torstai 5. lokakuuta 2023

Högforsin suutarinlesti

Kirpputoreilla ja jopa museoissa tulee vastaan kaikenlaista, jota pitää aluksi itsestään selvyytenä, mutta tarkempi tutkiminen osoittaa, että asia ei olekaan niin yksinkertaista. Esimerkiksi kelpaa Högforsin valmistama suutarinlesti, joka on tietenkin valurautaa. Kun esinettä tutkii tarkemmin, huomaa, että eihän siinä ole edes leimaa. Tästä herää monta kysymystä.


Ensimmäinen kysymys on, onko Högfors näitä sittenkään tehnyt? Onko niitä mahdollisesti joku muukin valmistanut? Onko näitä tuotu esimerkiksi Ruotsista? Tämän esineen kohdalla voidaan varmuudella sanoa, että sen on valmistanut Högfors. Tämän lestisarjan, tai ”kylmäsuutarin” on kotiinsa Karkkilan Haukkamäkeen tuonut työpaikaltaan eräs Högforsin tehtaan työntekijä. Muita valmistajia Suomessa ei monta ole, sillä esimerkiksi Högforsin kova kilpakumppani Porin Konepaja ei ole näitä koskaan valmistanut. On mahdollista, että Högfors oli valurautaisten suutarinlestien ainoa valmistaja maassamme. Valumallit lienevät tulleet Högforsiin Ruotsista.

Seuraavaksi herää kysymys, koska näitä on valmistettu. Tässäkin tapauksessa vastaus oli yllätyksellinen. Tehtaan hinnastot ja kuvastot 1900-luvun alusta eivät suoneet vastausta. Vasta vuonna 1946 Högforsin hinnastossa mainitaan suutarinlestit. Mainintoja on ainoastaan vuoteen 1956 saakka, ja joka kerta, kun lestien määrä mainitaan, on lukumäärä kolme. Kuukauden museoesineessämme lestejä on peräti kuusi.

Lestien määrä antaa aiheen olettaa, että kyseessä on tuotteen varhainen prototyyppi. Tätä teoriaa tukee se, että lestisarjan hankkinut mies on kaatunut rintamalla vuonna 1941. Ilmeisesti uusi tuote on tullut tehtaalle 1940-luvun alussa tai jopa 1930-luvun lopussa. Sitä on heti alettu valmistaa, ja työntekijät ovat sitä saaneet koteihinsa. Sota on tullut väliin, eikä kukaan ole huomannut lisätä tuotetta hinnastoihin ennen kuin vasta sodan jälkeen (Högforsin hinnastot ovat muutenkin usein enintään neuvoa antavia), jolloin tuote oli hioutunut lopulliseen muotoonsa.

Vielä herää kysymys, mitä tavallinen tehtaan työntekijä on tehnyt suutarinlestillä? Lahjoittajan mukaan lestisarja on todennäköisesti käyttämätön, vaikka onkin päässyt vuosien saatossa ruostumaan. Sota-aikana kuitenkin kengistä, nahasta ja kaikesta muustakin materiaalista oli puutetta. Kodeissa valmistettiin itse esimerkiksi paperista ja muista korvikemateriaaleista kenkiä. Se on ollut varmasti tämänkin hankinnan tarkoitus. Eri asia on, onko rintamalle lähdön seurauksena aietta ehditty toteuttaa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tiedätkö esineistä enemmän? Herättääkö aihe muistoja? Luitko aiheeseen liittyvän kirjan, jota haluaisit suositella? Voit kommentoida halutessasi myös nimettömänä.