tiistai 3. marraskuuta 2026

Sarviksen suojakypärä


Kuukauden museoesineenä on Sarviksen tehtaalla Tampereella valmistettu muovinen suojakypärä, jossa ovat mukana myös suojalasit ja visiiri. Kypärä on käyttämätön, mutta se on ollut näyttely- ja messukäytössä Högforsin tehtaalla läpi koko 1970-luvun ja ehkä senkin jälkeen. Kypärää tuskin on kukaan päähänsä painanut, sillä sen sisällä on edelleen styroksinen tukikappale.

Kypärän tarkkaa valmistusaikaa ei tiedetä, mutta siinä on työsuojeluviranomaisen hyväksymisnumero, joka on tullut voimaan vuonna 1971. Kypärän malli on saksalaista alkuperää ja Suomessa sitä on saanut valmistaa lisenssin turvin. Kypärän alkuperäinen nimi tai tuotemerkki on ”Protector Tuff Master”.

Högforsin tehtaalla työsuojelutoimintaan alettiin kiinnittää vakavaa huomiota sodan jälkeen 1940-luvulla. Työturvallisuusasioita hoiti lähinnä tehtaan pääluottamusmies. Ensimmäinen oma työsuojelupäällikkö tehtaalle nimettiin vuonna 1972. Kyseessä oli Vilho Räsänen, joka toimi samalla Högforsin konepajakoulun rehtorina. Seuraavana vuonna työsuojelupäälliköksi nimettiin Antti Valonen, ja tällä kertaa tehtävä oli päätoiminen. Tämä kypärä lienee hankittu tehtaalle juuri Valosen toimesta.


torstai 1. lokakuuta 2026

Högforsin hellanrengasteline

Högfors kotitalouksien palvelijana oli pitkään vakiintunut tosiasia. Tuotevalikoima oli hämmästyttävän laaja. Tästä valikoimasta Karkkilan museon kokoelmiin on päätynyt eräs tarpeellinen mutta samalla häkellyttävän harvinainen tarve-esine, joka ansaitsee paikkansa kuukauden museoesineenä: hellarengasteline.

Högfors aloitti valurautaliesien valmistamisen vuonna 1885 ja jo sitä ennen tuotannossa oli ollut monen vuosikymmen ajan liesipiisit eli liesien kannet, jotka muurattiin paikoilleen. Siksi on varsin erikoista, että hellarengasteline tuli Högforsin tehtaalla tuotantoon vasta 1920-luvun puolivälissä. Esimerkiksi Ruotsissa vastaava esine oli ollut tuotannossa monessa ruukissa jo 1800-luvun puolella.  Högfors valmisti telinettä melko tarkkaan 20 vuoden ajan. Varsin lyhyt tuotantoaika on yksi selitys esineen harvinaisuudelle. Toinen oli se, että tuollaista telinettä ei ollut ihan välttämätöntä omistaa, vaikka ylimääräiset hellarenkaat siinä pysyivätkin nätisti ja siististi järjestyksessä.

Tämän kyseisen kappaleen tarkka valmistusaika ei ole tiedossa. Se lahjoitettiin Karkkila-Högforsin työläismuseon kokoelmiin vuonna 1988, jolloin museota vasta rakennettiin. Sittemmin se on ollut esillä Caveniuksen talon keittiössä. Lahjoittajapariskunnan miespuolinen jäsen oli valmistunut vuonna 1946 Högforsin Tehtaan Konepajakoulusta ensimmäisenä valmistuneiden joukossa. On hyvin mahdollista, että tämä työkalujyrsijäksi opiskellut nuorukainen on telineen itse valanut koulun harjoitustyönä. Tuohon aikaan kaikki koulun oppilaat pääsivät kokeilemaan myös valamista varsinaisesta opintolinjastaan riippumatta.

tiistai 1. syyskuuta 2026

Rosenlewin kynttilänjalka

Kun Suomen valimomuseo avattiin vuonna 1989 oli museossa esineitä yli 30 valimosta. Ylpeästi jo silloin profiloiduttiin koko Suomen yhteiseksi alan museoksi Suomen tärkeimmällä valimopaikkakunnalla. Museon paikallinen näkökulma liittyen Högfors-esineistöön tuli mukaan kaksi vuotta myöhemmin, kun Galleria Bremeriin eli museon vaihtuvien näyttelyiden tilaan rakennuksen yläkertaan asetettiin esille Högforsin valmistamia rautaesineitä. Nämä esineet olivat peruja vuonna 1960 avatusta Högforsin tehdasmuseosta. Näyttely valtasi pysyvästi osan Galleria Bremeristä.

Sittemmin sekä valtakunnallista että paikallista näkökulmaa on vaalittu ja kehitetty vakiintuneilla paikoillaan museorakennuksessa. Osakokonaisuudet, unohtamatta Ilmari Huitin taidehuonetta ja alati vaihtuvia muita näyttelyitä tukevat toisiaan ja muodostavat mielestämme toimivan kokonaisuuden. Silti tänäkin kesänä saimme kuulla erään ulkopaikkakuntalaisten suusta, että museomme on vain Karkkilan valimomuseo, ei Suomen valimomuseo. Osittain tästä syystä kuukauden museoesineeksi on valikoitunut porilaisen Rosenlewin valmistama vuokakynttilänjalka.

Kynttilänjalka on museon uusimpia hankintoja, ja se on esineen pohjassa olevasta leimasta päätellen valmistettu vuosina 1971–72. Esineen on suunnitellut todennäköisesti jo 1960-luvun puolella Erkki Linnala, joka tunnetaan etenkin Rosenlewin Sampo-puimurien, kuten myös useiden talousvalujen, muotoilijana. Kynttilänjalkaan on voinut asettaa kuusi pientä kynttilää ja yhden isomman. Kynttilänjalan valmistus loppui vuonna 1972 yhdessä talousvalujen kanssa Rosenlewin valimon konekannan muutoksen myötä.


maanantai 10. elokuuta 2026

Högforsin leijonanpääkolkutin

Yksi vähiten tunnetuista Högforsin taidevaluista on leijonanpääkolkutin. Kuitenkin sellaisen voi nähdä yhdessä Suomen suosituimmassa turistikohteessa – Helsingin Senaatintorilla tuomiokirkkoa vastapäätä oleva Aleksanteri II:n patsaan aidassa. Siinä aidassa näitä kolkuttimia on useita, ja perimätiedon mukaan ne olivat nimenomaan Högforsin valamia. Samoja leijonanpäitä on myös Kauppatorilla sijaitsevan Keisarinnankiven aidassa.

