lauantai 1. maaliskuuta 2014

Martta 1 -nestekaasukeitin

Maaliskuun museoesineeksi valittu Martta 1 -nestekaasukeitin on hyvä esimerkki Högforsin tehtaan tuotekehityksestä. Vuonna 1956 tehtaan hinnastoon ilmestyi ensimmäisen kerran nestekaasukeitin Martta 1. Sen ns. sisaresine oli Vesta 1 -kaupunkikaasukeitin, joka oli päällisin puolin samanlainen kuin Martta-sisarensa. Kaasukeitin ei kuitenkaan ollut Högforsin tehtaalla mikään uutuus, sillä vastaavia esineitä oli valmistettu jo 1900-luvun alkupuolelta lähtien. Tosin ilman hohtavan valkoista emalipintaa ja hienoa nimeä. Martta 1:n edeltäjä oli nimetty hinnastoihin yksinkertaisesti vain kaasukeitin 10:ksi.

Högforsin Karkkilan ja Heinolan tehtaiden Martta ja Vesta -kaasuperhe kasvoi 1950-luvun lopulla suorastaan räjähdysmäisesti. Karkkilan tehdas valmisti Martta 1:n lisäksi myös Martta 2:sta ja Vesta 2:sta, joissa oli kaksi liekkiä. Heinolassa puolestaan tuotantoon otettiin iso määrä erilaisia kaasuliesiä. Tuolloin käytettiin ensimmäisen kerran myös talon ulkopuolista suunnitteluapua, kun sisustustaiteilija Henry Tornia suunnitteli Martta 34, 35 ja 45 ulkoasun. Liesiä myös markkinoitiin hänen nimellään. Myös Heinolassa valmistettiin Vesta-merkkisiä laitteita Marttojen ohella. Ja aivan kuten Karkkilan tuotteissa, Martat soveltuivat käytettäväksi nestekaasupullon kanssa, kun taas Vestat vaativat avukseen kaupungin kaasujärjestelmän.

Nestekaasukeittimiä on käytetty erityisesti mökeillä, veneissä ja omalla kotipihalla. On tarvittu vain kevyesti kannettava keitin sekä nestekaasupullo, niin keittiön on voinut kuljettaa mukanaan. Varhainen kevät aikaistaa myös grillikauden alkua, jolloin monet nestekaasukeittimet valjastetaan jälleen käyttöön. Ehkä joukossa on vielä jokunen Högforsin Martta 1 –nestekaasukeitin, jonka valmistus loppui jo 1970.

Herättääkö Martta blogin lukijoissa nostalgisia mökkimuistoja?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tiedätkö esineistä enemmän? Herättääkö aihe muistoja? Luitko aiheeseen liittyvän kirjan, jota haluaisit suositella? Voit kommentoida halutessasi myös nimettömänä.