Saksalainen Olympia-huuliharppu

Syyskuun museoesineenä on saksalainen, kaksipuolinen huuliharppu, jonka peltikuoressa lukee isoin kirjaimin ”OLYMPIA”. Kuoressa lukee myös valmistajan nimi: C. A. Seydel Söhne, joka on maailman vanhin huuliharppuja valmistava tehdas. Se aloitti toimintansa vuonna 1847 Saksan Klingenthalissa ja se toimii edelleen.

Huuliharppu on valmistettu vuonna 1936 Saksassa pidettyjen olympiakisojen kunniaksi. Saksassa oli tuolloin ainutlaatuisesti peräti kahdet olympiakisat, sillä Garmisch-Partenkirchenissä pidettiin talvikisat ja Berliinissä kesäkisat. Tämä tarkoittaa siis sitä, että kuukauden museoesineemme, edelleen soiva peli, täyttää tänä vuonna 80 vuotta.

Netistä löytyy kyseisestä huuliharpusta lisätietoa. Täsmälleen samanlaista soitinta myydään eBay-huutokaupassa peräti 500 dollarin lähtöhintaan. Esinettä hehkutetaan natsiajan soittimena. Tuskin tällä soittimella on kovinkaan paljoa tekemistä natsiaatteen kanssa, vaikka natsit olivatkin Saksassa jo vuonna 1936 vallassa. Enemmän tämä liittyy musiikkiin ja urheiluun. Tässä kohdassa on hyvä muistaa, että Suomi sai talvikisoista kuusi mitalia, joista yksi oli kultainen. Kesäkisoista saalis oli vielä huomattavasti hurjempi: 19 mitalia, joista seitsemän oli kultaa. Suomi sai kolmoisvoiton mm. 10 000 metrin juoksusta. Vastikään päättyneissä Rion kesäkisoista Suomi saalisti vaatimattomasti yhden pronssimitalin ja kolme pistesijaa.

Huuliharpun käyttöhistoriasta tiedetään harmittavan vähän. Soitin on ollut käytössä Karkkilassa, ja se on lahjoitettu Karkkilan kotiseutumuseoon ilmeisesti joskus 1960- tai 70-luvulla. Mahtaisiko paikkakunnalta vielä löytyä perimätietoa, kuka pelimanni on aikanaan luritellut sulosointuja saksalaisella, kaksipuolisella Olympia-huuliharpulla? Vai olisiko esine sittenkin kuulunut Kaarlo Tuomiselle, joka otti Berliinin kisojen 3 000 metrin estejuoksussa hopeaa (vaikka kaatui mahalleen ensimmäisessä vesiesteessä), ja ryhtyi sittemmin poliisiksi Karkkilassa?

Kristallimaljakko Oxelösundista

Kristallimaljakon historia alkaa 1950-luvulta, kun Karkkilan ruotsalaisen kummi- eli ystävyyskunnan Oxelösundin kanssa aloitettiin yhteistyötä urheilun, lähinnä yleisurheilun merkeissä. Karkkilassa oli tuolloin yleisurheilussa kova taso, ja tasoa nostettiin myös valitsemalla paikalliseen konepajakouluun lahjakkaita urheilijoita. Maljakon alkuperäinen omistaja, Högforsin tehtaan prokuristi Nils Karlsson oli kova urheilumies; hän harjoitteli aikanaan kilpajuoksua, pelasi tennistä ja jalkapalloa. Hän toimi myös jääkiekon ja jalkapallon taustavoimissa.

Ruotsinkielisenä Nils Karlsson valittiin Oxelösundin kanssa tapahtuneeseen urheiluyhteistyöhön. Vuosien varrella hän ja hänen vaimonsa saivat monia ystäviä lahden toisella puolella. Monesti vieraat yöpyivät karkkilalaisten perheissä. Vastavuoroisesti karkkilalaiset saivat nauttia ruotsalaisesta vieraanvaraisuudesta Oxelösundissa. Urheilukisat loppuivat aikanaan ja kuntien välinen ystävyystoimintakin on hiipunut. Viimeisen kerran yhteistyötä harrastettiin toden teolla Douzelage-yhteistyön merkeissä 1990-2000 –luvuilla.

Kun kuntien välinen kanssakäyminen vielä oli vireää, Oxelösund halusi muistaa yhteistyötä edistäneitä ihmisiä ja sen kunniaksi kaupunki lahjoitti kyseisiä maljakoita eri kokoisina. Maljakossa on Oxelösunds Sportklubbin logo ja kirjaimet (OSK). Maljakko on Kosta Bodan tunnettua kristallilasia, minkä huomaa myös sen laadussa ja painossa. Maljakoita tuskin enää valmistetaan, vaikka yritys on edelleen toiminnassa. On ollut jo vuodesta 1742 lähtien.

