä patsaita ja reliefejä jo 1500-luvulta lähtien, mutta niitä ei ole pystytty tarkasti ajoittamaan. Vanhin ajoitettu aihetta käsittelevä puuveistos on osa shintolaisen Nikko Toshugu -temppelin pyhää tallia Japanissa. Kyseinen temppeli on Japanin toiseksi suosituin nähtävyys ja rakennettu vuonna 1636. Apinoilla on myös nimet: Mizaru (ei näe), Kikazaru (ei kuule) ja Iwazaru (ei puhu). Japanista aihe on levinnyt laajasti ympäri maailmaa, ja on hyvin tunnettu esim. populaarikulttuurin parissa.

Högforsin tehtaalla on valmistettu firaabelityönä taulusta myös versiota, jossa apinat ovat hevosenkengän sisällä. Valimomuseo on erittäin kiinnostunut ottamaan sellaisen lahjoituksena vastaan jälkipolville säilytettäväksi.

Karkkilan museon ja kirjaston väki toivottaa hyväntuulisten apinoiden myötä kaikille iloista joulumieltä!

Högforsin säästöpossu

Kuukauden museoesineenä on Högforsin valmistama säästöpossu, joka, toisin kuin useimmat "säästöpossut", todellakin on possun näköinen. Pankkien säästölippaat alkoivat yleistyä 1900-luvun alkuvuosikymmeninä. Lippaiden tarkoitus oli opettaa lapset säästämään. Melko pian lippaat alkoivat saada eläinhahmoja, ja porsas oli niistä yleisin. Säästölippaista ja -possuista tuli muovisia 1960-luvulla.

Högforsin valmistama valurautainen säästöpossu on kuulunut vuonna 1960 perustetun Högforsin tehdasmuseon kokoelmiin. Esineen kulunut ulkomuoto kertoo, että possu ei museon kokoelmiin päätynyt suoraan tehtaan tuotantolinjalla, vaan sen harteilla jo tuolloin on ollut useita vuosia, ellei vuosikymmeniä. Itse asiassa vasta hiljattain on saatu varmistus, että tämä esine, jossa ei ole lainkaan valmistajan leimaa, ilmeisesti on Högforsin valmistama. Samanlaisia esineitä nimittäin on löytynyt Karkkilasta nyt pari muutakin, ja ainakin yhdet sorkan jäljet näyttävät johtavan Högforsin valimoon.

Paljon on vielä possussa tiedollisia puutteita. Emme tiedä tarkkoja valmistusvuosia emmekä sitä, että onko tämä melko pienikokoinen säästöpossu mahdollisesti ollut jonkun pankin tilaustyö tai vaihtoehtoisesti epävirallinen firaabelityö. Museon ja kirjaston henkilökunta ottaa kiitollisena vastaan kaikki mahdolliset lisätiedot esineen valmistukseen liittyen!

Högforsin kolmijalkainen munkkipannu

Karkkilan museo kävi ostoksilla huuto.netissä noin vuosi sitten, ja hankki kokoelmiinsa Loviisassa käytössä olleen, vanhan Högforsin valmistaman munkkipannun 60 eurolla. Onhan näitä pannuja nähty ja esiteltykin jo aikaisemmin, jopa kuukauden museoesineenä. Tämä pannu kuitenkin huutaa esilletuloa. Pannua ei tee erikoiseksi ainoastaan se, että siinä on Högforsin vanhin HF-leima, joka oli käytössä tehtaalla ensimmäiset 50 vuotta vuoteen 1872 saakka. Pannun alla on harvinaislaatuisesti kolme jalkaa, joten sitä on valurautalieden sijasta käytetty avotulella tai hiilloksella.

Högforsin tehdas alkoi valmistaa valurautaisia hellapiisejä 1830-luvulla ja vuosikymmeniä myöhemmin myös kokonaisia valurautaliesiä. Hellapiisien ja liesien tulo markkinoille syrjäytti kohtuullisen nopeasti vanhanmalliset kolmijalkapadat ja -pannut. Myös pyöreäpohjaiset padat saivat väistyä tasapohjaisten patojen tieltä. Tämä kehityskulku tarkoittaa sitä, että museon hankkima munkkipannu on hyvin vanha, todennäköisesti 1800-luvun ensimmäiseltä puoliskolta, ehkä jopa 1820-luvulta. On hyvin mahdollista, että kyseessä on vanhin museon kokoelmissa oleva, Högforsin tehtaan valmistama esine.

Pannu saa nyt siis ensi-iltansa kuukauden museoesineenä Karkkilan kirjastossa. Jatkossa se on nähtävillä Högforsin masuunin pasutusuunissa.

Näiltä ruotsinkielisiltä sivuilta löytyy munkkiohjeita tämäntyyppiselle munkkipannulle:

http://runeberg.org/husmans/03.html
http://www.verner-verner.se/product/SKE-0001/