torstai 5. tammikuuta 2023

Kosthollin vaaka

Kuukauden museoesineenä on historiaa nähnyt ja kolhuja kokenut pöytävaaka. Sen on valmistanut Lahden rautateollisuus Oy, ja se on ollut käytössä Karkkilassa Tehtaanhotellissa eli Kosthollissa. Tarkemmin sanottuna tätä kymmenen kilon vaakaa on käytetty Kosthollin keittiössä, joten sen avulla on valmistettu ties millaisia herkkuja tehtaan arkeen ja juhlaan. Vuosien saatossa vaa’an kuppi on hävinnyt, kuten myös sen viisari, mutta onneksi esineen ylväs ryhti ja siro kauneus ovat säilyneet. Vaaka lahjoitettiin enemmän kuin täysin palvelleena Suomen valimomuseon kokoelmiin vuonna 1997, jolloin Tehtaanhotellia remontoitiin.


Lahden rauta- ja Metalliteollisuustehdas Oy perustettiin vuonna 1908. Kyseessä oli konepaja, jossa ilmeisesti heti alusta lähtien oli myös valimo. Aluksi siellä lähinnä korjattiin koneita ja valmistettiin rautasänkyjä. Yrityksen nimi lyheni vuonna 1912 muotoon Lahden Rautateollisuus Oy, ja kaksi vuotta myöhemmin valmistuivat ensimmäiset vaa’at, joista tuli yrityksen hittituote. Pöytävaakojen ohella valmistettiin kymmenysvaakoja, joissa oli puinen alusta. Vuonna 1917 tehtaalle valmistui uusi valimo, minkä jälkeen tuotanto vauhdittui entisestään. Yrityksen vaakaosasto eriytettiin vuonna 1943 omaksi tytäryhtiöksi, ja sen nimeksi tuli Lahden vaaka Oy. Kuukauden museoesineemme on siis valmistunut ennen kyseistä vuotta.

Miksi vaaka on kelpuutettu Suomen valimomuseon kokoelmiin? Syy on selvä, sillä sen runko on valurautaa. Lahden Rautateollisuus Oy:stä kehkeytyi sodan jälkeen merkittävä vientiyritys, jonka pääartikkeli oli puunjalostusteollisuuden koneet. Vuonna 1983 yritys vaihtoi nimekseen Raute Oy, ja seuraavalla vuosikymmenellä tehtaan koko tuotanto siirrettiin Nastolaan. Tuolloin lakkautettiin myös Raute Oy:n oma valimo. Yritys toimii edelleen, ja on Lahden seudulla tärkeä työllistäjä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tiedätkö esineistä enemmän? Herättääkö aihe muistoja? Luitko aiheeseen liittyvän kirjan, jota haluaisit suositella? Voit kommentoida halutessasi myös nimettömänä.