HKR 6:n höyrypilli

Kuukauden museoesineenä on höyrypilli, joka on todennäköisesti peräisin Hyvinkään-Karkkilan rautatien (HKR) veturi nro 6:sta. Hyvinkään-Karkkilan rautatie avattiin 1911, mutta jo sitä ennen vuodesta 1907 lähtien rata oli yltänyt Hyvinkäältä Kytäjälle saakka. Ratahankkeen alullepanija oli Suomen rikkain mies, Hjalmar Linder, joka myöhemmin kohosi Högforsin ruukin omistajaksi. Rataosuuden neljä ensimmäistä veturia tulivat käyttöön uusina heti radan valmistuttua. Ne olivat tamperelaisen Tampellan tekoa. Myös HKR 5 tuli Tampellasta pari vuotta myöhemmin.

Veturi nro 6 rakennettiin vuonna 1924 Neumayerin tehtaalla Saksassa, ja se ostettiin Taubilan hovin metsäradalle Viipurin lääniin. Rataosuus lopetettiin vuonna 1926. Veturi myytiin seuraavana vuonna Kuurilan metsäradalle, jossa se oli ilmeisen kovassa käytössä. Pahoista vaurioista kärsinyt veturi rakennettiin käytännössä kokonaan uudelleen Lokomon tehtaalla Tampereella vuonna 1929. Todennäköisesti veturin pillikin on tältä ajalta. Kuurilan metsärata lakkautettiin 1943, ja kaksi vuotta myöhemmin veturi päätyi Hyvinkään-Karkkilan rautatielle. Veturi oli käytössä vuoteen 1954, kunnes se korvattiin Move 21 -dieselmoottoriveturilla. Veturi purettiin vuonna 1960.

Puretusta veturista päätyi höyrypilli taidemaalari Ilmari Huitille, joka keräsi omaa museokokoelmaansa. Huitti ei kuitenkaan koskaan ehtinyt kirjata ylös tietoa siitä, mistä pilli tosiasiassa oli peräisin, sillä hän kuoli jo vuonna 1960. HKR 6 on kuitenkin ensimmäinen Högforsin tehtaan purkama höyryveturi. Seuraava purettiin vasta vuonna 1974, joten vaihtoehtoja pillin alkuperästä ei näyttäisi olevan kuin yksi.

Veturin höyrypilliä soitettiin vetämällä kahvaan kiinnitetystä narusta.

Karkkilan museo kokoaa näyttelyä Hyvinkään-Karkkilan rautatiestä. Näyttely avataan toukokuussa 2015. Museo ottaa mielellään vastaan apua näyttelyn rakentamisessa. Erityisesti kaivataan rautatiehen liittyviä esineitä joko lahjoituksina tai lainoina. Myös kuvat ovat tervetulleita. Rataosuuden toimintaa ja tapahtumia on filmattu useaan otteeseen myös kaitafilmille. Näyttelyä elävöittämään museo nyt peräänkuuluttaa myös tätä liikkuvaa kuvaa!

Muinainen padan alusta

Kesällä 2007 Karkkilan ja Pusulan välisestä Kaakanjärvestä, kuitenkin Karkkilan puolelta, löytyi rantavedestä mielenkiintoinen esine: massiivinen ja melko romuluinen rautarinkula, kuukauden museoesineemme. Kyseessä lienee muinainen padanalusta, sillä rinkulan pohjassa on kolme pientä jalkaa. Alusta on siis seissyt jalkojensa varassa, sen päälle on laskettu pata ja alle on viritetty tuli. Esineessä on saattanut olla pidemmätkin jalat, mutta jos on ollut, niin ne ovat katkenneet.

Metalliesineessä ei ole leimaa eikä mitään muutakaan, minkä pohjalta sen voisi ajoittaa tai alkuperän selvittää. Mutta valettu se on, ei taottu, joten se ei voi olla tavallisen kyläsepän tekemä, sillä raudan valu vaatii isommat puitteet kuin tavallisen sepän pajan. Esineen romuluinen pinta, vankka rakenne ja hieman epäsäännöllinen muoto kertovat, että kovin uusi se ei ole. Olisi helppoa ajatella, että padan alusta on peräisin lähimmästä mahdollisesta kohteesta – Högforsin tehtaasta, jonka masuuni valmistui 1823, minkä jälkeen sieltä ensimmäiset valutuotteetkin valmistuivat, vaikka varsinainen valimorakennus rakennettiin vasta kymmenkunta vuotta myöhemmin. Varhaisimmat tunnetut Högforsin valutuotteet ovat kuitenkin paljon sirompia kuin tämä rinkula. Jos kuukauden museoesineemme on Högforsin valmistama, niin sen täytyy olla peräisin masuunin ihan varhaisimmilta ajoilta, jolloin vielä periaatteessa harjoiteltiin valamista.

