tiistai 1. maaliskuuta 2016

Högforsin munateline

Pääsiäisen kunniaksi maaliskuun museoesineeksi on valittu Högforsin valmistama munateline, joka lienee syöpynyt monen valimomuseon vieraan muistisopukoihin, sillä teline oli esillä perusnäyttelyssä aina vuoteen 2012 saakka.

Telineessä on 20 reikää, joihin kuhunkin on voitu asettaa kananmuna, minkä jälkeen teline on laskettu kiehuvaan veteen. Munat eivät ole näin päässeet hakkaamaan toisiaan rikki. Telineitä on voitu asettaa useita päällekkäin, ja 1920-luvulla sitä markkinoitiinkin viisiosaisena.



Munateline tuli Högforsin tehtaan tuotantoon 1890-luvulla, jolloin tehdasta johti Volter Ramsay. Hän matkusteli paljon ulkomailla, ja toi usein tullessaan mukanaan uusia valumalleja. Läheisimmät suhteet hänellä oli Husqvarnan valimoon, ja munatelineen valumalli saattaa olla juuri sieltä peräisin. Kyseistä telinettä on nimittäin valmistettu myös Ruotsissa. Teline oli Högforsin tehtaan tuotannossa vielä 1920-lvulla.

Museon hallussa oleva teline on niklattu, mikä helpottaa sen ajoittamista. Varhaisimmissa hinnastoissa telineen kerrottiin olevan joko pronssiväritetyn tai lakeeratun eli kiillotetun. Ensimmäisen kerran niklaus mainitaan esineen kohdalla vasta 1922, joten esine lienee valmistunut 1910-20 -luvulla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tiedätkö esineistä enemmän? Herättääkö aihe muistoja? Luitko aiheeseen liittyvän kirjan, jota haluaisit suositella? Voit kommentoida halutessasi myös nimettömänä.