Pietarsaaren sarjasilitysrauta

Kuukauden museoesineenä on Pietarsaaren konepajan, joka on myöhemmin tunnettu Wärtsilän, Upon ja Componentan valimona, valmistama valurautainen sarjasilitysrauta, joka oli tuotannossa 1921-24. Melkoisen harvinainen esine on siis kyseessä. Pietarsaari oli 1920-luvulla uusi tulokas silitysrautojen valmistajana. Se valmisti useaa eri rautamallia. Erikoisin näistä oli juuri kyseinen sarjasilitysrauta, jossa oli siis irrotettava kahva, ja jonka mainittiin olevan ”Amerikkalaista mallia”. Esinekokonaisuus ei ole aivan täydellinen; raudan kolmesta rungosta puuttuu pienin.

Pietarsaaren tulo silitysrautamarkkinoille järkytti myös alan markkinajohtajia Högforsin tehdasta ja Porin konepajaan (joka myöhemmin fuusioitiin Rosenlew-konserniin), joilla oli yhteinen markkinointi- ja yhteistyösopimus monen eri tuotteen, siis myös silitysrautojen, alalla. Silitysrautamallisto ja hinnat olivat hyvin pitkälti identtiset. Eipä siis ollut ihme, kun Högforsin johtokunnan kokouksessa 28.2.1924 tehtaan toimitusjohtaja Edward Cedercreutz ilmoitti, että ”Pietarsaaren konepaja on oleellisesti laskenut silitysrautojen ja silitysluotien hintoja sekä siten saavuttanut suuren menekin Högforsin ja Porin konepajan vahingoksi”. Tämän seurauksena johtokunta päätti, että ryhdyttäisiin neuvottelemaan Porin konepajan kanssa siitä, että samanlainen hinnanalennus mainituista tuotteista pitäisi toteuttaa, jotta liittoutuneet tehtaat saisivat takaisin menetetyt markkinat.

Pietarsaaren silitysrautatuotanto päättyi Högforsin päätöksen jälkeen vielä saman vuoden aikana. Itse asiassa kyseisen sarjasilitysraudan valmistusoikeus myytiin vähän myöhemmin Högforsin tehtaalle, jossa rautaa valmistettiin ja myytiin vuosina 1930-40 ”Pietarsaaren mallina”. Malli oli täysin identtinen alkuperäisten pietarsaarelaisten rautojen kanssa sillä erotuksella, että siitä oli riisuttu kaikki koristelut pois. Porin konepaja ei kuitenkaan ottanut kyseistä mallia omaan tuotantoonsa.

Karkkilan museo on parhaillaan valmistelemassa kirjaa valurautaisista silitysraudoista. Kirjan julkaisuajankohtaa ei ole vielä päätetty.

Högforsin sylkykuppi

Kuukauden museoesineeksi on valikoitu Högforsin valurautainen sylkykuppi, joka on saatu vastikään museon kokoelmiin. Högfors valmisti sylkykuppeja 1880-luvun puolivälistä lähtien. Tuolloin tuli markkinoille kolme erilaista sylkykuppia, tai sylkilaatikkoa, kuten tehtaan hinnastoissa mainitaan. Valumallit hankittiin todennäköisesti Ruotsista. Kuukauden museoesineemme on kuitenkin Högforsin sylkykuppi nro 4, joka löytyy vasta vuoden 1898 hinnastosta. Se on tehtaan sylkykupeista kaikkein pienikokoisin. Kaikki neljä kuppia poistuivat tehtaan tuotannosta vuoden 1929 jälkeen.

