maanantai 3. helmikuuta 2020

Högforsin sillipannu

Sillipannun valumalli tuotiin Högforsin valimoon Ruotsista, Husqvarnan tehtaasta 1880-luvulla. Esine löytyy Högforsin ensimmäisestä painetusta myyntiluettelosta vuodelta 1886. Suomessa sillipannua valmistettiin myös Porin konepajassa sekä mahdollisesti myös Kalajoella Veljekset Friisin konepajassa. Pannu oli herrasväen talouteen kuuluva valurautainen esine, jossa valmistettiin paistettua suolasilliä. Pannu toimi myös tarjoiluastiana.



Sillipannuja ei yleensä emaloitu. Tässä kappaleessa on erikoisemalivärit, mikä viittaa siihen, että kyseessä on joko värikokeilu tai firaabelityö. Högforsin emalilaitos valmistui vuonna 1926, mikä auttaa esineen ajoittamisessa. Talousvaluja alettiin emaloida kyseisen vuosikymmenen lopussa. Sillipannuja ei juurikaan enää valmistettu seuraavilla vuosikymmenillä, joten tämä esine lienee 1930-luvulta.

Karkkilassa sillipannu koki 1990-luvulla renessanssin, kun Karkkilan kulttuuriyhdistys Lyyti aloitti sillipannun valmistuttamisen Högforsin valimossa. Pian pannu kuitenkin siirtyi Suomen valimomuseon myyntituotteeksi. Lisäksi vuonna 1994 valimon uuden automaattilinjan niin sanottuna vihkivaluna oli sillipannu.

Sillipannua ei ole enää muutamaan vuoteen valmistettu ja valimomuseon museokaupastakin tuote on jo myyty loppuun. Ehkä tuote palaa tulevaisuudessa tuotantoon ja museokaupan hyllylle. Myyntituotteena se on ollut valimomuseon ylivoimaisesti suosituin artikkeli.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tiedätkö esineistä enemmän? Herättääkö aihe muistoja? Luitko aiheeseen liittyvän kirjan, jota haluaisit suositella? Voit kommentoida halutessasi myös nimettömänä.