Högforsin kranaatinkuorilamppu

Högforsin tehtaalla valmistettiin sota-aikana miljoonia kranaatinkuoria. Osasta kuorista valmistettiin jo sota-aikana firaabelityönä lamppuja mutta myös sen jälkeen niistä valmistui komeita lampunjalkoja. Kranaatinkuorien valmistus jatkuu ajoittaisesti Högforsin tehtaalla edelleenkin. Ei ole tiedossa, valmistuuko kranaatinkuorista edelleen myös lamppuja.

Tehtaalla oli sota-aikana todella tiukka valvonta, jotta kranaattien valmistusta ei sabotoitaisi tai kuoria vietäisi ulos. Neuvokkaimmat onnistuivat kuitenkin salakuljettamaan tehtaalta ulos lähes mitä tahansa. Lampun kyljessä on leima, joka kertoo lampun valmistuneen 1942 eli juurikin sota-aikana.

Työntekijöitä Högforsin tehtaalla oli parhaimmillaan yli 2000. Tuohon joukkoon mahtui helposti useampi kuin yksi pellepeloton. Lampun valmistaminen vaati taitoa ja tarkkuutta. Lampun alaosaan ruuvattiin prässätystä rautapellistä tehty pyöreä alusta. Rungon sisällä kulkee sähköjohto, joka päättyy rungon päälle kiinnitetyn hehkulampun istukkaan.

Älä kokeile tätä kotona!

Vaikka lamppu vaikuttaa ulkoisesti asianmukaisesti valmistetulta, niin se ei ole missään nimessä turvallinen. Tekniikan museossa Helsingissä on esillä samanlainen lamppu, jonka edustalla lukee näin: ”Valaisimen metallinen kuori saattaa käytössä muuttua jännitteelliseksi. Valaisin ei täytäkään minkäänlaisia turvallisuusnormeja ja on hengenvaarallinen.”

Högforsin paljekamera

Högforsin tehdas julkaisi ensimmäiset kuvastonsa 1880-luvulla. Tehtaan ensimmäisten vuosikymmenten kuvastoissa kaikki tuotekuvat olivat käsin piirrettyjä. 1920-luvun kuvastoissa kuvat olivat kuitenkin jo valokuvia. Tätä hommaa varten tarvittiin kamera ja alan miehiä sitä käyttämään. Näin syntyi tehtaan oma mainostoimisto.

Högforsin mainostoimisto lakkautettiin 1980-luvun lopulla. Sen seurauksena Suomen Valimomuseon kokoelmat karttuivat tuhansilla valokuvilla ja muulla tarpeistolla. Yksi museon kokoelmiin saatu esine oli vanha paljekamera, kuukauden museoesineemme, jolla tehtaan tuotteita ja historiaa on taltioitu lasilevyille todennäköisesti 1920-luvulta lähtien.

Högforsin mainostoimistolle 1920-luvulla hankittu belgialainen Gevaert-merkkinen kamera.

Kameran on valmistanut todennäköisesti Gevaert-niminen belgialainen yritys, joka sittemmin yhdistyi Agfan kanssa. Kameran linssin kehyksessä lukee ”Rapid Paraplanat”, mikä kertoo, että linssin on valmistanut berliiniläinen Goertzin tehdas, joka on aloittanut toimintansa 1800-luvun puolella.

Museolla ei ole kameran käyttöhistoriasta enempää tietoa. Jos joku muistaa nähneensä kyseisen kameran käytössä (sitä on käytetty vielä 1950-luvulla) tai koristeena, niin muistitiedot otetaan ilolla vastaan.

Tinasotilaat: isien ja poikien harrastus

Kuukauden museoesineenä on vanha tinasotilasmuotti, joka on löytynyt haukkamäkeläisen talon rakenteista. Talo, joka on kuulunut eräälle Högforsin tehtaan työnjohtajalle, on rakennettu 1900-luvun alkupuolella, ja samaa ikäluokkaa lienee myös kyseinen muotti, joka on museolla lainassa. Muotin tinasotilas on 1800-luvun lopulle tyypillinen, univormuasuinen ratsumies, jossa on havaittavissa vaikutteita uusromantiikasta. Kyseinen aihe alkoi pikkuhiljaa syrjäytyä ensimmäisen maailmasodan aikana, jolloin alettiin valmistaa mainittuun sotaan liittyviä sotureita.

Ensimmäiset säilyneet tinasotilaat ovat valmistuneet suunnilleen vuonna 200. Tätä ennenkin niitä on todennäköisesti valmistettu. Suomessa ensimmäiset tinasotilaat on valettu 1760-luvulla, ja niistä tuli nopeasti poikien suosittu harrastus. Valmistetut muotit heijastelivat yleensä omaa aikaansa ja etenkin käynnissä olevia sotia. Nykyäänkin harrastus on voimissaan, tosin lähinnä keräilijöiden, siis aikuisten miesten, voimin. Tinasotilaiden muottien valmistus hiipui Suomessa 1950-luvulla.

