Högforsin paloauto

Kuukauden museoesineenä on Högforsin tehdaspalokunnan vuonna 1938 itselleen hankkima Ford-merkkinen paloauto, joka on sijainnut vuodesta 1993 lähtien Karkkilan kaupungintalon aulassa. Palokunnalla oli ollut jo 1920-luvulla Ford-merkkinen paloauto, mutta pienempi ja huonommin varusteltu. Molemmat paloautot edustivat mallikelpoisesti Högforsin tehtaan autoistumista, sillä tehtaan 1920-luvulla hankkimat autot olivat kaikki Fordeja – lukuun ottamatta tehtaan ensimmäistä, 1920-luvun alussa hankittua autoa, joka oli Fiat.

Högforsin tehdaspalokunta laajennettiin vuonna 1935 Karkkilan kauppalan palokunnaksi. Ehkäpä uusi auto päätettiin hankkia tuolloin palokunnan laajentuneen vastuualueen myötä. Saattaa myös olla, että kauppala oli mukana hankinnasta. Palokunnan pöytäkirjat juuri tuolta ajalta ovat kadoksissa, joten hankinnat motiivit jäävät arvailujen asteelle.

Paloauto oli aktiivikäytössä varsin pitkään. Vasta vuonna 1961 palokunnalle hankittiin nykyaikaisempi paloauto. Vanha Ford pidettiin silti edelleen toimintavalmiudessa. Vuonna 1969 Karkkilan kauppalan ja tehdaspalokunnan välinen sammutussopimus irtisanottiin ja perustettiin Karkkilan kaupungin vakinainen palokunta, joka vuokrasi vanhan tehdaspalokunnan tilat itselleen. Samalla myös Ford siirtyi kauppalan omistukseen.

Paloauto lahjoitettiin vuonna 1987 vastaperustetulle Suomen valimomuseosäätiölle sen peruspääomaksi. Autoa säilytettiin kuitenkin vielä monen vuoden ajan vanhalla paloasemalla, Högforsin tehtaan tiloissa ja ennen siirtoa nykyiselle paikalleen Asemansuon hallissa. Kerran vuodessa vanha paloauto vielä huollettiin ja valjastettiin kaupungin joulukauden avajaisiin. Kun vuonna 1995 Högforsin konepajahallissa pidettiin suosittu Ihme ja kumma -näyttely, oli esillä myös Högforsin vanha paloauto. Näyttelyvieraat valitsivat paloauton näyttelyn yhdeksi kiinnostavimmaksi kohteeksi.

Heureka VI -lämmityskattila

Högforsin lämpötekninen osasto aloitti toimintansa vuonna 1897. Tarkoitus oli tuolloin suunnitella, asentaa ja valmistaa lämmityslaitteita. Hyvällä alulla sillä saralla jo oltiinkin, sillä valikoimassa oli runsaasti erilaisia kaminoita. Pian asennustoiminta jäi ohjelmasta pois, ja tilalle alkoi tulla uusia omia tuotteita, näistä ensimmäisenä radiaattorit vuonna 1903. Seuraavana vuonna Högfors aloitti ensimmäisenä maassamme lämmityskattiloiden valmistuksen. Ensimmäiset koekattilat eivät menneet vielä myyntiin eikä tuotteella ollut aluksi nimeäkään, kunnes vuonna 1911 nimi keksittiin – Heureka!

Kuukauden museoesineemme on Heureka VI-lämmityskattila, jossa polttoaineena on voitu käyttää koksia, antrasiittihiiltä tai puuta. Kattila on esillä kirjaston läheisyydessä Karkkilan kaupungintalon veturiaulassa. Tämän kyseisen lämmityskattilan tarkkaa valmistusvuotta ei tiedetä, mutta todennäköisesti se sijoittuu 1920-30 -lukujen vaihteeseen, jolloin lämmityskattiloiden valmistus oli siirtynyt jo Högforsin uuteen konepajahalliin. Tämän lämmityskattilan alkuperäinen väri on ollut punainen, mutta kun Högfors Lämpö Oy (joka oli erkautettu vuonna 1989 emotehtaasta itsenäiseksi yritykseksi) hankki kattilan messuesineekseen, se maalattiin mustaksi. Kattila päätyi museon kokoelmiin vuonna 1995 Konepajahallissa olleen Ihme ja kumma -näyttelyn jälkeen, mutta sitä on senkin jälkeen lainattu eri tapahtumiin.