Länsi-Uudellemaalle nousivat Suomen ensimmäiset masuunit, ensimmäinen jo 1500-luvun lopussa. Seuraavan vuosisadan alkupuolella masuuneja oli jo useita. Näissä voitiin siis valaa raudasta esineitä. Masuunibuumi hiljeni 1700-luvun puolella mutta nousi uuteen kukoistukseen taas 1800-lvun alkupuolella. Tällöin rakennettiin myös Högforsin masuuni. Vaihtoehtoja esineen alkuperäksi on siis useita. Saattaa olla, että se on valmistunut esimerkiksi 1700- tai peräti 1600-luvun puolella. Melko varmaa on, että se on kuitenkin valmistunut Länsi-Uudenmaan alueella. Todennäköistä on sekin, että tuskin ko. padan alusta koskaan kertoo meille koko tarinaansa.

Högforsin vapaapalokunnan kypärä

Heinäkuun museoesineeksi kirjastossa on valikoitunut Högforsin vapaapalokunnan kypärä ilmeisesti 1920-luvulta. 1880-luvulla perustettu vapaapalokunta oli Pyhäjärven ensimmäinen vapaaehtoinen kansalaisjärjestö. Aloitteen sen perustamisesta teki ruukin kaupanpitäjä Isak Sjöblom, ja tulipaloille altis ruukki tuki hanketta. Palokunnan taival kuitenkin päättyi nolosti, kun erään harjoitusmarssin kohteeksi valikoitui Pöytäkiven oluttehdas ja sen antimet veivät voiton palokuntahengestä. Tapauksesta riimitelty pilkkalaulu ilmaisi kostean lopputuloksen seuraavasti: 

Marssit käytiin, liput tuotiin

lopuksi kaikki Pöytäkivel juotiin.

Palokunta perustettiin uudelleen tehtaan torvisoittokunnan piirissä vuonna 1900. Palokunnan johdossa puuhasivat Högforsin työnjohtajat Kaarl Svartström, Yrjö Björkholm ja Felix Laitio sekä tehtaankoulun opettaja Virtanen. Noin 60 jäsenen yhdistys oli aktiivinen myös politiikan ja urheilun parissa, ja työväenkin toiminta järjestäytyi suurlakkoa edeltäneinä vuosina VPK:n alaisuuteen.

Vapaapalokunta ei toiminut kauan itsenäisenä yhdistyksenä, vaan sen toiminta sulautui 1907 perustettuun Työväenyhdistys Tarmoon. Vapapalokuntatoiminta hiipui jälleen, mutta Fagerkullassa sattuneen Hakalan talon tulipalon jälkeen tehtaanjohtaja Edvard Cedercreutz perusti tehtaan oman palokunnan ja herätti myös Högforsin VPK:n jo kolmannen kerran vuonna 1928. Tehtaan palokunta antoi VPK:lle täyden käyttöoikeuden sammutuskalustoonsa, edellyttäen että tehtaan palopäällikkö valittaisiin myös VPK:n päälliköksi.

Högforsin VPK:n nimi muutettiin vuonna 1932 Karkkilan VPK:ksi ja vuonna 1952 Karkkilan kauppalan VPK:ksi. Nimi vaihtui ilmeisesti uudelleen Karkkilan VPK:ksi Karkkilan kaupungin perustamisen jälkeen vuonna 1977. Karkkilan VPK lakkautettiin 1986, jolloin Karkkilan museolle lahjoitettiin vanhat VPK-kalusteet, joihin myös tämä kypärä kuuluu.

Jos kypärä näyttää saksalaiselta, niin saksalainen se onkin: sisäpuolella olevassa leimassa lukee "Gustav Rannenberg - Hannover".

