tiistai 2. lokakuuta 2012

Valuraudan staattisen jännityksen mittalaite

Suomen Valimomuseon esinekokoelmia on vuodesta 1987 aktiivisesti kartutettu myös sellaisilla esineillä, jotka eivät ole kotoisasta Högforsin valimostamme peräisin. Museolle onkin kertynyt lukuisia erikoisia ja ihmeellisiä vempeleitä, joiden käyttötapa ja -tarkoitus on jäänyt hämärän peittoon. Yksi sellaisista on Tampereen Tampellassa käytössä ollut Valuraudan staattisen jännityksen mittalaite. Komea, puulaatikossa säilytetty kapistus ansaitsee tulla tarkemmin esitellyksi.

Mittalaite ei ole todennäköisesti täydellinen, koska siinä ei ole mukana esim. mitta-asteikkoa, josta voisi kirjata ylös näytekappalieden lujuusominaisuudet. Esineen käyttötapa on myös arvailujen varassa, mutta todennäköisesti koekappale on asetettu esineen yläosassa olevaan aukkoon ja puristettu ns. kärkien väliin.


Laitteen kontekstitiedoista ei ole paljoakaan säilynyt jälkipolville. Se kuitenkin tiedetään, että laite on ranskalaisen Malicet & Blin –yhtiön valmistama. Yritys toimi Aubervilliersin kaupungissa. Paul Malicet ja Eugene Blin perustivat yrityksen 1905 tarkoituksenaan valmistaa ketjuttomia polkupyöriä. Pian he erikoistuvat toimittamaan polkupyörien ja autojen komponentteja muille valmistajille. Tuotevalikoima laajeni myös vaihteistojen sekä konekäyttöisten työkalujen varaosien valmistukseen. Malicet & Blin erikoistui 1920-luvulla myös teollisuuden mittalaitteisiin. Tehdas lakkautettiin 1967.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tiedätkö esineistä enemmän? Herättääkö aihe muistoja? Luitko aiheeseen liittyvän kirjan, jota haluaisit suositella? Voit kommentoida halutessasi myös nimettömänä.