Valurautainen lyttyhattu

Kuukauden museoesineenä on valurautainen lyttyhattu-tuhkakuppi. Kyseinen esine saattaa vaikuttaa tutulta, jos on tutustunut Componentan koristevalutuotantoon. Tuhkakuppi ei ole kuitenkaan Componentan, vaan Lapuan konepajan vuonna 1959 valmistama esine. Samalla se myös niin alkuperäinen tuote, kuin se vaan voi olla. Ainakin suomalaisessa mittakaavassa.

Lyttyhatun tunnettu historia alkaa Tanskasta. Lapuan konepajan johtohenkilöitä oli 1950-luvun puolivälissä käymässä kyseisessä maassa. Siellä he törmäsivät hatun alkuperäiseen, alumiinista valettuun versioon. He ostivat lyttyhattua kaksi kappaletta tarkoituksenaan kokeilla sen valamista raudasta. Hanke realisoitui vuonna 1959, jolloin yritys täytti 50 vuotta. Lyttyhattua valettiin tuolloin 50 kappaletta, jotka jaettiin asiakkaille. Kuukauden museoesineemme on tätä erää, sillä sen lierin sisäreunaa koristaa teksti ”LAPUAN KONEPAJA 1909-1959”.

Juhlavuoden jälkeen lyttyhattu alkoi elää omaa elämäänsä. Yritys vaihtoi nimekseen Lapuan valimo vuonna 1969, minkä jälkeen lyttyhatustakin tehtiin konekaavaukseen soveltuva valumalli. Uuden valumallin myötä lyttyhattu alkoi levitä myös muihin valimoihin, myös Iisalmella sijaitsevaan Suomivalimoon, joka oli myöhemmin rakentuneen Componenta-konsernin ns. perustajavalimo. Iisalmesta esineen valmistus levisi myös Karkkilaan 2000-luvun alussa. Lyttyhattua valmistettiin muutaman vuoden ajan, kunnes uusi tuotantolinja vuonna 2003 ei enää mahdollistanut tämän kokoluokan esineiden valmistusta. Componenta Karkkilan viimeiset lyttyhatut päätyivät Suomen valimomuseon museokauppaan, josta viimeinen kappale siirrettiin museon kokoelmiin vuonna 2007.

Saab 96:n pienoismalli

Kuukauden museoesineenä on Saab 96:n pienoismalli, joka Suomessa nauttii edelleen legendaarista mainetta. Kyseistä automallia alettiin valmistaa Ruotsissa vuonna 1960. Uudenkaupungin tehtaalla Saabien valmistus alkoi vuonna 1969, ja ensimmäinen valmistunut auto, tietenkin mallia 96, lahjoitettiin presidentti Urho Kekkoselle. Viimeinen Saab 96 valmistui vuonna 1980.

Teknisesti Saab 96 soveltui hyvin Pohjoismaiden olosuhteisiin, sillä siinä oli tehokas lämmityslaite, etuveto, vapaa kytkin, runsas maavara ja suuret renkaat. Näiden ominaisuuksien vuoksi autosta tuli myös erittäin suosittu ralliauto. Hinta oli suhteellisen alhainen osittain valtion verohelpotusten ansiosta, joten siitä muodostui suosittu perheauto. Saab 96 olikin vuosikaudet Suomen kymmenen myydyimmän automallin listalla. Autolla oli lukuisia lempinimiä, kuten kajakki, sukellusvene, rynnäkkösämpylä, porkkana, peräpuikko ja sorvi. Maailmanlaajuisesti autoa myytiin yli 547 000 kappaletta.

Suomen valimoteollisuuteen Saabit liittyvät sillä tavalla, että Saabin jarrulaikkoja valmistettiin Högforsin tehtaalla miljoonia kappaleita vuodesta 1970 lähtien aina 1990-luvun puoliväliin saakka. Högforsin tehtaan toimitusjohtaja Tor Stolpe oli asiassa aktiivinen ottaessaan jo vuonna 1968 yhteyttä Saabin pääkonttoriin, eli siinä vaiheessa, kun Uuteenkaupunkiin oli päätetty perustaa autotehdas. Jarrulaikkojen ohella tehtaalle saatiin Saab-Scanialta myös monia muita tilauksia, ja yhtiöstä muodostui Högforsin yksi tärkeimmistä asiakkaista.

Mutta valmistettiinko Karkkilassa jarrulaikkoja juuri Saab 96:een? Erään muistitiedon mukaan ei valmistettu. Valimon arkistosta tähän asiaan ei ole kuitenkaan saatu varmaa vastausta. Museo kaipaakin nyt lisätietoa entisiltä tehtaan työntekijöiltä. Muistaako kukaan valmistaneensa Saab 96 jarrulaikkoja Karkkilassa?

