keskiviikko 1. marraskuuta 2017

Eduskuntatalon pienoismalli

Itsenäinen Suomi täyttää tänä vuonna tasan 100 vuotta. Asiaa on juhlittu ja juhlistettu monella tapaa. Karkkilan museo jatkaa juhlan kunniaksi isänmaallisilla aiheilla kuukauden museoesineiden suhteen. Mikä olisikaan isänmaallisempaa kuin Suomen eduskuntatalo? Marraskuun kuukauden museoesineenä on siis Suomen eduskuntatalon pienoismalli, jonka Espoossa toimiva Specialvalimo J. Pap Oy on valanut alumiinista vuonna 1993.



Eduskuntalon historia ei ole aivan yhtä pitkä kuin itsenäisen Suomen historia. Vuonna 1924 järjestettiin kilpailu eduskuntatalon sijainnista, paikaksi valikoitui Arkadianmäki, ja seuraavaa vuonna järjestettiin rakennuksesta arkkitehtikilpailu. Voiton vei arkkitehtitoimisto Borg-Sirén-Åberg ehdotuksellaan Oratoribus, mikä on latinaa ja tarkoittaa Puhujille. Kilpailuehdotuksen varsinainen laatija, arkkitehti Johan Sigfrid Sirén, viimeisteli lopulliset rakennuspiirustukset. Talon rakennustyöt aloitettiin 1926 ja se valmistui vuonna 1931, keskellä raskainta lamakautta. Käyttöön Eduskuntatalo vihittiin 7. maaliskuuta 1931.

Rakennuksen ensimmäinen laajennusosa valmistui vuonna 1978, mitä seurasi vuosina 1979 - 1985 massiivinen peruskorjaus. Vuonna 2004 valmistui eduskuntatalon lisärakennus eli ns. Pikkuparlamentti. Eduskuntatalon uusi peruskorjaus alkoi keväällä 2015 ja valmistui elokuussa 2017 sopivasti ennen 100-vuotisjuhlallisuuksia.

maanantai 2. lokakuuta 2017

Högforsin silitysluoti

Kuukauden museoesineeksi on valikoitunut harvinainen, Högforsin valmistama, kaasulla lämmitettävä silitysrauta eli ”silitysluoti”, kuten sen ajan tehtaan kuvastot kertovat. Högforsin tehdas hallinnoi Suomen silitysrautamarkkinoita 1900-luvun alkupuolella yhdessä Porin Konepajan, joka sittemmin sulautettiin osaksi Rosenlew-konsernia, kanssa. Yritykset olivat kilpailijoita, mutta samalla myös yhteistyö pelasi ja tehtaat olivat jakaneet Suomen ns. etupiireihin, jonne muilla yrittäjillä ei käytännössä ollut asiaa. Kaasurautojen suhteen Högforsilla oli kuitenkin monopoli, sillä niitä ei valmistettu edes Porissa. Ei niitä valmistettu myöskään Högforsissa kovin kauaa, sillä ne esiintyvät ainoastaan yhdessä, 1910-luvulla painetussa, kuvastossa.



Kuukauden museoesinettämme on kuitenkin turha etsiä kyseisestä kuvastosta. Nyt esillä olevassa silitysluodissa on koristeellinen suojalevy (hajalle menneen) kahvan alapuolella. Lisäksi rungossa on useita reikiä. Kuvastossa olevissa raudoissa, joita on kolmea eri kokoa, ei ole lainkaan suojalevyä ja reikiäkin on rungossa vain kaksi. Kyseessä lienee siis mitä todennäköisesti varhainen, ehkäpä ulkomailta hankittu malli, jota on myöhemmin muokattu hieman käytännöllisempään suuntaan.

Högfors myi yhdessä silitysluodin kanssa ns. silitysluodin kuumentajia, jotka olivat käytännössä telineitä neljälle kuumennettavalle silitysluodille. Jokaisen luodin sisälle voitiin sytyttää kaasuliekki, ja pienen kuumentamisen jälkeen rauta oli valmiina käyttöön.

Karkkilan ruukkimuseo Senkka valmistelee pientä tietokirjaa suomalaisista, valurautaisista silitysraudoista. Kirja ilmestynee joko vuonna 2018 tai 2019.

perjantai 1. syyskuuta 2017

Rosenlewin Sampo 8 -lihamylly

Kuukauden museoesineenä on porilaisen Rosenlewin 1950-luvulla valmistama Sampo 8 -lihamylly. Rosenlew hallitsi aikoinaan Suomen talousvalutuotantoa yhdessä Högforsin tehtaan kanssa. Sampo-merkkiset lihamyllyt tulivat tehtaalla tuotantoon vuonna 1925, ja tuotanto jatkui vuoteen 1962. Tosin viimeisinä vuosina valmistettiin enää varaosia vanhoihin tuotteisiin. Tämän esineen ajoitusta helpottaa se, että Rosenlewin emalilaitos perustettiin vuonna 1952.



