Högforsin apteekin formaliinipullo

Viime kesän varastomuuton yhteydessä museon työntekijät löysivät vanhan ruskealasisen pullon. Pullon kyljessä olleen merkinnän avulla selvisi, että kyseessä oli Högforsin apteekista ostettu 40-prosenttinen formaliiniliuos. Edessä olikin mielenkiintoinen selvitystyö pullon historiasta ja käyttötarkoituksesta, jota toteutettiin yhdessä Karkkilan apteekin sekä siellä pitkään työskennelleiden henkilöiden kanssa. 

Kyseisen pullon tarkka ajoittaminen on hankalaa. Pullon pohjalla oleva merkintä K1 viittaisi, siihen, että se on Karhulan lasitehtaan valmistama. Lasitehtaan kuvastojen mukaan vastaavia lasipulloja olisi tehtaalla valmistettu ainakin vuonna 1926, mikä tukisi myös museon työntekijöiden arviota siitä, että pullo on peräisin 1920-luvulta. On kuitenkin mahdollista, että pullo on joko luultua vanhempi tai uudempi. Ajoitusta voidaan yrittää tarkentaa pullon kyljessä olevan tarran avulla, jossa lukee Högforsin apteekki. Koska merkintätarrassa lukee ”Högforsin”, eikä ”Karkkilan” apteekki, voidaan arvioida, että pulloa on myyty itsenäisen Karkkilan apteekin ensimmäisen apteekkarin aikana, eli vuosien 1918–1959 välillä. Tämä johtuu siitä, että tuolloin apteekin nimi oli ruotsinkielinen Apoteket i Högfors. 

Vuotta 1918 pidetään Karkkilan apteekin perustamisvuotena. Sisällissodan taistelujen päätyttyä apteekkari Albin Ericsson sai senaatilta luvan perustaa Karkkilaan, silloiselle Uudenmaan läänin Pyhäjärvelle, ensimmäisen itsenäisen apteekin. Tätä ennen, vuodesta 1894 lähtien, Karkkilan apteekki toimi Vihdin apteekin haara-apteekkina. Ensimmäiset apteekit sijaitsivat Högforsin tehtaan lähteisyydessä, nykyisellä Turuntiellä, niin sanotussa Mänttärin talossa, joka purettiin 1980-luvulla. Lisäksi apteekki toimi apteekkari Ericssonin talossa kirkon vieressä 1950-luvun loppupuolelle asti, josta se muutti uuden apteekkarin mukana Grönholmin taloon Helsingintielle. Ennen nykyistä sijaintiaan K-Supermarketin rakennuksessa apteekki ehti toimia myös kaupungin torin läheisyydessä, Harjukadulla. Apteekilla on ollut ja on edelleen suuri merkitys pienelle tehdaspaikkakunnalle.

Formaliini on formaldehydin vesiliuos, jota1900-luvun alussa sai ostettua apteekeista ja rohdoskaupoista noin 25 markan hintaan. Vuonna 1941 julkaistussa Kotilieden lääkärikirjassa formaliinia suositellaan huoneiden, lakanoiden ja vaatteiden desinfiointiin. Formaliinidesinfektio suoritettiin ruiskuttamalla 2-prosenttista formaliiniliuosta huoneen lattialle, seiniin ja esineisiin. Vuonna 1923 Luonnonystävä-lehti suosittelee formaliinipesua ulkomailta tuotujen kauran ja ohran jyviin tarttuneiden noki-itiöiden hävittämiseen. Puutarhalehti puolestaan kehottaa käyttämään formaliinia kasvihuoneiden desinfiointiin. Suomen terveydenhoitolehti toteaa formaliinin olevan myös mainiota kärpäsmyrkkyä. Apteekkihenkilökunta muisteli, että formaliinia olisi aikanaan käytetty myös rapumertojen pesuun sekä kuolleiden eläinten säilömiseen. 1900-luvun alussa formaliinia käytettiin Suomessa siis pääosin tuholaisten torjumiseen, desinfiointiin ja puhdistustarkoituksiin. Nykyään formaliinia käytetään muun muassa hartsin valmistuksessa. Lääketieteen opiskelijat käyttävät sitä myös ruumiinavauksissa. 

Toistaiseksi jää arvoitukseksi, mihin tarkoitukseen juuri tätä Högforsin apteekin pullon formaliinia on käytetty. 