Karkkilan museo valaa yhteistyössä Työpaja Apajan kanssa nyt löydetyllä muotilla erän tinasotilaita ja ne tulevat museokauppaan myyntiin.

Högforsin merimies

"Merimies" lienee yksi Högforsin vähiten tunnetuista taidevaluista. Hieman kuvaavampi nimi on alkuperäinen ruotsalainen nimi "Sjömannen med pipan". Aihe on otettu tunnetusta, samannimisestä tuntemattoman tekijän öljyvärimaalauksesta, josta on olemassa monta eri versiota ja jota on käytetty erilaisissa tupakka-, elintarvike- yms. mainoksissa ainakin Ruotsissa ja Norjassa. Ruotsissa öljyvärityön kopio on ollut 1950-70 -luvuilla tuhansien kotitalouksien seinillä.

Valurautainen versio on siis on tuotu Suomeen Ruotsista, jossa reliefiä on valmistettu ainakin jo 1900-luvun puolivälissä. Malli ei ole ollut Högforsin mallistossa ainakaan vielä 1960-luvun alussa, mutta jo 1970-80-lukujen taitteessa se muistetaan tehtaalla nähdyn. Esineen valmistus on alkanut firaabelityönä, mutta mallin jäätyä tehtaalle siitä on tullut vähitellen tehtaan virallinen tuote. Karkkilan Malliapu Oy on valmistanut esineen museolle.

Högforsin merimies on alkujaan ruotsalaista perua.

Karkkilan museo valmistelee kirjaa suomalaisista taidevaluista. Jos sinulla on lisätietoa tästä tai muista Högforsin taidevaluista, ota yhteyttä museon henkilökuntaan!

Koflach-laskettelumonot

Tammikuun museoesineenä kirjastossa ovat Koflachin valmistamat laskettumonot, jotka ovat olleet kovassa käytössä ainakin kahdella omistajalla Karkkilan omalla laskettelurinteessä 1970- ja 80-luvuilla. Alppihiihto, tai suomalaisittain aluksi pujottelu- ja tunturihiihto, alkoi Suomessa 1920-luvulla. Keski-Euroopassa laji oli jo tuolloin hitti, mutta suomalaiset syttyivät siihen hitaasti.

Suomeen alettiin saada kunnon pujottelusuksia 1950-luvulla Keski-Euroopasta. Ne olivat kalliita, mutta niitäkin tyyriimpiä olivat kunnon laskettelukengät. Yksi markkinaraon haistaneista oli Koflachin kenkätehdas, joka perustettiin 1917 Köflachin kaupunkiin, Itävaltaan. Aluksi yritys valmisti kenkiä metsästys- ja kaivostoimintaa varten. Vuonna 1926 valmistuivat ensimmäiset laskettelumonot. Seuraavalla vuosikym-menellä alkoi myös vienti ulkomaille. Yritys toimii edelleen.

Suomalaiset alkoivat saavuttaa jonkin verran arvokisamenestystä 1960-luvun puolella ja lajin suosio alkoi tuolloin kasvaa. Varsinaiseksi muotilajiksi se tuli 1980-luvulla, jolloin Suomeen perustettiin runsaasti uusia laskettelurinteitä.

Karkkilaan pujottelurinne perustettiin jo 1950-luvulla Haukkamäen hyppyrimäen kupeeseen. Mäki oli nykymittapuulla varsin lyhyt mutta kuitenkin melko jyrkkä. Sinne rakennettiin myös hissi. Laskettelurinne lakkautettiin, kun naapurikuntaan perustettu Alhovuoren laskettelukeskus osoittautui suositummaksi. Vanha rinne on edelleen nähtävillä paljaana kohtana muuten tiheän puuston keskellä.



Pikanttina yksityiskohtana näissä monoissa on eriväriset nauhat - liekö ollut muotia vai tarpeen sanelemaa?

Hiihtolumia etelään odotellessa voi vaikka käydä lainaamassa jonkin "lumisen" kirjan museonäyttelyn ohesta: valikoimaa on dekkareista (Lumienkelit, Luminainen) ja muista kotimaisista kaunokirjoista tietenkin niihin kuuluisiin Kilimanjaron lumiin.

