Kuukauden museoesineenä on pieni lasipokaali, jollaisen saivat lahjaksi kaikki Karkkilan joukkueen jäsenet, jotka vuonna 1958 matkustivat Ruotsiin kohtaamaan kummikaupunkinsa Oxelösundin yleisurheiluottelun merkeissä. Urheilukisalla oli tuossa vaiheessa jo kymmenen vuoden perinteet ja se järjestettiin vuorotellen Karkkilassa ja Oxelösundissa. Viimeisen kerran näissä merkeissä oteltiin vuonna 1962. Ensimmäisissä kisoissa Oxelösund oli voitokas, mutta pian asetelma kääntyi päälaelleen, ja lopulta Karkkila dominoi kisoja.
Lasipokaalin kyljessä on kuva Oxelösundin kirkosta, ja esine on siis sikäläistä tuotantoa. Oxelösundiin perustettiin vuonna 1913 Oxelösund Järnverk AB, josta toimitetuista rautaharkoista on Högforsinkin tehtaassa valettu esineitä. Metalliteollisuuden rinnalla aloitti vuonna 1927 Oxelösunds glasverk lähinnä strategisista syistä, sillä lasitehtaassa voitin hyödyntää koksiverkossa syntynyttä kaasua ja muita hukka-aineita samalla vähentäen syntynyttä jätettä. Lasitehdas oli paikkakunnan ensimmäisiä työpaikkoja, jossa myös naisten oli mahdollista työllistyä. Lasitehdas lakkautettiin vuonna 1970, mutta rautatehdas toimii edelleen.
Noin 100 kilometriä Tukholmasta etelään sijaitseva Oxelösund on Karkkilaa hiukan isompi paikkakunta ja siellä on suunnilleen 12 000 asukasta. Se perustettiin vuonna 1899 taajaväkiseksi yhdyskunnaksi ja vuonna 1950 siitä tuli kaupunki. Vuonna 1971 Oxelösund muuttui kunnaksi silloisen kuntauudistuksen myötä. Kummitoiminta alkoi sota-aikana, jolloin Karkkilasta siirtyi Oxelösundiin runsaasti sotalapsia. Osa lapsista jäi Ruotsiin pysyvästi. Vuonna 1960 uutisoitiin, että Oxelösundissa oli useita Karkkilasta tulleita ”siirtolaisia”. Kaksi heistä osallistui tuolloin yleisurheilukisaan Karkkilaa vastaan. Mahdollisesti nämä urheilijat olivat aikuiseksi kasvaneita sotalapsia.
Joulukuun 18. päivä Suomen valimomuseossa järjestettävässä Historian yö -tapahtumassa kerrotaan lisää Karkkilan ja Oxelösundin välisestä toiminnasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tiedätkö esineistä enemmän? Herättääkö aihe muistoja? Luitko aiheeseen liittyvän kirjan, jota haluaisit suositella? Voit kommentoida halutessasi myös nimettömänä.