Kranaatin keernalaatikko

Heinäkuun museoesineenä on kranaatinheittimen 81 mm:n kranaatin keernalaatikko. Laatikko on täyttä valurautaa, ja sen on valmistanut Högforsin tehdas todennäköisesti loppuvuodesta 1939. Laatikon sisällä on valmistettu hiekasta keerna valumuotin sisälle. Kun valumuottiin on kaadettu sulaa rautaa, on kranaatin sisälle jäänyt keernan ansiosta tyhjä tila räjähdettä varten.

Kun Suomen ja Neuvostoliiton välinen talvisota puhkesi 30.11.1939, tarvittiin nopeasti ns. rautaa rajalle. Högforsin tehdas valjastettiin myös tähän ponnistukseen. Tehtaalta valmistui talvi- ja jatkosodan aikana yli kahdeksan miljoonaa 81 mm:n valurautaista kranaatinkuorta sekä runsaasti kaikenlaista muutakin sotatarviketta putkiansoista käsikranaatteihin asti.

Sotakorvausteollisuuden aloitus lyhyellä varoitusajalla ei ollut yksikertaista puuhaa, sillä tehtävään ei ollut juurikaan varauduttu. Ihan ensimmäiseksi piti valmistaa mm. vaadittavat valumalli, kuten myös kyseessä oleva keernalaatikko ja monia muita työkaluja. Kranaatteja Högforsin tehtaalta rintamalle alkoikin virrata vasta talvisodan loppuvaiheessa. Jatkosodan aikana Högforsin asetuotannolla oli jo paljon suurempi merkitys.

Kranaattien valmistus varten tehtaalle saatiin vuonna 1943 oma metallurginen laboratorio, jossa päästiin tarkemmin tutkimaan raudan ominaisuuksia. Kranaattien laatu oli siis eittämättä hyvä, ja vääräleuat muistavatkin aina mainita, että sota-aikana valmistuneet kranaatin ovat ainoat tuotteet, joista Högforsin tehdas ei ole koskaan saanut negatiivista palautetta.

Högforsin niklattu paperikoukku

Högforsin valmistama, seinään kiinnitettävä paperikoukku tuli tuotantoon 1880-luvun puolivälissä. Samaan aikaan tehtaan tuotantoon tuli muitakin uutuuksia: liesiä, kamiinoita, patoja ym. Yhteistä näille kaikille oli, että tuotteiden valumallit oli hankittu Husqvarnasta, Ruotsista. Sitä peruja lienee myös kuukauden museoesineemme valumalli, vaikka sitä ei asiakirjoissa tai tehtaan tuoteluetteloissa mainitakaan. Niklauksen ohella kyseistä paperikoukkua sai tehtaalta ”pronssilla siveltynä”, kuten hinnastoissa mainittiin.

Koukku oli tuotannossa vuoteen 1929 ja se kuului Högforsin rautaiseen, mutta melko suppeaan konttoritarvikkeiden valikoimaan. Koukun lisäksi tarjolla oli massiivinen kopiopuristin sekä alkujaan marsalkka Mannerheimin lahjaksi suunniteltu mustekynäteline. Toki konttoritarvikkeisiin saattoi hyvällä tahdolla laskea myös koristevalupuolella tuotannossa olleet lukuisat tuhkakupit, tulitikkuasetit tai jopa sikarikaapit.

Suomen valimomuseossa on nyt avautunut Högforsin konttorista kertova pienoisnäyttely, jossa kerrotaan konttorin vaiheista aina 1800-luvun puolelta nykypäivään saakka. Näyttelyssä on esillä Högforsin valmistamien konttorivälineiden lisäksi konttorissa käytettyjä, erittäin harvinaisia konttorikoneita ja muita laitteita sekä tietysti mojova liuta valokuvia. Näyttely on auki ke – su klo 11-17 aina elokuun puoliväliin saakka, ja tämän jälkeen vielä pari viikkoa viikonloppuisin. Juhannuksena museo on kiinni.

Arabian A-mallin suolapurkki

Huhtikuun museoesineenä kirjastossa on Arabian fajanssista valmistama maustepurkki, jossa on säilytetty suolaa. Purkki on ollut esillä Karkkilan työläismuseon perusnäyttelyssä ihan museon perustamisesta eli vuodesta 1989 lähtien. Samassa paikassa purkkia voi jälleen ihailla, kun Työläismuseon ovet avautuvat kesäkuussa.

Purkin valmistus ajoittuu vuosille 1926-27, mutta sarjaa on valmistettu vielä 1930-luvun alkuvuosinakin. Purkkia on valmistettu ainakin viidelle eri mausteelle tai elintarvikkeelle. Tekstit purkin kyljessä ovat olleet joko ruotsiksi tai suomeksi. Museon hallussa olevat purkit on varustettu suomenkielisin tekstein, sillä Karkkilan Fagerkullassa asuneet työläiset ovat olleet pääsääntöisesti suomenkielisiä.

