tiistai 2. toukokuuta 2017

Kupittaan Saven kannu

Kuukauden museoesineenä on turkulaisen Kupittaan Saven 1930- tai 40 -luvulla valmistama kannu. Esine on ollut käytössä Karkkilassa fagerkullalaisessa työläisperheessä usean vuosikymmenen ajan. Kannua on perheessä selvästi osattu arvostaa: se on joskus kaatunut ja nokka on hajonnut moneen osaan. Huolellisesti ja siististi nokka on kuitenkin liimattu uudelleen kasaan. Kohtuullisen massiivinen kannu on ollut kodissa todellinen katseenvangitsija, sen korkeus on 32 cm ja painoakin melkein kolme kiloa. Fajanssista tehty kannu ei siis ole mitään herkkää posliinia vaan oikea käyttöesine.



Kupittaan Savi perustettiin vuonna 1921 tarkoituksenaan valmistaa lähinnä katto- ja seinätiiliä sekä viemäriputkia. Aurajoen rannoilta löytyvää punaruskeaa savea oli hyödynnetty keramiikassa jo 1700-luvulta lähtien, joten tehdas jatkoi pitkää turkulaista keramiikkateollisuusperinnettä. Tehdas lakkautettiin vuonna 1969. Kodin käyttö- ja koristekeramiikka oli aluksi pelkkä kylkiäinen, joka kasvoi näkyväksi tuotannonhaaraksi jopa siinä määrin, että se sai osakseen huomiota myös ulkomailla ja erilaisilla messuilla. Kupittaan Saven tuotteet olivat siis käyttökeramiikkaa, jota valmistettiin punasavesta ja fajanssista. Ero on selvä esimerkiksi Arabian posliiniin, joka muotoutui notkeampiin muotoihin kuin Kupittaan Saven materiaali. Tehtaan tuotantoa leimaa siis tietty kansanomaisuus, suomalaisuus, joka johtui käsillä olleen materiaalin lisäksi esineisiin valituista aihepiireistä. Hyvin moni muistaa esimerkiksi Matti ja Maija -hahmot, jotka ovat tehtaalle hyvin tunnusomaisia. Lisäksi tuotteet olivat hinnoiteltuja niin, että ne olivat kaikkien hankittavissa.

Monet Kupittaan Saven tuotteet ovat nousseet klassikoiksi ja suosituiksi keräilykohteiksi, sillä niiden hinta ei edelleenkään kirpputoreilla päätä huimaa ihan pahimmalla mahdollisella tavalla. Esineiden taattu suomalaisuus myös kiehtoo keräilijöitä. Tuotteiden menekki oli laaja, vaikka tehdas toimi vain joitakin vuosikymmeniä. Tehdas käytti esineiden muotoilussa tunnettuja, suomalaisia taiteilijoita, mutta suunnittelijoiden joukkoon mahtui myös ihan tavallisia, nyt jo anonyymejä tehtaan työntekijöitä. Tehtaalla kuka tahansa sai ehdottaa omia aiheitaan tuotantoon otettavaksi. Myös kuukauden museoesineemme lienee anonyymin taiteilijan suunnittelema. Esineen pohjassa on Signeeraus AP, joka tarkoittanee Arvi Puistoa, joka hetken aikaa kuului tehtaan palkkalistoille. Samaa kannua on kuitenkin olemassa myös muilla signeerauksilla, joten Arvi Puisto ei välttämättä ole esineen suunnittelija, vaan todennäköisemmin kannun kyljen kukka-aiheella koristellut taiteilija.

