Högforsin kolmijalkainen munkkipannu

Karkkilan museo kävi ostoksilla huuto.netissä noin vuosi sitten, ja hankki kokoelmiinsa Loviisassa käytössä olleen, vanhan Högforsin valmistaman munkkipannun 60 eurolla. Onhan näitä pannuja nähty ja esiteltykin jo aikaisemmin, jopa kuukauden museoesineenä. Tämä pannu kuitenkin huutaa esilletuloa. Pannua ei tee erikoiseksi ainoastaan se, että siinä on Högforsin vanhin HF-leima, joka oli käytössä tehtaalla ensimmäiset 50 vuotta vuoteen 1872 saakka. Pannun alla on harvinaislaatuisesti kolme jalkaa, joten sitä on valurautalieden sijasta käytetty avotulella tai hiilloksella.

Högforsin tehdas alkoi valmistaa valurautaisia hellapiisejä 1830-luvulla ja vuosikymmeniä myöhemmin myös kokonaisia valurautaliesiä. Hellapiisien ja liesien tulo markkinoille syrjäytti kohtuullisen nopeasti vanhanmalliset kolmijalkapadat ja -pannut. Myös pyöreäpohjaiset padat saivat väistyä tasapohjaisten patojen tieltä. Tämä kehityskulku tarkoittaa sitä, että museon hankkima munkkipannu on hyvin vanha, todennäköisesti 1800-luvun ensimmäiseltä puoliskolta, ehkä jopa 1820-luvulta. On hyvin mahdollista, että kyseessä on vanhin museon kokoelmissa oleva, Högforsin tehtaan valmistama esine.

Pannu saa nyt siis ensi-iltansa kuukauden museoesineenä Karkkilan kirjastossa. Jatkossa se on nähtävillä Högforsin masuunin pasutusuunissa.

Näiltä ruotsinkielisiltä sivuilta löytyy munkkiohjeita tämäntyyppiselle munkkipannulle:

http://runeberg.org/husmans/03.html
http://www.verner-verner.se/product/SKE-0001/

Högforsin susikirja

Karkkilan museo sai jokunen vuosi sitten lahjoituksena mielenkiintoisen kirjan, jonka sivut ovat täynnä käsin kirjattua numerotietoa. Kannessa lukee ”Valimon susi % 1.9.1961-”. Kirjassa on siis listattuna Högforsin valimon eri osastojen tuotantomäärä sekä valmisteiden susiprosentti aina tammikuuhun 1970 saakka. Tämä mustakantinen kirja on tämän kuukauden museoesineemme.

Kaikki valimoissa työskennelleet tai niiden kanssa tekemisissä olleet tietävät, että valutapahtumissa saattaa joskus mennä jokin asia pieleen. Epäonnistumiset kirjataan ylös ja niiden pohjalta lasketaan ns. susiprosentti. Yleensä susiprosentti on kymmenen kieppeillä, eikä Högforsin valimo tee tässä poikkeusta.

Kirja on sopusoinnussa vanhan sananlaskun ”Alussa aina hankalaa, lopussa kiitos seisoo.” kanssa. Uudet innovaatiot näyttävät poikkeuksetta tuottaneen hankaluutta ja kasvattaneet susiprosenttia. Paras esimerkki tästä on vuosien 1959 ja 1960 aikana käyntiin saatettu putkivalimo, jonka keskipakoisvalujen susiprosentti on kirjan alussa jatkuvasti poikkeuksellisen suuri. Koko kirjan ennätyslukema 31,6% kirjataan maaliskuulle 1962. Saman vuoden marraskuussa tämänkin osaston prosentti oli jo 6, pysyen jatkossa tasaisesti kymmenen tuntumassa. Saman saattoi havaita automaattivalimon kohdalla, jossa kirjattiin ennätyskorkeat prosentit linjan käyttöön oton jälkeen syksyllä 1967.