Eerikin sahapukki

Kuukauden museoesineenä on sahapukin pienoismalli, jonka on valmistanut Fagerkullassa asunut Erik "Eerikki" Enqvist. Hän valmisti esineen vuonna 1932 Viipurin maatalousnäyttelyä varten. Esine sai näyttelyssä kunniakirjan kuten myös samaan aikaan valmistunut oja-auran pienoismalli. Sahapukin erikoisuus on metallinen sahatukkien lukituslaite, joka isommassa versiossa olisi jättänyt sahaajalle molemmat kädet vapaiksi. Ei ole tiedossa, valmistiko Eerikki koskaan pienoismallia vastaavaa sahapukkia oikeaan käyttöön.

Esine kuuluu Juho Aaltosen museokokoelmaan. Ei ole tietoa, koska ja mistä esine on Aaltoselle päätynyt. Hän keräsi omaa museokokoelmaansa jo 1900-luvun alkuvuosista lähtien, kaikkein aktiivisimmin kuitenkin 1950-luvulla. Esille esineet asetettiin julkisesti vasta 1959, jolloin Aaltonen hankki Högforsin tehtaalta tätä käyttöä varten aittarakennuksen. Aitan hinta oli nimellinen 100 markkaa eli nykyrahassa suunnilleen 20 senttiä. Vuonna 1977 museokokoelma lahjoitettiin Karkkilan seurakunnalle Aaltosen kuoltua. Seurakunta piti esineistä huolta vuoteen 1993, jolloin he lahjoittivat kokoelman Karkkilan kotiseutuyhdistykselle, joka kokoelman edelleen omistaa, vaikka jo seuraavana vuonna esineiden hallinnointi siirtyi Karkkilan museotoimelle.

Högforsin valurautainen "meno"

Högforsin Tehtaanhotellissa eli Kosthollissa vietettiin 12.1.1937 hienoa juhlaa. Kyseessä oli Suomen Rauta- ja Koneliikkeiden Yhdistys ry:n 30-vuotisjuhla. Yhdistyksen toiminta alkoi vuonna 1907, jolloin se oli ollut perustamassa 25 rautakauppaa ja koneliikettä. Perustamisensa jälkeen yhdistys on toiminut rautakaupan kehittämiseksi ja toimintamahdollisuuksien lujittamiseksi mm. julkaisemalla Rautakaupan Uutiset - ja Kodin Rakentaja -nimisiä lehtiä. Yhdistys toimii siis edelleen ja täytti vastikään kunnioitettavat 111 vuotta.

Högforsin tehdas oli ja on edelleen epäsuorasti yhdistyksen asiakas rautakauppojen asiakkaana sekä aikoinaan myös niiden tavarantoimittajana. Ei siis ole ihme, että yhdistys vietti 30-vuotisjuhliaan juuri Högforsin tiloissa. Entä miksi tämä kyseinen juhla on jäänyt niin hyvin mieleen kaikkien muiden vastaavien juhlien joukosta? Tietenkin sen vuoksi, että juhlan isäntä valoi omassa valimossaan tapahtuman ruokalistan eli kuten silloin sanottiin – Menon! Tapahtuma lienee Högforsinkin liki 200-vuotisessa historiassa ainutkertainen. Kuukauden museoesineemme on siis tämä kyseinen meno.

Högforsin messutaulu

Kuukauden museoesineenä on tällä kertaa valurautainen tekstilaatta, jonka historiaa emme tunne ja jonka käyttötarkoituskin on arvailujen varassa. Taulussa lukee ”HÖGFORS KOK SPISLAR”. Varmaa on siis vain, että laatta on Högforsin valmistama, ja siinä mainostetaan tehtaan valmistamia keittoliesiä. Laatan tekstillä tarkoitettaneen 1880-luvun puolivälistä lähtien tuotannossa olleita puuliesiä, mutta pieni mahdollisuus on, että mainonnan kohteena ovatkin olleet Högforsin keittiöpiisit eli paikoilleen muurattavat liesitasot, jotka olivat tuotannossa jo 1850-luvulta lähtien. Joka tapauksessa ruostunut laatta vaikuttaa melko iäkkäältä. Todennäköisesti sillä on ikää vähintään satakunta vuotta. 

Laatta on löytynyt Turusta eräästä kierrätyskeskuksesta. On siis varsin todennäköistä, että esine on ollut kyseisellä paikkakunnalla käytössä. Mielenkiintoista on, että laatan reunoissa on kirkkaita leikkausjälkiä. Se siis lienee ollut osa isompaa kokonaisuutta, josta se on leikattu irti melko hiljattain. Turun kokoisessa kaupungissa on järjestetty usein suuria tapahtumia mm. messuja. Onkin mahdollista, että laatta on kuulunut jollekin messuosastolle, jolla on esitelty Högforsin tuotteita. Ihan yhtä mahdollista on, että laatta on ollut käytössä jossakin turkulaisessa kaupassa, jossa on myyty Högforsin tuotteita.

Tiedämme siis hyvin vähän. Toivommekin saavamme lisätietoa yleisöltä. Jos joku TIETÄÄ, mihin tarkoitukseen tuollaisia laattoja on valmistettu, tai on jopa nähnyt sellaisen käytössä, olisimme hyvin kiitollisia yhteydenotosta. 