Kolkuttimen historiasta Högforsin tehtaalla ei ole tarkkaa tietoa, mutta valumalli lienee ollut tehtaalla jo 1800-luvun puolella, sillä Johannes Takasen ja Walter Runebergin suunnittelema Aleksanteri II:n patsas paljastettiin yleisölle vuonna 1894. Valumallin suunnittelijasta ei ole tietoa.

Carl Ludvig Engelin suunnittelema Keisarinnankivi on vielä vanhempi, sillä se valmistui jo vuonna 1835. Högforsin valimo oli jo tuolloin toiminnassa, mutta taidevaluista ensimmäinen maininta tehtaan asiakirjoissa on vasta vuodelta 1850. Hyvin mahdollista on, että alkuperäinen kolkutin on valmistunut esimerkiksi Venäjällä Keisarinnankiveä varten, ja siinä olleiden kappaleiden pohjalta Högfors olisi valmistanut vuosikymmeniä myöhemmin uuden valumallin Nikolai II:n aitaa varten.

Kummankin muistomerkin kolkuttimet on uusittu ilmeisesti useampaankin otteeseen. Molemman muistomerkin kohdalla viimeisimmissä restauroinnissa on osallisena ollut Karkkilan Malliapu, joka nykyään valmistaa Högforsin taidevaluja.

Kolkuttimia ei ole koskaan valmistettu Karkkilassa suuria määriä eikä sitä ole koskaan mainittu Högforsin hinnastoissa ja kuvastoissa. Firaabelina ja ehkä myös liikelahjoiksi sitä on jonkun verran valmistettu. Kolkuttimen valamista lienee hillinnyt valumuotin haastava valmistaminen. Nimittäin valumallin irrottaminen valumuotista täytyy suorittaa juuri oikeassa kulmassa, jotta muotti pysyy ehjänä. Karkkilan malliapu valmistaa edelleen leijonanpääkolkuttimia tilauksesta.


tiistai 2. kesäkuuta 2026

Nukke Fagerkullasta

Maailma muuttuu ja monimuotoistuu, minkä voi havaita esimerkiksi pääkaupunkiseudulla: samoilla kaduilla, joissa ei 20–30 vuotta sitten ollut ainuttakaan mustaihoista ihmistä, saattaa heitä olla nyt jo joissakin tapauksissa enemmistö. Helsingin olympialaisten aikaan vuonna 1952 moni pääsi mustaihoista ihmistä ensimmäisen kerran Suomessa ihmettelemään ja ihastelemaan, mutta muulla tällainen kulttuurien välinen kohtaaminen oli vielä erittäin harvinaista. Saman vuosikymmen aikana Ilkka-lehden etusivulla oli aikaansa hyvin kuvaava otsikko: ”Seinäjoella on nähty neekeri”. 

Fagerkullassa oltiin ajastaan edellä jo 1940-luvun lopulla, kun Hilkka Koijärvi valmisti ystävättärensä lapselle mustaihoisen nuken, joka on nyt kuukauden museoesineemme. Nukke muistuttaa enemmän matkamuistoa kuin realistista ihmiskuvaa, sillä siinä ylikorostuvat rodulliset erityispiirteet. Ehkäpä mallia nukelle on haettu jostain lehdessä julkaistusta kuvasta. Kaikesta huolimatta kyseessä on ennakkoluuloton puhdetyö siihen maailman aikaan. Nukke jäi lopulta melko vähäiselle käytölle ja on nyt todella hyväkuntoisena saanut sijansa Karkkila-Högforsin työläismuseon esinekokoelmista. 


Työläismuseo aukeaa jälleen Rautapäivien aikaan, ja on auki elokuun alkuun saakka. Ehkä tulevina vuosina tämä harvinainen nukke on siellä esillä muistuttamassa fagerkullalaisten silloisesta ennakkoluulottomuudesta. 


 

maanantai 4. toukokuuta 2026

Ramsayn valokuva-albumi

Kuukauden museoesineenä on tällä kertaa kenties Högforsin tehtaan historian tärkein valokuvakooste. Kyseisen valokuva-albumin sai läksiäislahjaksi vuonna 1905 tehtaan toimitusjohtajan työt jättänyt Wolter Ramsay. Siinä on 51 kuvaa, jotka kuuluvat vanhimpiin Högforsin tehtaasta otettuihin valokuviin.

Karkkilan museo on saanut albumin lahjoituksena vastaan ihan hiljakkoin Valkeakoskelta UPM:n keskusarkistosta, jota ollaan juuri lakkauttamassa. Albumin kuvat on reprottu museon kokoelmiin jo 1980-luvulla ja näitä kuvia on ahkerasti käytetty museon näyttelyissä ja julkaisuissa. Originaali on kuitenkin aina originaali, ja nyt kuvista on mahdollista saada huomattavasti laadukkaammat käyttökuvat kuin aiemmin. Lisäksi albumi on harvinaisen näyttävä teos kirjailluin kansineen. Albumi on myös verrattain kulunut, mikä kertoo siitä, että se on ollut ahkerasti muidenkin kuin Karkkilan museon käytössä.

Wolter Ramsay osti Högforsin ruukin vuonna 1885, ja hänen aikanaan tulivat tuotantoon Högforsin maineikkaat kokotuotteet kuten puuliedet, kamiinat ja lämmityskattilat. Hän myös perusti Wattolan puuhiomon. Ramsay oli ruukinpatruuna, sillä hän johti omistamaansa tehdasta. Hän myös asui ruukkialueella rakennuttamassaan kartanossa, joka nykyään tunnetaan Tehtaan hotellin päärakennuksena. Wolter Ramsay myi tehtaan pois vuonna 1894, jolloin siitä muodostettiin osakeyhtiö. Hän jäi toimitusjohtajaksi aina vuoteen 1905 saakka, jolloin siirtyi Tampereelle Tampellan toimitusjohtajaksi. Ramsay kuitenkin jatkoi Högforsin hallituksen jäsenenä.

