keskiviikko 1. maaliskuuta 2023

Högforsin mortteli nro 2

Mortteli (tai huhmare) on maljamainen astia, jota käytetään aineksen, yleisimmin mausteen, hienontamiseen ja sekoittamiseen. Hienontaminen tapahtuu survimella (hiertimellä) painellen ja hiertäen. Morttelia käytetään myös apteekeissa lääkeaineiden tai kuvataiteessa väriaineiden hienontamisessa. Kuukauden museoesineenä on alkuperäisen nimityksen mukaan Högforsin Huhmar n:o 2.



Högforsin tuotannossa morttelit ovat olleet jo ainakin 1880-luvulla. Ensimmäisissä tehtaan kuvastoissa mainittiin kaksi erikokoista huhmarta, ja samat mallit jatkoivat aina vuoteen 1946 saakka, jolloin ne esiintyivät viimeisen kerran kuvastossa.

Tämä mortteli kuului Högforsin tehtaan oman, vuonna 1960 perustetun museon kokoelmiin. Se tarkoittaa myös sitä, että esineen käyttöhistoria ennen vuotta 1960 on kadonnut. Ainut, millä esinettä voi hieman tarkemmin ajoittaa, on sen pistereunainen leima. Nimittäin vuonna 1935 kyseinen leima korvattiin yksinkertaisemmalla H-leimalla.

Kyseessä on tyypillinen Högforsin sarjatuote. Merkittäväksi sen tekee, että se kertoo kansallisesti tärkeän yrityksen arkipäivän työstä ja tuotannosta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tiedätkö esineistä enemmän? Herättääkö aihe muistoja? Luitko aiheeseen liittyvän kirjan, jota haluaisit suositella? Voit kommentoida halutessasi myös nimettömänä.