perjantai 1. syyskuuta 2017

Rosenlewin Sampo 8 -lihamylly

Kuukauden museoesineenä on porilaisen Rosenlewin 1950-luvulla valmistama Sampo 8 -lihamylly. Rosenlew hallitsi aikoinaan Suomen talousvalutuotantoa yhdessä Högforsin tehtaan kanssa. Sampo-merkkiset lihamyllyt tulivat tehtaalla tuotantoon vuonna 1925, ja tuotanto jatkui vuoteen 1962. Tosin viimeisinä vuosina valmistettiin enää varaosia vanhoihin tuotteisiin. Tämän esineen ajoitusta helpottaa se, että Rosenlewin emalilaitos perustettiin vuonna 1952.



Sampo oli Rosenlewillä paljon käytetty tuotemerkki. Lihamyllyjen lisäksi Sampo-nimisiä olivat ainakin kotitalousmyllyt, jäätelökoneet, mehu-, viini- ja hedelmäpuristimet sekä jopa isokokoiset puimurit. Näistä viimemainittu on edelleen tuotannossa, sillä puimureita ja metsäkoneita valmistava Sampo-Rosenlew Oy perustettiin valtavan Rosenlew-konsernin kivijalalle vuonna 1991. Rosenlew puolestaan aloitti toimintansa jo 1853. Konsernin osakekanta myytiin Rauma-Repolalle vuonna 1987, minkä jälkeen suurin osa yhtiön liiketoiminnasta myytiin pois tai lakkautettiin.

Kuukauden museoesineemme on hyvinkin 60 vuotta vanha. Silti esine on edelleen täysin toimintakuntoinen. Lihamylly kertoo ajasta, jolloin päivittäiset käyttötavaramme valmistettiin pääsiassa vielä Suomessa. Ja ne valmistettiin takuulla kestämään!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tiedätkö esineistä enemmän? Herättääkö aihe muistoja? Luitko aiheeseen liittyvän kirjan, jota haluaisit suositella? Voit kommentoida halutessasi myös nimettömänä.