maanantai 3. kesäkuuta 2013

Högforsin masuunin pienoismalli


Kesäkuun museoesineeksi on valittu Högforsin masuunin pienoismalli, joka valmistui vuonna 1997. Pienoismallin avulla havainnollistettiin tuolloin käynnissä olleita masuunin restaurointi- ja rekonstruktiotöitä. Pienoismallin suunnitteli ja toteutti Arkkitehdit Atelier Risku Högfors. Pienoismallissa näkyy masuunin harmaakiviosa, multahirsikehikko, kranssi ja piippu. Malli oli esillä myös Matkamessuilla 1990-luvulla.


Högforsin masuunin ensimmäisestä puhalluksesta tulee tänä vuonna kuluneeksi 190 vuotta. Masuuni perustettiin jalostamaan Kulonsuonmäen eli Rautamäen kaivoksesta louhittua rautamalmia. Raudan raaka-aineena käytettiin myöhemmin myös järvi- ja suomalmia. Masuuni toimi vuoteen 1915 saakka, minkä jälkeen rakennuksen puuosat purettiin pois. Jäljelle jäi muistomerkiksi vain harmaakivinen alaosa, jonka ympärille Museovirasto ryhtyi vuonna 1996 rakennuttamaan suojarakennusta. Restauroitu masuuni avattiin yleisölle vuonna 2000.

Karkkilan ruukkimuseo Senkka juhlistaa masuunin juhlavuotta kuukauden museoesineen lisäksi teemaopastuskierroksilla. Karkkilan Rautapäivillä 14.6.2013 järjestetään Masuunissa ja Valimomuseossa lasten kierros sekä Masuuni 190 vuotta -kierros, jonka aikana luetaan otteita Eino Halmeen kirjasta ”Tarinoi vanhast pruukist”. Masuunin ensimmäisestä puhalluksesta kertova kierros järjestetään 23.7.2013, masuunin virallisena syntymäpäivänä. Juhlavuoden teemaopastuksiin kuuluu myös 11.8.2013 järjestettävä Kertomuksia masuunimiehistä -kierros, joka perustuu sukututkimukseen ja perunkirjoihin. Kaikille kierroksille on vapaa sisäänpääsy.