Wolter Ramsay kuoli vuonna 1926. Ei ole tiedossa, koska ja miksi hänen valokuva-albuminsa päätyi Kymin keskusarkiston kokoelmiin. Todennäköisintä on, että hänen perikuntansa on lahjoittanut albumin Högforsin tehtaalle, mistä se on sitten päätynyt konsernin pääarkistoon yhdessä kaiken muun vanhan arkistomateriaalin mukana. UPM on Kymin Oy:n perillinen, ja Högforsin tehdas oli osa Kymin Oy:tä suunnilleen 50 vuotta aina 1980-luvun puoliväliin asti. UPM:n Högforsiin liittyvä arkisto on kokonaisuudessaan juuri siirretty Karkkilaan.


keskiviikko 1. huhtikuuta 2026

Högforsin hevosenpää

Kuukauden museoesineenä on Högforsin valama Hevosen pää -tallikoriste. Koriste on voitu kiinnittää pilttuun päätyyn naulan tai ruuvin avulla. Esineen valmistusajasta ei ole tarkkaa tietoa, mutta se esiteltiin jo Högforsin ensimmäisessä kuvastossa vuonna 1886. Kukaties se oli valmistuksessa jo aiemminkin. Tehtaan hinnastoista tämä tallikoriste katosi 1920-luvun loputtua. Kaikissa hinnastoista esinettä markkinoitiin ilman pinnoitetta, mutta tämä esine on aikoinaan pinnoitettu ilmeisesti pronssittamalla. Kylmissä käyttö- ja säilytystiloissa pinnoite on osittain lohkeillut pois ja alta paljastunut rautapinta on vahvasti ruosteen syövyttämä.

Tämä kohtalaisen harvinainen koristevalu on kuulunut vuonna 1960 avatun Högforsin tehdasmuseon perusnäyttelyyn. Tuolloin ei esineiden käyttöhistoriaa kirjattu ylös, mutta koriste on saattanut olla hyvinkin ruukin omassa käytössä; olihan Högforsin Tehtaanpuistossa museon sijaintipaikan vieressä ollut talli ja aikaisemmin myös maneesi. Hevosia oli myös läheisellä, Högforsille kuuluneella Karkin tilalla omassa, isossa tallissaan, joka purettiin 1950-luvulla – ehkä tallikoriste on juuri sieltä peräisin? Hevosia oli myös muilla ruukin tiloilla, kuten Vanjärvellä, jossa harrastettiin myös hevosjalostusta.

Hevoset olivat varsin yleisiä työkäytössä ja liikenteessä vielä 1950-luvulla – näin myös Karkkilassa, jossa kauppojen edustoilla oli vielä tuolloin hevospuomit. Toki autoja jo oli, mutta etenkin talvella hevoset olivat paljon käytännöllisempiä. Kun tiet ja teiden talvikunnassapito paranivat, hevosten käyttö romahti ja autot valtasivat katukuvan. Tämä pilttuun koriste kertoo hevosten aikaisemmasta merkittävästä asemasta ja niiden tärkeydestä ihmisten arjessa.

maanantai 2. maaliskuuta 2026

Höyrykoneen sylinteriryhmän valumalli

 James Watt patentoi vuonna 1784 höyrykoneen. Tämä oli yksi teollistumisen merkittävimmistä virstanpylväistä, sillä se mullisti sekä rautatie- että vesiliikenteen. Myöskään tehtaita ei ollut enää pakko sijoittaa virtaavien koskien partaalle. Suomessa ensimmäinen höyrykone otettiin käyttöön Littoisten verkatehtaalla 1800-luvun alussa.

Suomessa konepajat valmistivat tarvittavia höyrykoneita ja yksi tärkeimmistä tilaajista olivat varustamot. Suomen ensimmäinen höyrylaiva oli S/S Ilmarinen, joka valmistui vuonna 1833. Vielä 1900-luvun alussa Suomessa sekä merillä että sisävesillä liikennöi satoja höyrylaivoja, mutta pikkuhiljaa moottorialukset syrjäyttivät ne. Vuosisadan lopulla oli kauppalaivaston käytössä enää parikymmentä alusta. Enemmän näitä laivoja liikennöi tässä vaiheessa sisävesillä matkustajalaivoina, ja osa näistä laivoista on edelleenkin käytössä toimien samalla turistinähtävyyksinä.

Uusia höyrylaivoja valmistuu edelleen, mutta lähinnä harrastajavoimin. Yksi sellainen on Eemeli Parviaisen suunnittelema ja vuonna 2014 valmistunut S/S Suntti, joka liikennöi Näsijärvellä. Koska varsinaiset teollisuuslaitokset eivät enää höyrykoneita valmista, oli Parviainen yhteydessä valimoalan koulutusta tarjonneeseen Valimoinstituuttiin, jossa höyrykoneen osat valettiin. Koneen sylinteriryhmä tarvitsi oman valumallinsa. Tästä kehkeytyi ammattikoulun vaikein opiskelijatyö, jonka pystyi vuodessa tekemään ainoastaan 1-2 oppilasta. Valumalli muistuttaa meitä Suomen höyrylaivaliikenteen kunniakkaasta historiasta. 





maanantai 2. helmikuuta 2026

Valurautainen vatupassi

Taannoisessa Karkkilan museon varastomuutossa paljastui varastojen kätköistä kaikenlaista, mitä emme olleet tienneet tai muistaneet olevankaan. Lähes 40 vuoden aikana henkilökunta on välillä vaihtunut ja kaikenlaista on ehtinyt kertyä. Yksi unohtunut esine kiinnitti erikoisuudellaan huomion: valurautainen vatupassi. Siinä ei ollut museon diarionumeroa, joten esineen alkuperä vaati pientä selvittelyä.

Itse esineessä on johtolankoja sen alkuperästä. Siinä nimittäin lukee ”LR Oy”. Tuon nimistä yritystä Suomessa ei enää toimi. Kurkistus museon tietokantaan valimoiden L-kirjaimen kohdalle antoi oikean vastauksen. Kyseessä on vuonna 1908 perustettu Lahden Rautateollisuus. Vatupassi on valmistunut ennen vuotta 1983, koska tuolloin yritys vaihtoi nimekseen Raute Oy. Vuonna 1987 Raute Oy lahjoitti valimomuseolle pitkälti yli sata esinettä, ja siitä erästä löytyi kirjattuna myös tämä passi nimellä ”vesivaaka”.

Esine sinällään on varsin erikoinen, ja se sopii saumattomasti Suomen valimomuseon kokoelmiin. Passin putki eli libelli on upotettu valurautaiseen runkoon messinkireunuksen alle. Työkaluna tämä on varsin epäkäytännöllinen, koska se painaa paljon ja on hyödyllinen vain vaakatasossa. Tuskin sitä on siis oikeasti työkäyttöön tarkoitettu. Pikemminkin kyseessä lienee ollut Lahden Rautateollisuus Oy:n liikelahja.


maanantai 5. tammikuuta 2026

Valurin tähkä

 

Kun Suomen valimomuseo aikoinaan avattiin, hätkähdytti sen museokauppa monia alan ammattilaisia. Kovin monessa museossa ei museokauppaa vielä tuolloin ollut, ja varojen keräämistä kaupan avulla pidettiin joidenkin mielestä arveluttavana touhuna. Museossamme ei kritiikistä säikähdetty, vaan jatkettiin eteenpäin kehitellen koko ajan uusia tuotteita. Nykyään on vaikeaa löytää museota ilman jonkinlaista puotia.