Sampo oli Rosenlewillä paljon käytetty tuotemerkki. Lihamyllyjen lisäksi Sampo-nimisiä olivat ainakin kotitalousmyllyt, jäätelökoneet, mehu-, viini- ja hedelmäpuristimet sekä jopa isokokoiset puimurit. Näistä viimemainittu on edelleen tuotannossa, sillä puimureita ja metsäkoneita valmistava Sampo-Rosenlew Oy perustettiin valtavan Rosenlew-konsernin kivijalalle vuonna 1991. Rosenlew puolestaan aloitti toimintansa jo 1853. Konsernin osakekanta myytiin Rauma-Repolalle vuonna 1987, minkä jälkeen suurin osa yhtiön liiketoiminnasta myytiin pois tai lakkautettiin.

Kuukauden museoesineemme on hyvinkin 60 vuotta vanha. Silti esine on edelleen täysin toimintakuntoinen. Lihamylly kertoo ajasta, jolloin päivittäiset käyttötavaramme valmistettiin pääsiassa vielä Suomessa. Ja ne valmistettiin takuulla kestämään!

tiistai 1. elokuuta 2017

Högforsin miniammeen mallipöytä

Elokuun museoesineenä on vuonna 1946 Högforsin Tehtaan Konepajakoulussa näytetyönä valmistettu miniammeen mallipöytä, jonka avulla on siis voitu valmistaa tuhkakupeiksi, leikkikaluiksi, mainosmateriaaliksi ja koriste-esineiksi tarkoitettuja kylpyammeiden pienoismalleja. Mallipöydän valmistaja oli karkkilalainen Tauno Hasselman, joka vuonna 1946 valmistui ammattiinsa yhdessä muiden 4-vuotisen koulun ensimmäisten oppilaiden kanssa.


Högforsin emalilaitos perustettiin vuonna 1926 tarkoituksena emaloida valurautaisia kylpyammeita. Ensimmäiset ammeet valmistuivat vuotta myöhemmin eli tasan 90 vuotta sitten. Kyseisen mallipöydän valmistaminen sijoittuu ammetuotannon kannalta mielenkiintoiseen vaiheeseen. Sota-aikana materiaalipulan vuoksi ammeiden valmistus oli jäissä lähes kokonaan: vuonna 1943 valmistui 15 ja 1944 hieman paremmin 47 ammetta. Sodan jälkeen valmistus alkoi uudestaan kovalla voimalla ja 1945 valettiin 812 ammetta. Heti 1950-luvun alussa ammetuotanto paisui todella massiivisiin mittoihin ja pysyi sellaisena aina 1970-luvun alun energiakriisiin asti.

Viimeiset Högforsin kylpyammeet valmistuivat vuonna 1977 – tasan 40 vuotta sitten! Ammeet ehtivät muodostua 50 vuoden aikana Högforsin tehtaan todellisiksi hittituotteiksi, joiden ansiosta valmistajan nimi painui pysyvästi sen ikäluokan ihmisten mieliin. Parhaimmillaan ammeita toimitettiin käytännössä jokaiseen Suomessa rakennettuun asuntoon.

Högforsin Tehtaan Konepajakoulu jakoi kylpyammetuotannon kanssa suunnilleen samanlaisen kehityskaaren. Koulu eli kukoistuskauttaan 1950- ja 60 -luvuilla. Kun koulu 1960-luvun lopulla päätettiin vaiheittain muuttaa 2-vuotiseksi, alkoi alamäki, joka vauhdittui myös ammetuotannon kohtaloksi koituneen energiakriisin myötä. Koulun viimeiset oppilaat valmistuivat vuonna 1977 –
tasan 40 vuotta sitten! Högforsin Tehtaan Konepajakoulusta on tänä kesänä julkaistu muhkea historiikki, jota voi ostaa mm. Suomen valimomuseon museokaupasta.