Pienimmät susiprosentit kirjasi puolestaan messinkivalimo ja maakaavaamo, jotka molemmat listasivat ajanjakson aikana useita hukkaprosentittomia kuukausia. Messinkivalimo jaettiin tilastoissa kesäkuussa 1963 messinki ja teräsvalimoihin, joissa molemmissa oli osastojen toiminnan loppuun saakka, elokuuhun 1969, pienet prosentit. Maakaavaamossa puolestaan oli tehtaan parhaimmat valamisen ammattilaiset. Vaikka tehtävät olivat joskus poikkeuksellisen haastavia, pysyivät hukat vähissä. Silti sielläkin kirjattiin joulukuussa poikkeuksellisen suuri prosentti 18,9.

Museot eivät ole arkistoja eivätkä kirjastoja, mutta useimmissa niistä silti on molemmat. Suomen valimomuseossakin näin on. Vaikka arkiston pääpaino on vahvasti Högforsin tehtaassa, niin esitteitä ja varsinkin kirjallisuutta muistakin valimoista ja ruukeista löytyy rutkasti museon arkistohuoneesta. Tämä arkisto on kaikkien tutkijoiden käytettävissä.

Högforsin Sisu-pastillit

Högfors ja Sisu kuuluvat sanoina yhteen muutenkin kuin siinä mielessä, että Högforsin valimossa on valmistettu tuhatmäärin osia Sisu-kuorma-autoihin. Nimittäin Suomen valimomuseon kokoelmista löytyy Högfors-merkkinen Sisu-pastilliaski, kuukauden museoesineemme.

Askin historia on hieman hämärän peitossa ja sen ajoitusaikakin on epävarma. Itse askista löytyy kuitenkin jonkin verran johtolankoja askin historiallisiin vaiheisiin. Pohjassa nimittäin lukee ”Kymi Kymmene”, mikä oli Högforsin tehtaan omistaneen konsernin nimi vuosina 1976-83. Rasia on siis valmistunut tuona ajanjaksona. Askin kyljessä puolestaan lukee ”Högforsin valurautakattila on rautaa pientaloissa”, joten tehtaan valmistamien lämmityskattiloiden markkinointiin pastilliaskeja on valmistettu. Yksi arvaus on, että rasioita olisi tilattu vuonna 1982 Karkkilassa järjestetyille Lämpökattilamessuille, joka oli todella iso tapahtuma. Esineen on lahjoittanut museolle Metalliteollisuuden keskusliitto, jonne rasioita lienee aikoinaan päätynyt vino pino.

Sisu-pastilleilla on lähes yhtä kunniakas historia kuin Högforsin lämmityskattiloilla. Sisua alkoi valmistaa vuonna 1928 turkulainen Seres makeistehdas. Pastilli kehiteltiin ruotsalaisen Läkerol-pastillin kilpailijaksi. Pastilli valmistui lukuisten kokeilujen jälkeen ja sen koostumus on edelleen salaisuus. Pastillin kehittänyt kemisti Johan Ponkamo oli erittäin tarkka pastillin laadusta. Sisu-pastillit olivat pitkään kovia ja hauraita. Jokaisesta valmistuserästä Ponkamo tipautti yhden pastillin lattialle, ja jos se ei hajonnut pieniksi siruiksi, niin koko valmistuserä tuhottiin. Kovista Sisuista luovuttiin vasta 1970-luvulla. Vuonna 1992 Sereksen osti Leaf, josta vuonna 2013 tuli osa Cloetta-konsernia, jolloin Sisu-pastillien valmistus siirtyi Italiaan.

Nurmesniemen savukerasia

Kun Antti Nurmesniemi pestattiin Högforsin palvelukseen vuonna 1958, sai hän ensimmäiseksi tehtäväkseen yhtenäistää Högforsin ja Wärtsilän kylpyhuonekalustusteiden värit. Näin saivat myös Högforsin ilon ammeet hempeämpää emalin sävyä pinnalleen totutun valkoisen ohella. Emalin parissa Nurmesniemi jatkoi suunnitellessaan kuuluisan nimeään kantavan talousvalujen sarjan 1960-luvun aikana. Emalia käytettiin myös Nurmesniemen kestävimmän luomuksen, Siro-lieden, jonka valmistus on vasta muutama vuosi sitten lopullisesti päättynyt, pinnoitteena. Yksi vähiten tunnettu Nurmesniemen Högforsille suunnittelema, emaloitu esine on valurautainen savukerasia, heinäkuun museoesineemme.