Malliviilarin öljypullo

Suomen valimomuseo sai Högforsin valimosta vuonna 1988 kokoelmiinsa malliviilarin työpöydän monine eri varusteineen. Tuolloin varsin vähälle huomiolle jäi pöydän mukana tullut punainen ruiskupullo. Kun museon varasto muutti viime vuonna, kiinnitti pullo henkilökunnan huomion. Likakerroksen alta paljastui varsin nätti esine, jossa varsinkin pullon metallinen, komean kiiltäväksi ehostunut pumppuosa osoitti, että kyseessä ei ole mikään kertakäyttötuote tai tusinatavara. Pullon sisällä oli jotain öljyntapaista ainetta.

Pullon kyljessä oli tekstiä, joka osoitti, että Fix-merkkinen pullo oli valmistettu Sveitsissä Küntenissä Birchmeierin tehtaalla. Kyseessä on yksi maailman johtavista suihkepullojen valmistajista, joka on aloittanut toimintansa jo vuonna 1876. Tehtaan edustaja vastasi museon tiedusteluun, jolloin selvisi, että pumppumekanismi on valmistettu galvanoidusta messingistä, ja pullon valmistus ajoittuu 1970-80 -lukujen taitteeseen. Museolla oli pullo jo aiemmin ajoitettu viimeistään 1970-luvulle, sillä tuskinpa vuonna 1988 museolle lahjoitettu esine on tuolloin kovin uusi ollut – varsinkaan, kun pullo oli ilmiselvästi ollut ahkerassa käytössä.

Vielä piti selvittää, mitä pullon sisällä ollut mönjä oli. Tietoa saatiin eräältä eläkkeeltä olevalta valumalliopettajalta. Kyseessä todellakin on öljy, jossa seassa on hionta-ainetta. Tätä käytettiin, jotta malliviilarin työkaluihin käytetyt hiomakivet eivät kuluisi liiaksi. Kyseiset pullot ovat olleet malliviilarille tärkeä ja jokapäiväinen varuste, mistä kertoo sekin, että tämäkin pullo on nimikoitu kahvaan tehdyllä kaiverruksella ”KTV. 85”. Kaiverruksen merkitys on toistaiseksi jäänyt arvailujen asteelle, mutta ehkä sekin vielä selviää.

Sisu Axlesin tukivarsi

Kuukauden museoesineenä - joka on vuoden tauon jälkeen taas esillä Karkkilan kirjaston aikuistenosastolla - on Sisu Axlesin Componentalta tilaama akseliston tukivarsi, jollaisia käytetään kuorma-autotyyppisissä erikoisajoneuvoissa. Komponentti on tyypillinen Sisu Axlesille; heidän periaatteenaan on moduloida akselistojen rakenteita niin, että samoja komponentteja voidaan hyödyntää useissa eri sovelluksissa. Tukivarsi on upouusi, mutta vastaavia Componenta Castings Oy Karkkila on valmistanut jo joitakin vuosia.

Sisu-merkkisiä kuorma-autoja oli valmistanut 1930-luvun alkupuolelta Helsingissä toimiva Suomen autoteollisuus Oy, mutta se luovutti sota-aikana 1943 Vanajalle perustetulle Yhteissisu Oy:lle viideksi vuodeksi yksinoikeuden Sisu S-22 -kuorma-autojen valmistukseen. Tässä vaiheessa myös Högforsin tehdas astui kuvioihin mukaan, sillä sen tehtävänä oli varustaa ajoneuvot vaadittavilla sylinteriryhmillä ja muilla valuosilla.

Hanketta varten Högfors sai luvan 20 000 m²:n lisärakennuksille. Pian sodan jälkeen Högforsilta tilatut valuosat korvattiin ulkomaisella tuontitavaralla, joten lisärakennukset jäivät muuhun käyttöön. Sodan jälkeen Högforsin valimo alkoi siirtyä pikkuhiljaa tilausvalimoksi, jolloin sota-aikana solmituista yhteistyökumppanuuksista muodostui tärkeitä asiakkuuksia. Sisu onkin, muodossa tai toisessa, pysynyt paikallisen valimon, nykyään siis Componentan, asiakkaana näihin päiviin saakka.

Sisun akselistot valmistettiin varsin pitkään Helsingissä, mutta vuonna 1985 Sisu Auton uusi akselitehdas valmistui Hämeenlinnaan. Kymmenen vuotta myöhemmin tehtaasta muodostettiin tytäryhtiö nimeltä Sisu Akselit Oy, josta käytetään nykyään yleisemmin nimeä Sisu Axles. Samana vuonna Partek osti Sisun, mutta Sisu Axles jäi erilliseksi yritykseksi. Vuonna 2011 yritys päätyi ulkomaiseen omistukseen, kun yhdysvaltalainen Marmon Holdings, Inc. osti sen koko osakekannan. Sisu Auto ei siis omista enää minkäänlaista osuutta yrityksestä, vaikka onkin yhä yksi merkittävimmistä asiakkaista.