Högforsin erimerkkisiä lämmityskattiloita tuli markkinoille pilvin pimein, mutta Heureka pysyi suosittuna merkkinä läpi vuosikymmenten. Heurekoista nro VI oli kaikkein kysytyin, ja se oli tehtaan suosituin malli muutamaa pientä hetkeä lukuun ottamatta yhtäjaksoisesti vuoteen 1957 saakka. Lopulta öljykäyttöiset lämmityskattilat pyyhkäisivät suosiossa Heurekan ohi. Heurekan, jonka eri versioita myytiin yli 100 000 kappaletta, tuotannon lakkauttaminen hoidettiin poikkeuksellisen tyylikkäästi: viimeinen Heureka VI toimitettiin helmikuussa 1974 Tekniikan museon kokoelmiin Helsinkiin.

Högforsin SG-valusenkka

Högforsin valimo on ollut yli 200 vuotisen historiansa aikana aina suunnannäyttäjä Suomen valimoteollisuuden kehityksessä. Yksi merkittävimmistä virstanpylväistä koettiin vuonna 1961, kun valimossa aloitettiin pallografiitti- eli SG-raudan teollinen valmistus ensimmäisenä Suomessa. SG-raudassa hiili on pallomaisessa muodossa, eikä kuten aiemmin juomumaisena, joten se on huomattavasti lujempaa kuin perinteinen suomugrafiittirauta. Sitä voitiin käyttää kappaleisiin, jotka joutuivat erityisen suuren rasituksen kohteeksi. Tällaisia esineitä olivat muun muassa hammaspyörät. SG-raudan myötä Högforsin valimosta muotoutui pikkuhiljaa tilausvalimo, ja lopulta tehtaan omien tuotteiden, kuten patojen, liesien ja kaminoiden valmistuksesta luovuttiin kokonaan.

Pallografiittirauta oli keksitty Yhdysvalloissa jo 1943 Mond Nickel Co Ltd:n laboratoriossa. Samoihin aikoihin vastaaviin tuloksiin päästiin Englannissa. Tuolloin ei vielä ollut mahdollista hyödyntää uutta innovaatiota teollisesti. Högforsissa uutta menetelmää alettiin tutkia ja kehittää päämetallurgi Yrjö Ingmanin ja valimon johtajan Eugen Autereen toimesta heti sodan jälkeen. Valmistus edellytti lisenssisopimuksen solmimista Mond Nickel Co Ltd:n kanssa sekä sähkösulatusuunien hankkimista.

Sekä Eugen Autere että Yrjö Ingman tulivat Högforsin palvelukseen sodan jälkeen Petsamon Nikkeli Oy:stä, joka oli samaisen Mond Nickel Co Ltd:n tytäryhtiö. Pallografiittivalurauta uutena innovaationa oli heille siis jo takuulla entuudestaan tuttu, ja kuka-ties he olivat olleet sitä jo Petsamon Nikkelissä kehittelemässä. Joka tapauksessa Högfors tarjosi erinomaisen mahdollisuuden kyseisen rautalaadun jatkojalostukseen. Pallografiittirautaa Högforsin tehtaalla valmistui koemielessä viimeistään vuonna 1955, ehkä jo aiemminkin.

Kuukauden museoesineemme on valimon varhainen, vuonna 1969 valmistunut SG-valusenkka, joka tällä kertaa ei ole esillä kirjastossa, vaan kirjaston läheisyydessä niin sanotussa veturiaulassa, jonne senkka jää pysyvästi esille.

SG-senkka oli aina omatekoinen, ja niitä tekivät yleensä valimon korjaamon hitsarit. Tämän senkan on kuitenkin valmistanut Jari Aho ammattinäytetyönään Kymin Oy:n metalliteollisuuden ammattikoulussa eli tutummin Högforsin konepajakoulussa. Tässä kyseisessä senkassa valmistettiin 1000 kg pallografiittirautaa. Aluksi senkan pohjalle asetettiin ferropiimagnesiumia, minkä jälkeen päälle kaadettiin 300–400 kg sulaa rautaa. Magnesium alkoi leiskua ja raudan grafiitti muuttui suomumaisesta pallomaiseksi. Seuraavaksi senkkaan kaadettiin loput, eli 600–700 kg, raudasta. Tästä senkasta pallografiittirauta vietiin valulinjan omaan senkkaan eli tästä ei suoraan valettu valumuotteihin.

Suihkuammeen pienoismalli

Kuukauden museoesineen paikan sai tällä kerralla yksi Valimomuseon kokoelmien uusimmista tulokkaista. Ruskea Högforsin suihkuammeen pienoismalli kannettiin lahjoituksena ovesta sisään maaliskuussa.

