maanantai 2. huhtikuuta 2012

Högforsin paljekamera

Högforsin tehdas julkaisi ensimmäiset kuvastonsa 1880-luvulla. Tehtaan ensimmäisten vuosikymmenten kuvastoissa kaikki tuotekuvat olivat käsin piirrettyjä. 1920-luvun kuvastoissa kuvat olivat kuitenkin jo valokuvia. Tätä hommaa varten tarvittiin kamera ja alan miehiä sitä käyttämään. Näin syntyi tehtaan oma mainostoimisto.

Högforsin mainostoimisto lakkautettiin 1980-luvun lopulla. Sen seurauksena Suomen Valimomuseon kokoelmat karttuivat tuhansilla valokuvilla ja muulla tarpeistolla. Yksi museon kokoelmiin saatu esine oli vanha paljekamera, kuukauden museoesineemme, jolla tehtaan tuotteita ja historiaa on taltioitu lasilevyille todennäköisesti 1920-luvulta lähtien.

Högforsin mainostoimistolle 1920-luvulla hankittu belgialainen Gevaert-merkkinen kamera.

Kameran on valmistanut todennäköisesti Gevaert-niminen belgialainen yritys, joka sittemmin yhdistyi Agfan kanssa. Kameran linssin kehyksessä lukee ”Rapid Paraplanat”, mikä kertoo, että linssin on valmistanut berliiniläinen Goertzin tehdas, joka on aloittanut toimintansa 1800-luvun puolella.

Museolla ei ole kameran käyttöhistoriasta enempää tietoa. Jos joku muistaa nähneensä kyseisen kameran käytössä (sitä on käytetty vielä 1950-luvulla) tai koristeena, niin muistitiedot otetaan ilolla vastaan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tiedätkö esineistä enemmän? Herättääkö aihe muistoja? Luitko aiheeseen liittyvän kirjan, jota haluaisit suositella? Voit kommentoida halutessasi myös nimettömänä.