Puuhiomon hiomakivet

Moni on ihmetellyt Högforsin tehtaanpuistossa punaisen viljamakasiinin vieressä nököttäviä pyöreitä kiviä? Ne ovat Wattolan puuhiomon hiomakivet, jotka tuotiin paikoilleen vuonna 1960, kun viljamakasiinissa avattiin Högforsin tehdasmuseo.

Wattolan puuhiomo oli osa Högforsin tehdasta. Puuhiomo avattiin vuonna 1893 ruukinpatruuna Wolter Ramsayn toimesta. Uutta tehtaan osaa ei voitu nimetä Högforsin puuhiomoksi, koska Kymijoen vesistön varrella oli jo sen niminen, vastaava laitos. Uuden puuhiomon oli tarkoitus toimia aluksi erillisenä yrityksenä, mutta se yhdistettiin jo vuonna 1894 Högforsin tehtaaseen. Uusi tehdaskokonaisuus sai riesakseen todellisen nimihirviön – Högforsin tehdas ja Wattolan puuhiomo. Nykyinen Massakosken seutu todellakin oli aiemmin kuulunut Vattolan kylän maihin, joten siitä siis tehtaan nimi.

Ramsayn tavoitteena oli suunnata ruukin tuotanto enemmän puuteollisuuden pariin. Puuhioketta käytettiin paperin ja pahvin valmistukseen, joten kysyntää oli olemassa. Tehtaalla työskenteli 30-40 henkilöä, joista kolmannes oli naisia, joita ei konepajaan tai valimoon pestattu vielä pitkään aikaan.

Varsin pian uuden tehtaan ongelmaksi havaittiin veden pinnan korkeuden vaihtelut. Tehtaan koneet toimivat vesivoimalla, joten kuivina kausina koneiden teho oli huono. Parhaimpina vuosina puuhioketta valmistui 1900 tonnia, mutta kuivina vuosina tuotanto saattoi jäädä 270 tonniin. Lopulta puuhiomon toiminta lakkautettiin vuonna 1922. Tehtaan rakennukset purettiin lukuun ottamatta sen yhteyteen vuonna 1915 rakennettua sähkövoimalaitosta. Voimalaa ryhdyttiin laajentamaan vuonna 1923, ja se on edelleen toiminnassa.

Tehtaassa oli kuusi hiomakonetta, joissa kussakin oli hiomakivipari. Kuorittu ja sopivan kokoiseksi pätkitty puupölli painettiin pyöriviä kiviä vasten, jolloin puusta irtosi kuituja. Saatu puuhioke seulottiin ja koottiin arkeiksi, jotka työnnettiin puristimeen, jossa arkeista poistetiin liika vesi. Hiontatarkoitukseen eivät kelvanneet ihan mitkä tahansa kivet, sillä ne hankittiin tukholmalaisesta G. Hartmannin Koneliikkeestä.

Hammaspyörän segmentit

Maaliskuun museoesineenä on Karkkilan kaupungintalon veturiaulassa vuodesta 2013 lähtien seissyt Santasalon hammaspyörän segmentti. Tarkemmin katsottuna kuitenkin selviää, että kyseessä on kaksi segmentin osaa, jotka on pultattu toisiinsa kiinni. Kokonaisessa hammaspyörässä olisi ollut 10 osaa ja sen halkaisijaksi muodostuisi 5,8 metriä.

Segmentit esittelevät karkkilalaista ja suomalaista valimo- ja konepajateollisuutta harvinaisen monipuolisesti. Kymin Metalli, käytännössä siis Högfors, osti helsinkiläisen teollisuuden vaihteita valmistavan Santasalon omistukseensa vuonna 1971. Vähitellen tehtaan toiminnat siirtyivät Karkkilaan, ja Santasalo valtasi perinteikkään Högforsin konepajan tilat lähes kokonaan.

