Högforsin vapaapalokunnan kypärä

Heinäkuun museoesineeksi kirjastossa on valikoitunut Högforsin vapaapalokunnan kypärä ilmeisesti 1920-luvulta. 1880-luvulla perustettu vapaapalokunta oli Pyhäjärven ensimmäinen vapaaehtoinen kansalaisjärjestö. Aloitteen sen perustamisesta teki ruukin kaupanpitäjä Isak Sjöblom, ja tulipaloille altis ruukki tuki hanketta. Palokunnan taival kuitenkin päättyi nolosti, kun erään harjoitusmarssin kohteeksi valikoitui Pöytäkiven oluttehdas ja sen antimet veivät voiton palokuntahengestä. Tapauksesta riimitelty pilkkalaulu ilmaisi kostean lopputuloksen seuraavasti: 

Marssit käytiin, liput tuotiin

lopuksi kaikki Pöytäkivel juotiin.

Palokunta perustettiin uudelleen tehtaan torvisoittokunnan piirissä vuonna 1900. Palokunnan johdossa puuhasivat Högforsin työnjohtajat Kaarl Svartström, Yrjö Björkholm ja Felix Laitio sekä tehtaankoulun opettaja Virtanen. Noin 60 jäsenen yhdistys oli aktiivinen myös politiikan ja urheilun parissa, ja työväenkin toiminta järjestäytyi suurlakkoa edeltäneinä vuosina VPK:n alaisuuteen.

Vapaapalokunta ei toiminut kauan itsenäisenä yhdistyksenä, vaan sen toiminta sulautui 1907 perustettuun Työväenyhdistys Tarmoon. Vapapalokuntatoiminta hiipui jälleen, mutta Fagerkullassa sattuneen Hakalan talon tulipalon jälkeen tehtaanjohtaja Edvard Cedercreutz perusti tehtaan oman palokunnan ja herätti myös Högforsin VPK:n jo kolmannen kerran vuonna 1928. Tehtaan palokunta antoi VPK:lle täyden käyttöoikeuden sammutuskalustoonsa, edellyttäen että tehtaan palopäällikkö valittaisiin myös VPK:n päälliköksi.

Högforsin VPK:n nimi muutettiin vuonna 1932 Karkkilan VPK:ksi ja vuonna 1952 Karkkilan kauppalan VPK:ksi. Nimi vaihtui ilmeisesti uudelleen Karkkilan VPK:ksi Karkkilan kaupungin perustamisen jälkeen vuonna 1977. Karkkilan VPK lakkautettiin 1986, jolloin Karkkilan museolle lahjoitettiin vanhat VPK-kalusteet, joihin myös tämä kypärä kuuluu.

Jos kypärä näyttää saksalaiselta, niin saksalainen se onkin: sisäpuolella olevassa leimassa lukee "Gustav Rannenberg - Hannover".

Högforsin Rapid 1 -säästökeittäjä

Högforsin tehdas aloitti Rapid-keittäjien, tai keittimien, valmistuksen vuoden 1910 tienoilla. Keittimiä ei ollut vielä tehtaan vuoden 1908 hinnastossa, mutta vuoden 1914 hinnastosta ne jo löytyvät. Samaan syssyyn tuotantoon tuli peräti kolme eri mallia: Rapid 1, 2 ja 3. Mallit olivat kaikki hyvin erilaisia. Ykkönen oli pyöreä pönttö, joka laskettiin puulieden keittolevyn päälle (alta poistettiin tietenkin ensin tarvittava määrä hellanrenkaita). Keittimen pystyi lämmittämään pienillä puilla tai risuilla, ja savut menivät alakautta ison puulieden hormiston kautta ulos. Kakkonen oli samantyylinen, mutta isompi ja siinä oli kaksi keittolevyä. Numero kolme puolestaan poikkesi täysin kahdesta muusta mallista; se oli käytännössä tavallinen puuliesi, mutta normaalia paljon pienempi. Sitä sai jalkojen kanssa tai ilman. Mainittakoon, että 1940-luvulla, sota-aikana, tuotantoon tuli vielä Rapid 20, joka oli melko samanlainen Rapid 3:n kanssa.

