Högforsin istukkaventtiili

Kuukauden museoesineenä on Högforsin istukkaventtiili, joka on todennäköisesti valmistunut 1960-luvun alussa. Högforsin venttiilejä valmistettiin pääasiassa Högfors Salon tehtaalla. Tehdas perustettiin vuonna 1927 ja Högfors osti sen vuonna 1933. Salossa valmistettiin mm. radiaattoreita, ja Högfors halusi oston avulla turvata itselleen suuremman markkinaosuuden radiaattoreista. Sota-aikana Salossa aloitettiin luistiventtiilien valmistus. Tästä tuotannonhaarasta kasvoi valtava bisnes, ja lähes koko tehdas valjastettiin palvelemaan venttiilituotantoa. Saloon rakennettiin kokonaan uusi konepaja vuonna 1952 ja seuraavana vuonna sen oma valimo lakkautettiin. Siitä lähtien venttiilit valettiin Karkkilassa ja koneistettiin Salossa.

Kuukauden museoesinettämme ei ole koskaan liitetty vesijohtoverkostoon. Se on ollut opetuskäytössä ensin Högforsin Tehtaan Konepajakoulussa vuoteen 1977 saakka, ja sen jälkeen samoissa tiloissa toimineessa Lohjan kuntainliiton ammattikoulussa vuoteen 1988 saakka. Venttiili on ollut koulujen mallipiirtämisen opettajan käytössä, mahdollisesti myös konepajatekniikan opetuksessa. Mallipiirtämisen oppilaat ovat voineet mitata venttiiliin tehdystä avonaisesta kohdasta mm. seinämien paksuudet.

Högforsien Salo ja Karkkila tiet erkaantuivat vuonna 1985 yrityskauppojen myötä. Högfors Salo toimii edelleen ja kaiken lisäksi vanhalla perinteikkäällä Högfors-nimellä, josta Högforsin emotehdas on jo luopunut. Salon tehtaalla valmistetaan edelleen venttiilejä, mutta valurauta on vaihtunut hiiliteräkseen ja haponkestävään teräkseen. Tehdas muutti vuonna 2009 uusiin tiloihin 200 metrin päähän vanhasta tehdasrakennuksesta.

Inkkareita ja länkkäreitä

Jouluna monessa kodissa odotettiin jälleen jännityksellä, että mitä se pukki tuo. Usean pojan paketista varmasti löytyi elektroniikkaa, konsolipelejä, vaatteita, urheiluvälineitä tai ikisuosikkeja legoja. Myös perinteiset kirjat ja lautapelit pitivät pintansa, mikäli on uskominen netissä julkaistuja Parhaat lahjaideat -listauksia. Aika harvassa paketissa taisi enää olla muovisia pienoisfiguureja, jotka vielä 30 vuotta sitten kuuluivat lähes joka pojan lelulaatikon vakiotarpeistoon. Asiaan kuuluvalla nostalgian kultaamalla kaiholla kuukauden museoesineeksi onkin nostettu kokoelma inkkari ja länkkäri -figuureja suoraan 1970-luvulta.

Suomeen perustettiin ensimmäinen muovitehdas vuonna 1921, mutta varsinaisesti muovi alkoi yleistyä ja muuttua arkipäiväiseksi 1950-luvulla. Tietenkin leluteollisuus kulki kehityksen mukana. Muovisoturien edeltäjiä olivat tinasotilaat, joista vanhin on ajoitettu n. vuodelle 200 jKr. Varsinaisesti tinasotilaat yleistyivät leikkeihin 1800-luvulla, ja pysyivät pitkään suosituimpien lelujen joukossa. Halvemmat muoviset leikkisotilaat tulivat tinasotilaiden tilalle viimeistään 1960-luvulla. Suomessa muovisia leikkisotilaita ei tiettävästi ole lainkaan valmistettu, vaan ne tulivat pääsääntöisesti Hong Kongista, kuten tuli myös kuukauden museoesineemme. Kaikkein hienoimmat ja kalleimmat muovisotilaat valmistettiin kuitenkin Englannissa. Muovisotilaita saattoi ostaa isoissa pusseissa, ja varsin nopeasti niistä pystyi koota isonkin armeijan.