Yksi museokauppamme legendaarisimmista tuotteista on vuonna 1996 myyntiin tullut Valurin tähkä, joka koostuu valurautaisesta kannusta, pronssisesta alustasta ja kuudesta teräspikarista. Alustan valmisti Pronssivalu Oy Turengista, ja sen valumalli valmistui Karkkilan malliavun, Hervannan ammattioppilaitoksen ja Karkkilassa toimineen Karin Valupajan yhteistyönä. Sorsalamppu-kaadin on Högforsilainen perinnemalli (kaadin oli ennen vanhaan valurin ensityön, öljylampun runko). Tälläkin kertaa kaatimet valettiin Högforsin tehtaalla, ja emaloitiin Asko Oy Upon valimossa Lahdessa. Ensimmäiset teräspikarit valmistettiin Teknillisessä korkeakoulussa Espoossa, mutta myöhemmin valmistus siirrettiin Riihimäelle Sacotecin valimoon. Idea Valurin tähkään saatiin Högforsin 170-vuotisjuhlalahjasta, jossa oli samanlainen kannu ja kaksi pikaria.


Ensimmäiset viisi settiä olivat numeroituja ja ne myytiin suolaiseen hintaan Suomen isoimmille valimoille. Saaduilla varoilla oli museon toiminnalle suuri merkitys, sillä toiminnan jatkaminen oli ollut vaakalaudalla 1990-luvun vaikeina lamavuosina. Tämän jälkeen Valurin tähkä otettiin kauppaan normaaliin myyntiin, mutta edelleen todella korkeaan hintaan, aluksi 5000 mk, mikä pian laski 3000 markkaan. Vastaavat hinnat euroissa olivat 841 ja 505. Uusia tuotteita ei ole valmistettu enää 2000-luvun puolella, mutta tuotteita on riittänyt myytäväksi näihin päiviin saakka. Viimeisten kappaleiden hinta laski 170 euroon.

Nyt Valurin tähkän myynti on päättynyt ja ihan vihoviimeinen kappale siirrettiin museokaupasta museon kokoelmiin ja samalla kuukauden museoesineeksi.

maanantai 1. joulukuuta 2025

Oxelösundin matkamuisto

Kuukauden museoesineenä on pieni lasipokaali, jollaisen saivat lahjaksi kaikki Karkkilan joukkueen jäsenet, jotka vuonna 1958 matkustivat Ruotsiin kohtaamaan kummikaupunkinsa Oxelösundin yleisurheiluottelun merkeissä. Urheilukisalla oli tuossa vaiheessa jo kymmenen vuoden perinteet ja se järjestettiin vuorotellen Karkkilassa ja Oxelösundissa. Viimeisen kerran näissä merkeissä oteltiin vuonna 1962. Ensimmäisissä kisoissa Oxelösund oli voitokas, mutta pian asetelma kääntyi päälaelleen, ja lopulta Karkkila dominoi kisoja.


Lasipokaalin kyljessä on kuva Oxelösundin kirkosta, ja esine on siis sikäläistä tuotantoa. Oxelösundiin perustettiin vuonna 1913 Oxelösund Järnverk AB, josta toimitetuista rautaharkoista on Högforsinkin tehtaassa valettu esineitä. Metalliteollisuuden rinnalla aloitti vuonna 1927 Oxelösunds glasverk lähinnä strategisista syistä, sillä lasitehtaassa voitin hyödyntää koksiverkossa syntynyttä kaasua ja muita hukka-aineita samalla vähentäen syntynyttä jätettä. Lasitehdas oli paikkakunnan ensimmäisiä työpaikkoja, jossa myös naisten oli mahdollista työllistyä. Lasitehdas lakkautettiin vuonna 1970, mutta rautatehdas toimii edelleen.

Noin 100 kilometriä Tukholmasta etelään sijaitseva Oxelösund on Karkkilaa hiukan isompi paikkakunta ja siellä on suunnilleen 12 000 asukasta. Se perustettiin vuonna 1899 taajaväkiseksi yhdyskunnaksi ja vuonna 1950 siitä tuli kaupunki. Vuonna 1971 Oxelösund muuttui kunnaksi silloisen kuntauudistuksen myötä. Kummitoiminta alkoi sota-aikana, jolloin Karkkilasta siirtyi Oxelösundiin runsaasti sotalapsia. Osa lapsista jäi Ruotsiin pysyvästi. Vuonna 1960 uutisoitiin, että Oxelösundissa oli useita Karkkilasta tulleita ”siirtolaisia”. Kaksi heistä osallistui tuolloin yleisurheilukisaan Karkkilaa vastaan. Mahdollisesti nämä urheilijat olivat aikuiseksi kasvaneita sotalapsia.

Joulukuun 18. päivä Suomen valimomuseossa järjestettävässä Historian yö -tapahtumassa kerrotaan lisää Karkkilan ja Oxelösundin välisestä toiminnasta.


maanantai 3. marraskuuta 2025

Högforsin tulppaventtiili


Kuukauden museoesineenä on valuraudasta Högforsin valmistama tulppaventtiili, josta on lohkottu yksi kulma pois. Esineen mutterit ovat osittain ruostuneet ja käyttöhistoriakin oli pitkälti kadonnut. Tiedettiin ainoastaan, että se on Högforsin valmistama venttiili ja se on kuulunut vuonna 1960 avatun Högforsin tehdasmuseon kokoelmiin. Yleistä tietoa oli myös, että näissä valurautaventtiileissä oli ollut aikoinaan työnjako, jonka mukaan valuosat valmisti Högfors Karkkila mutta ne koneistettiin Högfors Salon tehtaalla.

Pienellä tutkimustyöllä tämäkin esine alkoi heräillä eloon. Suurin johtolanka oli esineessä olevat merkinnät. Ensinnäkin selvisi, että venttiili on pallografiittirautaa, jonka teollisen valmistuksen Högfors aloitti vuonna 1961 ensimmäisenä maassamme. Uuden raudan myötä tuotteen vetolujuus, kovuus ja kestävyys kasvoivat kymmeniä prosentteja. Samalla selvisi, että venttiili ei ole voinut olla museon kokoelmissa vielä museon avattua ovensa.