maanantai 3. huhtikuuta 2017

Nokia Communicator 9300

Suomalaiset ovat aidosti ylpeitä omista suuryrityksistään, jotka ovat niittäneet mainetta maailmalla. Arabia, Marimekko, Kone ym. yritykset ovat tuoneet maahan runsaasti veromarkkoja sekä -euroja, ja ennen kaikkea luoneet maailmalla positiivista Suomi-kuvaa. Suurin ja kaunein tällä saralla lienee kuitenkin ollut Nokia 1990- ja 2000-luvuilla, jolloin yrityksen valmistamat kännykät valtasivat maailman. Nokian historia käytännössä ulottuu jo vuoteen 1865, mutta varsinaisesti Nokia Oyj:n lähtölaukaus pamautettiin vuonna 1966, kun Suomen Kumitehdas, Nokia Osakeyhtiö ja Suomen Kaapelitehdas fuusioitiin Oy Nokia Ab:ksi. Vuonna 1984 yritys esitteli ensimmäisen kannettavan NMT-autopuhelimen, Mobira Talk Manin. Maailman ensimmäinen GSM-puhelin lanseerattiin Nokian taholta vuonna 1991. Matkapuhelimilleen Nokia oli pari vuotta aiemmin, laitteiden koon jatkuvasti pienentyessä, rekisteröinyt tuotemerkin, jota ei periaatteessa saa muiden valmistajien matkapuhelimista käyttää – kännykän!

Yrityksen voittokulku oli hurjaa 1990-luvun puolivälistä aina 2010-luvulle saakka. Uusia tehtaita avattiin ympäri maailmaa, mm. Kiinaan ja Saksaan. Suomessa kännyköitä kasattiin Salon tehtaalla. Nokian kehityksessä mukana olivat myös yrityksen alihankkijat, eikä vähiten Suomen valimoteollisuus. Kännyköiden metallirungot tehtiin aluksi alumiinista, kunnes siirryttiin vieläkin kevyempään magnesiumiin, mistä siirryttiin, pahimman minikokoisuushuuman mentyä ohi, takaisin huokeampaan alumiiniin. Merkittävin valimo tällä alalla oli Jyskän Metalli Oy, joka myöhemmin fuusioitumisen myötä on vaihtanut nimekseen Alteams. Jyskän Metalli toimitti rungot jo varhaisiin Mobira Talk Maneihin. Valimo sai vuonna 1994 Hyvä Valu -palkinnon uusista magnesium-rungoistaan. Jyskän Metallin osaamista hyödynsivät myös Nokian kilpailijat Benefon ja Ericsson, jopa siinä määrin, että parhaimmillaan Jyskän Metallin runkoja oli joka kymmenennessä maailman matkapuhelimessa. Kilpailu alalla oli kuitenkin kovaa, Suomessa runkoja valmistivat myös ainakin Alsiva ja Abloy, ja lopulta runkojen valmistus päätyi halpatuotantomaihin.

Kuukauden museoesineemme on Nokian valmistama Communicator 9300, joka tuli markkinoille vuonna 2004. Kyseessä oli melko varhainen älypuhelinmalli, jonka sisältä avattaessa löytyi iso nestekidenäyttö sekä näppäimistö. Vuotta myöhemmin markkinoille tuli 9300i, jossa lisukkeena oli langaton lähiverkko, WLAN. Nokia 9300 ja 9300i olivat viimeiset Nokian kännykkämallit, joiden rungot valmistettiin Suomessa (Alteamsin Jyväskylän tehtaalla). Tämän jälkeen Nokian kännyköiden alamäki alkoi hitaasti mutta varmasti jyrkentyä päättyen siihen, että Nokia myi kännykkätoimintansa Microsoftille vuonna 2014.


keskiviikko 1. maaliskuuta 2017

Högforsin masuunin rautaharkko

Kuukauden museoesineemme on Högforsin masuunin valmistama rautaharkko. Masuunissa, joka aloitti toimintansa vuonna 1823, valmistettiin pääasiassa takkirautaa eli rautaharkkoja Högforsin tehtaan tarpeisiin. Takkirauta oli tarkoitus sulattaa uudelleen tehtaan kupoliuunissa, minkä jälkeen siitä valettiin esineitä. Högforsin masuunin takkirautaharkkoja ei ole juurikaan säilynyt, joten kyseessä on siis todellinen harvinaisuus.