Leikkisotilaiden rinnalla yhtä suosittuja hahmoja 1960-80 -luvuilla olivat inkkarit ja länkkärit. Monesti muovifiguurien ohella oli mahdollisuus ostaa myös pahvista taiteltavia Villin lännen rakennuksia. Sellaisen on saanut myös näiden Hunson Trading Companyn valmistamien hahmojen mukana. Villi länsi aiheena oli vielä tuohon aikaan kuuminta hottia, mikä näkyi mm. elokuvatarjonnassa, sarjakuvissa ja leikkikaluissa. Genre painui 1980-luvun aikana marginaaliin, ja on siellä edelleen. Kauppojen hyllyiltä löytyy vielä nykyäänkin isoja pusseja muovisia leikkisotilaita, mutta inkkareita ja länkkäreitä ei juuri enää näy.

Högforsin kaulahaarniska n:o 2

Högforsin ruukin maineikas taidevalutuotanto lähti käyntiin jo 1800-luvun puolivälissä. Tuolloin kyseessä olivat lähinnä koristevalut eli koristeelliset käyttöesineet kuten kynttilänjalat. Tilanne muuttui tyystin vuonna 1885 Volter Ramsayn ostettua Högforsin ruukin. Hän hankki tehtaalle runsaasti uusia valumalleja, joista suuri osa tuli Ruotsista Husqvarnan tehtaalta tai ainakin sen kautta. On myös mahdollista, että Ramsay hankkiessaan valumalleja toimi samalla Husqvarnan asiamiehenä, sillä aika moni Husqvarnan ja Högforsin identtinen esine on tullut tuotantoon suunnilleen samaan aikaan. Näin myös taidevalut, siis pelkästään taide-esineeksi tarkoitettu teos, joista varsin monen alkuperä on jäljitettävissä Keski-Eurooppaan.

Yksi tällainen taidevalu on kuukauden museoesineemme, Högforsin Kaulahaarniska N:o 2. Kaulahaarniskan aihe on varsin sotainen, sillä siinä kaksi haarniskoitua sotajoukkoa ottaa yhteen. Esine lienee ollut alkujaan osa isompaa kokonaisuutta. Ehkäpä se on kuulunut niin ikään Högforsin tuotantoon kuuluneeseen Henrik II:n paraatikilpeen, jossa esiintyy samanlaisella töyhtökypärällä varustettuja taistelijoita kuin tässä kaulahaarniskassa. Jos näin on, niin kaulahaarniskan kulku Ranskasta Suomeen on ollut samanlainen kuin monella muulla taidevalulla. Saksassa nimittäin alettiin kopioida keskiaikaisia ja antiikkisia taideteoksia, haarniskoja ja kilpiä valurautaisiksi taide-esineiksi. Niitä ei siis tarkoitettu sotilaskäyttöön, vaan kotien sisustukseen. Saksasta ne sitten levisivät myös muihin maihin aina Suomea myöten. Högforsin ruukin kuvastossa kyseinen kaulahaarniska esiintyi ainakin 1887, ehkä jo vuotta aiemmin.

Jos lukijoilla on tarkempaa tietoa kaulahaarniskan aiheesta tai kuvan haarniskoista, niin toivomme ottamaan yhteyttä Karkkilan museon henkilökuntaan!

JOT-Yhtiöiden herätyskello

Kuukauden museoesineenä on herätyskello, jonka kannessa lukee ”JOT-COMPANIES”, suomeksi siis JOT-Yhtiöt. Käytännössä kyseessä oli Suomivalimo Oy, joka oli 1980-luvun aikana ostanut useita kilpailevia yrityksiä itselleen – mm. Högforsin tehtaat vuonna 1985 ja Santasalon kahta vuotta myöhemmin. Vuonna 1989 konserniksi paisunut yritys vaihtoi nimekseen JOT-Yhtiöt. Nimilyhennys toimi sekä suomeksi että englanniksi: joko ”Juuri Oikeaan Tarpeeseen” tai ”Just On Time”.

