Högforsin hajulukko

Heinäkuun museoesineenä kirjastossa on yksi monista Högforsin hittituotteista eli pesualtaiden hajulukko - viralliselta nimeltään pullovesilukko. Valkoiseksi emaloitua rautamötikkää on valmistettu jo ainakin 1950-luvulla, ehkä jo aiemminkin. Esinettä valmistettiin hirmuisia määriä vielä 1960-luvulla.

Hajulukon valmistus hiipui 1970-luvun alussa. Tuolloin Högfors pitkälti luopui omista tuotteistaan, ja asiaan vaikutti myös uusi muotivillitys, muovi, josta valmistetut kappaleet olivat huomattavasti kevyempiä ja halvempia valmistaa. Viimeinen niitti oli 1970-luvun öljykriisi, joka nosti valuraudasta valmistettujen kappaleiden yksikköhinnat liian korkealle.

Suomen Valimomuseon kokoelmiin on liitetty yksi pullovesilukko liki 20 vuotta sitten. Ennen tarkempaa tutkimusta esineen tiedot valmistusaikoineen ja jopa valmistajineen olivat hämärän peitossa. Se oli vain yksi rautaesine varastossa muiden joukossa. Tutkimisen myötä tämäkin esine heräsi ns. eloon.

Onko sinulla kotonasi ”rautamötikkää”, taidevalua, pataa tai pannua, josta haluaisit tietää enemmän? Kark-kilan iltatorilla tiistaina 24.7. järjestetään rautaesineiden tunnistustapahtuma. Myös Högfors-aiheisia kuvia tunnistetaan. Nährääs toril!

Lypsy-reliefi

Muotoilija Lauri Saarinen suunnitteli ja toteutti vuonna 1983 Lypsy-nimisen reliefin. Sen materiaali on ilmeisesti lyijy tai kirjasinmetalli, ja kyseessä saattaa olla ainutkertainen kappale. Esineen valmistuspaikasta ei ole tietoa, mutta mahdollisesti se on Karkkila, ehkäpä Högforsin tehdas, sillä siellä on valmistettu muitakin Saarisen muotoilemia töitä, kuuluisimpana ehkä 1982 valmistunut Karkkilan kauppalan 150-vuotista taivalta juhlistanut juhlavalu.

Taulun aihe sopii mainiosti alkaneen kesän alkumetreille, varsinkin tänä vuonna, kun sanomalehdistä on saanut lukea, että lypsykarjaa on päästetty laitumille vapaammin kuin mihin ne viime vuosina on totutettu.

Karkkilan ruukkimuseo Senkka juhlistaa Helsingin designvuotta tällä kuukauden museoesineellä sekä kahdella näyttelyllä. Suomen Valimomuseossa on avattu suomalaisista talousvaluista kertova näyttely nimeltä Enkeleitä, jättiläisiä ja kruunupäitä. Toisena näyttelynä Valimomuseossa on Elämä pronssiin, jossa esitellään uusia, lähinnä pronssista valettuja, uniikkeja taideteoksia. Molemmat näyttelyt ovat syksyyn saakka auki. Lisätietoja näyttelyistä on museon sivuilla.

Högforsin kranaatinkuorilamppu

Högforsin tehtaalla valmistettiin sota-aikana miljoonia kranaatinkuoria. Osasta kuorista valmistettiin jo sota-aikana firaabelityönä lamppuja mutta myös sen jälkeen niistä valmistui komeita lampunjalkoja. Kranaatinkuorien valmistus jatkuu ajoittaisesti Högforsin tehtaalla edelleenkin. Ei ole tiedossa, valmistuuko kranaatinkuorista edelleen myös lamppuja.

Tehtaalla oli sota-aikana todella tiukka valvonta, jotta kranaattien valmistusta ei sabotoitaisi tai kuoria vietäisi ulos. Neuvokkaimmat onnistuivat kuitenkin salakuljettamaan tehtaalta ulos lähes mitä tahansa. Lampun kyljessä on leima, joka kertoo lampun valmistuneen 1942 eli juurikin sota-aikana.