Suunnitellessaan savukerasian Antti Nurmesniemi osoitti tuntevansa hyvin Högforsin perinteen. Savukerasia nimittäin on yhteensopiva tehtaan valmistaman vanhan, padanmallisen tuhkakupin kanssa, joka on myös näyttelyssä esillä. Savukerasia jää kätevästi tuhkakupin reunuksen sisäpuolelle. Savukerasiaa pystyy käyttämään myös erikseen. Savukerasian vähäiseen tunnettavuuteen on yksi syy: sitä valmistettiin vuodesta 1959 lähtien ainoastaan Högforsin liikelahjaksi. Rasian kuuluisin käyttäjä tuli kuitenkin talon sisältä, sillä itse Högforsin tehtaan johtaja, paroni C. J. Cedercreutz, käytti rasiaa omassa työhuoneessaan, jossa se oli näyttävästi kaikkien vieraiden silmien edessä nähtävillä.

Karkkilan museon ja kirjaston väki ei suinkaan yllytä kansalaisia tupakoinnin paheeseen. Jos joltakulta tällainen pieni keräilyharvinaisuus löytyy, niin terveyden kannalta turvallisempaa on käyttää sitä ensisijaisesti vaikka kynärasiana tai tarjoiluastiana.

Elokuun loppuun saakka Suomen valimomuseossa on avoinna pienoisnäyttely ”Antti Nurmesniemi vs. Timo Sarpaneva – Näyttely suomalaisista design-talousvaluista”, jossa esitellään näiden kahden legendaarisen muotoilijan suunnittelemia valurautaisia astioita. Esillä on siis Högforsin, Rosenlewin ja Wärtsilän valmistamia parhaita talousvaluja. Näyttelyssä yleisö voi äänestää, kumpi on kovempi, Antti Nurmesniemi vai Timo Sarpaneva.

Högforsin 130-vuotisjuhla-astiasto

Högforsin tehdas vietti toimitusjohtaja Gustaf Arppen johdolla 130-vuotisjuhliaan vuonna 1950. Juhlapaikkana oli juuri valmistunut konepajarakennuksen uusi siipi. Tehdas eli sotakorvausajasta ja pulavuosista huolimatta nousukauden huumassa. Tehdasalueelle valmistui massiivisia uudisrakennuksia säännöllisin väliajoin, ja uusia työntekijöitä vyöryi sisään suorastaan ovista ja ikkunoista. Juhlat olivat tämän nousukauden mukaiset, komeat ja massiiviset, jotka näyttävyydessään lyötiin vasta 20 vuotta myöhemmin tehtaan 150-vuotisjuhlissa.

Juhlatapahtuman yksi muistoesine oli Olga Osolin Arabialle suunnittelema valkea R-mallin kahvikuppi asetteineen, joka on nyt, kera ilmeisesti saman sarjan kakkulautasten, kuukauden museoesineenä. Kuppia ja lautasia koristaa tehtaan juhlavuoden leima. Osolin R-malli suunniteltiin jo 1942, mutta se oli tuotannossa vain 1950-luvulla. Kyseessä on ilmeisen harvinainen malli, sillä sitä eivät kaikki Arabian astioiden asiantuntijatkaan tunnista. Osol työskenteli vuosikymmenten ajan Arabian tehtaiden suunnittelijana, ja hänet muistetaan parhaiten legendaarisesta Myrna-astiastosta, joka oli yhtäjaksoisesti tuotannossa 1938–2005.

Componenta Finland Oy Högfors täytti tänä vuonna 195 vuotta. Yhtä suuria juhlia kuin 65 tai 45 vuotta sitten ei ole järjestetty. Vuosi 2020 lähestyy vääjäämättömästi. Saamme pian nähdä, millaiset juhlat järjestetään 200-vuotisjuhlan kunniaksi.