Esineestä löytyi merkintä, jonka perusteella venttiili on todennäköisesti valmistettu vuonna 1966. Vanhat tuoteluettelot vahvistivat tätä otaksumaa, sillä vuonna 1963 sitä ei tehtaan kuvastossa ole mutta kaksi vuotta myöhemmin jo on. Myös venttiiliin tarkka tyyppi selvisi: Tulppaventtiili No. 54236, jolla on säädetty veden, öljyn, bensiinin tai matalapainehöyryn virtaamista putkistossa. Tehtaan kuvastoissa sitä ei enää 1970-luvulta löydy. Kyseessä on siis vanha ja melko harvinainen pallografiittinen venttiili, sillä vielä 1960-luvun puolella melko kallista pallografiittirautaa käytettiin vain harvoin venttiileissä.

Venttiilistä irti lohkottu kulma kertoo, että esine ei ole koskaan päätynyt siihen käyttöön kuin on tarkoitettu. Melko suurella todennäköisyydellä venttiili on ollut messukäytössä, ja sen avulla on esitelty uuden ja ihmeellisen rautalaadun ominaisuuksia. Messukäyttö on loppunut viimeistään 1970-luvulle tultaessa, jolloin se lienee päätynyt osaksi tehdasmuseon kokoelmia. On mahdollista, että senkin jälkeen venttiiliä on käytetty esimerkiksi Kymin metalliteollisuuden ammattikoulun eli konepajakoulun oppitunneilla havainne-esineenä.

perjantai 3. lokakuuta 2025

Feuerhand-myrskylyhty

Karkkilan museon historia yltää paljon pitemmälle kuin vuoteen 1989, jolloin sekä Valimomuseo että Työläismuseo avattiin. Paikkakunnalla oli näitä ennen jo kotiseutumuseo sekä Högforsin tehdasmuseo, joiden suoria jälkeläisiä nykyiset museot käytännössä ovat. Jälkimmäinen museo piti majaansa punaisessa viljamakasiinissa, joka sijaitsee edelleen Tehtaanpuistossa Tehtaanhotellin ja Bremerintalon välissä. Nykyään kyseisessä viljamakasiinissa toimii Valimomuseon varasto.

Viljamakasiinista on jo ajat sitten siirretty pois museon arvokkain esineistö, koska se on kylmä varasto. Jotain pientä siellä vielä on. Viime kesänä huomasimme rakennuksen vintillä kattoparrussa roikkuvan ruosteisen myrskylyhdyn. Kävi ilmi, että se ei ollut rekvisiittaa, kuten oletimme. Se oli ihan oikea museoesine – siihen oli merkitty diaarionumero 136. Mietimme, olikohan myrskylyhdyllä tarinaa kerrottavanaan?


Tuo numero jo pelkästään kertoi, että kyseessä oli muinaisen Högforsin tehdasmuseon kokoelmiin kuuluva esine. Lähtökohta ei ollut lupaava, sillä siihen aikaan esineiden kontekstitietoja ei ollut merkitty ylös. Esine oli luetteloitu nykyisen museon toimesta 1990-luvun puolivälissä, mutta tulos oli laiha senkin suhteen, sillä mainittuna olivat vain mitat, kunto ja nimi – ”Myrskylyhty”.

Myrskylyhty päätyi kuitenkin kuitenkin pintapuolisen konservoinnin kohteeksi. Onneksi esineessä oli vain pölyä ja kevyttä pintaruostetta, jotka lähtivät helposti pois. Sen verran peittävää ruoste kuitenkin oli ollut, että sen alta paljastui vuosikymmenten piilottelun jälkeen valmistajan nimi ja lyhdyn mallinumero. Kyseessä on Saksan Beierfeldissä valmistunut Feuerhand Nr. 323 -myrskylyhty. Feuerhand oli aikakautensa johtava myrskylyhtyjen valmistaja ja toimii alalla edelleen. Yhteydenotto tehtaalle, ja sieltä selvisi, että lyhtyä on valmistettu vuosina 1927-35. Esine oli alkanut kertoa tarinaansa.

Kaikki Högforsin tehdasmuseon esineet ovat joko Högforsin valmistamia tai käyttämiä. Tässä tapauksessa jäljelle jäi vain jälkimmäinen vaihtoehto. Mihin voimakkaan laajenemisvaiheen keskellä ollut Högforsin tehdas olisi tarvinnut myrskylyhtyä vajaat sata vuotta sitten? Myrskylyhdyt ovat melkein aina ulkokäytössä, joten valimossa ja konepajassa sitä tuskin on tarvittu. Ennen sotia Högforsin maanviljelys eli huippukauttaan, ja sitä harjoitettiin myös ihan tehtaan vieressä Karkin tilalla. Pidämme siis mahdollisena, että kuukauden museoesineemme on ollut käytössä maatalouden apuvälineenä pimeinä syys-ja talvi-iltoina, kunnes se viimein täysin palvelleena on päätynyt viereisen museon kokoelmiin. Myrskylyhty ei itse tätä teoriaa meille pysty vahvistamaan mutta ei kiistämäänkään.

tiistai 2. syyskuuta 2025

Kekkosen lahja

Vuonna 1970 koettiin ehkä Karkkilan kauppalan historian suurin juhla. Toukokuun 29. päivä vietettiin Högforsin tehtaan 150-vuotisjuhlaa, jonne oli kutsuttu 1800 vierasta. Juhlan pääpaikka oli Karkkilan isoin sisätila eli Högforsin ostovarasto, joka nykyään tunnetaan Asemasuon hallina.

Juhliin oli kutsuttu myös presidentti Urho Kekkonen, joka ilmoittikin saapuvansa tapahtumaan. Högforsin tehtaalla presidentin ensivierailuun Karkkilassa valmistauduttiin antaumuksella, ja näistä valmisteluista tallentui tehtaan arkistoon läjäpäin asiakirjamappeja. Julkisivulautakunta puolestaan määräsi, että huonokuntoisten talojen julkisivut piti maalata. Lisäksi tehtaan konepajakoululle annettiin tehtävä valmistaa presidentti Kekkoselle uniikki lahja. Tällaiseksi valikoitui Högforsin masuunista valmistunut ainoa jälkipolville säilynyt rautaharkko, josta leikattiin pieni pala irti. Harkon palasen rinnalle valmistettiin kimpale silloin vallankumouksellista ja uutta Kymenite-rautaa, joka oli kehitelty Högforsin tehtaalla. Molemmat palat asetettiin niitä varta vasten valmistettuun nahkakoteloon.