Hammaspyörät ovat teollisuusvaihteiden oleellisin osa, ja niitä oli Högforsin valimossa valettu jo ennen yrityskauppoja. Högfors oli maamme johtava valuraudan valmista, joka vuonna 1961 aloitti Suomessa ensimmäisenä aiempaa paljon kestävämmän valuraudanraudan, eli pallografiittiraudan, valmistuksen. Juuri tästä raudasta voitiin valmistaa parhaat hammaspyörät. Högforsin tehtaalla kehiteltiin 1970-luvun alussa pallografiittiraudan pohjalta vieläkin kestävämpi valurauta, joka nimettiin Kymeniteksi ja joka nykyään tunnetaan ympäri maailmaa ADI-rautana. Tämän myötä Santasalon hammaspyöristä tuli entistäkin kestävämpiä ja suositumpia.

Erityisen isokokoisten hammaspyörien valaminen oli kuitenkin hankalaa, kunnes vuonna 1978 Högforsin tehtaalla saatiin ajatus valaa hammaspyörät segmenteistä, jotka voitiin myöhemmin konepajassa pultata toisiinsa kiinni. Idea oli vallankumouksellinen ja myynti sen mukaista. Juuri näitä isokokoisia hammaspyöriä museoesineemme edustaa.

Hammaspyöriä valettiin itseoikeutetusti Högforsin valimon maakaavaamossa vuoteen 1991 saakka. Tämän jälkeen Componenta-konsernin sisäisten järjestelyiden myötä maakaavaamo siirrettiin Iisalmen valimoon eli nykyiseen Suomivalimoon, jossa nämäkin segmentit on valettu – tietenkin ADI-raudasta – vuonna 2007. Nämä segmentit eivät koskaan päätyneet teolliseen tuotantoon, vaan Santasalo otti ne yrityksensä mannekiiniksi; ne ovat olleet messukäytössä muun muassa Kiinassa. Santasalo oli jo vuonna 1999 myyty Metsolle, ja konepaja vaihtoi nimekseen aluksi Santasalo Gears. Vuonna 2012 konepajan, tuolloin nimeltään Moventas, toiminta suurimmilta osiltaan Karkkilassa lopetettiin, ja segmentit lahjoitettiin Valimomuseon kokoelmiin.

Högforsin virkailijoiden pöytäkirja

Kuukauden museoesineenä on viime vuonna lahjotuksena museon kokoelmiin saatu Högforsin piirin teollisuusvirkailiain yhdistyksen pöytäkirjat vuosilta 1917–1919. Oleellisinta tässä on mainitut vuosiluvut. Kyseessä todellakin on Högforsin virkailijoiden ensimmäisen ammattiyhdistyksen pöytäkirjat. Aiemmin on ollut tiedossa, että Karkkilan Teollisuusteknikot ry perustettiin 13.8.1945. Virkamiesten ammattiyhdistyksen perustaminen oli vuonna 1945 iso kivi kengässä tehtaan johdolle, varsinkin kun heti syyskyyn alussa virkamiehet menivät lakkoon. Aiemmin tehtaan johto oli pitänyt virkamiehiä niin sanotusti omana väkenään. Tai ainakin tällainen mielikuva on haluttu antaa.

Tehtaan johdon suhtautumisesta Högforsin virkailijoiden (virkamiehistä puhuminen olisi ehkä väärin, sillä yhdistykseen kuului myös yksi nainen) ensimmäiseen ammattiyhdistykseen ei ole kirjoitettua tietoa. Siitä on vaiettu täysin muiden muassa Högforsin virallisessa, 1950-luvulla kirjoitetussa historiassa ”Masuuni, josta tuli suurvalimo” sekä vuonna 1992 julkaistussa Karkkilan historiassa. Kummassakaan ei mainita myöskään vuonna 1945 perustettua yhdistystä, jota ensimmäisen kerran käsitellään kattavasti Karkkilan Teknisten 50-vuotishistoriikissa. Todennäköisesti vaikeneminen on ollut ainakin aluksi tietoista ja lopulta virkailijoitten ensimmäinen ammattiyhdistys on kokonaan unohtunut, koska nämä pöytäkirjat ovat olleet yksityisomistuksessa näihin päiviin saakka.

Pöytäkirjan sisältö paljastaa paljon yhdistyksen asenteesta tehtaan johtoa kohtaan. Vuoden 1917 aikana, jolloin etenkin työväki liittyi valtaosiltaan omiin ammattiyhdistyksiinsä, katsoivat myös virkailijat tarpeelliseksi perustaa yhdistyksen, joka liittyi osaksi Suomen teollisuusvirkailiain liittoa. Yksiselitteisesti mainitaan, että yhdistys perustettiin puolustamaan virkailijoitten etua. Tämä jo sinällään kertoo, että tehtaan johtoon ei oltu tyytyväisiä.

