maanantai 3. helmikuuta 2014

Mikroskooppi Högforsin laboratoriosta

Kuukauden museoesineenä on Högforsin fysikaalisessa laboratoriossa käytössä ollut Olympus SZ-III -merkkinen stereo- eli kiikarimikroskooppi. Japanissa Olympuksen tehtaalla mallin ensimmäinen versio valmistui jo 1961. Högforsin tehtaalla käytössä ollut laite on kuitenkin jo kolmosversio, joka lienee tullut markkinoille 1970-luvun alussa. Mikroskoopilla on tutkittu pääsääntöisesti raudan rakennekuvia.

Mikroskooppia oli Högforsin laboratorioon hankkimassa tehtaan legendaarinen päämetallurgi Yrjö Ingman, joka ehti olla toimessaan lähes kolme vuosikymmentä ennen eläkkeelle siirtymistään vuonna 1974. Jo hänen aikanaan, mutta etenkin hänen jälkeensä mikroskooppia ovat päässeet käyttämään lukuisat muutkin laborantit. Esine poistettiin käytöstä vasta 2011.

Esine on todella komea. Kuukauden museoesineemme vaikuttavuutta korostaa lisäosana hankittu, massiivinen, pyöreäpohjainen jalusta. Ei ihme, että mikroskoopin ensimmäiselle versiolle myönnettiin Japanissa erittäin arvostettu Good Design Award -palkinto vuonna 1966. Palkinto myönnettiin tuolloin ensimmäisen kerran mikroskoopille.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tiedätkö esineistä enemmän? Herättääkö aihe muistoja? Luitko aiheeseen liittyvän kirjan, jota haluaisit suositella? Voit kommentoida halutessasi myös nimettömänä.