Lions Clubin muistoesine

Kuukauden museoesineenä on Karkkilan Lions Clubin vuonna 1967 Juho Karistolle lahjoittama leijona-aiheinen muistoesine. Juho Karisto muistetaan ennen kaikkea Hyvinkään - Karkkilan rautatien pitkäaikaisena rataesimiehenä. Hän aloitti työt radalla jo radan rakennusvaiheessa vuonna 1911 ja palvelusvuosia ehti kertyä peräti 46. Hänen kunniakseen on Karkkilassa nimetty katu, Karistonkatu, joka sijaitsee lähellä entistä rata-aluetta.


Muistoesineen lahjoitti museolle vuonna 1989 Juho Kariston leski. Lahjoitushetkellä ei tullut kirjattua ylös, mistä hyvästä Karistolle muistoesine oli lahjoitettu. Lahjoitusvuosi, 1967, antaa kuitenkin hyvän vinkin asiasta. Vuonna 1967 Hyvinkään - Karkkilan rautatien toiminta lakkautettiin. Yksi radan vetureista päätettiin kuitenkin säilyttää museoesineenä Karkkilassa. Veturi nro 3 siirrettiin väliaikaisia kiskoja pitkin Nyhkälän harjun kupeeseen marraskuun alussa vuonna 1967. Siirtotyöstä huolehti Karkkilan Lions Club. Hankkeessa oli vahvasti mukana vielä vetreässä kunnossa oleva, kymmenkunta vuotta eläkkeellä ollut Juho Karisto. Hän vastasi pääasiassa lopullisen sijoituspaikan, Nyhkälän harjun, valmistelusta. Muistoesine on siis todennäköisesti kiitos syksyllä 1967 tehdystä työstä.

Museojuna oli harjulla vuoteen 1993 saakka, kunnes sään ja ilkivallan runtelema veturi kolmine vaunuineen siirrettiin Jokioisten museorautatielle kunnostettavaksi. Vuonna 2006 veturi siirrettiin takaisin Karkkilaan kaupungintalon aulaan, missä se on vieläkin. Junan vaunut lahjoitettiin museorautatielle kiitokseksi tehdystä työstä. Suomen valimomuseossa avautuu yleisölle 16.5. näyttely Höyryjunalla Karkkilaan! Näyttely Hyvinkään - Karkkilan rautatien vaiheista 1911–1967.

Pommikoneesta tehty tuhkakuppi

Kuukauden museoesineenä on Karkkilassa tammikuussa 1940, talvisodan aikana, alas ammutun neuvostoliittolaisen pommikoneen moottorin männästä valmistettu tuhkakuppi. Pommikoneet tulivat etelän suunnasta, mutta eivät pommittaneet Karkkilaa. Koneet olivat matkalla pommittamaan Tamperetta. Kone putosi Karkkilan Toivikkeelle. Paikkakuntalaiset ottivat koneesta osia itselleen muistoesineiksi. Koneen romu vietiin metallipulasta kärsivälle Högforsin tehtaalle, jossa sen osia hyödynnettiin teollisessa tuotannossa. Koneen osista valmistettiin myös koriste- ja käyttöesineitä, kuten tämä tuhkakuppi. Ilmeisesti kaikista koneen männistä tehtiin tuhkakuppi, sillä samanlaisia esineitä tiedetään olevan Karkkilassa useita.

Pommikoneiden lentäminen Karkkilan yllä ei sota-aikana ollut mitenkään harvinaista, vaikka Karkkilaa ei koskaan pommitettu. Sodan jännittävin ja pelottavin tilanne kotirintamalla oli kyseisen pommikoneen alas ampuminen. Paikkakunnalla tuolloin asuneet lapset vieläkin muistelevat, kuinka aluksi koneen pelättiin putoavan aivan kauppalan keskustaan. Lähes yhtä paljon pelättiin koneen mukana alas tulevia, kahta ’häijyä’ lentäjää, joiden laskeutuminen laskuvarjoilla näkyi kirkkaassa talvisäässä hyvin selvästi. Jotkut kyyristelivät pommisuojissa kaikki mahdolliset aseet, tussarit, veitset ja miekat käsissä. Taisivat neuvostoliittolaiset lentäjät kuitenkin pelätä suomalaisia vielä tätäkin enemmän, sillä toinen heistä surmasi itsensä ennen kuin etsintäpartio löysi heidät ja koneen hylyn.