Kuukauden museoesineeksi näistä pikakeittäjistä on valikoitu Rapid 1. Kyseessä oli todellinen oman aikansa mikroaaltouuni: nopea, pienikokoinen ja energiaa säästävä. Varsinkin kesähelteillä laite oli kätevä. Riitti, kun lämmitti Rapid-keittimen ilman, että viritti tulta ison lieden tulipesään, jolloin liesi ja koko asunto, usein hyvin ahdas sellainen, olisi muuttunut tukahduttavan kuumaksi. Nyt esillä olevaa kappaletta on jälkikäteen hiukan modifioitu uusilla ruuveilla ja muilla osilla. Myös lieden alkuperäinen ulkoreunus teksteineen on kadonnut.

Ikävä kyllä ei ole mitään tietoa esineen alkuperästä tai suunnittelijasta. Tuohon aikaan oli yleinen käytäntö, että valumallit hankittiin ulkomailta. Erillisessä esitteessä mainittiin, että keittimiä saa joko mustana tai emaloituna. Högforsin emalilaitos oli todellakin suunnitteilla jo 1910-luvulla, mutta lopulta hanke viivästyi vuosikymmenellä. Ei ole tietoa, ryhdyttiinkö Rapid 1 -keitintä lopulta lainkaan emaloimaan. Jos ryhdyttiin, niin emaloidut versiot ovat tänä päivänä todellisia keräilyharvinaisuuksia. Rapid 1 -keitin pysyi tehtaan tuotannossa vuoteen 1946 saakka.

Hiilisilitysrauta

Kuukauden museoesineenä on ruotsalaisen Husqvarnan ruukin valmistama silitysrauta. Esine kuuluu Karkkilan kotiseutuyhdistyksen omistamaan Juho Aaltosen museokokoelmaan. Aaltonen on kirjannut rautaan liittyvät seuraavat tiedot: ”Silitysraudassa on uuni, minnekä laitetaan puita ja sytytetään palamaan rautaa kuumennettaessa. Raudassa savutorvi, josta savu pääsee ulos. Voidaan kuumentaa myös hiilillä.” Aaltonen oli kiinnostunut silitysraudoista jo ammattinsa puolesta, hän oli räätäli, ja hänen museokokoelmastaan löytyy useita silitysrautoja.

Suomen valimomuseon aulagalleriassa avataan kesäkuun 6. päivä silitysrautojen pienoisnäyttely, Silittämällä siisti, jossa esitellään silitysrautojen ja silittämisen historiaa. Näyttelyssä on mukana mm. Högforsin valurautaisia prässi-, luoti- ja sarjarautoja ja Rosenlewin Mainos-sähkörautoja sekä erikoisia silitysrautamalleja.

Museo kerää näyttelyä varten silitysrautoihin ja silittämiseen liittyviä muistelmia. Kiinnostavia aiheita ovat mm. valurautaisten rautojen oikea lämpötila eri tekstiileille, rautojen hoito, huolto ja säilyttäminen sekä silittämisessä tarvittavat niksit ja neuvot. Samoin muistelmia kaivataan silittämisessä tapahtuneista vahingoista ja ”paitojen palamisista”. Myös sähkö- ja höyryrautojen käytön alkuvaiheet kiinnostavat. Näyttelyä varten tarvittaisiin myös valokuvia silittämisestä. Muistelmia voi toimittaa s-postitse osoitteisiin tommi.kuutsa(a)karkkila.fi ja janne.viitala(a)karkkila.fi, tai soittamalla numeroon 0500-938337 tai 0400-938337.

Högforsin munkkipannu

Kuukauden museoesineenä on Högforsin valmistama munkkipannu. Kyseessä ei ole kuitenkaan ihan mikä tahansa ”kirpparipannu”, sillä tällaisia ei kirpputoreilta juurikaan löydä. Pannun varren kärjessä on tehtaan HF-leima, joka on ollut käytössä vuodesta 1823 aina 1870-luvulle saakka. Pannu edustaa siis Högforsin tehtaan varhaistuotantoa ja on siis museaalisesti erittäin arvokas. Muodoltaan pannu poikkeaa selvästi 1900-luvun varsin yleisistä saman tehtaan valmistamista munkkipannuista. Pannuvanhus on selvästi jykevämpi, suorastaan romuluinen, verrattuna uudempiin malleihin.