Työväen elämä vielä 1920-luvun lopussa Fagerkullassa oli varsin niukkaa, vaikka vuosikymmenen alun jälkeen elettiin talouden voimakasta nousukautta vuoden 1927 pitkäaikaiseksi venähtäneestä työsulusta huolimatta. Kun Arabian tehdas perustettiin Helsinkiin vuonna 1874, olivat sen tuotteet vuosikymmenien ajan tavallisen työväestön ulottumattomissa. Tilanne alkoi muuttua 1920-luvun aikana ja vielä selvemmin 1930-luvun puolella, kun suuren lamakauden selkä oli katkennut. Tämä Arabian maustepurkki kertoo nimenomaan työväestön elintason hitaasta mutta varmasta noususta.

Vuosikymmenien aikana Arabian tuotteet tulivat kaikille suomalaisille tutuiksi, ja nykyään vanhimmat ja harvinaisimmat tuotteet ovat etsittyjä keräilyharvinaisuuksia. Arabia on työllistänyt useimpia suomalaisen muotoilun kärkinimiä. Samalla Arabia-tuotemerkki on muodostunut monelle suomalaisuuden tunnusmerkiksi. Nykyään Fiskarsin omistuksessa oleva Arabia on kuitenkin siirtänyt tuotantoaan koko ajan enemmän ja enemmän halpatuotantomaihin. Esimerkiksi valtavan suositut Muumi-mukit valmistetaan Thaimaassa. Viime syksynä Fiskars ilmoitti lakkauttavansa Helsingissä sijaitsevan perinteikkään Arabian tehtaan, mikä tarkoitti tuotannon loppumista Suomessa kokonaan. Tehtaassa oli viimeisinä vuosina valmistettu lautasia ja vateja.

Högforsin pikkuhyvävuoka

Kuukauden museoesineenä Karkkilan kirjastossa on Högforsin valmistama pikkuhyvävuoka, jonka syntyhistoria on mielenkiintoinen. Högforsin konepajakoulun näytelmäkerho tarvitsi kipeästi varoja toimintaansa vuonna 1958. Päätettiin kokeilla omien tuotteiden valmistusta ja myymistä. Yksi konepajakoululainen oli emalilaitoksella samaan aikaan työskennellyt Jaakko Arosuo, koulun oppilaskunnan puheenjohtaja, joka testasi lieden peltisen paistovuoan emaloimista. Samalla vuoalle tehtiin rautalangasta teline. Jaakko Arosuo oli toiminut hieman aiemmin tunnetun muotoilijan Antti Nurmesniemen apuna tämän määritellessä Högforsin kylpyammeiden ja Arabian muun kylpyhuonekaluston yhteiset värit. Jaakko Arosuo otti samat värit käyttöön myös vuokasarjassa.

Näytelmäkerhon vetäjä, koulun liikunnanopettaja Leo Savolainen ja Arosuo anoivat tehtaan johtajalta, paroni C. J. Cedercreutzilta audienssia. Cedercreutzille lahjoitettiin ensimmäinen pikkuhyvävuoka ja häneltä irtosi lupa valmistaa vuokia ilmaiseksi rajoittamaton määrä. Samalla pikkuhyvävuoka otettiin ns. oikeaan tuotantoon. Vuoka oli tuotannossa vuoteen 1968 saakka. Vuoka sai seurakseen vuonna 1963 pikkuhyväkulhon, jossa käytettiin samoja värejä.

Högforsin emalilaitos täyttää tänä vuonna 90 vuotta, ja Suomen valimomuseossa on avoinna aiheesta kertova näyttely 17.4. saakka. Museoon on ilmainen sisäänpääsy näyttelyn ajan.

Högforsin munateline

Pääsiäisen kunniaksi maaliskuun museoesineeksi on valittu Högforsin valmistama munateline, joka lienee syöpynyt monen valimomuseon vieraan muistisopukoihin, sillä teline oli esillä perusnäyttelyssä aina vuoteen 2012 saakka.

Telineessä on 20 reikää, joihin kuhunkin on voitu asettaa kananmuna, minkä jälkeen teline on laskettu kiehuvaan veteen. Munat eivät ole näin päässeet hakkaamaan toisiaan rikki. Telineitä on voitu asettaa useita päällekkäin, ja 1920-luvulla sitä markkinoitiinkin viisiosaisena.

Munateline tuli Högforsin tehtaan tuotantoon 1890-luvulla, jolloin tehdasta johti Volter Ramsay. Hän matkusteli paljon ulkomailla, ja toi usein tullessaan mukanaan uusia valumalleja. Läheisimmät suhteet hänellä oli Husqvarnan valimoon, ja munatelineen valumalli saattaa olla juuri sieltä peräisin. Kyseistä telinettä on nimittäin valmistettu myös Ruotsissa. Teline oli Högforsin tehtaan tuotannossa vielä 1920-lvulla.

Museon hallussa oleva teline on niklattu, mikä helpottaa sen ajoittamista. Varhaisimmissa hinnastoissa telineen kerrottiin olevan joko pronssiväritetyn tai lakeeratun eli kiillotetun. Ensimmäisen kerran niklaus mainitaan esineen kohdalla vasta 1922, joten esine lienee valmistunut 1910-20 -luvulla.