Suomen leijona -kaivonkansi

Suomi täyttää 100 vuotta joulukuun 6. päivä. Juhlan kunniaksi kuukauden museoesineeksi on valikoitunut Harjavallassa sijaitsevan Niemisen valimon valama Suomen 100-vuotiskaivonkannen yläosa, jota koristaa Suomen leijona. Kansi on siis aivan uusi, ja se lahjoitettiin pyynnöstä Suomen valimomuseon kokoelmiin. Vastaavia kansia on nähtävissä Suomen eri paikkakuntien kaduilla. Kannet ovat herättäneet yleisön ja median mielenkiintoa ihan valtakunnallisestikin. Joillakin paikkakunnilla on jopa uudeksi harrastukseksi kohonnut uusien kansien bongailu.

Kantta koristava Suomen leijona on vanha symboli, joka on meille suomalaisille tullut tutuksi Suomen vaakunasta. Vaakunan historia puolestaan ulottuu vuoteen 1580 ja Ruotsiin Kustaa Vaasan hautamuistomerkkiin, joka sijaitsee Uppsalassa. Kyseinen vaakuna oli Eric O. W. Ehrströmin lähtökohtana hänen suunnitellessaan itsenäisen Suomen ensimmäistä vaakunaa.

Vaakuna on ollut aika ajoin myrskyn silmässä sen saatua osakseen erilaisia taiteellisia tulkintoja. Vuonna 1974 korkein oikeus tuomitsi taiteilija Harro Koskisen sakkoihin valtakunnanvaakunan häpäisemisestä Sikavaakuna -teoksissa (1969). Vaakunassa pulska sika oli korvannut leijonan. Vuonna 2016 taiteilija Emmi Mustonen laukaisi someraivon, ja sai osakseen mm. tappo- ja raiskausuhkauksia, kun hänen suunnittelemansa Kaikkien leijona T-paidan kuva julkaistiin facebookissa. Paidassa neljä vaakunaleijonaa kuvaavat Suomen monimuotoisia arvoja; eri etnisyyksiä, Suomen historiaa ja kulttuuriperimää, seksuaalista tasa-arvoa sekä uskonnonvapautta. Suomen leijona esiintyy myös mm. Suomen jääkiekkomaajoukkueen pelipaidoissa.

Viime vuosina suhtautuminen itsenäisyyden symboleihin on ollut jyrkempää kuin vielä esimerkiksi viisi vuotta sitten. Tutkija Liisa Väisäsen mukaan pieni vähemmistö on ominut vanhat tunnukset ja luonut niiden ympärille negatiivisia, rasistisia mielleyhtymiä, joihin muut eivät halua tulla yhdistetyiksi. Kuukauden museoesineellä Karkkilan museo sanoutuu jyrkästi irti rasismista pyrkimyksenään palauttaa Suomen leijonalle ja Suomen vaakunalle ne arvot, mitkä niille kuuluvatkin itsenäisyytemme symboleina.

Eduskuntatalon pienoismalli

Itsenäinen Suomi täyttää tänä vuonna tasan 100 vuotta. Asiaa on juhlittu ja juhlistettu monella tapaa. Karkkilan museo jatkaa juhlan kunniaksi isänmaallisilla aiheilla kuukauden museoesineiden suhteen. Mikä olisikaan isänmaallisempaa kuin Suomen eduskuntatalo? Marraskuun kuukauden museoesineenä on siis Suomen eduskuntatalon pienoismalli, jonka Espoossa toimiva Specialvalimo J. Pap Oy on valanut alumiinista vuonna 1993.

Eduskuntalon historia ei ole aivan yhtä pitkä kuin itsenäisen Suomen historia. Vuonna 1924 järjestettiin kilpailu eduskuntatalon sijainnista, paikaksi valikoitui Arkadianmäki, ja seuraavaa vuonna järjestettiin rakennuksesta arkkitehtikilpailu. Voiton vei arkkitehtitoimisto Borg-Sirén-Åberg ehdotuksellaan Oratoribus, mikä on latinaa ja tarkoittaa Puhujille. Kilpailuehdotuksen varsinainen laatija, arkkitehti Johan Sigfrid Sirén, viimeisteli lopulliset rakennuspiirustukset. Talon rakennustyöt aloitettiin 1926 ja se valmistui vuonna 1931, keskellä raskainta lamakautta. Käyttöön Eduskuntatalo vihittiin 7. maaliskuuta 1931.

Rakennuksen ensimmäinen laajennusosa valmistui vuonna 1978, mitä seurasi vuosina 1979 - 1985 massiivinen peruskorjaus. Vuonna 2004 valmistui eduskuntatalon lisärakennus eli ns. Pikkuparlamentti. Eduskuntatalon uusi peruskorjaus alkoi keväällä 2015 ja valmistui elokuussa 2017 sopivasti ennen 100-vuotisjuhlallisuuksia.