maanantai 3. heinäkuuta 2017

Karhulan lasitehtaan keittiötölkki

Karhulan lasitehdas (1889-2009) on yksi Suomen tunnetuimmista lasitehtaista. Karhulan lasitehtaalla valmistettiin mm. taidelasia, ja yrityksen palveluksessa olivat mm. Alvar ja Aino Aalto sekä Tapio Wirkkala ja Göran Hongell. Ihmisten mieliin Karhulan lasi on kuitenkin syöpynyt tavallisten pakkauslasien kautta, sillä yritys ehti valmistaa satoja miljoonia lasipakkauksia ja lukuisia muita tuotteita. Suomen viimeisenä pakkauslasitehtaana se vastasi parikymmentä vuotta yksin alan tuotannosta maassamme. Karhulan lasitehtaan kohtaloksi koitui yrityskauppa vuonna 1995, kun yhdysvaltalainen lasinvalmistuskonserni Owens-Illinois inc. osti tehtaan ja lakkautti sen 2009 vedoten lasintuotannon ylikapasiteettiin Euroopassa.

Yksi Karhulan lasin bulkkituotteista oli kuukauden museoesineemme: kaunis, neliskulmainen, puolen litran Keittiötölkki, joka ajoittunee vuosiin 1938-40. Tölkin väri on erikoinen, merenvihreä, jonka valmistaminen alkoi 1938, mutta lopetettiin jo vuonna 1940 sota-aikana. Uudelleen merenvihreä tuli käyttöön vuonna 1947, jolloin pakkauslasin tuotanto oli osittain siirtynyt Karhulasta Iittalaan. Yleisimmin tämän väriset Keittiötölkit on kuitenkin ajoitettu sotaa edeltävälle ajanjaksolle. Merenvihreän lasin valmistus oli edullista, sillä väriä voitiin tehdä kotimaisesta hiekasta.


Karhulan Keittiötölkkien historia on melko pitkä, sillä niiden valmistus on ollut käynnissä jo 1930-luvun alussa, ehkä jo 1920-luvun puolellakin, ja päättynyt 1960-luvun alussa. Loppuvaiheissaan tölkin muodot hieman pyöristyivät. Tölkkien koot vaihtelivat puolesta litrasta kahteen litraan. Tölkki on saanut vaikutteita funktionalismista, sillä nelikulmaisena sen säilytys on ollut kätevää ja käytännöllistä, eikä hyllyihin jäänyt hukkatilaa. Tölkin suunnittelija ei ole tiedossa. Kyseinen Keittiötölkki on ollut käytössä usean vuosikymmenen ajan Karkkilan Vattolassa.

Karhulan lasitehtaan vaiheista kiinnostuneille tiedoksi, että Kotkassa Merikeskus Vellamossa on toukokuussa avautunut aihetta käsittelevä näyttely, joka on avoinna vuoden 2021 alkuun saakka.

torstai 1. kesäkuuta 2017

Larin-Kyöstin katajatuoppi

Museon kuukauden museoesine on monella tapaa merkityksellinen. Sen on puhdetyönä valmistanut Erik ”Eerikki” Enqvist (1870-1953), joka tunnetaan ehkä parhaiten siitä, että hän toimi ennätyspitkän ajan, 67 vuotta, Högforsin valimossa lähinnä malliviilarina. Hän asui ja vaikutti Fagerkullassa ns. vanhana poikana. Hän harrasti yhtä innokkaasti niin metsästystä kuin kulttuuriakin. Hän oli erityisen taitava käsistään muotoillessaan katajasta erilaisia tarve-esineitä, joista tämä tuoppi on yksi esimerkki. Eerikki on kaivertanut tuoppiin nimikirjaimensa ”E.E.” sekä vuosiluvun ”1947”, joten tuopilla on ikää jo 70 vuotta. Tällaisia tarve-esineitä Eerikki lahjoitti tai myi monille kylän asukkaille. Myös tämä tuoppi on ollut käytössä, tai koriste-esineenä, useita vuosikymmeniä Fagerkullan kylässä yhdessä perheessä.



Eerikki on kaivertanut tuopin kylkeen muutakin kuin vuosiluvun ja nimikirjaimensa. Esineessä nimittäin ylimpänä lukee ”Larin-Kyösti” ja hiukan alempana ”Tulkai veikeät veitoset kun silmä nuorena säihkyy kun rinta laulusta lämpenee ja viini maljassa läikkyy”. Kyseessä on siis mitä ilmeisemmin Larin-Kyöstin kirjoittama runonpätkä. Vuonna 1873 syntynyt Larin-Kyösti, eli Karl Gustaf Larson, on Suomen tunnetuimpia runoilijoita. Ensimmäisen runokokoelmansa ”Tän pojan kevätrallatuksia” hän julkaisi vuonna 1897. Larin-Kyöstin runoissa oli huoletonta kulkuriromantiikkaa sekä luonnon kuvausta. Ei ihme, että luonnossa viihtynyt Eerikki viehtyi Larin-Kyöstin teoksiin. Larin-Kyösti kirjoitti myös näytelmiä. Hänen tunnettuja näytelmiään olivat ”Juhannustulilla” (1900), ”Kuisma ja Helinä” (1902) ja ”Ulkosaarelaiset” (1922).

