Eerikin sahapukki

Kuukauden museoesineenä on sahapukin pienoismalli, jonka on valmistanut Fagerkullassa asunut Erik "Eerikki" Enqvist. Hän valmisti esineen vuonna 1932 Viipurin maatalousnäyttelyä varten. Esine sai näyttelyssä kunniakirjan kuten myös samaan aikaan valmistunut oja-auran pienoismalli. Sahapukin erikoisuus on metallinen sahatukkien lukituslaite, joka isommassa versiossa olisi jättänyt sahaajalle molemmat kädet vapaiksi. Ei ole tiedossa, valmistiko Eerikki koskaan pienoismallia vastaavaa sahapukkia oikeaan käyttöön.

Esine kuuluu Juho Aaltosen museokokoelmaan. Ei ole tietoa, koska ja mistä esine on Aaltoselle päätynyt. Hän keräsi omaa museokokoelmaansa jo 1900-luvun alkuvuosista lähtien, kaikkein aktiivisimmin kuitenkin 1950-luvulla. Esille esineet asetettiin julkisesti vasta 1959, jolloin Aaltonen hankki Högforsin tehtaalta tätä käyttöä varten aittarakennuksen. Aitan hinta oli nimellinen 100 markkaa eli nykyrahassa suunnilleen 20 senttiä. Vuonna 1977 museokokoelma lahjoitettiin Karkkilan seurakunnalle Aaltosen kuoltua. Seurakunta piti esineistä huolta vuoteen 1993, jolloin he lahjoittivat kokoelman Karkkilan kotiseutuyhdistykselle, joka kokoelman edelleen omistaa, vaikka jo seuraavana vuonna esineiden hallinnointi siirtyi Karkkilan museotoimelle.

Högforsin valurautainen "meno"

Högforsin Tehtaanhotellissa eli Kosthollissa vietettiin 12.1.1937 hienoa juhlaa. Kyseessä oli Suomen Rauta- ja Koneliikkeiden Yhdistys ry:n 30-vuotisjuhla. Yhdistyksen toiminta alkoi vuonna 1907, jolloin se oli ollut perustamassa 25 rautakauppaa ja koneliikettä. Perustamisensa jälkeen yhdistys on toiminut rautakaupan kehittämiseksi ja toimintamahdollisuuksien lujittamiseksi mm. julkaisemalla Rautakaupan Uutiset - ja Kodin Rakentaja -nimisiä lehtiä. Yhdistys toimii siis edelleen ja täytti vastikään kunnioitettavat 111 vuotta.

Högforsin tehdas oli ja on edelleen epäsuorasti yhdistyksen asiakas rautakauppojen asiakkaana sekä aikoinaan myös niiden tavarantoimittajana. Ei siis ole ihme, että yhdistys vietti 30-vuotisjuhliaan juuri Högforsin tiloissa. Entä miksi tämä kyseinen juhla on jäänyt niin hyvin mieleen kaikkien muiden vastaavien juhlien joukosta? Tietenkin sen vuoksi, että juhlan isäntä valoi omassa valimossaan tapahtuman ruokalistan eli kuten silloin sanottiin – Menon! Tapahtuma lienee Högforsinkin liki 200-vuotisessa historiassa ainutkertainen. Kuukauden museoesineemme on siis tämä kyseinen meno.

Högforsin messutaulu

Kuukauden museoesineenä on tällä kertaa valurautainen tekstilaatta, jonka historiaa emme tunne ja jonka käyttötarkoituskin on arvailujen varassa. Taulussa lukee ”HÖGFORS KOK SPISLAR”. Varmaa on siis vain, että laatta on Högforsin valmistama, ja siinä mainostetaan tehtaan valmistamia keittoliesiä. Laatan tekstillä tarkoitettaneen 1880-luvun puolivälistä lähtien tuotannossa olleita puuliesiä, mutta pieni mahdollisuus on, että mainonnan kohteena ovatkin olleet Högforsin keittiöpiisit eli paikoilleen muurattavat liesitasot, jotka olivat tuotannossa jo 1850-luvulta lähtien. Joka tapauksessa ruostunut laatta vaikuttaa melko iäkkäältä. Todennäköisesti sillä on ikää vähintään satakunta vuotta. 

Laatta on löytynyt Turusta eräästä kierrätyskeskuksesta. On siis varsin todennäköistä, että esine on ollut kyseisellä paikkakunnalla käytössä. Mielenkiintoista on, että laatan reunoissa on kirkkaita leikkausjälkiä. Se siis lienee ollut osa isompaa kokonaisuutta, josta se on leikattu irti melko hiljattain. Turun kokoisessa kaupungissa on järjestetty usein suuria tapahtumia mm. messuja. Onkin mahdollista, että laatta on kuulunut jollekin messuosastolle, jolla on esitelty Högforsin tuotteita. Ihan yhtä mahdollista on, että laatta on ollut käytössä jossakin turkulaisessa kaupassa, jossa on myyty Högforsin tuotteita.

