torstai 1. marraskuuta 2018

JOT-Yhtiöiden herätyskello

Kuukauden museoesineenä on herätyskello, jonka kannessa lukee ”JOT-COMPANIES”, suomeksi siis JOT-Yhtiöt. Käytännössä kyseessä oli Suomivalimo Oy, joka oli 1980-luvun aikana ostanut useita kilpailevia yrityksiä itselleen – mm. Högforsin tehtaat vuonna 1985 ja Santasalon kahta vuotta myöhemmin. Vuonna 1989 konserniksi paisunut yritys vaihtoi nimekseen JOT-Yhtiöt. Nimilyhennys toimi sekä suomeksi että englanniksi: joko ”Juuri Oikeaan Tarpeeseen” tai ”Just On Time”.

JOT-Yhtiöt ei ollut nimenä kovin pitkäikäinen. Santasalo itsenäistyi JOT-Yhtiöiden alaisuudesta vuonna 1990. Samaan aikaan emokonserni joutui suuriin ongelmiin loppuvuodesta 1990 alkaneen laman vuoksi. Santasalon kasvaessa Heikki Lehtosen komennossa ja JOT-Yhtiön riutuessa turvauduttiin toimenpiteeseen, jota ei ollut selvästikään suunniteltu etukäteen: Santasalo-Vaihteet osti JOT-Yhtiöiden kaikki osakkeet vuosien 1992 ja 1993 aikana turvatakseen entisen emokonsernin toiminnan jatkossakin. Näin rengistä oli tullut isäntä. Samalla konsernin uudeksi nimeksi tuli Santasalo-JOT. Kun konserni 1990-luvun loppupuolella luopui Santasalosta, niin silloin vaihtui myös konsernin nimi jälleen kerran. Uusi nimi oli Componenta Oyj, mikä on käytössä edelleen.

Muovikuorinen herätyskello ei ole halpatuotantoa, sillä se on valmistettu Länsi-Saksassa Rowentan tehtaalla. Kyseinen monialayritys perustettiin 1884 ja se toimii edelleen Erbachin kaupungissa Hessenin osavaltiossa. Saksat yhdistyivät lokakuussa 1990, joten kello on valmistunut ennen sitä. Todennäköistä on, että kelloa valmistutettiin vuonna 1989 konsernin nimimuutoksen kunniaksi.

Kellon kannen sisäpuolelle on merkitty aikavyöhykkeet aina Sydneystä Los Angelesiin saakka. Nyt, kun pysyvään aikaan siirtymisestä on puhuttu, niin myös tämä liki 30 vuotta vanha herätyskello uhkaa vanhentua tiedoiltaan. Ei kuitenkaan ihan vielä, sillä viimeisten tietojen mukaan kellojen siirtely päättyykin ehkä vasta vuonna 2021. Kyseessä on siis museoesineeksi harvinaisen ”soiva peli”.