Juhlat onnistuivat erinomaisesti ja tapahtuma huomioitiin laajalti valtakunnan lehdistössä. Juhlan toteuduttua uhrattiin vain vähän palstatila sille pikkuseikalle, että yksi puuttui joukosta – nimittäin presidentti Kekkonen. Tästä saatiin lukea päivää ennen juhlaa paikkakunnan sanomalehdestä. Syynä poisjäännille olivat terveydelliset syyt. Perimätiedon mukaan Kekkosen lahja sentään luovutettiin presidentin edustajalle.

Noin vuosi sitten Karkkilan museon henkilökunnalle selvisi, että perimätietoon ei ole aina luottamista. Eräässä palaverissa Componenta Karkkilan neuvotteluhuoneessa museoamanuenssin huomion kiinnitti hyllyn reunalla nököttävä laatikko, jossa oli kaksi metallikimpaletta sisällä. Laatikon ohessa ei ollut mitään selittävää tekstiä ja ehkäpä sen merkitys tehtaalla oli vuosikymmenten saatossa jo kokonaan unohtunut. Koskapa museon kokoelmissa on jo entuudestaan Kekkosen lahjaa varten lyhennetty masuunin harkko, joka on myös ollut kuukauden museoesineenä, ei kauan tarvinnut miettiä, mistä on kyse. Varsinkin, kun sisällön autenttisuuden vahvisti nahkapäällysteisen laatikon kannessa komeilevat vuosiluvut 1820–1970 ja Högforsin logo.

Componenta on nyt luovuttanut Kekkosen lahjan museokäyttöön, minkä kunniaksi se on tuoreeltaan kuukauden museoesineenämme. Seuraavaksi lahja päätyy osaksi Suomen valimomuseon perusnäyttelyä.

maanantai 18. elokuuta 2025

Rock 'n’ rollin kuningas


Miten Elvis Presley ja Karkkilan ruukkimuseo Senkka liittyvät toisiinsa? Niin. Museon työntekijät pohtivat pitkään, mikä esine valittaisiin seuraavan kuukauden museoesineeksi. Työpöydän syövereistä kurkisti pieni Elvis-hahmo. Sehän se olisi! Suomen Valimomuseon amanuenssi oli aikanaan saanut sen lahjoituksena kokoelmiin eräältä Rautapäivien torikauppiaalta. Näin näppärä aasinsilta löytyi.

Torit ovat aina olleet kaupunkien vilkkaimpia ja suosituimpia keskuksia. Högforsin tori perustettiin 24.9.1889 ruukin alueelle nykyiseen Tehtaanpuistoon. Torilla myytiin pääasiassa elintarvikkeita, kuten perunoita, voita ja lihaa. Aluksi tori järjestettiin kahden viikon välein perjantaisin, mutta se vakiintui pian jokaviikkoiseksi. Vuonna 1917 torikauppa siirtyi Pyhäjärven kunnan järjestettäväksi, jolloin toripaikka siirtyi nykyisen Keskuspuiston alueelle. 1940-luvulle tultaessa vanha torialue alkoi käydä ahtaaksi, joten se siirtyi nykyiselle paikalleen seuratalo Pohjanpirtin viereen. Karkkilassa on edelleen toimivat ja vilkkaat toripäivät, mutta viime vuosina Högforsin ruukkialue on noussut torin rinnalle suosituksi markkina- ja tapahtumapaikaksi. Näyttää siis siltä, että olemme palaamassa sinne, mistä aikanaan lähdettiin.

Lisätietoja Karkkilan torin historiasta löytyy Tommi Kuutsan Torin tarinat-kauppaa ja tapahtumia Karkkilan torilta – teoksesta, jota on myynnissä museokaupassa!

Olkoon museo-Elvis kunnianosoituksena torikaupan elävälle historialle ja kaikille edesmenneille rock-legendoille.

keskiviikko 2. heinäkuuta 2025

Högforsin apteekin formaliinipullo

Viime kesän varastomuuton yhteydessä museon työntekijät löysivät vanhan ruskealasisen pullon. Pullon kyljessä olleen merkinnän avulla selvisi, että kyseessä oli Högforsin apteekista ostettu 40-prosenttinen formaliiniliuos. Edessä olikin mielenkiintoinen selvitystyö pullon historiasta ja käyttötarkoituksesta, jota toteutettiin yhdessä Karkkilan apteekin sekä siellä pitkään työskennelleiden henkilöiden kanssa. 

Kyseisen pullon tarkka ajoittaminen on hankalaa. Pullon pohjalla oleva merkintä K1 viittaisi, siihen, että se on Karhulan lasitehtaan valmistama. Lasitehtaan kuvastojen mukaan vastaavia lasipulloja olisi tehtaalla valmistettu ainakin vuonna 1926, mikä tukisi myös museon työntekijöiden arviota siitä, että pullo on peräisin 1920-luvulta. On kuitenkin mahdollista, että pullo on joko luultua vanhempi tai uudempi. Ajoitusta voidaan yrittää tarkentaa pullon kyljessä olevan tarran avulla, jossa lukee Högforsin apteekki. Koska merkintätarrassa lukee ”Högforsin”, eikä ”Karkkilan” apteekki, voidaan arvioida, että pulloa on myyty itsenäisen Karkkilan apteekin ensimmäisen apteekkarin aikana, eli vuosien 1918–1959 välillä. Tämä johtuu siitä, että tuolloin apteekin nimi oli ruotsinkielinen Apoteket i Högfors. 

Vuotta 1918 pidetään Karkkilan apteekin perustamisvuotena. Sisällissodan taistelujen päätyttyä apteekkari Albin Ericsson sai senaatilta luvan perustaa Karkkilaan, silloiselle Uudenmaan läänin Pyhäjärvelle, ensimmäisen itsenäisen apteekin. Tätä ennen, vuodesta 1894 lähtien, Karkkilan apteekki toimi Vihdin apteekin haara-apteekkina. Ensimmäiset apteekit sijaitsivat Högforsin tehtaan lähteisyydessä, nykyisellä Turuntiellä, niin sanotussa Mänttärin talossa, joka purettiin 1980-luvulla. Lisäksi apteekki toimi apteekkari Ericssonin talossa kirkon vieressä 1950-luvun loppupuolelle asti, josta se muutti uuden apteekkarin mukana Grönholmin taloon Helsingintielle. Ennen nykyistä sijaintiaan K-Supermarketin rakennuksessa apteekki ehti toimia myös kaupungin torin läheisyydessä, Harjukadulla. Apteekilla on ollut ja on edelleen suuri merkitys pienelle tehdaspaikkakunnalle.

