Högforsin erikoisarina

Maaliskuun museoesineenä on Högforsin tehtaalla vuonna 1973 kehitelty, lämmityskattilaan nro 21 soveltuva erikoisarina. Tuolloin energiakriisi ravisutteli koko maailmaa, ja Suomessa sen kriisin tunsi nahoissaan myös Kymin Oy:n metalliteollisuus, johon kuuluivat muun muassa Högforsin tehtaat Karkkilassa, Heinolassa ja Salossa. Kymin Oy oli tuolloin Suomen johtava lämmityslaitteiden valmistaja.

Karkkilassa ei suinkaan jääty niin sanotusti tuleen makaamaan uusien energiansäästötavoitteiden kanssa. Yksi ensimmäisistä, tärkeistä energiaa säästävistä innovaatioista oli juuri ylipainelämmityskattilan nro 21 erikoisarina. Kyseessä oli kuukausien tutkimusten ja kokeilujen tulos, jossa arinaputkeen ilma puhallettiin öljypolttimella käyttämällä hyväksi arinan suulakkeeseen liitettyä ilmanohjauskartiota. Keksinnöllä parannettiin merkittävästi kyseisen lämmityskattilan taloudellisuutta energiakriisin aikana. Hieman myöhemmin arinasta räätälöitiin isompi versio myös lämmityskattila nro 26:een. Uutta keksintöä esiteltiin messuilla eri paikkakunnilla, ja juuri näillä messuilla kuukauden museoesineemme on ollut esittelykappaleena.

Högforsin lämmityskattiloilla oli jo vuonna 1973 pitkät perinteet ja merkittävä rooli Högforsin menestyksessä. Högforsin lämpöteknillinen osasto perustettiin 1800-luvun lopulla lämmityslaitteiden suunnittelua, valmistusta ja asennusta varten. Suomen ensimmäinen keskuslämmityskattila valmistui Högforsin tehtaalla vuonna 1904. Kaikkien aikojen huipentuma lämmityskattiloiden valmistamisessa koettiin vuonna 1956, jolloin Högforsin 18 tuhannen tonnin tuotannosta lämmityskattilat kattoivat yli kahdeksan tuhatta tonnia. Seuraavana vuonna juhlittiin 100 000:ta valmistunutta, valurautaista lämmityskattilaa, mikä tarkoitti keskimäärin liki 2 000 valmistunutta kattilaa vuosittain. Ja tähän päälle vielä lukuisat teräslevykattilat, joiden valmistus oli 1950-luvun puolivälissä siirtynyt Högfors Heinolaan.

Lämmityskattilat vastasivat jatkossakin suunnilleen neljänneksestä tehtaan tuotannossa, ja ne olivat suuri syy sille, että Yrjö M. Lehtonen liitti Högforsin omaan JOT Yhtiöt Oy:öön vuonna 1985. Kolme vuotta myöhemmin konsernin sisälle perustettiin Högfors Lämpö Oy, johon kuului Högforsin lämmityskattilaosaston lisäksi myös muita alan yrityksiä. Karkkilassa lämmityskattiloiden valmistus loppui vuonna 1996, kun yrityksen koko lämmityskattilatuotanto siirrettiin Saarijärvelle. Muutaman vuoden kuluttua konserni luopui tästä tuotannonhaarasta kokonaan.

Högforsin sillipannu

Sillipannun valumalli tuotiin Högforsin valimoon Ruotsista, Husqvarnan tehtaasta 1880-luvulla. Esine löytyy Högforsin ensimmäisestä painetusta myyntiluettelosta vuodelta 1886. Suomessa sillipannua valmistettiin myös Porin konepajassa sekä mahdollisesti myös Kalajoella Veljekset Friisin konepajassa. Pannu oli herrasväen talouteen kuuluva valurautainen esine, jossa valmistettiin paistettua suolasilliä. Pannu toimi myös tarjoiluastiana.

Sillipannuja ei yleensä emaloitu. Tässä kappaleessa on erikoisemalivärit, mikä viittaa siihen, että kyseessä on joko värikokeilu tai firaabelityö. Högforsin emalilaitos valmistui vuonna 1926, mikä auttaa esineen ajoittamisessa. Talousvaluja alettiin emaloida kyseisen vuosikymmenen lopussa. Sillipannuja ei juurikaan enää valmistettu seuraavilla vuosikymmenillä, joten tämä esine lienee 1930-luvulta.