Högforsin Rapid 1 -säästökeittäjä

Högforsin tehdas aloitti Rapid-keittäjien, tai keittimien, valmistuksen vuoden 1910 tienoilla. Keittimiä ei ollut vielä tehtaan vuoden 1908 hinnastossa, mutta vuoden 1914 hinnastosta ne jo löytyvät. Samaan syssyyn tuotantoon tuli peräti kolme eri mallia: Rapid 1, 2 ja 3. Mallit olivat kaikki hyvin erilaisia. Ykkönen oli pyöreä pönttö, joka laskettiin puulieden keittolevyn päälle (alta poistettiin tietenkin ensin tarvittava määrä hellanrenkaita). Keittimen pystyi lämmittämään pienillä puilla tai risuilla, ja savut menivät alakautta ison puulieden hormiston kautta ulos. Kakkonen oli samantyylinen, mutta isompi ja siinä oli kaksi keittolevyä. Numero kolme puolestaan poikkesi täysin kahdesta muusta mallista; se oli käytännössä tavallinen puuliesi, mutta normaalia paljon pienempi. Sitä sai jalkojen kanssa tai ilman. Mainittakoon, että 1940-luvulla, sota-aikana, tuotantoon tuli vielä Rapid 20, joka oli melko samanlainen Rapid 3:n kanssa.

Kuukauden museoesineeksi näistä pikakeittäjistä on valikoitu Rapid 1. Kyseessä oli todellinen oman aikansa mikroaaltouuni: nopea, pienikokoinen ja energiaa säästävä. Varsinkin kesähelteillä laite oli kätevä. Riitti, kun lämmitti Rapid-keittimen ilman, että viritti tulta ison lieden tulipesään, jolloin liesi ja koko asunto, usein hyvin ahdas sellainen, olisi muuttunut tukahduttavan kuumaksi. Nyt esillä olevaa kappaletta on jälkikäteen hiukan modifioitu uusilla ruuveilla ja muilla osilla. Myös lieden alkuperäinen ulkoreunus teksteineen on kadonnut.

Ikävä kyllä ei ole mitään tietoa esineen alkuperästä tai suunnittelijasta. Tuohon aikaan oli yleinen käytäntö, että valumallit hankittiin ulkomailta. Erillisessä esitteessä mainittiin, että keittimiä saa joko mustana tai emaloituna. Högforsin emalilaitos oli todellakin suunnitteilla jo 1910-luvulla, mutta lopulta hanke viivästyi vuosikymmenellä. Ei ole tietoa, ryhdyttiinkö Rapid 1 -keitintä lopulta lainkaan emaloimaan. Jos ryhdyttiin, niin emaloidut versiot ovat tänä päivänä todellisia keräilyharvinaisuuksia. Rapid 1 -keitin pysyi tehtaan tuotannossa vuoteen 1946 saakka.

Hiilisilitysrauta

Kuukauden museoesineenä on ruotsalaisen Husqvarnan ruukin valmistama silitysrauta. Esine kuuluu Karkkilan kotiseutuyhdistyksen omistamaan Juho Aaltosen museokokoelmaan. Aaltonen on kirjannut rautaan liittyvät seuraavat tiedot: ”Silitysraudassa on uuni, minnekä laitetaan puita ja sytytetään palamaan rautaa kuumennettaessa. Raudassa savutorvi, josta savu pääsee ulos. Voidaan kuumentaa myös hiilillä.” Aaltonen oli kiinnostunut silitysraudoista jo ammattinsa puolesta, hän oli räätäli, ja hänen museokokoelmastaan löytyy useita silitysrautoja.

Suomen valimomuseon aulagalleriassa avataan kesäkuun 6. päivä silitysrautojen pienoisnäyttely, Silittämällä siisti, jossa esitellään silitysrautojen ja silittämisen historiaa. Näyttelyssä on mukana mm. Högforsin valurautaisia prässi-, luoti- ja sarjarautoja ja Rosenlewin Mainos-sähkörautoja sekä erikoisia silitysrautamalleja.

Museo kerää näyttelyä varten silitysrautoihin ja silittämiseen liittyviä muistelmia. Kiinnostavia aiheita ovat mm. valurautaisten rautojen oikea lämpötila eri tekstiileille, rautojen hoito, huolto ja säilyttäminen sekä silittämisessä tarvittavat niksit ja neuvot. Samoin muistelmia kaivataan silittämisessä tapahtuneista vahingoista ja ”paitojen palamisista”. Myös sähkö- ja höyryrautojen käytön alkuvaiheet kiinnostavat. Näyttelyä varten tarvittaisiin myös valokuvia silittämisestä. Muistelmia voi toimittaa s-postitse osoitteisiin tommi.kuutsa(a)karkkila.fi ja janne.viitala(a)karkkila.fi, tai soittamalla numeroon 0500-938337 tai 0400-938337.