Harkon valmistumisajasta ei ole tarkkaa tietoa. Tuskinpa kyseessä on masuunin alkuajan tuote, vaan pikemminkin loppupuolen. Masuuni lopetti toimintansa vuonna 1915. Melko varmasti harkko on valmistettu ainakin osittain tai kokonaan järvimalmista, sillä 1880-luvulta lähtien tehtaan oma Kulonsuonmäen rautakaivos oli ehtynyt, ja masuunissa käytettiin pelkästään järvimalmia, mitä oli jo aiemmin käytetty kaivoksesta saadun malmin ohella. Tietoa ei ole myöskään siitä, miksi harkko on aikoinaan jäänyt käyttämättä. Ehkä syy on se, että harkko on melkoinen muotopuoli.

Masuunin harkolle löytyi yllättävää käyttöä yli 50 vuotta masuunin sulkemisen jälkeen. Högforsin tehdas vietti 150-vuotisjuhliaan 29.5.1970. Juhliin kutsuttiin mm. tasavallan presidentti Urho Kekkonen, jolle valmistettiin muistolahja: Kymin metallin ammattikoulussa (ent. konepajakoulu), vt. rehtori Erkki Mattssonin, joka myös tehtaan sosiaalipäällikön ominaisuudessa vastasi juhlien järjestelystä, toimeksiannosta rautaharkosta leikattiin irti osa ja se asetettiin mustaan, nahkaiseen koteloon. Tämän vuoksi harkossa on kiiltävä leikkauspinta. Koteloon tuli myös pala uutta, erikois-SG-rautaa, Kymeniteä. Nämä palat edustivat tehtaan uutta ja vanhaa tuotantoa. Presidentti Kekkonen ei kuitenkaan päässyt juhlapaikalle, joten muistoesine luovutettiin hänen edustajalleen.

keskiviikko 1. helmikuuta 2017

Kuorma-auton jousenkannatin

Högforsin tehtaalla elettiin myrskyisiä aikoja 1970-luvun puolivälissä. Energiakriisi oli sysännyt maineikkaan tehtaan ahdinkoon, sillä kylpyammeet eivät menneet enää kaupaksi. Mutta tapahtui Högforsissa muutakin: vuonna 1946 maailmalla kehitellyn, erikoislujan pallografiittiraudan ominaisuuksia oli tutkittu Högforsissa 1940-luvun lopulta lähtien, ja vuonna 1961 kyseisen rautalaadun valmistus alkoi valimossa. Samalla Högfors alkoi ottaa entistä enemmän valutuotetilauksia vastaan muilta konepajoilta. Kehityskulku huipentui vuosiin 1969 ja 1970, jolloin lähes kaikkien tehtaan omien tuotteiden valmistus lakkautettiin. Högforsista oli tullut tilausvalimo.

Pallografiittiraudan jatkokehittelyyn panostettiin edelleen. Högforsin tehtaalla aloitettiin 1970 SITRA:n tukemana pallografiittiraudan jatkokehitys. Tuloksena oli Kymenite eli ADI-rauta, jolle haettiin patentti useassa maassa vuosikymmenen puolivälissä. Kymenite loi uusia mahdollisuuksia tilausvalutoiminnan kehittämiselle. Uusia asiakkaita hankittiin ulkomaita myöten, lähinnä Ruotsin autoteollisuudelta. Lopulta ulkomaan vienti kasvoi kotimaan kauppaa isommaksi.

Yksi tehtaan kehityskulun merkkipaaluista oli kuorma-auton jousenkannatin, kuukauden museoesineemme, joka oli Högforsin valimon ensimmäisiä tuotteita ajoneuvoteollisuuteen. Kymenitestä valmistettu jousenkannatin sopi kaikkiin kuorma-autotyyppeihin, ja siitä tuli valtaisa myyntimenestys. Esineen valmistus alkoi vuonna 1975 Scanialle ja sitä jatkettiin vielä 2000-luvun alussa, minkä jälkeen valmistus menetettiin ulkomaille.