Karkkilassa sillipannu koki 1990-luvulla renessanssin, kun Karkkilan kulttuuriyhdistys Lyyti aloitti sillipannun valmistuttamisen Högforsin valimossa. Pian pannu kuitenkin siirtyi Suomen valimomuseon myyntituotteeksi. Lisäksi vuonna 1994 valimon uuden automaattilinjan niin sanottuna vihkivaluna oli sillipannu.

Sillipannua ei ole enää muutamaan vuoteen valmistettu ja valimomuseon museokaupastakin tuote on jo myyty loppuun. Ehkä tuote palaa tulevaisuudessa tuotantoon ja museokaupan hyllylle. Myyntituotteena se on ollut valimomuseon ylivoimaisesti suosituin artikkeli.

Sabiinitarten ryöstö

Kuukauden museoesine on eräs Högforsin lukuisista koristevaluista, ja sen aihe juontaa juurensa antiikin Roomaan. Sisustusesineeksi valmistetun seinäreliefin esikuvana on toiminut samaista aihetta kuvannut visiittikorttikulho, joka esiintyy esimerkiksi Högforsin tehtaan vuoden 1902 tuotekuvastossa. Kulhosta irrotettua seinäreliefiä on valmistettu Högforsin tehtaalla ainakin 1960–2010-luvuilla. Alkuperäinen visiittikorttikulho jalkoineen lienee jäänyt historian hämäriin viimeistään 1960-luvulla.

Reliefillä ei ole aiemmin ollut kunnon nimeä. Karkkilan museon jokunen vuosi sitten julkaisemassa taidevalukirjassa sille annettiin taustalla näkyvän rakennelman mukaisesti nimeksi ”Taistelu riemukaarella”. Todellisuudessa reliefissä kuvataan erästä antiikin Rooman varhaisaikojen myyteistä, sabiinitarten ryöstöksi kutsuttua tapahtumaa. Rooman perustaja ja ensimmäinen hallitsija, Romulus, oli koonnut väestöä kaupunkiinsa muiden kaupunkien ja kuningaskuntien vieroksumista ihmisistä (ryöstelijöistä, raiskaajista, petkuttajista yms. rikollisista), joista valtaosa oli nuoria miehiä. Kertoman mukaan Romulus oli yrittänyt rakentaa liittolaissuhteita Roomaa ympäröivien heimojen kanssa, jotta kaupungin nuorukaiset saataisiin naitettua naapuriheimojen nuorille naisille, ja siten varmistettua Rooman ja sen kansalaisten tulevaisuus. Neuvotteluyritykset olivat päättyneet tuloksettomina, eikä avioliittoja saatu solmittua. Lopulta Romulus miehineen päätti turvautua neuvotteluiden sijasta toisenlaiseen strategiaan; vaimojen ryöstämiseen.

Niinpä Roomassa järjestettiin suuret juhlat merenjumala Neptunuksen kunniaksi, ja juhlallisuudet houkuttelivat kaupunkiin runsaasti väkeä naapuriheimojen keskuudesta ja muista kaupungeista. Sabiini-heimo oli roomalaisten naapureista se, jonka naisjäseniin ryöstely lopulta kohdistettiin: juhlallisuuksien aikana, Romuluksen käskystä, roomalaiset hyökkäsivät sabiinien kimppuun, ryöväten suuren joukon nuoria naisia mukaansa.

Sabiinitarten ryöstön seurauksena useat Rooman ympärysheimot julistivat kaupunkivaltiolle sodan. Viimeinen taistelu käytiin roomalaisten ja sabiinien välillä, mutta taistelun kulkua eivät ratkaisseet roomalaisten tai sabiinien sotataidot, vaan roomalaisten vaimoiksi ryöstetyt sabiinittaret. Tarina kertoo sabiinitarten heittäytyneen keskelle sotivien osapuolten mittelöä, vedoten paitsi roomalaisiin aviomiehiinsä, myös sabiinilaisiin isiinsä ja veljiinsä sotimisen lopettamiseksi. Ja niin taistelut taukosivat neuvotteluiden ajaksi, ja lopulta rauha solmittiin. Sabiineille myönnettiin rauhansopimuksen myötä roomalaisten kansalaisoikeudet, ja heimo asettui asumaan Capitolium-kukkulalle, joka on yksi Rooman kaupungin seitsemästä kukkulasta.