Högforsin madonna

Högforsin taidevalimossa on syntynyt mitä ihmeellisimpiä taidevaluja jo 1800-luvun loppupuolelta lähtien. Useimmat niistä ovat paikkakuntalaisille hyvin tuttuja kapistuksia. On kuitenkin sellaisiakin taidevaluja joita on valettu vain rajoitettu määrä. Myöskään ns. sesonkituotteet eivät ole päätyneet joka tuvan seinälle.

Tehtaan taidevalajat ovat olleet joulumielellä kehittäessään ja valmistaessaan pikkuista Madonna-reliefiä, joka on nyt kuukauden museoesineenä. Taskukokoinen reliefi esittää Neitsyt Mariaa, eli Madonnaa, jolla on sylissään Jeesus-lapsi.

Högforsin madonnan myötä museo ja kirjasto toivottavat blogin lukijoille rauhaisaa joulunodotusta!

Reliefin alakulmassa on nimikirjaimet MS, joiden takaa paljastunee taulun suunnittelijan nimi. Tämän nimen me museossa haluaisimme tietoomme. Emme myöskään tiedä, onko taulu högforsilaista alkuperää vai onko malli kulkeutunut tehtaalle muualta. Ilmeisesti valmistus on alkanut vasta 1980-luvun puolivälin tietämissä, joten kovin laajalle levinnyt se ei vielä ole.

Högforsin taidevaluperinnettä jatkaa nykyään Karkkilan Malliapu Oy, josta tämä esine on lahjoitettu viime vuonna Valimomuseon kokoelmiin.

Kirjastossa jouluaineistot ovat nyt esillä joka osastolla: Högforsin Madonnan vierestä voi napsia mukaansa aikuisten jouluaiheisia tietokirjoja.

Ei pelkästään jouluintoilijoille: Daniel Blythen "Vihaan joulua" on kirja kaikille jouluhösötykseen kyllästyneille!

Muistoja Hyvinkään-Karkkilan -radalta

Karkkilaan puksutti juna tasan sata vuotta sitten vuonna 1911. Junaa oli vastaanottamassa suuri ihmisjoukko ja kyseessä oli todellinen riemujuhla. Juna palveli lähinnä Högforsin ruukin tarpeita, mutta samalla moni ns. perusmatti ja –maija pääsivät avartamaan maailmankuvaansa.

Viisikymmentä vuotta myöhemmin juhlittiin radan tasavuosikymmeniä ja jälleen kansaa oli saapunut sankoin joukoin asemarakennuksen liepeille. Juhlassa oli samalla suuri määrä haikeutta, sillä samana vuonna henkilöliikenne radalla lakkautettiin. Lopullisesti raideliikenne tuli Karkkilassa päätökseen kuusi vuotta myöhemmin. Tämän jälkeen yksi jäljelle jääneistä vetureista sekä matkustajavaunu siirrettiin Harjulle muistomerkiksi. Muutama vuosi sitten samainen veturi sai uuden leposijan kaupungintalon aulasta.

Tampellan rakentaman veturin ohella muinaisesta raideliikenteestä ei muistuta enää juuri mikään. Kaunis asemarakennus on purettu ja samoin ratakiskot on otettu uusiokäyttöön. Ratapohja on vielä olemassa ja suurimmaksi osaksi kulkukelpoinen retkeilijöiden ja maastopyöräilijöiden iloksi. Kaupungintalon kupeessa kiskoista on jäljellä viimeiset metrit, minkä lisäksi Componentan tehdasalueella on, suurimmaksi osaksi uuden asfaltin alla, havaittavissa muutama kiskonpätkä. Ja onpa jokunen metri ratakiskoa käytetty Karkkilassa myös siltojen kaiteiksi.

Högforsin tehdasmuseoon päätyi 1960-luvulla radalla käytössä olleet konduktöörin pihdit sekä kourallinen massiivisia ratanauloja. Samalla museon kokoelmiin luovutettiin pikkupätkä ratakiskoa. Se on saksalaisen, nykyäänkin toimivan teollisuusjätin, Fridrich Krupp a.g.:n 1880 valmistama. Kiskot olivat olleet käytössä vuonna 1883 avatulla Vaasan radalla, mutta siellä niihin ei oltu tyytyväisiä. Yhden bessemer-valuteräksestä valmistetun kiskon pituus oli 6,4 metriä ja paino metriä kohti oli 22,25 kg. Paino oli sen ajan kapearaidekiskoilla jykevintä luokkaa. Mainittakoon, että nykyään VR:n käytössä olevat kiskot painavat 54 tai 60 kiloa metriltä.

Nämä esineet, jotka sittemmin ovat periytyneet Suomen Valimomuseon kokoelmiin, ovat nyt kuukauden museoesineinä muistuttamassa paikkakunnan rautatieperinteestä.

Rautaisia muistoja Karkkilan rautatieliikenteestä