Koneiden liukupinnat liikkuvat edestakaisin, metallilastut sinkoilevat ja noki pölyää. Rauta hehkuu ja hiki virtaa. Työstökoneen sisäosat kaipaavat säännöllistä voitelua, joten rautakoura tarttuu öljykannuun ja kaataa liukupinnoille tarvittavan määrän öljyä. Vuosien ja vuosikymmenien saatossa operaatio toistuu rutiininomaisesti tuhansia kertoja. Työtehtävät, työpiste ja työntekijä saattavat vaihtua, mutta öljykannu, kuukauden museoesineemme, toistaa uskollisesti samaa tehtävää.
Mitä tarinoita Holmbergin konepajalla Helsingissä valmistettu öljykannu voisi kertoa, jos osaisi puhua? Jotain se puhuu, mutta suurin osa jää mielikuvituksemme varaan. Aloitetaan esineen leimasta: Holmbergin konepaja aloitti toimintansa jo 1890-luvulla, mutta leimassa lukeva teksti ”VWH Oy V W Holmbergin jälk. Pakila” paljastaa, että esine on valmistunut joskus vuosien 1941–1969 välillä. Esine lahjoitettiin museolle Högforsin valimosta vuonna 1988 täysin palvelleena mutta edelleen käyttökuntoisena.
Kannu oli lahjoitushetkellä, ja vielä 34 vuotta sen jälkeenkin, täysin noen peitossa. Nokikerros oli niin täydellinen, että kannun messinkipinta erottui vaivoin vain sen ulkopohjasta. Autenttista nokikerrosta oli suorastaan sääli putsata pois, mutta niin vain museoissa on tapana tehdä. Noen alta paljastui ties kuinka monta vuosikymmentä piilossa ollut, kiiltävä messinkipinta. Samalla esineen pinnasta erottui iso painauma ja sen yläpuolelta naarmuja; kannun saama isku on ollut kova, sillä messinki on vahvaa ainetta. Ehkäpä kannu on joskus tipahtanut lattialle, minkä jälkeen siihen on saattanut osua esimerkiksi trukin piikki.
Entä mitä nokikerros meille kertoo? Se paljastaa ainakin entisaikojen valimotyön likaisuuden ajalta, jolloin tehtaan ilmanvaihto ja työntekijöiden suojavarusteet eivät vielä olleet sillä tasolla, kuin olisi kuulunut olla. Todennäköisesti kannun kanssa samaan aikaan tehdasta palvelleiden työntekijöiden keuhkoja on kuorruttanut samantyylinen nokikerros.
Kannun sisältä löytyi hyppysellinen pieniä metallilastuja. Ehkä öljykannu ei olekaan ollut valimossa käytössä. Metallilastut viittaisivat pikemminkin konepajan työstökoneisiin. Ehkäpä rasvari on kulkenut kannu kädessään osastolta toiselle. Suurinta osaa historiastaan kannu ei siis osaa meille kertoa. Vuosikymmenten työn tuoman lian pois pyyhkimisen jälkeen jäljelle jää kiiltävä, joskin hieman kolhuinen öljykannu, Täyttökannu N:o 33, joka parhaiten kertoo Holmbergin konepajan osaamisesta ja sen ajan käyttöesineiden tyylikkyydestä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tiedätkö esineistä enemmän? Herättääkö aihe muistoja? Luitko aiheeseen liittyvän kirjan, jota haluaisit suositella? Voit kommentoida halutessasi myös nimettömänä.