Aaltosen ompelukone

Kuukauden museoesineenä on ompelukone, joka kuuluu Juho Aaltosen museokokoelmaan. Aaltonen oli räätäli, joten voisi kuvitella, että ompelukone oli hänen omassa käytössään. Ehkäpä se olikin, mutta koneen Aaltoselle on lahjoittanut Armas Heino Vihdistä. Todennäköistä on, että ompelukone on ollut jonkun muun käytössä jo ennen Heinoa.

Aaltosen ompelukone on tuontitavaraa rapakon takaa, mutta ei kuitenkaan Singerin tehtailta, kuten yleensä. Tämän koneen on valmistanut Kanadan Hamiltonissa toiminut Weezer Sewing Machine Co., joka aloitti toimintansa 1861. Yrityksen ensimmäiset valmistamat ompelukoneet olivat Singerin koneita, mutta jo vuonna 1862 alkoi omien koneiden valmistus omalla patentilla. Weezerin erikoisuuksia olivat käsin maalatut kukkakuviot ja koristeissa käytetty kultaväri. Tämä kappale on niin kulunut, että koristeista ei ole enää jälkeäkään. Toinen erikoisuus oli koristeellinen, valurautainen alusta, ja tässäkin kappaleessa se on näkyvästi tallella.

Weezer valmisti kuutta erimallista ompelukonetta. Kullekin mallille annettiin oma kirjain väliltä A-F, joka merkittiin valmistajan stanssattuun logoon yhdessä Model-sanaa merkitsevän M-kirjaimen kanssa. Aaltosen ompelukone on mallia F, joka oli yrityksen kaikkein suosituin malli 1870-luvulla. Se sai useita palkintoja Euroopassakin. Mallin erikoisominaisuuksia olivat säädettävä ompelunopeus sekä se, että sillä pystyi ompelemaan eteen ja taakse ilman, että kone olisi pitänyt pysäyttää välillä. F-mallin kerrotaan olleen jalkakäyttöinen. Tämä kappale sitä ei ole, joten kyseessä lienee valmistajan erikoismalli. Valmistajan logoon onkin poikkeuksellisesti stanssattu kolmikirjaiminen mallimerkintä MFY.

Weezer ajautui vaikeuksiin 1880-luvulla ompelukoneiden ylituotannon vuoksi. Rimpuilu isompien toimijoiden puristuksessa päättyi vuonna 1891, jolloin yritys myytiin. Yrityksen melko lyhyt toimintahistoria ja sen tunnetut vaiheet antavat apua sen valmistamien tuotteiden ajoittamiseen. Niinpä voidaan huoleti sanoa, että Aaltosen ompelukone on valmistettu 1870- ja 80-lukujen tienoilla.

Rautatien muistoesine

Vanhaan hyvään aikaan Karkkilaankin pääsi junalla. Kapearaiteinen rautatie kulki Hyvinkään ja Karkkilan välillä vuosina 1911–1967 kuljettaen sekä tavaraa että ihmisiä. Höyryvetureita oli kaikkina aikoina yhteensä seitsemän, joista viisi hankittiin uutena Tampellasta. Nämä veturit ansaitsivat lempinimen ”Pikkupässi”. Kun rautatie vuonna 1967 lakkautettiin, oli käytössä vielä kolme Pikkupässiä, joista kaksi museoitiin ja yksi romutettiin. Toinen säilyneistä vetureista on käytössä Jokioisten museorautatiellä ja toinen on esillä Karkkilan kaupungintalon aulassa.

Vuosi 1961 oli merkittävä vuosi rautatien historiassa. Useimmat muistavat sen siitä, että tuolloin loppui matkustajaliikenne rataosuudella. Samana vuonna vietettiin kuitenkin myös radan 50-vuotisjuhlaa. Juhla huipentui rautatieasemalla, jossa esitettiin Juhani Ahon romaaniin pohjautuva näytelmä ”Rautatie” koristellun juhlajunan saavuttua Hyvinkäältä Karkkilaan. Tapahtumaa juhlistettiin muutenkin: Högforsin tehtaalla valmistettiin kaksi tai kolme erilaista muistoreliefejä, jotka ilmeisesti kaikki suunnitteli taiteilija Eino Ruutsalo. Hän suunnitteli myös erikoisen rataosuuden muistoesineen, joka on nyt kuukauden museoesineemme.