Högforsin tehtaalla kehitelty Kymenite-rauta on Suomen valimohistorian tärkeimpiä innovaatioita. Keksinnön turvin mm. Högforsin tehdas on selvinnyt pahoista kriisivaiheista alkaen 1970-luvun ammetuotannon loppumisen aiheuttaman romahduksesta, ja jatkuen 1980- ja 90 -luvuilla, jolloin tehtaan taru oli lähellä päättymistä pariinkin otteeseen. Nyt Componenta Finland Oy Högfors -nimellä toimiva tehdas näyttää jatkavan komeasti kohti vuonna 2020 tapahtuvaa 200-vuotisjuhlaansa.

maanantai 2. tammikuuta 2017

Kone ja Silta Oy:n kahvipannu

Kuukauden museoesineenä on teräksestä puristettu, emaloitu kahvipannu, jonka keltaisesta oranssin kautta punaiseen vaihteleva emaliväri lienee tuttu kaikille vähänkään kirpputoreja kierteleville ihmisille. Pannu on ollut käytössä Karkkilan Vattolassa todennäköisesti 1970-luvulle saakka.



Helposti voisi otaksua, että pannu on valmistettu läheisessä Högforsin valimossa ja sen maineikkaassa emalilaitoksessa, joka julistautui Suomen ensimmäiseksi emalilaitokseksi vuonna 1926, jolloin se perustettiin. Otaksuma, kuten myös tehtaan julkilausuma, ovat virheellisiä. Helsingissä toiminut Kone ja Silta Oy aloitti teräksestä puristettujen tavaroiden valmistuksen ja emaloinnin jo vuonna 1923. Tuotantoon kuului valtava määrä erilaisia keittiöastioita, ämpäreitä ja kulhoja – kuten myös kahvipannuja. Yleisin väri oli juuri oranssinpunainen. Emalitavaroiden tuotanto oli jo ensimmäisenä vuotena huikea 200 tonnia.

Kuukauden museosineemme löytyy jo tehtaan ihan ensimmäisistä tuoteluetteloista ”emalji-tavarana” N:o 33. Kaikkiaan tuotannossa oli kolme erilaista kahvipannua, joista kutakin oli useita kokoja. Tämä pannu oli mallin N:o 33 pienikokoisin, vetoisuudeltaan vain 0,9 litraa, ja täten siis sopiva yksin elävälle. Pannukoot vaihtelivat, eikä tämä pienin koko ollut mukana vielä ensimmäisissä luetteloissa. Eri kokoja oli noin tusinan verran, ja isoin koko oli vetoisuudeltaan reippaasti yli 10 litraa. Isoimmat mallit kuitenkin poistuivat tuotannosta melko nopeasti.

Kone ja Silta Oy liitettiin Wärtsilään vuonna 1938, mutta emaloitujen metallitavaroiden valmistus jatkui menestyksekkäästi 1960-luvun loppuun saakka. Emalitaitoksen toiminta alkoi uudelleen vuonna 1973 Järvenpäähän siirrettynä, kun Wärtsilä aloitti valurautapatojen emaloimisen. Vuonna 1984 Järvenpään emali myytiin Hackmanille, joka puolestaan myi yrityksen vuosikymmentä myöhemmin Höglundin perheelle. Nykyään emalilaitos toimii nimellä Temal Oy.

torstai 1. joulukuuta 2016

Pietarsaaren sarjasilitysrauta

Kuukauden museoesineenä on Pietarsaaren konepajan, joka on myöhemmin tunnettu Wärtsilän, Upon ja Componentan valimona, valmistama valurautainen sarjasilitysrauta, joka oli tuotannossa 1921-24. Melkoisen harvinainen esine on siis kyseessä. Pietarsaari oli 1920-luvulla uusi tulokas silitysrautojen valmistajana. Se valmisti useaa eri rautamallia. Erikoisin näistä oli juuri kyseinen sarjasilitysrauta, jossa oli siis irrotettava kahva, ja jonka mainittiin olevan ”Amerikkalaista mallia”. Esinekokonaisuus ei ole aivan täydellinen; raudan kolmesta rungosta puuttuu pienin.