Työntekijöitä Högforsin tehtaalla oli parhaimmillaan yli 2000. Tuohon joukkoon mahtui helposti useampi kuin yksi pellepeloton. Lampun valmistaminen vaati taitoa ja tarkkuutta. Lampun alaosaan ruuvattiin prässätystä rautapellistä tehty pyöreä alusta. Rungon sisällä kulkee sähköjohto, joka päättyy rungon päälle kiinnitetyn hehkulampun istukkaan.

Älä kokeile tätä kotona!

Vaikka lamppu vaikuttaa ulkoisesti asianmukaisesti valmistetulta, niin se ei ole missään nimessä turvallinen. Tekniikan museossa Helsingissä on esillä samanlainen lamppu, jonka edustalla lukee näin: ”Valaisimen metallinen kuori saattaa käytössä muuttua jännitteelliseksi. Valaisin ei täytäkään minkäänlaisia turvallisuusnormeja ja on hengenvaarallinen.”

Högforsin paljekamera

Högforsin tehdas julkaisi ensimmäiset kuvastonsa 1880-luvulla. Tehtaan ensimmäisten vuosikymmenten kuvastoissa kaikki tuotekuvat olivat käsin piirrettyjä. 1920-luvun kuvastoissa kuvat olivat kuitenkin jo valokuvia. Tätä hommaa varten tarvittiin kamera ja alan miehiä sitä käyttämään. Näin syntyi tehtaan oma mainostoimisto.

Högforsin mainostoimisto lakkautettiin 1980-luvun lopulla. Sen seurauksena Suomen Valimomuseon kokoelmat karttuivat tuhansilla valokuvilla ja muulla tarpeistolla. Yksi museon kokoelmiin saatu esine oli vanha paljekamera, kuukauden museoesineemme, jolla tehtaan tuotteita ja historiaa on taltioitu lasilevyille todennäköisesti 1920-luvulta lähtien.

Högforsin mainostoimistolle 1920-luvulla hankittu belgialainen Gevaert-merkkinen kamera.

Kameran on valmistanut todennäköisesti Gevaert-niminen belgialainen yritys, joka sittemmin yhdistyi Agfan kanssa. Kameran linssin kehyksessä lukee ”Rapid Paraplanat”, mikä kertoo, että linssin on valmistanut berliiniläinen Goertzin tehdas, joka on aloittanut toimintansa 1800-luvun puolella.

Museolla ei ole kameran käyttöhistoriasta enempää tietoa. Jos joku muistaa nähneensä kyseisen kameran käytössä (sitä on käytetty vielä 1950-luvulla) tai koristeena, niin muistitiedot otetaan ilolla vastaan.

Tinasotilaat: isien ja poikien harrastus

Kuukauden museoesineenä on vanha tinasotilasmuotti, joka on löytynyt haukkamäkeläisen talon rakenteista. Talo, joka on kuulunut eräälle Högforsin tehtaan työnjohtajalle, on rakennettu 1900-luvun alkupuolella, ja samaa ikäluokkaa lienee myös kyseinen muotti, joka on museolla lainassa. Muotin tinasotilas on 1800-luvun lopulle tyypillinen, univormuasuinen ratsumies, jossa on havaittavissa vaikutteita uusromantiikasta. Kyseinen aihe alkoi pikkuhiljaa syrjäytyä ensimmäisen maailmasodan aikana, jolloin alettiin valmistaa mainittuun sotaan liittyviä sotureita.

Ensimmäiset säilyneet tinasotilaat ovat valmistuneet suunnilleen vuonna 200. Tätä ennenkin niitä on todennäköisesti valmistettu. Suomessa ensimmäiset tinasotilaat on valettu 1760-luvulla, ja niistä tuli nopeasti poikien suosittu harrastus. Valmistetut muotit heijastelivat yleensä omaa aikaansa ja etenkin käynnissä olevia sotia. Nykyäänkin harrastus on voimissaan, tosin lähinnä keräilijöiden, siis aikuisten miesten, voimin. Tinasotilaiden muottien valmistus hiipui Suomessa 1950-luvulla.