JOT-Yhtiöt ei ollut nimenä kovin pitkäikäinen. Santasalo itsenäistyi JOT-Yhtiöiden alaisuudesta vuonna 1990. Samaan aikaan emokonserni joutui suuriin ongelmiin loppuvuodesta 1990 alkaneen laman vuoksi. Santasalon kasvaessa Heikki Lehtosen komennossa ja JOT-Yhtiön riutuessa turvauduttiin toimenpiteeseen, jota ei ollut selvästikään suunniteltu etukäteen: Santasalo-Vaihteet osti JOT-Yhtiöiden kaikki osakkeet vuosien 1992 ja 1993 aikana turvatakseen entisen emokonsernin toiminnan jatkossakin. Näin rengistä oli tullut isäntä. Samalla konsernin uudeksi nimeksi tuli Santasalo-JOT. Kun konserni 1990-luvun loppupuolella luopui Santasalosta, niin silloin vaihtui myös konsernin nimi jälleen kerran. Uusi nimi oli Componenta Oyj, mikä on käytössä edelleen.

Muovikuorinen herätyskello ei ole halpatuotantoa, sillä se on valmistettu Länsi-Saksassa Rowentan tehtaalla. Kyseinen monialayritys perustettiin 1884 ja se toimii edelleen Erbachin kaupungissa Hessenin osavaltiossa. Saksat yhdistyivät lokakuussa 1990, joten kello on valmistunut ennen sitä. Todennäköistä on, että kelloa valmistutettiin vuonna 1989 konsernin nimimuutoksen kunniaksi.

Kellon kannen sisäpuolelle on merkitty aikavyöhykkeet aina Sydneystä Los Angelesiin saakka. Nyt, kun pysyvään aikaan siirtymisestä on puhuttu, niin myös tämä liki 30 vuotta vanha herätyskello uhkaa vanhentua tiedoiltaan. Ei kuitenkaan ihan vielä, sillä viimeisten tietojen mukaan kellojen siirtely päättyykin ehkä vasta vuonna 2021. Kyseessä on siis museoesineeksi harvinaisen ”soiva peli”.

Kupittaan Saven Matti ja Maija

Kuukauden museoesineenä on Kupittaan Saven valmistama Matti ja Maija -veistos. Tehdas aloitti vuonna 1918, vaikka sen juuret ulottuvat jo 1710-luvulle. Yrityksen nimi sai tunnetuimman muotonsa konkurssin jälkeen vuonna 1921. Kupittaan Savi oli Arabian ohella Suomen merkittävin keramiikan valmistaja, ja se eli kulta-aikaansa 1930-luvulla, jolloin sen palkittiin mm. Pariisin maailmannäyttelyssä kultamitalilla. Tosin Kupittaan Saven merkitys ja arvostus on kohonnut huippuunsa vasta tehtaan lakkauttamisen jälkeen. Erotuksena esim. Arabiaan, kaikki Kupittaan saven työt ovat käsin maalattuja eikä niissä ole käytetty siirtokuvia.

Kupittaan Saven pääasiallinen tarkoitus oli valmistaa tiiliä, monta Suomen kirkkoa ja Helsingin pääposti onkin valmistettu Kupittaan Saven tiilistä, mutta keramiikka nousi tiilien valmistuksen rinnalle. Parhaimmillaan yritys työllisti 1000 henkilöä.

Tehtaan tunnetuimmat tuotteet olivat Matti ja Maija sekä Pyykkärit -sarjat. Matti ja Maija –sarja tuli jo 1930-luvun puolivälin jälkeen tuotantoon ja taiteilija oli tehtaan kipsimallien tekijä Artturi Numminen. Sarjaan kuului useita erilaisia versioita, mutta useimmiten pariskunta oli ison pyykkipaljun ääressä. Mattia ja Maijaa valmistettiin aina vuoteen 1969, jolloin tehdas ajautui konkurssiin. Aihe oli niin suosittu, että siitä muodostui tehtaalla uusien työntekijöiden testausväline: työnhakija sai Matin ja Maijan maalattavakseen, jolloin katsottiin löytyykö tältä tyylitajua ja värisilmää.

Kuukauden museoesineemme lienee valmistettu viimeistään 1950-luvulla, todennäköisesti paljon aiemmin, sillä sen pohjassa on tehtaan varhaisiin massaleimoihin kuuluva ”Made in Finland”. Tämä veistos on harvinaislaatuisesti yksivärinen. Kesäaikoina Mattia ja Maijaa voi ihastella Karkkila-Högforsin työläismuseon 1960-luvun asunnossa.