Lokakuussa 1973 Lähi-idässä oltiin sotajalalla kuten niin monta kertaa aiemmin ja myöhemmin. Niin sanottua Jom Kippur-sotaa Israelia vastaan käyneiden arabimaiden öljynvientijärjestö OAPEC yritti painostaa Israelia tukevat ulkovallat, ennen kaikkea Yhdysvallat, lakkauttamaan tukensa lopettamalla öljyn viennin niihin. Samalla tuotantoa leikattiin ja hintaa nostettiin. Öljyn hinta maailmalla hyppäsi keskimäärin lähes nelinkertaiseksi, aiheuttaen globaalin energiakriisin, joka pakotti monet maat mm. rajoittamaan polttoaineen jakelua ja sähkön käyttöä. Sähkönsä suurelta osin öljyllä tuottaneessa Suomessakin sisäasianministeriö antoi energian säästämisestä määräyksiä, joiden rikkomisesta ei kuitenkaan lopulta tuomittu ketään. Vientikielto jatkui kostomielessä vielä sodan jälkeenkin, viimeisenä se kumottiin Hollannin osalta heinäkuussa 1974.

Uudessa tilanteessa perinteiset ammekylvyt alettiin nähdä energian tuhlauksena, ja valtion Arava-järjestelmän kautta rakennettuihin uusiin asuntoihin suositeltiin asennettavaksi mieluummin suihku kuin kylpyamme. Myöhemmin suositus muuttui vaatimukseksi. Kylpyammeita vuodesta 1927 valmistanut Högfors pyrki uusilla, aiempaa matalammilla, leveämmillä ja energiatehokkaammilla suihkuammeilla turvaamaan tuottoisan liiketoimintansa. Käyttömukavuus yritettiin saada kohdalleen valmistamalla ensin styroksista ammeen malli, jonka muotoilua tehtaan työntekijöitä vuorotellen laitettiin kokeilemaan. Lopullinen tuote paljastui kuitenkin aiottua vähemmän mukavaksi. Suihkuamme lähti markkinoille koettamaan onneaan 1974, siis 50 vuotta sitten.

TV-mainonnan antamasta markkinointiavusta huolimatta suihkuamme ei pelastanut Högforsin vannabisnestä. Viimeiset ammeet valettiin Högforsissa uudenvuodenaattona 1976 ja emaloitiin 27.5.1977. Ironisesti Högfors oli tehnyt ammeiden vuosituotantoennätyksen, reilut 49 000 kappaletta, juuri energiakriisiä edeltävänä vuotena 1972.

Tämän museoesineen tapaisia emaloituja pienoisammeita annettiin alun perin täysikokoisten ammeiden myyjille esittelytarkoituksiin. Koteihin kulkeuduttuaan niitä käytettiin myös tuhkakuppeina, joskin siihen käyttöön niillä oli tarpeettoman paljon kokoa ja näköäkin.

Teksti: Sami Hämäläinen

(Esine ei poikkeuksellisesti ole esillä Karkkilan kirjastossa, koska kirjaston tilat ovat toistaiseksi poissa käytöstä tulipalosta aiheutuneiden savuvahinkojen takia.)

Tulinen talonmies

Karkkilan museolla on meneillään päävaraston siirto ja samalla inventointi. Valtaosa esineistä on saatu 1980-90 -lukujen vaihteessa. Nyt kun esineet ensimmäisen kerran vaihtavat paikkaa moneen vuosikymmeneen, löytyy hyllyjen ja lavojen välistä kaikenlaista yllättävää, mitä ei ole tiedetty edes kaivata. Niinpä tämänkertainen kuukauden museoesineemme on Högforsin pieni mainosständi, joka putkahti esiin kahden kuormalavan välistä. Esine on kuulunut Högforsin mainostoimiston vuonna 1990 lahjoittaman mainosmateriaalin joukkoon, ja se siis ehti olla piilossa yli 30 vuotta.

Kyseisellä ständillä on mainostettu Högforsin lämmityskattiloita, ja siinä on teksti ”Termex -tulinen talonmies”. Högfors Heinolan valmistama. omakotitaloihin soveltuva teräslevylämmityskattila Termex tuli markkinoille vuonna 1969 ja se oli kaksi vuotta varhaisemman Terminon korvannut tuote. Kattilan erikoisuus oli kaksoistulipesä: toisessa tulipesässä poltettiin öljyä ja toisessa kiinteitä polttoaineita sekä roskia. Termex oli tuotannossa ainakin vielä 1970-luvun puolivälissä.

Kaikki Högforsin mainosmateriaali tuohon aikaan toteutettiin Karkkilassa. Mainostoimiston palkkalistoilla freelancer-graafikkona toimi nykyään kansainvälistä mainetta nauttiva Erik Bruun (s. 1926), jonka Högfors-töiden tunnusomainen piirre oli liekkikuviot. Tällaisia kuvioita on roppakaupalla ständin talonmiehen pään ympärillä. Ständi on todennäköisesti vuodelta 1969, jolloin itse lämmityskattilakin siis tuli markkinoille.