Karkkilan museo valaa yhteistyössä Työpaja Apajan kanssa nyt löydetyllä muotilla erän tinasotilaita ja ne tulevat museokauppaan myyntiin.

Högforsin merimies

"Merimies" lienee yksi Högforsin vähiten tunnetuista taidevaluista. Hieman kuvaavampi nimi on alkuperäinen ruotsalainen nimi "Sjömannen med pipan". Aihe on otettu tunnetusta, samannimisestä tuntemattoman tekijän öljyvärimaalauksesta, josta on olemassa monta eri versiota ja jota on käytetty erilaisissa tupakka-, elintarvike- yms. mainoksissa ainakin Ruotsissa ja Norjassa. Ruotsissa öljyvärityön kopio on ollut 1950-70 -luvuilla tuhansien kotitalouksien seinillä.

Valurautainen versio on siis on tuotu Suomeen Ruotsista, jossa reliefiä on valmistettu ainakin jo 1900-luvun puolivälissä. Malli ei ole ollut Högforsin mallistossa ainakaan vielä 1960-luvun alussa, mutta jo 1970-80-lukujen taitteessa se muistetaan tehtaalla nähdyn. Esineen valmistus on alkanut firaabelityönä, mutta mallin jäätyä tehtaalle siitä on tullut vähitellen tehtaan virallinen tuote. Karkkilan Malliapu Oy on valmistanut esineen museolle.

Högforsin merimies on alkujaan ruotsalaista perua.

Karkkilan museo valmistelee kirjaa suomalaisista taidevaluista. Jos sinulla on lisätietoa tästä tai muista Högforsin taidevaluista, ota yhteyttä museon henkilökuntaan!

Koflach-laskettelumonot

Tammikuun museoesineenä kirjastossa ovat Koflachin valmistamat laskettumonot, jotka ovat olleet kovassa käytössä ainakin kahdella omistajalla Karkkilan omalla laskettelurinteessä 1970- ja 80-luvuilla. Alppihiihto, tai suomalaisittain aluksi pujottelu- ja tunturihiihto, alkoi Suomessa 1920-luvulla. Keski-Euroopassa laji oli jo tuolloin hitti, mutta suomalaiset syttyivät siihen hitaasti.

Suomeen alettiin saada kunnon pujottelusuksia 1950-luvulla Keski-Euroopasta. Ne olivat kalliita, mutta niitäkin tyyriimpiä olivat kunnon laskettelukengät. Yksi markkinaraon haistaneista oli Koflachin kenkätehdas, joka perustettiin 1917 Köflachin kaupunkiin, Itävaltaan. Aluksi yritys valmisti kenkiä metsästys- ja kaivostoimintaa varten. Vuonna 1926 valmistuivat ensimmäiset laskettelumonot. Seuraavalla vuosikym-menellä alkoi myös vienti ulkomaille. Yritys toimii edelleen.

Suomalaiset alkoivat saavuttaa jonkin verran arvokisamenestystä 1960-luvun puolella ja lajin suosio alkoi tuolloin kasvaa. Varsinaiseksi muotilajiksi se tuli 1980-luvulla, jolloin Suomeen perustettiin runsaasti uusia laskettelurinteitä.

Karkkilaan pujottelurinne perustettiin jo 1950-luvulla Haukkamäen hyppyrimäen kupeeseen. Mäki oli nykymittapuulla varsin lyhyt mutta kuitenkin melko jyrkkä. Sinne rakennettiin myös hissi. Laskettelurinne lakkautettiin, kun naapurikuntaan perustettu Alhovuoren laskettelukeskus osoittautui suositummaksi. Vanha rinne on edelleen nähtävillä paljaana kohtana muuten tiheän puuston keskellä.



Pikanttina yksityiskohtana näissä monoissa on eriväriset nauhat - liekö ollut muotia vai tarpeen sanelemaa?

Hiihtolumia etelään odotellessa voi vaikka käydä lainaamassa jonkin "lumisen" kirjan museonäyttelyn ohesta: valikoimaa on dekkareista (Lumienkelit, Luminainen) ja muista kotimaisista kaunokirjoista tietenkin niihin kuuluisiin Kilimanjaron lumiin.