Syljeskely oli pitkään täysin arkipäiväinen ja hyväksyttävä asia, vaikka jo 1500-luvulla Erasmus Rotterdamilainen suositteli, että ruokapöydässä syljettäisiin mieluummin pöydän alle kuin pöydän yli. Syljeskelyn saattoi huonoon huutoon Charles Darwin, joka kirjassaan vuonna 1872 kertoi syljeskelyn olevan universaali halveksunnan ja hylkimisen merkki. Tämän jälkeen esimerkiksi hoitotieteissä alettiin vaatia syljeskelyn suitsimista, ja etenkin sairaanhoidon uudistaja Florence Nightingale ajoi voimakkaasti sylkykuppien käyttöönottoa. Voidaankin sanoa, että Högforsin tehdas oli eturintamassa tämän epämiellyttävän tavan kitkemisessä. Kuppeihin sylkeminen on jatkunut aina 1970-luvulla. Suomessa poistettiin sylkykupit viimeisten joukossa junista juuri tuohon aikaan.

Tämä kyseinen sylkykuppi on kuulunut Karkkilan Fagerkullassa asuneen Kustaa Kervisen irtaimistoon. Hän toimi vuonna 1911 aloittaneen Hyvinkään-Karkkilan rautatien konduktöörinä. Vapaa-aikanaan hän kuitenkin veteli tongeillaan fagerkullalaisten kipeitä hampaita irti. Saattaa olla, että tämä sylkykuppi on ollut tämän harrastelijahammaslääkärin vastaanottotiloissa käytössä.

Junghansin "paraslaji-herättäjä"

Eräs Karkkilan Vattolassa asunut nuori neiti on tehnyt merkittävän hankinnan vuonna 1929. Tuolloin hän on saanut aamujensa iloksi oman herätyskellon. Hankinta on ollut niin tärkeä, että kellon takakanteen on raaputettu päivämäärä 14.2.1929. Voi olla, että hän on saanut esineen lahjaksi, vaikka vielä tuolloin ei kyseisenä päivänä ystävänpäivää vietettykään. Todennäköisempää on, että tuolloin on neitokaisella alkanut työelämä esimerkiksi Högforsin tehtaalla, jonne on täytynyt herätä ajoissa.

Herätyskello ei ole mikään ihan tahansa vekkari, vaan maineikkaan saksalaisen Junghansin valmistama laite. Junghans lienee tutumpi suomalaisille seinäkellojen valmistajana, ja niitä yritys valmistikin yksinomaan vuosina 1861-1927. Tämän jälkeen alkoi rannekellojen – ja herätyskellojen – valmistus. Suomessa yksi yhteistyökumppaneista oli Helsingissä toiminut kellosepänliike Paavo Tilli, jonka myymänä tämäkin kello on Karkkilaan päätynyt. Tilliä varten kellon takakanteen painettiin jo Saksassa suomenkieliset tekstit käyttöohjeineen. Laitetta ei kuitenkaan nimetty Junghansin herätyskelloksi, vaan ”paraslaji-herättäjäksi”. Kyseessä on harvinaislaatuinen esine, sillä Junghans alkoi profiloitua herätyskellojen valmistajaksi vasta 1930-luvulla. Nykyään yritys valmistaa pääasiassa rannekelloja, mutta herätyskellojakin – kuten myös seinäkelloja – on edelleen tuotannossa.

Karkkilan museon ja kirjaston väki suosittelee virittämään uudet ja vanhat herätyskellot valmiustilaan, sillä tämän kuun lopussa, 30. lokakuuta, siirrytään talvi- eli normaaliaikaan. Silloin kelloja siirretään kello 04.00 yöllä tunnilla taaksepäin.

Saksalainen Olympia-huuliharppu

Syyskuun museoesineenä on saksalainen, kaksipuolinen huuliharppu, jonka peltikuoressa lukee isoin kirjaimin ”OLYMPIA”. Kuoressa lukee myös valmistajan nimi: C. A. Seydel Söhne, joka on maailman vanhin huuliharppuja valmistava tehdas. Se aloitti toimintansa vuonna 1847 Saksan Klingenthalissa ja se toimii edelleen.

Huuliharppu on valmistettu vuonna 1936 Saksassa pidettyjen olympiakisojen kunniaksi. Saksassa oli tuolloin ainutlaatuisesti peräti kahdet olympiakisat, sillä Garmisch-Partenkirchenissä pidettiin talvikisat ja Berliinissä kesäkisat. Tämä tarkoittaa siis sitä, että kuukauden museoesineemme, edelleen soiva peli, täyttää tänä vuonna 80 vuotta.