Valurautaisen muistoesineen symboliikka ei avaudu museon väelle. Esineen koristellussa etuosassa lukee ”Hyvinkään – Karkkilan rautatie 1911–1961”, mikä ei sinällään jätä mitään tulkintojen varaan. Rautakapistus muistuttaa hieman nuijaa, toisaalta leimasinta ja osin myös pientä tuhkakuppia. Todennäköisemmin siinä on kuitenkin jokin arvoituksellinen viittaus itse rautatiehen, jota emme vain ole oivaltaneet. Museo ottaa mielellään vastaan muistoja ja tietoja esineeseen liittyen!

Muistoesine vuodelta 1919

Kuukauden museoesineenä on tällä kertaa kaunis, puusta taidokkaasti veistetty rasia. Soikea rasia on yhdestä puusta veistetty lukuun ottamatta kantta ja pohjaa. Rasian toiselle puolelle on kuvattu kirkko ja kappeli, tähdenlento sekä kohokirjaimin kirjoitettu sana ”MUISTO”. Kirkko on todennäköisesti Karkkilan kirkko, vaikka siitä aivan varma ei voi olla. Rasian toisella puolella on kuva juhlasta, jossa tarjoilija tuo pöydän ääreen ilmeisesti viinikarahvin outoon sulin koristeltuun päähineeseen pukeutuneelle henkilölle. Huoneessa on myös ruukkukasvi, joka muistuttaa palmua. Lisäksi kuvan vieressä on vuosiluku 1919, joten rasia lienee nyt tasan sadan vuoden ikäinen.

Täynnä erikoisia merkintöjä oleva rasia on täysi mysteeri museolle. Se ainoastaan tiedetään, että se kuuluu Juho Aaltosen museokokoelmiin. Aaltonen ei ole kuitenkaan kirjannut omiin tiedostoihinsa mitään esineen käyttöhistoriaan liittyvää, ei edes lahjoittajan nimeä. Esine on varmasti ollut Juho Aaltoselle tärkeä, sillä hän oli hyvin uskonnollinen. Juho Aaltonen kuoli vuonna 1976, ja testamenttasi omaisuutensa Karkkilan seurakunnalle. Tarkoitus oli, että seurakunta hoitaisi kokoelmaa Liimamäen lähellä olevalla Mäkelän tilalla. Testamentin mukaan kokoelmaa sai myös kartuttaa. Seurakunnalla ei kuitenkaan ollut tarvetta museoesineille, joten lahjoitus siirrettiin Karkkilan kotiseutuyhdistykselle.

Karkkilan museo, jonka hoidossa museokokoelma nykyään on, toivoo saavansa esineeseen liittyvää muistitietoa talteen. Rasia on uniikki, mutta ehkä samaa symboliikkaa on käytetty muissakin esineissä. On myös mahdollista, että samanlaisia rasioita on valmistettu useita.

Högforsin keernalaatikko

Valimotyöhön perehtymättömälle sana ”keerna” tai ”keernalaatikko” kuulostaa takuulla omituiselta. Mikä se on? Sanan alkuperä juontuu Suomen rajojen ulkopuolelle, todennäköisesti Saksaan. Siellä sanan yksi merkitys on ”sydän”. Voidaan huoleti sanoa, että valimomaailmassa keerna on myös sydän. Se on valukappaleen sydän.

Helpommin ehkä ymmärtää, jos puhutaan valukappaleen tyhjästä sisuksesta. Hiekasta valmistettu keerna jää valuvaiheessa valumuotin sisälle, eikä keernan kohdalle juokse sulaa rautaa. Raudan jähmetyttyä valumuotti ja samalla keerna hajotetaan valumuotin sisältä, jolloin valukappaleeseen jää halutun muotoinen tyhjä tila. Keernalaatikko puolestaan on laatikko, jolla itse keerna valmistetaan. Menetelmä on kaikille periaatteessa tuttu lasten hiekkalaatikoilta: laatikko täytetään hiekalla, minkä jälkeen keerna otetaan laatikosta ulos kuin paraskin hiekkakakku. Hiekassa on sidosaineita, joten keerna pysyy kasassa.

Kuukauden museoesineemme on Högforsin valimossa ilmeisesti 1970-80 -luvuilla käytössä ollut metallinen keernalaatikko. Se on ollut Suomen valimomuseon perusnäyttelyssä museon avaamisesta 18.5.1989 lähtien. Emme kuitenkaan museossa tiedä, minkä valukappaleen valmistamiseen kyseistä keernalaatikkoa on käytetty. Otamme enemmän kuin mielellämme kaiken esineeseen liittyvän muistitiedon vastaan!