maanantai 3. syyskuuta 2018

"Rautainen alus"

Karkkilan museon kätköistä löytyy esineitä, joista aina edes museon henkilökunta ei tiedä, mitä ne ovat. Yksi tällainen esine on Juho Aaltosen museokokoelmasta löytyvä valurautainen rinkula, kuukauden museoesineemme. Eipä esineen käyttötarkoitusta tiennyt myöskään itse Juho Aaltonen, joka aikoinaan kirjasi papereihinsa ainoastaan ”pannun alusta”. Samanlainen esine on myös työläismuseon kokoelmissa: sen on vuonna 1990 lahjoittanut Ilma Tamminen, ja diaariokirjaan on merkitty nimeksi ”Rautainen alus”.





Koskapa esineitä on museon kokoelmassa peräti kaksin kappalein, ja samanlaisiin törmää toisinaan myös kirpputoreilla, niin selvitettävähän tämä mysteeri oli. Selvästi esine on valurautaa, joten luonnollisin tutkimussuunta oli Högforsin tehtaan kuvastot. Vuosien kokemus vastaavien arvoitusten selvittämisessä on opettanut kiinnittämään huomion tuoteluetteloissa esineiden pieniin yksityiskohtiin. Tämä harjaantuneisuus kannatti tälläkin kertaa, sillä ihan tällaisenaan esinettä Högforsin tehtaan luetteloista ei löydy. Melko nopean selaamisen jälkeen arvoituksen ratkaisu löytyi vuoden 1902 kuvastosta, eikä kyseellä ollut pannun alusta puhumattakaan minkäänlaisesta aluksesta. Kyseessä on lankakorin N:o 2 alaosa! Tarkempi tutkimus paljasti, että kyseinen lankakori on ollut tuotannossa 1890-luvulta aina vuoteen 1936. Itse lankakori on vuosien saatossa kadonnut muiden selvittämättömien mysteerien joukkoon. Todennäköisesti esinettä onkin siis pääasiassa käytetty pienen kahvipannun alustana, kuten Juho Aaltonen aikoinaan tiedostoihinsa kirjoitti.

Kun naru- tai lankakerän pistää häkkiin ja vetää pään ulos päällä olevasta reiästä, kerä ei pääse karkaamaan omille teilleen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tiedätkö esineistä enemmän? Herättääkö aihe muistoja? Luitko aiheeseen liittyvän kirjan, jota haluaisit suositella? Voit kommentoida halutessasi myös nimettömänä.