Netistä löytyy kyseisestä huuliharpusta lisätietoa. Täsmälleen samanlaista soitinta myydään eBay-huutokaupassa peräti 500 dollarin lähtöhintaan. Esinettä hehkutetaan natsiajan soittimena. Tuskin tällä soittimella on kovinkaan paljoa tekemistä natsiaatteen kanssa, vaikka natsit olivatkin Saksassa jo vuonna 1936 vallassa. Enemmän tämä liittyy musiikkiin ja urheiluun. Tässä kohdassa on hyvä muistaa, että Suomi sai talvikisoista kuusi mitalia, joista yksi oli kultainen. Kesäkisoista saalis oli vielä huomattavasti hurjempi: 19 mitalia, joista seitsemän oli kultaa. Suomi sai kolmoisvoiton mm. 10 000 metrin juoksusta. Vastikään päättyneissä Rion kesäkisoista Suomi saalisti vaatimattomasti yhden pronssimitalin ja kolme pistesijaa.

Huuliharpun käyttöhistoriasta tiedetään harmittavan vähän. Soitin on ollut käytössä Karkkilassa, ja se on lahjoitettu Karkkilan kotiseutumuseoon ilmeisesti joskus 1960- tai 70-luvulla. Mahtaisiko paikkakunnalta vielä löytyä perimätietoa, kuka pelimanni on aikanaan luritellut sulosointuja saksalaisella, kaksipuolisella Olympia-huuliharpulla? Vai olisiko esine sittenkin kuulunut Kaarlo Tuomiselle, joka otti Berliinin kisojen 3 000 metrin estejuoksussa hopeaa (vaikka kaatui mahalleen ensimmäisessä vesiesteessä), ja ryhtyi sittemmin poliisiksi Karkkilassa?

Kristallimaljakko Oxelösundista

Kristallimaljakon historia alkaa 1950-luvulta, kun Karkkilan ruotsalaisen kummi- eli ystävyyskunnan Oxelösundin kanssa aloitettiin yhteistyötä urheilun, lähinnä yleisurheilun merkeissä. Karkkilassa oli tuolloin yleisurheilussa kova taso, ja tasoa nostettiin myös valitsemalla paikalliseen konepajakouluun lahjakkaita urheilijoita. Maljakon alkuperäinen omistaja, Högforsin tehtaan prokuristi Nils Karlsson oli kova urheilumies; hän harjoitteli aikanaan kilpajuoksua, pelasi tennistä ja jalkapalloa. Hän toimi myös jääkiekon ja jalkapallon taustavoimissa.

Ruotsinkielisenä Nils Karlsson valittiin Oxelösundin kanssa tapahtuneeseen urheiluyhteistyöhön. Vuosien varrella hän ja hänen vaimonsa saivat monia ystäviä lahden toisella puolella. Monesti vieraat yöpyivät karkkilalaisten perheissä. Vastavuoroisesti karkkilalaiset saivat nauttia ruotsalaisesta vieraanvaraisuudesta Oxelösundissa. Urheilukisat loppuivat aikanaan ja kuntien välinen ystävyystoimintakin on hiipunut. Viimeisen kerran yhteistyötä harrastettiin toden teolla Douzelage-yhteistyön merkeissä 1990-2000 –luvuilla.

Kun kuntien välinen kanssakäyminen vielä oli vireää, Oxelösund halusi muistaa yhteistyötä edistäneitä ihmisiä ja sen kunniaksi kaupunki lahjoitti kyseisiä maljakoita eri kokoisina. Maljakossa on Oxelösunds Sportklubbin logo ja kirjaimet (OSK). Maljakko on Kosta Bodan tunnettua kristallilasia, minkä huomaa myös sen laadussa ja painossa. Maljakoita tuskin enää valmistetaan, vaikka yritys on edelleen toiminnassa. On ollut jo vuodesta 1742 lähtien.

