maanantai 2. toukokuuta 2011

Heikki Orvolan suunnittelema muurinpohjapannu

Tulevan kesän ja grilliherkkujen kunniaksi kuukauden museoesineeksi on valittu lasimuotoilijana tunnetun Heikki Orvolan Wärtsilälle 1980 suunnittelema muurinpohjapannu, jota valmistettiin kolmea kokoa. Näistä pienin, kuukauden museoesine, on halkaisijaltaan 34 cm, ja se suunniteltiin yhteensopivaksi Hackmanin valmistaman grillin kanssa. Tämän vuoksi pannussa on vinot korvat, kun isoimmissa pannuissa on suorat korvat.



Heikki Orvolan vuonna 1980 suunnittelema muurinpohjapannu.
Muurinpohjapannut ovat suomalainen keksintö, joka on saanut alkunsa Ylä-Savosta. Aluksi lettuja paistettiin isojen muuripatojen pohjalla, kunnes joku oivalsi leikata padoista laidat pois. Ensimmäisenä muurinpohjapannujen teollisen valmistuksen aloitti Suomivalimo Iisalmessa 1970-luvun alussa. Tämän jälkeen vuoroon tuli Wärtsilä ja Heikki Orvola oli ensimmäinen esineiden suunnitteluun pestattu huippumuotoilija. Nykyään muurinpohjapannujen kotimaisesta tuotannosta vastaa Niemisen valimo Harjavallassa.

Kun Wärtsilä lopetti talousvalutuotantonsa, siirtyi suuri osa sen talousvalutuotannosta Hackmanille. Tämänkin pannun on valmistuttanut Hackman, mutta itse valmistuksesta vastasi Hackmanin kova kilpailija Upo Pietarsaaren valimossa. Kilpailuasetelmasta huolimatta yritykset tekivät siis myös yhteistyötä, mistä osoituksena on sekin, että Orvolan muurinpohjapannuista keskikokoinen (38 cm) siirtyi lopulta Upolle. Hackman ja Upo lopettivat muurinpohjapannujen valmistuksen 1990-luvulla.
Valmistaudu kesäkauteen! Kirjanäyttely tarjoilee täyden kattauksen ohjeita kesäherkutteluun, pihanlaittoon ja mökkeilyyn.
Lopuksi muutamia linkkejä aihepiirin kirjojen saatavuuteen Web-Origossa:

Ohukaisille omistettuja reseptikirjoja
Kesäisiä ruokakirjoja
Kirjoja grilleistä ja grillaamisesta
Piharakentamiseen liittyvää kirjallisuutta

2 kommenttia:

  1. Täytyypä kommentoida omaa tekstiään. Tutkimustyölle ei näy loppua ja viime arkistoreissun jälkeen pannun lanseeraaminen ajoittuukin joko vuodelle 1982 tai 1983, todennäköisesti näistä varhaisemmalle.

    Janne Viitala, museoamanuenssi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hei.
      olen aikoinaan ostanut muurinpohjapannun. en olekaan tiennyt että se mikö meillä on käytössä mökilla on museotavaraa. olipa kiva löytää tälläinen tieto netistä. Ja on muuten hyvä tuote!
      etsin pojalleni vastaavanlaista ja löysin isomman version jossa on erillaiset korvat. vahvistaakseni tietoni obko mahdollista saada kuvaa suuremmasta versiosta, tekstissä puhutaan vaan että erillaiset ovat.
      tiedosta kiitollinen
      Peter Carling
      Karlskronabulevardi 3A9
      07900 Loviisa
      peter.carling@sulo.fi
      0400 601454

      Poista

Tiedätkö esineistä enemmän? Herättääkö aihe muistoja? Luitko aiheeseen liittyvän kirjan, jota haluaisit suositella? Voit kommentoida halutessasi myös nimettömänä.