perjantai 2. toukokuuta 2014

Hiilisilitysrauta

Kuukauden museoesineenä on ruotsalaisen Husqvarnan ruukin valmistama silitysrauta. Esine kuuluu Karkkilan kotiseutuyhdistyksen omistamaan Juho Aaltosen museokokoelmaan. Aaltonen on kirjannut rautaan liittyvät seuraavat tiedot: ”Silitysraudassa on uuni, minnekä laitetaan puita ja sytytetään palamaan rautaa kuumennettaessa. Raudassa savutorvi, josta savu pääsee ulos. Voidaan kuumentaa myös hiilillä.” Aaltonen oli kiinnostunut silitysraudoista jo ammattinsa puolesta, hän oli räätäli, ja hänen museokokoelmastaan löytyy useita silitysrautoja.


Suomen valimomuseon aulagalleriassa avataan kesäkuun 6. päivä silitysrautojen pienoisnäyttely, Silittämällä siisti, jossa esitellään silitysrautojen ja silittämisen historiaa. Näyttelyssä on mukana mm. Högforsin valurautaisia prässi-, luoti- ja sarjarautoja ja Rosenlewin Mainos-sähkörautoja sekä erikoisia silitysrautamalleja.

Museo kerää näyttelyä varten silitysrautoihin ja silittämiseen liittyviä muistelmia. Kiinnostavia aiheita ovat mm. valurautaisten rautojen oikea lämpötila eri tekstiileille, rautojen hoito, huolto ja säilyttäminen sekä silittämisessä tarvittavat niksit ja neuvot. Samoin muistelmia kaivataan silittämisessä tapahtuneista vahingoista ja ”paitojen palamisista”. Myös sähkö- ja höyryrautojen käytön alkuvaiheet kiinnostavat. Näyttelyä varten tarvittaisiin myös valokuvia silittämisestä. Muistelmia voi toimittaa s-postitse osoitteisiin tommi.kuutsa(a)karkkila.fi ja janne.viitala(a)karkkila.fi, tai soittamalla numeroon 0500-938337 tai 0400-938337.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tiedätkö esineistä enemmän? Herättääkö aihe muistoja? Luitko aiheeseen liittyvän kirjan, jota haluaisit suositella? Voit kommentoida halutessasi myös nimettömänä.