Tiedämme siis hyvin vähän. Toivommekin saavamme lisätietoa yleisöltä. Jos joku TIETÄÄ, mihin tarkoitukseen tuollaisia laattoja on valmistettu, tai on jopa nähnyt sellaisen käytössä, olisimme hyvin kiitollisia yhteydenotosta. 

Suomen leijona -kaivonkansi

Suomi täyttää 100 vuotta joulukuun 6. päivä. Juhlan kunniaksi kuukauden museoesineeksi on valikoitunut Harjavallassa sijaitsevan Niemisen valimon valama Suomen 100-vuotiskaivonkannen yläosa, jota koristaa Suomen leijona. Kansi on siis aivan uusi, ja se lahjoitettiin pyynnöstä Suomen valimomuseon kokoelmiin. Vastaavia kansia on nähtävissä Suomen eri paikkakuntien kaduilla. Kannet ovat herättäneet yleisön ja median mielenkiintoa ihan valtakunnallisestikin. Joillakin paikkakunnilla on jopa uudeksi harrastukseksi kohonnut uusien kansien bongailu.

Kantta koristava Suomen leijona on vanha symboli, joka on meille suomalaisille tullut tutuksi Suomen vaakunasta. Vaakunan historia puolestaan ulottuu vuoteen 1580 ja Ruotsiin Kustaa Vaasan hautamuistomerkkiin, joka sijaitsee Uppsalassa. Kyseinen vaakuna oli Eric O. W. Ehrströmin lähtökohtana hänen suunnitellessaan itsenäisen Suomen ensimmäistä vaakunaa.

Vaakuna on ollut aika ajoin myrskyn silmässä sen saatua osakseen erilaisia taiteellisia tulkintoja. Vuonna 1974 korkein oikeus tuomitsi taiteilija Harro Koskisen sakkoihin valtakunnanvaakunan häpäisemisestä Sikavaakuna -teoksissa (1969). Vaakunassa pulska sika oli korvannut leijonan. Vuonna 2016 taiteilija Emmi Mustonen laukaisi someraivon, ja sai osakseen mm. tappo- ja raiskausuhkauksia, kun hänen suunnittelemansa Kaikkien leijona T-paidan kuva julkaistiin facebookissa. Paidassa neljä vaakunaleijonaa kuvaavat Suomen monimuotoisia arvoja; eri etnisyyksiä, Suomen historiaa ja kulttuuriperimää, seksuaalista tasa-arvoa sekä uskonnonvapautta. Suomen leijona esiintyy myös mm. Suomen jääkiekkomaajoukkueen pelipaidoissa.

Viime vuosina suhtautuminen itsenäisyyden symboleihin on ollut jyrkempää kuin vielä esimerkiksi viisi vuotta sitten. Tutkija Liisa Väisäsen mukaan pieni vähemmistö on ominut vanhat tunnukset ja luonut niiden ympärille negatiivisia, rasistisia mielleyhtymiä, joihin muut eivät halua tulla yhdistetyiksi. Kuukauden museoesineellä Karkkilan museo sanoutuu jyrkästi irti rasismista pyrkimyksenään palauttaa Suomen leijonalle ja Suomen vaakunalle ne arvot, mitkä niille kuuluvatkin itsenäisyytemme symboleina.

Eduskuntatalon pienoismalli

Itsenäinen Suomi täyttää tänä vuonna tasan 100 vuotta. Asiaa on juhlittu ja juhlistettu monella tapaa. Karkkilan museo jatkaa juhlan kunniaksi isänmaallisilla aiheilla kuukauden museoesineiden suhteen. Mikä olisikaan isänmaallisempaa kuin Suomen eduskuntatalo? Marraskuun kuukauden museoesineenä on siis Suomen eduskuntatalon pienoismalli, jonka Espoossa toimiva Specialvalimo J. Pap Oy on valanut alumiinista vuonna 1993.

Eduskuntalon historia ei ole aivan yhtä pitkä kuin itsenäisen Suomen historia. Vuonna 1924 järjestettiin kilpailu eduskuntatalon sijainnista, paikaksi valikoitui Arkadianmäki, ja seuraavaa vuonna järjestettiin rakennuksesta arkkitehtikilpailu. Voiton vei arkkitehtitoimisto Borg-Sirén-Åberg ehdotuksellaan Oratoribus, mikä on latinaa ja tarkoittaa Puhujille. Kilpailuehdotuksen varsinainen laatija, arkkitehti Johan Sigfrid Sirén, viimeisteli lopulliset rakennuspiirustukset. Talon rakennustyöt aloitettiin 1926 ja se valmistui vuonna 1931, keskellä raskainta lamakautta. Käyttöön Eduskuntatalo vihittiin 7. maaliskuuta 1931.

