tiistai 4. joulukuuta 2012

Högforsin konepajakoulussa tehty pöytälamppu

Högforsin konepajakoulun perustamiselle myönnettiin virallinen lupa joulukuussa 1942, tasan 70 vuotta sitten. Vain kuukautta myöhemmin ensimmäiset oppilaat aloittivat nelivuotisen aherruksensa. Viimeiset oppilaat nelivuotiselta linjalta valmistuivat 1972, tasan 40 vuotta sitten. Tämän jälkeen koulu jatkoi toimintaansa Kymin Oy:n Metalliteollisuuden ammattikouluna ensin 2-vuotisena ja lopulta 1-vuotisena.

Eräs koulun oppilaista päätti 1956 valmistaa konepajakoulussa vanhemmilleen erikoisen joululahjan. Valimolinjan opettaja Paavo Saaristo esitteli uudelle oppilaalle tehtaan mallivarastossa lampun valumallia, josta lahjaidea sai alkunsa. Hieman myöhemmin Saaristo lahjoitti oppilaalle messingistä valetun lampun rungon, johon on kuvattu Konepajakoulun tunnus – avonainen harppi, hammaspyörä ja iso H-kirjain. Toinen opettaja, Arne Lundberg, sorvasi pallon, josta lähtee kaariputki lampun kantaan. Oppilas taivutti itse kupariputkesta lampun kaaren ja teki siihen kierteet. Sähköliike Ellosta ostettiin lampun sähkötarvikkeet, jotka ovat edelleen tallella ja ehjät. Näin lamppu tuli valmiiksi!





Nyt, sopivasti joulun kunniaksi, tämä lamppu on kuukauden museoesineemme. Samalla se juhlistaa Konepajakoulun perustamisen tasavuosikymmeniä. Isommin asiaa juhlistetaan ensi kesänä, jolloin Valimomuseossa avautuu Högforsin konepajakoulusta kertova näyttely Viilareita, sorvareita ja valureita. Näyttelyä varten museo ottaa mielellään vastaan kouluun liittyvää muistitietoa sekä esineitä ja kuvia joko lainana tai lahjoituksena.

Museo käy kirjastossa -blogin tekijät toivottavat lukijoille tunnelmallista joulun odotusta!

 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tiedätkö esineistä enemmän? Herättääkö aihe muistoja? Luitko aiheeseen liittyvän kirjan, jota haluaisit suositella? Voit kommentoida halutessasi myös nimettömänä.