Formaliini on formaldehydin vesiliuos, jota1900-luvun alussa sai ostettua apteekeista ja rohdoskaupoista noin 25 markan hintaan. Vuonna 1941 julkaistussa Kotilieden lääkärikirjassa formaliinia suositellaan huoneiden, lakanoiden ja vaatteiden desinfiointiin. Formaliinidesinfektio suoritettiin ruiskuttamalla 2-prosenttista formaliiniliuosta huoneen lattialle, seiniin ja esineisiin. Vuonna 1923 Luonnonystävä-lehti suosittelee formaliinipesua ulkomailta tuotujen kauran ja ohran jyviin tarttuneiden noki-itiöiden hävittämiseen. Puutarhalehti puolestaan kehottaa käyttämään formaliinia kasvihuoneiden desinfiointiin. Suomen terveydenhoitolehti toteaa formaliinin olevan myös mainiota kärpäsmyrkkyä. Apteekkihenkilökunta muisteli, että formaliinia olisi aikanaan käytetty myös rapumertojen pesuun sekä kuolleiden eläinten säilömiseen. 1900-luvun alussa formaliinia käytettiin Suomessa siis pääosin tuholaisten torjumiseen, desinfiointiin ja puhdistustarkoituksiin. Nykyään formaliinia käytetään muun muassa hartsin valmistuksessa. Lääketieteen opiskelijat käyttävät sitä myös ruumiinavauksissa. 

Toistaiseksi jää arvoitukseksi, mihin tarkoitukseen juuri tätä Högforsin apteekin pullon formaliinia on käytetty. 

maanantai 2. kesäkuuta 2025

Malliviilarin öljypullo

Suomen valimomuseo sai Högforsin valimosta vuonna 1988 kokoelmiinsa malliviilarin työpöydän monine eri varusteineen. Tuolloin varsin vähälle huomiolle jäi pöydän mukana tullut punainen ruiskupullo. Kun museon varasto muutti viime vuonna, kiinnitti pullo henkilökunnan huomion. Likakerroksen alta paljastui varsin nätti esine, jossa varsinkin pullon metallinen, komean kiiltäväksi ehostunut pumppuosa osoitti, että kyseessä ei ole mikään kertakäyttötuote tai tusinatavara. Pullon sisällä oli jotain öljyntapaista ainetta.

Pullon kyljessä oli tekstiä, joka osoitti, että Fix-merkkinen pullo oli valmistettu Sveitsissä Küntenissä Birchmeierin tehtaalla. Kyseessä on yksi maailman johtavista suihkepullojen valmistajista, joka on aloittanut toimintansa jo vuonna 1876. Tehtaan edustaja vastasi museon tiedusteluun, jolloin selvisi, että pumppumekanismi on valmistettu galvanoidusta messingistä, ja pullon valmistus ajoittuu 1970-80 -lukujen taitteeseen. Museolla oli pullo jo aiemmin ajoitettu viimeistään 1970-luvulle, sillä tuskinpa vuonna 1988 museolle lahjoitettu esine on tuolloin kovin uusi ollut – varsinkaan, kun pullo oli ilmiselvästi ollut ahkerassa käytössä.

Vielä piti selvittää, mitä pullon sisällä ollut mönjä oli. Tietoa saatiin eräältä eläkkeeltä olevalta valumalliopettajalta. Kyseessä todellakin on öljy, jossa seassa on hionta-ainetta. Tätä käytettiin, jotta malliviilarin työkaluihin käytetyt hiomakivet eivät kuluisi liiaksi. Kyseiset pullot ovat olleet malliviilarille tärkeä ja jokapäiväinen varuste, mistä kertoo sekin, että tämäkin pullo on nimikoitu kahvaan tehdyllä kaiverruksella ”KTV. 85”. Kaiverruksen merkitys on toistaiseksi jäänyt arvailujen asteelle, mutta ehkä sekin vielä selviää.

perjantai 2. toukokuuta 2025

Sisu Axlesin tukivarsi

Kuukauden museoesineenä - joka on vuoden tauon jälkeen taas esillä Karkkilan kirjaston aikuistenosastolla - on Sisu Axlesin Componentalta tilaama akseliston tukivarsi, jollaisia käytetään kuorma-autotyyppisissä erikoisajoneuvoissa. Komponentti on tyypillinen Sisu Axlesille; heidän periaatteenaan on moduloida akselistojen rakenteita niin, että samoja komponentteja voidaan hyödyntää useissa eri sovelluksissa. Tukivarsi on upouusi, mutta vastaavia Componenta Castings Oy Karkkila on valmistanut jo joitakin vuosia.


Sisu-merkkisiä kuorma-autoja oli valmistanut 1930-luvun alkupuolelta Helsingissä toimiva Suomen autoteollisuus Oy, mutta se luovutti sota-aikana 1943 Vanajalle perustetulle Yhteissisu Oy:lle viideksi vuodeksi yksinoikeuden Sisu S-22 -kuorma-autojen valmistukseen. Tässä vaiheessa myös Högforsin tehdas astui kuvioihin mukaan, sillä sen tehtävänä oli varustaa ajoneuvot vaadittavilla sylinteriryhmillä ja muilla valuosilla.

Hanketta varten Högfors sai luvan 20 000 m²:n lisärakennuksille. Pian sodan jälkeen Högforsilta tilatut valuosat korvattiin ulkomaisella tuontitavaralla, joten lisärakennukset jäivät muuhun käyttöön. Sodan jälkeen Högforsin valimo alkoi siirtyä pikkuhiljaa tilausvalimoksi, jolloin sota-aikana solmituista yhteistyökumppanuuksista muodostui tärkeitä asiakkuuksia. Sisu onkin, muodossa tai toisessa, pysynyt paikallisen valimon, nykyään siis Componentan, asiakkaana näihin päiviin saakka.