Rakennuksen ensimmäinen laajennusosa valmistui vuonna 1978, mitä seurasi vuosina 1979 - 1985 massiivinen peruskorjaus. Vuonna 2004 valmistui eduskuntatalon lisärakennus eli ns. Pikkuparlamentti. Eduskuntatalon uusi peruskorjaus alkoi keväällä 2015 ja valmistui elokuussa 2017 sopivasti ennen 100-vuotisjuhlallisuuksia.

Högforsin silitysluoti

Kuukauden museoesineeksi on valikoitunut harvinainen, Högforsin valmistama, kaasulla lämmitettävä silitysrauta eli ”silitysluoti”, kuten sen ajan tehtaan kuvastot kertovat. Högforsin tehdas hallinnoi Suomen silitysrautamarkkinoita 1900-luvun alkupuolella yhdessä Porin Konepajan, joka sittemmin sulautettiin osaksi Rosenlew-konsernia, kanssa. Yritykset olivat kilpailijoita, mutta samalla myös yhteistyö pelasi ja tehtaat olivat jakaneet Suomen ns. etupiireihin, jonne muilla yrittäjillä ei käytännössä ollut asiaa. Kaasurautojen suhteen Högforsilla oli kuitenkin monopoli, sillä niitä ei valmistettu edes Porissa. Ei niitä valmistettu myöskään Högforsissa kovin kauaa, sillä ne esiintyvät ainoastaan yhdessä, 1910-luvulla painetussa, kuvastossa.

Kuukauden museoesinettämme on kuitenkin turha etsiä kyseisestä kuvastosta. Nyt esillä olevassa silitysluodissa on koristeellinen suojalevy (hajalle menneen) kahvan alapuolella. Lisäksi rungossa on useita reikiä. Kuvastossa olevissa raudoissa, joita on kolmea eri kokoa, ei ole lainkaan suojalevyä ja reikiäkin on rungossa vain kaksi. Kyseessä lienee siis mitä todennäköisesti varhainen, ehkäpä ulkomailta hankittu malli, jota on myöhemmin muokattu hieman käytännöllisempään suuntaan.

Högfors myi yhdessä silitysluodin kanssa ns. silitysluodin kuumentajia, jotka olivat käytännössä telineitä neljälle kuumennettavalle silitysluodille. Jokaisen luodin sisälle voitiin sytyttää kaasuliekki, ja pienen kuumentamisen jälkeen rauta oli valmiina käyttöön.

Karkkilan ruukkimuseo Senkka valmistelee pientä tietokirjaa suomalaisista, valurautaisista silitysraudoista. Kirja ilmestynee joko vuonna 2018 tai 2019.

Rosenlewin Sampo 8 -lihamylly

Kuukauden museoesineenä on porilaisen Rosenlewin 1950-luvulla valmistama Sampo 8 -lihamylly. Rosenlew hallitsi aikoinaan Suomen talousvalutuotantoa yhdessä Högforsin tehtaan kanssa. Sampo-merkkiset lihamyllyt tulivat tehtaalla tuotantoon vuonna 1925, ja tuotanto jatkui vuoteen 1962. Tosin viimeisinä vuosina valmistettiin enää varaosia vanhoihin tuotteisiin. Tämän esineen ajoitusta helpottaa se, että Rosenlewin emalilaitos perustettiin vuonna 1952.

Sampo oli Rosenlewillä paljon käytetty tuotemerkki. Lihamyllyjen lisäksi Sampo-nimisiä olivat ainakin kotitalousmyllyt, jäätelökoneet, mehu-, viini- ja hedelmäpuristimet sekä jopa isokokoiset puimurit. Näistä viimemainittu on edelleen tuotannossa, sillä puimureita ja metsäkoneita valmistava Sampo-Rosenlew Oy perustettiin valtavan Rosenlew-konsernin kivijalalle vuonna 1991. Rosenlew puolestaan aloitti toimintansa jo 1853. Konsernin osakekanta myytiin Rauma-Repolalle vuonna 1987, minkä jälkeen suurin osa yhtiön liiketoiminnasta myytiin pois tai lakkautettiin.

Kuukauden museoesineemme on hyvinkin 60 vuotta vanha. Silti esine on edelleen täysin toimintakuntoinen. Lihamylly kertoo ajasta, jolloin päivittäiset käyttötavaramme valmistettiin pääsiassa vielä Suomessa. Ja ne valmistettiin takuulla kestämään!