maanantai 1. marraskuuta 2010

Helsingin Rakennusaine Kauppa Oy:n tuhkakuppi

Kuukauden museoesineenä on Högforsin valimon valmistama valurautainen tuhkakuppi/tulitikkuasetin, jonka reunoilla on teksti Helsingin Rakennusaine Kauppa Oy. Esine yhdistää kaksi merkittävää suomalaista, pitkäaikaista teollisuuden toimijaa ja vaikuttajaa.

Helsingin rakennusainekauppa perustettiin 1880 Helsinkiin kauppaneuvos Julius Tallbergin (1856-1921) toimesta. Tallberg oli tuolloin tointa vailla saatuaan potkut Stockmannilta, koska oli myöhästynyt töistä oltuaan uintiretkellä Kaivopuiston rannalla. Osakeyhtiömuodon yritys sai Julius Talbergin kuoleman jälkeen vuosien 1923-25 aikana toteutetuissa järjestelyissä. Tuolta ajalta lienee myös kuukauden museoesine, sillä sen tekstissä mainitaan osakeyhtiö.

Yrityksen alku oli vaatimaton. Tehtaan toimipaikasta Kruunuhaasta Julius lähti joka arkiaamu torille naulalaatikko kainalossaan. Tuohon aikaan nauloja myytiin kappaleittain ja torilla kauppa kävi hyvin. Tallberg kehitti liikettä aivan uskomattomalla vauhdilla. Hän laajensi myymälää, lisäsi Helsingissä tapahtuvaa tukkumyyntiä ja perusti myyntivarastoja ympäri Suomea. Hänellä oli ruuti- ja dynamiittivarastoja monilla paikkakunnilla. 

Tallberg harjoitti samanaikaisesti omaa rakennustoimintaa niin suuressa mittakaavassa, että häntä sanottiin oman rautakauppansa parhaaksi asiakkaaksi. Eräs kunnianhimoisimmista hankkeista oli oman liikepalatsin rakentaminen Aleksanterinkatu 21:een. Tämä rakennus, joka yhä tänä päivänä tunnetaan Tallbergin maamerkkinä Helsingin keskustassa, oli tuolloin todellinen palatsi verrattuna alueen muihin rakennuksiin. Tallberg hankki omistukseensa myös kaikki naapuritontit voidakseen toteuttaa yhdessä Eliel Saarisen kanssa toisen suuren unelmansa, City-käytävän, joka yhdisti Tallbergin liiketalon rautatieasemaan.

Näiden rakennushankkeiden aikana Tallberg solmi suhteet myös Högforsin tehtaaseen, jonka lämpöteknillinen osasto rakensi lämmitysjärjestelmän useisiin Helsingin keskustan rakennuksiin. Vastavuoroisesti Högfors oli Helsingin rakennusainekaupan asiakkaana omissa rakennushankkeissaan.
Yritys jatkoi Julius Tallbergin kuoleman jälkeen tämän poikien alaisuudessa ja toimii nykyään nimellä Oy Julius Tallberg Ab. Yhtiön tunnetuin rakennushanke Julius Tallbergin ajan jälkeen on 1964 valmistunut Viljo Rewellin piirtämä ns. Makkaratalo Helsingin ydinkeskustassa.

2 kommenttia:

  1. Löysin Högforsin tuhakupin, jossa on ilmeisesti saukko ja kala, vihreä emalointi/pinnoitus. En ole tästä löytänyt mitään tietoja

    VastaaPoista
  2. Hei!

    Sen nimi on tosiaankin Saukko ja kala, ja sen on suunnitellut Helvi Hyvärinen joskus 1960-luvun alussa. Esinettä on tuollaisenaan valmistettu kaiketi 1980-luvullakin, mutta sen jälkeen emaloinnista on luovuttu ja uudet kappaleet on maalattu.

    Janne Viitala, museoamanuenssi
    Karkkilan ruukkimuseo Senkka

    VastaaPoista

Tiedätkö esineistä enemmän? Herättääkö aihe muistoja? Luitko aiheeseen liittyvän kirjan, jota haluaisit suositella? Voit kommentoida halutessasi myös nimettömänä.