Larin-Kyösti kuoli vuonna 1948 eli vuotta myöhemmin kuin Eerikki oli saanut häntä kunnioittavan tuoppinsa valmiiksi. Myös Eerikin elämä alkoi siinä vaiheessa olla loppusuoralla, sillä hänet siirrettiin vuonna 1950 eläkkeelle Högforsin tehtaalta kunnioitettavassa 80 vuoden iässä. Muutamaa vuotta myöhemmin hänenkin elämänsä päättyi.

tiistai 2. toukokuuta 2017

Kupittaan Saven kannu

Kuukauden museoesineenä on turkulaisen Kupittaan Saven 1930- tai 40 -luvulla valmistama kannu. Esine on ollut käytössä Karkkilassa fagerkullalaisessa työläisperheessä usean vuosikymmenen ajan. Kannua on perheessä selvästi osattu arvostaa: se on joskus kaatunut ja nokka on hajonnut moneen osaan. Huolellisesti ja siististi nokka on kuitenkin liimattu uudelleen kasaan. Kohtuullisen massiivinen kannu on ollut kodissa todellinen katseenvangitsija, sen korkeus on 32 cm ja painoakin melkein kolme kiloa. Fajanssista tehty kannu ei siis ole mitään herkkää posliinia vaan oikea käyttöesine.



Kupittaan Savi perustettiin vuonna 1921 tarkoituksenaan valmistaa lähinnä katto- ja seinätiiliä sekä viemäriputkia. Aurajoen rannoilta löytyvää punaruskeaa savea oli hyödynnetty keramiikassa jo 1700-luvulta lähtien, joten tehdas jatkoi pitkää turkulaista keramiikkateollisuusperinnettä. Tehdas lakkautettiin vuonna 1969. Kodin käyttö- ja koristekeramiikka oli aluksi pelkkä kylkiäinen, joka kasvoi näkyväksi tuotannonhaaraksi jopa siinä määrin, että se sai osakseen huomiota myös ulkomailla ja erilaisilla messuilla. Kupittaan Saven tuotteet olivat siis käyttökeramiikkaa, jota valmistettiin punasavesta ja fajanssista. Ero on selvä esimerkiksi Arabian posliiniin, joka muotoutui notkeampiin muotoihin kuin Kupittaan Saven materiaali. Tehtaan tuotantoa leimaa siis tietty kansanomaisuus, suomalaisuus, joka johtui käsillä olleen materiaalin lisäksi esineisiin valituista aihepiireistä. Hyvin moni muistaa esimerkiksi Matti ja Maija -hahmot, jotka ovat tehtaalle hyvin tunnusomaisia. Lisäksi tuotteet olivat hinnoiteltuja niin, että ne olivat kaikkien hankittavissa.

Monet Kupittaan Saven tuotteet ovat nousseet klassikoiksi ja suosituiksi keräilykohteiksi, sillä niiden hinta ei edelleenkään kirpputoreilla päätä huimaa ihan pahimmalla mahdollisella tavalla. Esineiden taattu suomalaisuus myös kiehtoo keräilijöitä. Tuotteiden menekki oli laaja, vaikka tehdas toimi vain joitakin vuosikymmeniä. Tehdas käytti esineiden muotoilussa tunnettuja, suomalaisia taiteilijoita, mutta suunnittelijoiden joukkoon mahtui myös ihan tavallisia, nyt jo anonyymejä tehtaan työntekijöitä. Tehtaalla kuka tahansa sai ehdottaa omia aiheitaan tuotantoon otettavaksi. Myös kuukauden museoesineemme lienee anonyymin taiteilijan suunnittelema. Esineen pohjassa on Signeeraus AP, joka tarkoittanee Arvi Puistoa, joka hetken aikaa kuului tehtaan palkkalistoille. Samaa kannua on kuitenkin olemassa myös muilla signeerauksilla, joten Arvi Puisto ei välttämättä ole esineen suunnittelija, vaan todennäköisemmin kannun kyljen kukka-aiheella koristellut taiteilija.