Sisun akselistot valmistettiin varsin pitkään Helsingissä, mutta vuonna 1985 Sisu Auton uusi akselitehdas valmistui Hämeenlinnaan. Kymmenen vuotta myöhemmin tehtaasta muodostettiin tytäryhtiö nimeltä Sisu Akselit Oy, josta käytetään nykyään yleisemmin nimeä Sisu Axles. Samana vuonna Partek osti Sisun, mutta Sisu Axles jäi erilliseksi yritykseksi. Vuonna 2011 yritys päätyi ulkomaiseen omistukseen, kun yhdysvaltalainen Marmon Holdings, Inc. osti sen koko osakekannan. Sisu Auto ei siis omista enää minkäänlaista osuutta yrityksestä, vaikka onkin yhä yksi merkittävimmistä asiakkaista.

tiistai 1. huhtikuuta 2025

Puuhiomon hiomakivet


Moni on ihmetellyt Högforsin tehtaanpuistossa punaisen viljamakasiinin vieressä nököttäviä pyöreitä kiviä? Ne ovat Wattolan puuhiomon hiomakivet, jotka tuotiin paikoilleen vuonna 1960, kun viljamakasiinissa avattiin Högforsin tehdasmuseo.

Wattolan puuhiomo oli osa Högforsin tehdasta. Puuhiomo avattiin vuonna 1893 ruukinpatruuna Wolter Ramsayn toimesta. Uutta tehtaan osaa ei voitu nimetä Högforsin puuhiomoksi, koska Kymijoen vesistön varrella oli jo sen niminen, vastaava laitos. Uuden puuhiomon oli tarkoitus toimia aluksi erillisenä yrityksenä, mutta se yhdistettiin jo vuonna 1894 Högforsin tehtaaseen. Uusi tehdaskokonaisuus sai riesakseen todellisen nimihirviön – Högforsin tehdas ja Wattolan puuhiomo. Nykyinen Massakosken seutu todellakin oli aiemmin kuulunut Vattolan kylän maihin, joten siitä siis tehtaan nimi.

Ramsayn tavoitteena oli suunnata ruukin tuotanto enemmän puuteollisuuden pariin. Puuhioketta käytettiin paperin ja pahvin valmistukseen, joten kysyntää oli olemassa. Tehtaalla työskenteli 30-40 henkilöä, joista kolmannes oli naisia, joita ei konepajaan tai valimoon pestattu vielä pitkään aikaan.

Varsin pian uuden tehtaan ongelmaksi havaittiin veden pinnan korkeuden vaihtelut. Tehtaan koneet toimivat vesivoimalla, joten kuivina kausina koneiden teho oli huono. Parhaimpina vuosina puuhioketta valmistui 1900 tonnia, mutta kuivina vuosina tuotanto saattoi jäädä 270 tonniin. Lopulta puuhiomon toiminta lakkautettiin vuonna 1922. Tehtaan rakennukset purettiin lukuun ottamatta sen yhteyteen vuonna 1915 rakennettua sähkövoimalaitosta. Voimalaa ryhdyttiin laajentamaan vuonna 1923, ja se on edelleen toiminnassa.

Tehtaassa oli kuusi hiomakonetta, joissa kussakin oli hiomakivipari. Kuorittu ja sopivan kokoiseksi pätkitty puupölli painettiin pyöriviä kiviä vasten, jolloin puusta irtosi kuituja. Saatu puuhioke seulottiin ja koottiin arkeiksi, jotka työnnettiin puristimeen, jossa arkeista poistetiin liika vesi. Hiontatarkoitukseen eivät kelvanneet ihan mitkä tahansa kivet, sillä ne hankittiin tukholmalaisesta G. Hartmannin Koneliikkeestä.


perjantai 14. maaliskuuta 2025

Hammaspyörän segmentit

Maaliskuun museoesineenä on Karkkilan kaupungintalon veturiaulassa vuodesta 2013 lähtien seissyt Santasalon hammaspyörän segmentti. Tarkemmin katsottuna kuitenkin selviää, että kyseessä on kaksi segmentin osaa, jotka on pultattu toisiinsa kiinni. Kokonaisessa hammaspyörässä olisi ollut 10 osaa ja sen halkaisijaksi muodostuisi 5,8 metriä.


Segmentit esittelevät karkkilalaista ja suomalaista valimo- ja konepajateollisuutta harvinaisen monipuolisesti. Kymin Metalli, käytännössä siis Högfors, osti helsinkiläisen teollisuuden vaihteita valmistavan Santasalon omistukseensa vuonna 1971. Vähitellen tehtaan toiminnat siirtyivät Karkkilaan, ja Santasalo valtasi perinteikkään Högforsin konepajan tilat lähes kokonaan.

Hammaspyörät ovat teollisuusvaihteiden oleellisin osa, ja niitä oli Högforsin valimossa valettu jo ennen yrityskauppoja. Högfors oli maamme johtava valuraudan valmista, joka vuonna 1961 aloitti Suomessa ensimmäisenä aiempaa paljon kestävämmän valuraudanraudan, eli pallografiittiraudan, valmistuksen. Juuri tästä raudasta voitiin valmistaa parhaat hammaspyörät. Högforsin tehtaalla kehiteltiin 1970-luvun alussa pallografiittiraudan pohjalta vieläkin kestävämpi valurauta, joka nimettiin Kymeniteksi ja joka nykyään tunnetaan ympäri maailmaa ADI-rautana. Tämän myötä Santasalon hammaspyöristä tuli entistäkin kestävämpiä ja suositumpia.

Erityisen isokokoisten hammaspyörien valaminen oli kuitenkin hankalaa, kunnes vuonna 1978 Högforsin tehtaalla saatiin ajatus valaa hammaspyörät segmenteistä, jotka voitiin myöhemmin konepajassa pultata toisiinsa kiinni. Idea oli vallankumouksellinen ja myynti sen mukaista. Juuri näitä isokokoisia hammaspyöriä museoesineemme edustaa.

Hammaspyöriä valettiin itseoikeutetusti Högforsin valimon maakaavaamossa vuoteen 1991 saakka. Tämän jälkeen Componenta-konsernin sisäisten järjestelyiden myötä maakaavaamo siirrettiin Iisalmen valimoon eli nykyiseen Suomivalimoon, jossa nämäkin segmentit on valettu – tietenkin ADI-raudasta – vuonna 2007. Nämä segmentit eivät koskaan päätyneet teolliseen tuotantoon, vaan Santasalo otti ne yrityksensä mannekiiniksi; ne ovat olleet messukäytössä muun muassa Kiinassa. Santasalo oli jo vuonna 1999 myyty Metsolle, ja konepaja vaihtoi nimekseen aluksi Santasalo Gears. Vuonna 2012 konepajan, tuolloin nimeltään Moventas, toiminta suurimmilta osiltaan Karkkilassa lopetettiin, ja segmentit lahjoitettiin Valimomuseon kokoelmiin.