Pöytäkirjoista myös selviää, että tammikuussa 1918, joitakin viikkoja ennen sisällissodan syttymistä, valaja Kalle Iltanen pahoinpiteli valumestari Svante Hartmanin. Iltanen selvisi teostaan seuraamuksitta. Johtoportaan pehmeä suhtautuminen pahoinpitelyyn antoi virkamiehille aiheen moittia vuoden 1918 toimintakertomuksessa tehtaan silloista hallintoa ”selkärankattomuudesta”. Syyttävä sormi osoitti siis käytännössä ruukinpatruuna Hjalmar Linderiin. Mainittakoon, että siinä vaiheessa, kun toimintakertomus kirjoitettiin, sota oli ohi ja Linder oli poistunut maasta, joten oli helppoa käyttää kärjekkäitä äänenpainoja.

Kitkaa siis selvästi oli tehtaan hallinnon ja virkailijoitten välillä kiivaina vuosina 1917–1918. Mistään vakavista asioista tuskin silti oli kyse, koska yhdistykseen kuuluivat myös kamreeri Vilho Hedlund ja jo mainittu Svante Hartman, jotka tuohon aikaan perinteisesti nimettiin lähes jokaiseen uuteen yhdistykseen ja järjestöön varmistamaan, että mitään tehtaan edun vastaisia päätöksiä ei tultaisi tekemään. Yhdistyksen toiminta nähtävästi loppui vuonna 1919, sillä yhdistyksen pöytäkirjoja ei jatkettu tämän pidemmälle, ja Suomen teollisuusvirkailiain liiton vuosikertomuksessa 1920–1921 Högfors mainitaan liitosta eronneiden, hajonneiden tai jäsenmaksunsa laiminlyöneiden joukossa. Innostus ja tarve selvästi hiipuivat, sillä jo vuonna 1918 yhdistyksen jäsenmäärä oli laskenut edellisvuoden 16:sta 11:een.

Högforsin paloauto

Kuukauden museoesineenä on Högforsin tehdaspalokunnan vuonna 1938 itselleen hankkima Ford-merkkinen paloauto, joka on sijainnut vuodesta 1993 lähtien Karkkilan kaupungintalon aulassa. Palokunnalla oli ollut jo 1920-luvulla Ford-merkkinen paloauto, mutta pienempi ja huonommin varusteltu. Molemmat paloautot edustivat mallikelpoisesti Högforsin tehtaan autoistumista, sillä tehtaan 1920-luvulla hankkimat autot olivat kaikki Fordeja – lukuun ottamatta tehtaan ensimmäistä, 1920-luvun alussa hankittua autoa, joka oli Fiat.

Högforsin tehdaspalokunta laajennettiin vuonna 1935 Karkkilan kauppalan palokunnaksi. Ehkäpä uusi auto päätettiin hankkia tuolloin palokunnan laajentuneen vastuualueen myötä. Saattaa myös olla, että kauppala oli mukana hankinnasta. Palokunnan pöytäkirjat juuri tuolta ajalta ovat kadoksissa, joten hankinnat motiivit jäävät arvailujen asteelle.

Paloauto oli aktiivikäytössä varsin pitkään. Vasta vuonna 1961 palokunnalle hankittiin nykyaikaisempi paloauto. Vanha Ford pidettiin silti edelleen toimintavalmiudessa. Vuonna 1969 Karkkilan kauppalan ja tehdaspalokunnan välinen sammutussopimus irtisanottiin ja perustettiin Karkkilan kaupungin vakinainen palokunta, joka vuokrasi vanhan tehdaspalokunnan tilat itselleen. Samalla myös Ford siirtyi kauppalan omistukseen.

Paloauto lahjoitettiin vuonna 1987 vastaperustetulle Suomen valimomuseosäätiölle sen peruspääomaksi. Autoa säilytettiin kuitenkin vielä monen vuoden ajan vanhalla paloasemalla, Högforsin tehtaan tiloissa ja ennen siirtoa nykyiselle paikalleen Asemansuon hallissa. Kerran vuodessa vanha paloauto vielä huollettiin ja valjastettiin kaupungin joulukauden avajaisiin. Kun vuonna 1995 Högforsin konepajahallissa pidettiin suosittu Ihme ja kumma -näyttely, oli esillä myös Högforsin vanha paloauto. Näyttelyvieraat valitsivat paloauton näyttelyn yhdeksi kiinnostavimmaksi kohteeksi.