Pannu kuuluu Juho Aaltosen museokokoelmaan. Aaltonen oli legendaarinen kulttuuripersoona paikkakunnalla. Hän keräsi museokokoelmansa 1950-1960 –luvuilla ja asetti sen esille Högforsin tehtaalta ostamaansa viljamakasiiniin. Tehdas oli jo tuolloin kulttuurimyönteinen, sillä makasiinin hinta oli 100 vanhaa markkaa eli nykyrahassa noin 20 senttiä. Maksu oli siis käytännössä nimellinen. Aaltosen kuoltua museokokoelman vaiheet ovat olleet kirjavat: kokoelma lahjoitettiin Karkkilan seurakunnalle, joka puolestaan lahjoitti sen Karkkilan kotiseutuyhdistykselle. Museokokoelma on edelleen kotiseutuyhdistyksen omistama, mutta sitä hallinnoi Karkkilan ruukkimuseo Senkka. Kokoelmassa on n. 2000 esinettä.

Lähestyvän vapun kunniaksi kannattaa kaivaa vanhat munkkipannut ullakolta. Museo on käytännössä testannut vanhojen munkkipannujen käyttöä, ja voimme taata, että kaasukeittimellä tai vaikka nuotiolla munkkien valmistus varmasti onnistuu. Perinteinen munkinpaisto valurautapannulla öljyssä uppopaistamisen sijaan tuo vappuun aidon, nostalgisen tunnelman.

Munkkipannu - uskallatko kokeilla? Moni työläismuseon kesätapahtumissa vieraillut voi todistaa, että pannulla saa aikaan makoisia pikkumunkkeja!

Martta 1 -nestekaasukeitin

Maaliskuun museoesineeksi valittu Martta 1 -nestekaasukeitin on hyvä esimerkki Högforsin tehtaan tuotekehityksestä. Vuonna 1956 tehtaan hinnastoon ilmestyi ensimmäisen kerran nestekaasukeitin Martta 1. Sen ns. sisaresine oli Vesta 1 -kaupunkikaasukeitin, joka oli päällisin puolin samanlainen kuin Martta-sisarensa. Kaasukeitin ei kuitenkaan ollut Högforsin tehtaalla mikään uutuus, sillä vastaavia esineitä oli valmistettu jo 1900-luvun alkupuolelta lähtien. Tosin ilman hohtavan valkoista emalipintaa ja hienoa nimeä. Martta 1:n edeltäjä oli nimetty hinnastoihin yksinkertaisesti vain kaasukeitin 10:ksi.

Högforsin Karkkilan ja Heinolan tehtaiden Martta ja Vesta -kaasuperhe kasvoi 1950-luvun lopulla suorastaan räjähdysmäisesti. Karkkilan tehdas valmisti Martta 1:n lisäksi myös Martta 2:sta ja Vesta 2:sta, joissa oli kaksi liekkiä. Heinolassa puolestaan tuotantoon otettiin iso määrä erilaisia kaasuliesiä. Tuolloin käytettiin ensimmäisen kerran myös talon ulkopuolista suunnitteluapua, kun sisustustaiteilija Henry Tornia suunnitteli Martta 34, 35 ja 45 ulkoasun. Liesiä myös markkinoitiin hänen nimellään. Myös Heinolassa valmistettiin Vesta-merkkisiä laitteita Marttojen ohella. Ja aivan kuten Karkkilan tuotteissa, Martat soveltuivat käytettäväksi nestekaasupullon kanssa, kun taas Vestat vaativat avukseen kaupungin kaasujärjestelmän.