"Rautainen alus"

Karkkilan museon kätköistä löytyy esineitä, joista aina edes museon henkilökunta ei tiedä, mitä ne ovat. Yksi tällainen esine on Juho Aaltosen museokokoelmasta löytyvä valurautainen rinkula, kuukauden museoesineemme. Eipä esineen käyttötarkoitusta tiennyt myöskään itse Juho Aaltonen, joka aikoinaan kirjasi papereihinsa ainoastaan ”pannun alusta”. Samanlainen esine on myös työläismuseon kokoelmissa: sen on vuonna 1990 lahjoittanut Ilma Tamminen, ja diaariokirjaan on merkitty nimeksi ”Rautainen alus”.

Koskapa esineitä on museon kokoelmassa peräti kaksin kappalein, ja samanlaisiin törmää toisinaan myös kirpputoreilla, niin selvitettävähän tämä mysteeri oli. Selvästi esine on valurautaa, joten luonnollisin tutkimussuunta oli Högforsin tehtaan kuvastot. Vuosien kokemus vastaavien arvoitusten selvittämisessä on opettanut kiinnittämään huomion tuoteluetteloissa esineiden pieniin yksityiskohtiin. Tämä harjaantuneisuus kannatti tälläkin kertaa, sillä ihan tällaisenaan esinettä Högforsin tehtaan luetteloista ei löydy. Melko nopean selaamisen jälkeen arvoituksen ratkaisu löytyi vuoden 1902 kuvastosta, eikä kyseellä ollut pannun alusta puhumattakaan minkäänlaisesta aluksesta. Kyseessä on lankakorin N:o 2 alaosa! Tarkempi tutkimus paljasti, että kyseinen lankakori on ollut tuotannossa 1890-luvulta aina vuoteen 1936. Itse lankakori on vuosien saatossa kadonnut muiden selvittämättömien mysteerien joukkoon. Todennäköisesti esinettä onkin siis pääasiassa käytetty pienen kahvipannun alustana, kuten Juho Aaltonen aikoinaan tiedostoihinsa kirjoitti.

Kun naru- tai lankakerän pistää häkkiin ja vetää pään ulos päällä olevasta reiästä, kerä ei pääse karkaamaan omille teilleen.

Näsinneula -kynttilälyhty

Kuukauden museoesineeksi on valikoitunut yhden Suomen tunnetuimman nähtävyyden pienoismalli kesän viimeisen lomakuukauden kunniaksi. Kyseessä on Tampereella sijaitsevan Näsinneulan pohjalta tehty kynttilälyhty, joka on istutettu Suomen kartan muotoiselle alustalle. Esineen ovat suunnitelleet 2000-luvun alussa Tampereella sijaitsevan Valimoinstituutin ammattikoulun opettajat Kari Pohjalainen ja Esa Saarela, jotka halusivat koulun tuotantoon Tampere-aiheisen tuotteen. Kynttilälyhty kohosi nopeasti koulun suosituksi lahjaesineeksi.

Valimoinstituutti on Tampereella sijaitseva valimoalan valtakunnallinen koulutus-, tutkimus-, tuotekehitys- ja palveluyksikkö. Vuonna 1995 perustetun instituutin tehtävänä on edistää valun käyttöä Suomessa.  Valimoinstituutti siirtyi vuonna 2009 Tampereen teknillisestä yliopistosta osaksi Tampereen kaupungin ammattiopiston toimintaa.

Ammattikoulun valulinjan oppilaat tekivät Näsinneulasta ja Suomen kartasta ensin valumallit, minkä jälkeen valimopuolen oppilaat aloittivat valamisen. Esine soveltui hyvin oppilastyöksi, sillä sitä oli alan aloittelijankin helppo valmistaa. Esinettä onkin valmistettu tähän mennessä suunnilleen 150 kappaletta erilaisin variaatioin.

Näsinneula on vuonna 1971 valmistunut 168 metriä korkea näköalatorni. Itse torniosa on 134,5 metriä korkea. Näköalatasanteella ja pyörivällä ravintolaosalla varustettu torni kuuluu Särkänniemen huvipuistoalueeseen. Näsinneula on Suomen korkein rakennus sekä Pohjoismaiden toiseksi korkein näköalatorni Tukholman Kaknästornetin jälkeen.