Kranaatin keernalaatikko

Heinäkuun museoesineenä on kranaatinheittimen 81 mm:n kranaatin keernalaatikko. Laatikko on täyttä valurautaa, ja sen on valmistanut Högforsin tehdas todennäköisesti loppuvuodesta 1939. Laatikon sisällä on valmistettu hiekasta keerna valumuotin sisälle. Kun valumuottiin on kaadettu sulaa rautaa, on kranaatin sisälle jäänyt keernan ansiosta tyhjä tila räjähdettä varten.

Kun Suomen ja Neuvostoliiton välinen talvisota puhkesi 30.11.1939, tarvittiin nopeasti ns. rautaa rajalle. Högforsin tehdas valjastettiin myös tähän ponnistukseen. Tehtaalta valmistui talvi- ja jatkosodan aikana yli kahdeksan miljoonaa 81 mm:n valurautaista kranaatinkuorta sekä runsaasti kaikenlaista muutakin sotatarviketta putkiansoista käsikranaatteihin asti.

Sotakorvausteollisuuden aloitus lyhyellä varoitusajalla ei ollut yksikertaista puuhaa, sillä tehtävään ei ollut juurikaan varauduttu. Ihan ensimmäiseksi piti valmistaa mm. vaadittavat valumalli, kuten myös kyseessä oleva keernalaatikko ja monia muita työkaluja. Kranaatteja Högforsin tehtaalta rintamalle alkoikin virrata vasta talvisodan loppuvaiheessa. Jatkosodan aikana Högforsin asetuotannolla oli jo paljon suurempi merkitys.

Kranaattien valmistus varten tehtaalle saatiin vuonna 1943 oma metallurginen laboratorio, jossa päästiin tarkemmin tutkimaan raudan ominaisuuksia. Kranaattien laatu oli siis eittämättä hyvä, ja vääräleuat muistavatkin aina mainita, että sota-aikana valmistuneet kranaatin ovat ainoat tuotteet, joista Högforsin tehdas ei ole koskaan saanut negatiivista palautetta.

Högforsin niklattu paperikoukku

Högforsin valmistama, seinään kiinnitettävä paperikoukku tuli tuotantoon 1880-luvun puolivälissä. Samaan aikaan tehtaan tuotantoon tuli muitakin uutuuksia: liesiä, kamiinoita, patoja ym. Yhteistä näille kaikille oli, että tuotteiden valumallit oli hankittu Husqvarnasta, Ruotsista. Sitä peruja lienee myös kuukauden museoesineemme valumalli, vaikka sitä ei asiakirjoissa tai tehtaan tuoteluetteloissa mainitakaan. Niklauksen ohella kyseistä paperikoukkua sai tehtaalta ”pronssilla siveltynä”, kuten hinnastoissa mainittiin.

Koukku oli tuotannossa vuoteen 1929 ja se kuului Högforsin rautaiseen, mutta melko suppeaan konttoritarvikkeiden valikoimaan. Koukun lisäksi tarjolla oli massiivinen kopiopuristin sekä alkujaan marsalkka Mannerheimin lahjaksi suunniteltu mustekynäteline. Toki konttoritarvikkeisiin saattoi hyvällä tahdolla laskea myös koristevalupuolella tuotannossa olleet lukuisat tuhkakupit, tulitikkuasetit tai jopa sikarikaapit.

Suomen valimomuseossa on nyt avautunut Högforsin konttorista kertova pienoisnäyttely, jossa kerrotaan konttorin vaiheista aina 1800-luvun puolelta nykypäivään saakka. Näyttelyssä on esillä Högforsin valmistamien konttorivälineiden lisäksi konttorissa käytettyjä, erittäin harvinaisia konttorikoneita ja muita laitteita sekä tietysti mojova liuta valokuvia. Näyttely on auki ke – su klo 11-17 aina elokuun puoliväliin saakka, ja tämän jälkeen vielä pari viikkoa viikonloppuisin. Juhannuksena museo on kiinni.