Pietarsaaren tulo silitysrautamarkkinoille järkytti myös alan markkinajohtajia Högforsin tehdasta ja Porin konepajaan (joka myöhemmin fuusioitiin Rosenlew-konserniin), joilla oli yhteinen markkinointi- ja yhteistyösopimus monen eri tuotteen, siis myös silitysrautojen, alalla. Silitysrautamallisto ja hinnat olivat hyvin pitkälti identtiset. Eipä siis ollut ihme, kun Högforsin johtokunnan kokouksessa 28.2.1924 tehtaan toimitusjohtaja Edward Cedercreutz ilmoitti, että ”Pietarsaaren konepaja on oleellisesti laskenut silitysrautojen ja silitysluotien hintoja sekä siten saavuttanut suuren menekin Högforsin ja Porin konepajan vahingoksi”. Tämän seurauksena johtokunta päätti, että ryhdyttäisiin neuvottelemaan Porin konepajan kanssa siitä, että samanlainen hinnanalennus mainituista tuotteista pitäisi toteuttaa, jotta liittoutuneet tehtaat saisivat takaisin menetetyt markkinat.

Pietarsaaren silitysrautatuotanto päättyi Högforsin päätöksen jälkeen vielä saman vuoden aikana. Itse asiassa kyseisen sarjasilitysraudan valmistusoikeus myytiin vähän myöhemmin Högforsin tehtaalle, jossa rautaa valmistettiin ja myytiin vuosina 1930-40 ”Pietarsaaren mallina”. Malli oli täysin identtinen alkuperäisten pietarsaarelaisten rautojen kanssa sillä erotuksella, että siitä oli riisuttu kaikki koristelut pois. Porin konepaja ei kuitenkaan ottanut kyseistä mallia omaan tuotantoonsa.

Karkkilan museo on parhaillaan valmistelemassa kirjaa valurautaisista silitysraudoista. Kirjan julkaisuajankohtaa ei ole vielä päätetty.

tiistai 1. marraskuuta 2016

Högforsin sylkykuppi

Kuukauden museoesineeksi on valikoitu Högforsin valurautainen sylkykuppi, joka on saatu vastikään museon kokoelmiin. Högfors valmisti sylkykuppeja 1880-luvun puolivälistä lähtien. Tuolloin tuli markkinoille kolme erilaista sylkykuppia, tai sylkilaatikkoa, kuten tehtaan hinnastoissa mainitaan. Valumallit hankittiin todennäköisesti Ruotsista. Kuukauden museoesineemme on kuitenkin Högforsin sylkykuppi nro 4, joka löytyy vasta vuoden 1898 hinnastosta. Se on tehtaan sylkykupeista kaikkein pienikokoisin. Kaikki neljä kuppia poistuivat tehtaan tuotannosta vuoden 1929 jälkeen.


Syljeskely oli pitkään täysin arkipäiväinen ja hyväksyttävä asia, vaikka jo 1500-luvulla Erasmus Rotterdamilainen suositteli, että ruokapöydässä syljettäisiin mieluummin pöydän alle kuin pöydän yli. Syljeskelyn saattoi huonoon huutoon Charles Darwin, joka kirjassaan vuonna 1872 kertoi syljeskelyn olevan universaali halveksunnan ja hylkimisen merkki. Tämän jälkeen esimerkiksi hoitotieteissä alettiin vaatia syljeskelyn suitsimista, ja etenkin sairaanhoidon uudistaja Florence Nightingale ajoi voimakkaasti sylkykuppien käyttöönottoa. Voidaankin sanoa, että Högforsin tehdas oli eturintamassa tämän epämiellyttävän tavan kitkemisessä. Kuppeihin sylkeminen on jatkunut aina 1970-luvulla. Suomessa poistettiin sylkykupit viimeisten joukossa junista juuri tuohon aikaan.

Tämä kyseinen sylkykuppi on kuulunut Karkkilan Fagerkullassa asuneen Kustaa Kervisen irtaimistoon. Hän toimi vuonna 1911 aloittaneen Hyvinkään-Karkkilan rautatien konduktöörinä. Vapaa-aikanaan hän kuitenkin veteli tongeillaan fagerkullalaisten kipeitä hampaita irti. Saattaa olla, että tämä sylkykuppi on ollut tämän harrastelijahammaslääkärin vastaanottotiloissa käytössä.