Aaltosen Marianne-purkki

Kuukauden museoesineeksi valimomuseon vanhasta varastosta löytyi peltinen Chymoksen karamellipurkki, joka on aikoinaan sisältänyt 450 gramman edestä Marianne-karamelleja. Purkki edustaa Juho Aaltosen Karkkilan seudulta keräämän museokokoelman tuoreempaa päätä. Kannessa sinnittelevä hintalappu paljastaa M-kirjaimellaan purkin olevan ostettu yhdeksän markan hintaan nykyisen Kuntokeskus Balanssin tiloissa vuonna 1965 avautuneesta Centrum-tavaratalosta. Aaltonen kuoli 1976, joten purkki ei ehtinyt kerätä paljoa ikää hänen elinaikanaan – se lienee tullut Aaltosen käsiin sisältönsä vuoksi, lahjana tai hänen itse ostamanaan, ja tyhjentymisensä jälkeen vältti metallinkeräyksen pikemminkin esteettisillä kuin museaalisilla ansioillaan.

Lappeenrantalainen Chymos Oy loi sittemmin yhdeksi Suomen suosituimmista makeisista nousseen Marianne-piparminttusuklaan vuonna 1949, mutta nimensä ranskalaistyylinen makeinen sai vasta 1953, kun Chymoksen graafikko Aimo Vuorinen nappasi sen Ranskan valtion henkilöitymänä toimivalta fiktiiviseltä naishahmolta. Aluksi ranskattaren kuvakin pääsi kääreeseen alkuperäisen punavalkoisen raidoituksen tilalle, mutta sai pian ostamattoman yleisön painostuksesta häädön. Tunnusomainen raidoitus on jatkumoa piparminttukaramellien maailmalla siihen mennessä jo perinteiseksi muodostuneelle väritykselle.

Chymoksen sulauduttua Fazeriin 1993 Marianne sai ilman muuta jatkaa elämäänsä, ja löytyy edelleen kauppojen hyllyiltä. Pakkausteknologia on kuitenkin kokenut regression pelkäksi muoviseksi pussiksi, jota harvalle tulee mieleen laittaa käytön jälkeen talteen museoesineenä tulevaisuudessa esiteltäväksi.

Teksti: Sami Hämäläinen

Huitin koristelautanen

Taidemaalari Ilmari Huitin (1897–1960) tietävät monet. Vähemmälle huomiolle on jäänyt keräilijä Ilmari Huitti. Itse asiassa Huitti oli niin kova keräilijä, että perusti lopulta oman kotimuseon, joka käsitti yli 300 numeroitua esinettä ja satakunta numeroimatonta esinettä. Näistä valtaosa on päätynyt Karkkilan museon kokoelmiin, mutta osa on Ilmari Huitin säätiön omistuksessa. Esineet on kerätty pääsääntöisesti Pyhäjärvi Ul:n eli nykyisen Karkkilan Vaskijärven alueelta 1940–50 -luvuilla, ja se onkin lähes ainoa kontekstitieto, mikä Huitin keräämiin museoesineisiin liittyy.

Tämä tiedon vähyys pätee myös tämänkertaiseen kuukauden museoesineeseen, Arabian Strå -keittolautasesta tehtyyn seinäkoristeeseen. Esineen aiemmasta omistajasta ei siis ole tietoa, mutta itse lautasesta sen sijaan tiedetään aika paljonkin. Se on valmistettu Arabian tehtaalla Helsingissä, ja sen pohjassa on kaksi leimaa, joiden pohjalta lautasen ajoitus osuu vuosiin 1897–1907. Lautasen vilja-aiheisen kuvion suunnittelijasta ei ole tietoa. Lautasen malli lienee kuitenkin tullut Suomeen Ruotsista, sillä Ruotsin Rörstrandissa samalla kuviolla varustettuja posliinilautasia valmistettiin jo 1880-luvulla. 

Aikanaan lautanen on siis päätynyt Pyhäjärvi Ul:n Vaskijärvelle ja todennäköisesti alkuperäiseen tarkoitukseensa eli ruokailuvälineeksi. Lautasen kaunis kuvio on miellyttänyt taiteilijan herkkää silmää, joten lautanen on tavalla tai toisella ajautunut Huitin kokoelmiin ja siihen on lisätty ripustin. Voidaan olettaa, että ajalleen tyypillinen ripustin, joka helposti vaurioittaa lautasen reunoja, on ollut itsensä Ilmari Huitin lisäämä, sillä hän on pitänyt lautasta nimenomaan museoesineenä, ei ruokailuvälineenä.