Högforsin munkkipannu

Kuukauden museoesineenä on Högforsin valmistama munkkipannu. Kyseessä ei ole kuitenkaan ihan mikä tahansa ”kirpparipannu”, sillä tällaisia ei kirpputoreilta juurikaan löydä. Pannun varren kärjessä on tehtaan HF-leima, joka on ollut käytössä vuodesta 1823 aina 1870-luvulle saakka. Pannu edustaa siis Högforsin tehtaan varhaistuotantoa ja on siis museaalisesti erittäin arvokas. Muodoltaan pannu poikkeaa selvästi 1900-luvun varsin yleisistä saman tehtaan valmistamista munkkipannuista. Pannuvanhus on selvästi jykevämpi, suorastaan romuluinen, verrattuna uudempiin malleihin.

Pannu kuuluu Juho Aaltosen museokokoelmaan. Aaltonen oli legendaarinen kulttuuripersoona paikkakunnalla. Hän keräsi museokokoelmansa 1950-1960 –luvuilla ja asetti sen esille Högforsin tehtaalta ostamaansa viljamakasiiniin. Tehdas oli jo tuolloin kulttuurimyönteinen, sillä makasiinin hinta oli 100 vanhaa markkaa eli nykyrahassa noin 20 senttiä. Maksu oli siis käytännössä nimellinen. Aaltosen kuoltua museokokoelman vaiheet ovat olleet kirjavat: kokoelma lahjoitettiin Karkkilan seurakunnalle, joka puolestaan lahjoitti sen Karkkilan kotiseutuyhdistykselle. Museokokoelma on edelleen kotiseutuyhdistyksen omistama, mutta sitä hallinnoi Karkkilan ruukkimuseo Senkka. Kokoelmassa on n. 2000 esinettä.

Lähestyvän vapun kunniaksi kannattaa kaivaa vanhat munkkipannut ullakolta. Museo on käytännössä testannut vanhojen munkkipannujen käyttöä, ja voimme taata, että kaasukeittimellä tai vaikka nuotiolla munkkien valmistus varmasti onnistuu. Perinteinen munkinpaisto valurautapannulla öljyssä uppopaistamisen sijaan tuo vappuun aidon, nostalgisen tunnelman.

Munkkipannu - uskallatko kokeilla? Moni työläismuseon kesätapahtumissa vieraillut voi todistaa, että pannulla saa aikaan makoisia pikkumunkkeja!

Martta 1 -nestekaasukeitin

Maaliskuun museoesineeksi valittu Martta 1 -nestekaasukeitin on hyvä esimerkki Högforsin tehtaan tuotekehityksestä. Vuonna 1956 tehtaan hinnastoon ilmestyi ensimmäisen kerran nestekaasukeitin Martta 1. Sen ns. sisaresine oli Vesta 1 -kaupunkikaasukeitin, joka oli päällisin puolin samanlainen kuin Martta-sisarensa. Kaasukeitin ei kuitenkaan ollut Högforsin tehtaalla mikään uutuus, sillä vastaavia esineitä oli valmistettu jo 1900-luvun alkupuolelta lähtien. Tosin ilman hohtavan valkoista emalipintaa ja hienoa nimeä. Martta 1:n edeltäjä oli nimetty hinnastoihin yksinkertaisesti vain kaasukeitin 10:ksi.

Högforsin Karkkilan ja Heinolan tehtaiden Martta ja Vesta -kaasuperhe kasvoi 1950-luvun lopulla suorastaan räjähdysmäisesti. Karkkilan tehdas valmisti Martta 1:n lisäksi myös Martta 2:sta ja Vesta 2:sta, joissa oli kaksi liekkiä. Heinolassa puolestaan tuotantoon otettiin iso määrä erilaisia kaasuliesiä. Tuolloin käytettiin ensimmäisen kerran myös talon ulkopuolista suunnitteluapua, kun sisustustaiteilija Henry Tornia suunnitteli Martta 34, 35 ja 45 ulkoasun. Liesiä myös markkinoitiin hänen nimellään. Myös Heinolassa valmistettiin Vesta-merkkisiä laitteita Marttojen ohella. Ja aivan kuten Karkkilan tuotteissa, Martat soveltuivat käytettäväksi nestekaasupullon kanssa, kun taas Vestat vaativat avukseen kaupungin kaasujärjestelmän.

Nestekaasukeittimiä on käytetty erityisesti mökeillä, veneissä ja omalla kotipihalla. On tarvittu vain kevyesti kannettava keitin sekä nestekaasupullo, niin keittiön on voinut kuljettaa mukanaan. Varhainen kevät aikaistaa myös grillikauden alkua, jolloin monet nestekaasukeittimet valjastetaan jälleen käyttöön. Ehkä joukossa on vielä jokunen Högforsin Martta 1 –nestekaasukeitin, jonka valmistus loppui jo 1970.

Herättääkö Martta blogin lukijoissa nostalgisia mökkimuistoja?