Nestekaasukeittimiä on käytetty erityisesti mökeillä, veneissä ja omalla kotipihalla. On tarvittu vain kevyesti kannettava keitin sekä nestekaasupullo, niin keittiön on voinut kuljettaa mukanaan. Varhainen kevät aikaistaa myös grillikauden alkua, jolloin monet nestekaasukeittimet valjastetaan jälleen käyttöön. Ehkä joukossa on vielä jokunen Högforsin Martta 1 –nestekaasukeitin, jonka valmistus loppui jo 1970.

Herättääkö Martta blogin lukijoissa nostalgisia mökkimuistoja?

Mikroskooppi Högforsin laboratoriosta

Kuukauden museoesineenä on Högforsin fysikaalisessa laboratoriossa käytössä ollut Olympus SZ-III -merkkinen stereo- eli kiikarimikroskooppi. Japanissa Olympuksen tehtaalla mallin ensimmäinen versio valmistui jo 1961. Högforsin tehtaalla käytössä ollut laite on kuitenkin jo kolmosversio, joka lienee tullut markkinoille 1970-luvun alussa. Mikroskoopilla on tutkittu pääsääntöisesti raudan rakennekuvia.

Mikroskooppia oli Högforsin laboratorioon hankkimassa tehtaan legendaarinen päämetallurgi Yrjö Ingman, joka ehti olla toimessaan lähes kolme vuosikymmentä ennen eläkkeelle siirtymistään vuonna 1974. Jo hänen aikanaan, mutta etenkin hänen jälkeensä mikroskooppia ovat päässeet käyttämään lukuisat muutkin laborantit. Esine poistettiin käytöstä vasta 2011.

Esine on todella komea. Kuukauden museoesineemme vaikuttavuutta korostaa lisäosana hankittu, massiivinen, pyöreäpohjainen jalusta. Ei ihme, että mikroskoopin ensimmäiselle versiolle myönnettiin Japanissa erittäin arvostettu Good Design Award -palkinto vuonna 1966. Palkinto myönnettiin tuolloin ensimmäisen kerran mikroskoopille.

Lämpömittari Santasalon tehtaalta

Kuukauden museoesineeksi valittua lämpömittaria on käytetty Santasalon tehtaalla 1970-luvun alusta lähtien aina 1990-luvulle saakka. Sitä käytettiin mm. vaihdelaatikoiden ensio- ja toisioakseleiden lämpötilojen mittaamiseen, silloin kun haluttiin varmistaa lasisella mittarilla saatu arvo.

Tehtaan, nykyiseltä nimeltään Moventas Gears, juuret ovat E. Santasalon Oy:n tehtaassa, joka perustettiin Helsinkiin 1940. Tehtaan päätuotteet olivat teollisuuden vaihteistot. Kymin Oy:n alaisuuteen kuulunut Högforsin tehdas alkoi toimittaa Santasalolle 1960-luvulla korkealaatuisia SG-valurautatuotteita. Santasalon velka Högforsille kasvoi kasvamistaan. Lopulta Kymin Oy osti E. Santasalo Oy:n 1971.

Högforsin konepaja siirtyi 1973 valimon alaisuudesta Santasalon tehtaan organisaatioon. Toiminta Helsingissä loppui 1970-luvun lopussa, jolloin loputkin tehtaan osastot siirrettiin Karkkilaan. Nyt on siis kulunut tasan 40 vuotta siitä, kun Santasalo aloitti toimintansa Karkkilassa.

Tehdas on vaihtanut vuosien saatossa nimeä ja omistajaa useaan kertaan. Merkittävä virstanpylväs oli, kun tehdas 1992, silloiselta nimeltään Santasalo-Vaihteet Oy, sai uuden tehdasrakennuksen Karkkilaan, jolloin toiminta Högforsin ruukin vanhoissa tiloissa päättyi.

Tänä päivänä suuri ja palkittu tehdashalli kumisee suurimmaksi osaksi tyhjyyttään, koska nykyinen omistaja siirsi viime vuonna suurimman osan toiminnoista muille paikkakunnille. Moventas Gearsin Karkkilan tehtaalla toimii edelleen vaihdekoteloiden koneistushalli.