maanantai 4. helmikuuta 2013

Hartwallin Jaffa-pullo

Kuukauden museoesineenä kirjastossa on Hartwallin Jaffa-appelsiinimehupullo. Varsinainen Hartwallin Jaffa-limonadi tuli markkinoille jo 1949 ja on alusta asti kuulunut suomalaisten suosikkijuomiin. Hartwall ei omista käyttöoikeutta Jaffa-nimeen, joten useat muutkin yritykset ovat ratsastaneet Jaffa-nimellä. Hartwallin Jaffa on kuitenkin edelleen Suomen arvostetuin juomabrändi, jonka asemaa on kyennyt kotimaassamme tosissaan haastamaan vain monikansallinen Coca-Cola, jota Suomessa saatiin maistaa ensi kerran 1952.

Hartwallin Jaffan maine perustui osaltaan Erik Bruunin 1950-60 -luvuilla suunnittelemiin, nyt jo klassikoiksi nousseisiin julisteisiin ja etiketteihin. Kuukauden museoesineemme ei aivan niin retroa ole, sillä se ajoittuu ilmeisesti 1970-luvulle. Pullo on löytynyt tänä vuonna 100 vuotta täyttävän Högforsin konttorirakennuksen, nykyisen Suomen valimomuseon, kellarista. Rakennus muutettiin 1930-luvun lopulla lähinnä tehtaan virkamiesten asuntolaksi. Viimeiset asukkaat muuttivat siitä pois syksyllä 1975.



Pullon korkissa on hintalappu, jonka mukaan juoma on maksanut neljä markkaa. Nykyrahassa hinta olisi siis vajaan euron, mutta 1970-luvulla neljä markkaa oli kova hinta. Tästä voidaan päätellä, että pullo todennäköisesti ostettiin ja sisältö nautittiin vasta asukkaiden poismuuton jälkeen. Rakennuksen yläkerta toimi 1980-luvulla Karkkilan Ampujat ry:n harjoituspaikkana. Ehkäpä Hartwallin Jaffa on tuolloin toiminut rankan harjoittelun aiheuttaman janon sammuttajana.

2 kommenttia:

  1. Join tuota mehua 1970-luvulla Päijänteen saaressa. Maku jäi mieleen, se oli virvoitusjuoman tapainen kirpeä mehu. Nykyisin maultaan lähellä sitä on Ekströmin appelsiinimehu. Mehu oli runsaasti laimennettavaa ja sopi hyvin mökkikäyttöön

    VastaaPoista
  2. Lauantaisin saunan jälkeen äitini paistoi uunimakkaraa ja sain korkean ohutreunaisen lasillisen tuota ihanaa kylmää mehua, kyytipojaksi makkaroille. Tämä tapahtui myös 1970 luvulla. Yhtä hyvää mehua ei ole tullut vieläkään vastaan. ):

    VastaaPoista

Tiedätkö esineistä enemmän? Herättääkö aihe muistoja? Luitko aiheeseen liittyvän kirjan, jota haluaisit suositella? Voit kommentoida halutessasi myös nimettömänä.